Kirjoittaja Aihe: Hobitti/Muumit | Yksinäisten vuorten ritarit, K-11, crack, 5/6  (Luettu 3697 kertaa)

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 665
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Title: Yksinäisten vuorten ritarit
Author: LillaMyy
Rating: K-11
Fandoms: Hobitti, Muumit
Pairing: Pikku Myy/Kíli, Nuuskamuikkunen/Fíli, Niiskuneiti/Muumipeikko, Thorin/Bilbo, Dwalin/Frerin, Dís/Vili
Beta: Saappaaton
Genre: crossover, crack, …
Disclaimer: En omista hahmoja itse keksimiäni lukuun ottamatta, enkä väitä minkään ficcissäni tapahtuvan asian olevan totta. En saa tästä myöskään minkäänlaista rahallista korvausta. Luvussa 3 esiintyy osa Tarusta Sormusten herrasta lainatusta kappaleesta kursiivilla kirjoitettuna.
Summary: Hobitista tutut kääpiöt ovatkin lähteneet seikkailulle Muumilaaksoon ja asuvat nykyisin Yksinäisten vuorten alla olevissa luolissa. Matkaan tulee kuitenkin paljon enemmän mutkia kuin kukaan odottikaan, eikä mikään ole niin yksinkertaista kuin aluksi vaikuttaa.
Challenges: Kirjoitusterttu (crackterttu) ja Rare10 #2 (Dwalin/Frerin)
A/N: Okei, mitähän vittua mä juuri oikein menin tekemään? :D Syytän tästä ajatuksesta irkkiä ja Wingaa (eli loppupeleissä syyllinen on käyttäjä x tumblrista), joka syötti tämän mun päähäni, koska sitähän ei tietenkään voinut jättää vain sinne. Tämä on niin täydellistä tajunnanvirtahäröilyä kun vain olla ja voi, sillä en ole varmaan ikinä eläissäni kirjoittanut mitään näin kummallista. Tämän on tarkoitus yrittää olla olevinaan hauska, joten toivon, että viihdytte tämän seurassa ja saatte oman vatsalihastreeninne tätä lukiessanne, koska itse voin kertoa, että tälle on naurettu muutamaan otteeseen. Muutama nimistä on pöllitty lainattu muiden fanien kirjoittamisesta ficceistä, joten kunnia niille/sille, joille/jolle kunnia kuuluu. Paritukset on kirjattu vähän puolittaisesti, koska en halua pilata yllätyksiä vielä tässä vaiheessa... :D



Luku 1, jossa seikkailu alkaa hitaasti mutta varmasti.

Eräänä aamuna Fíli heräsi tutusta ja turvallisesta kammaristaan. Hän nousi vitkastellen ylös, kuten aina, puki päälleen ja hiipi sitten Kílin sängyn vierelle herättämään vielä itseäänkin unikekoisemman pikkuveljensä. Kuten tavallista Kíli nukkui sängyllään x-asennossa, suu auki ja kuola toisesta suupielestä valuen. Fíli tukahdutti naurahduksen ja kävi tökkimässä toisen hereille. Kíli hätkähti tökkäisyn voimasta, ja pikkuhiljaa hänen silmänsä aukenivat vaivalloisesti. Kun nuorempi kääpiöistä oli viimeinkin saanut molemmat silmänsä auki, lopetti Fíli viimein tökkimisensäkin.
”Mikä nyt on hätänä? Saitko lettisi taas umpisolmuun?” Kíli kysyi veljeltään ärtyneenä uniensa keskeyttämisestä.
”En, vaan ajattelin, jos haluaisit tulla seurakseni aamupalalle”, Fíli murahti takaisin ja tarkisti sitten kuitenkin varmuuden vuoksi, että hänen lettinsä olivat kunnossa.
”Aamupalalle? Onko nyt aamu?” Kíli kysyi haukotellen makeasti, ja Fíli nauroi pikkuveljensä ilmeelle ennen kuin ryösti tämän peiton. Kíli irvisti yllättävän viileyden takia, mikä sai vaalean kääpiön nauramaan entistä kovempaa. Lopulta tummahiuksinen kääpiö luovutti taistelun ja nousi sängystään pukeutumaan.

