Ficin nimi: Helteestä, vaelluksesta ja pusuista
Kirjoittaja: liljankukka
Ikäraja: S
Genre: Romance, draama, femme
Paritus: Iisa/Minni
A/N: Oon halunnu jo kauan kirjottaa femmeä, mutta nimet on aina ollu hukassa. Aurin heittämät Minni ja Iisa inspas heti <3 Tällä kertaa inspisanoista kiitos rimpsille (lankarulla, höyhen, osmankäämi), bbuttikselle (rasia) ja Aurille (kihara, helle, solmu, punertava, revennyt, polvet) <33333 Näistä kahdesta tekis mieli alottaa kyllä sarja, mutta en sitte tiiä :---D
Sydän sanoo joo -sarja
> Helteestä, vaelluksesta ja pusuista (S)
Helteestä, vaelluksesta ja pusuista
”Me ollaan kävelty jo ikuisuus! Voitaisko pysähtyä hetkeks?” Minni valitti, yrittäen pysyä tyttöystävänsä perässä.
”Sä ite halusit mukaan, koita nyt vaan kävellä. Me ollaan muutenki jo jäljessä muista”, Iisa huokaisi, mutta hidasti kuitenkin vauhtiaan.
”Kyllä sä tiedät, että mun polvet on ihan paskat!” Minni huudahti. Iisa oli ihan liian tosissaan vaeltamisen kanssa.
Iisa pysähtyi ja kääntyi katsomaan tyttöystäväänsä silmiin. ”Joo kyllä mä tiedän, anteeksi.”
Minni hymyili ja katsoi toista tämän vihreisiin silmiin. Iisan punertavat kiharat olivat ihan solmussa ja Minnin oli pakko naurahtaa. Toinen oli niin suloinen.
”Sun kannattais ehkä solmia sun hiukset, kun lähet vaeltamaan.” Minni sanoi, mutta Iisa vain pudisteli päätään.
”En tajua miks halusin lähteä vaeltamaan tällä helteellä!” Minni puuskahti napatessaan juomapullon repustaan.
”Mä en tajua miks sä halusit lähteä vaeltamaan ylipäänsä, tää ei tosiaan oo sun juttu”, Iisa sanoi ja tarjosi toiselle rasiallisen pensasmustikoita.
Hetken he vain nauttivat auringonpaisteesta ja linnunlaulusta. Oli mukavaa olla kerrankin ihan vaan kahdestaan.
”Hei nyt meidän on ihan pakko mennä, ettei ne jätä meitä tänne”, Iisa sanoi ja Minni huokaisi raskaasti. Hän oli jo melkein unohtanut miksi he ylipäänsä olivat siellä.
”Mä voin kyllä kantaa sut repparissa, ei tästä oo pitkä enää”, Iisa sanoi, naurahtaen Minnin ilmeelle.
”Ei sun tarvi! Mähän oon painava ja sit sulla menee selkä ja –”
”Älä viitti! Sä oot kevyt ku höyhen”, Iisa virnisti. ”Tuus nytte niin ehitään kyytiin.”
Minni hyppäsi toisen reppuselkään kikattaen, kun Iisa esitti kaatuvansa maahan tämän painosta.
”Hei kato, tuolla on revenneitä osmankäämiä!” Minni hihkaisi, kun he olivat viimein päässeet perille.
”Ai noita pamppukasveja vai? Hyi, mä oon allerginen niille”, Iisa sanoi nyrpistäen nenäänsä.
Iisa laski tyttöystävänsä alas ja kääntyi katsomaan tätä. Minnin siniset silmät sädehtivät ja muutama vaalea hiuskiekura oli karannut hänen ponihännästään. Iisa silitti Minnin poskea hiljaa.
”Kiitti hei oikeesti ku tulit mun seuraksi”, Iisa kuiskasi, suudellen Minnin lämpimiä huulia.
”Kun päästään kotiin niin mä käperryn kerälle niinku lankarulla ja nukun seuraavat viis päivää”, Minni nauroi, mutta painoi kuitenkin huulensa Iisan omille.
”Hei rakastavaiset, alkakaahan tulla sieltä!” Tytöt kuulivat Saimin huutavan.
Kikattaen Iisa tarttui Minnin käteen ja veti tämän perässään kohti Saimia, Juhaa ja Nikoa, jotka odottivat jo kärsimättöminä heitä.
”Mulla oli kivaa”, Minni kuiskasi Iisan korvaan, kun he viimein istuivat autossa.
”Mullakin. Sun kanssa on aina kivaa.” Iisa kuiskasi takaisin.
Painaessaan huulensa Minnin huulille, Iisa oli varma, ettei koskaan tulisi olemaan onnellisempi.