Kun Kílikin oli viimein pukeissa, hän ja Fíli lähtivät suunnistamaan hitaasti kohti aamupalaa. He kapusivat portaat alas törmäämättä keneenkään ja seurasivat lopulta aamiaisen herkullista tuoksua ruokasaliin, missä he viimein törmäsivät muihin. Muumipeikko istui vielä aamupalallaan, joten veljekset istuivat hänen seuraksi. Heidän onnekseen Muumitalossa ei oltu turhan tarkkoja aamupalan ajankohdasta, koska muuten he olisivat myöhästyneet siltä joka kerta aina saapumisestaan lähtien. He olivat asuneet vielä jokin aika sitten Yksinäisillä vuorilla, mutta he olivat päättäneet lähteä etsimään onneaan toisaalta ja olivat saapuneet Muumilaaksoon muutama viikko sitten. Muumipeikko oli ystävineen löytänyt heidät vaeltelemasta pitkin ja poikin laaksossa ja he olivat tuoneet veljekset Muumitaloon, jossa Fíli ja Kíli olivat asuneet siitä lähtien.
”Tuletteko te minun, Nipsun ja Nuuskamuikkusen kanssa uimarannalle?” Muumipeikko kysyi.
”Onko muita tulossa?” Kíli kysyi ennen kuin Fíli ehti luvata mitään.
”En tiedä tytöistä vielä varmasti, mutta luulisin heidänkin tulevan”, Muumipeikko vastasi, ja veljekset supattivat hetken aikaa keskenään.
”Kyllä me tulemme mukaan”, Fíli vastasi hymyillen.
”Jippii!” Muumipeikko riemuitsi, ja kolmikko nousi pöydästä. Fíli ja Kíli veivät astiansa kuuliaisesti keittiöön Muumimammalle tiskattaviksi ennen kuin he lähtivät juoksemaan Muumipeikon johdattamina kohti uimarantaa.

Sillä välillä kun Muumipeikko, Fíli ja Kíli uivat meressä, Nipsu keräili näkinkenkiä rannalta ja Muikkunen kalasteli. Tytöistä ei ollut ainakaan vielä näkynyt vilaustakaan, mikä harmitti hieman Kíliä, joka oli toivonut näkevänsä edes vilauksen pienestä ja pippurisesta Myystä, joka oli saanut hänen pulssinsa kiihtymään jo ensikohtaamisesta asti. Jokin pienessä tytössä oli kiinnittänyt kääpiöpojan huomion, eikä hän osannut unohtaa tätä sitten millään. Kenties se oli tämän pippurinen luonne, kenties tämän punaiset hiukset, Kíli ei osannut sanoa, mutta jokin Pikku Myyssä veti häntä puoleensa.

Fíli oli puolestaan kiinnittänyt huomionsa Nuuskamuikkusen vahvaan itseluottamukseen. Tämä kun ei tuntunut hätkähtävän yhtään mistään, ja tämän itsenäisyys oli sangen ihailtavaa. Muikkunen tuntui kestävän mitä tahansa vastaan ikinä tulikaan, mitä Fíli piti todella puoleensa vetävänä. Hän myös piti Nuuskamuikkusen seurasta, jossa ei tarvinnut jutella, jos ei halunnut. Kuka tahansa muu olisi täyttänyt hiljaisuuden turhalla puheella ihan vain puheen takia, mutta ei Nuuskamuikkunen. Fíli oli kokenut samanlaista yhteenkuuluvuutta aikaisemmin vain Kílin kanssa, joten tämä oli varsin uutta hänelle eikä hän siis osannut vastustaa sen vetovoimaa.

Fíli ja Kíli köllivät meressä Muumipeikon kanssa, kun rannalta alkoi kuulua rallatus. Kolmikko nosti päitään huomatakseen Niiskuneidin ja Pikku Myynkin saapuneen rannalle. Kíli virnisti leveästi, mutta kaksi muuta eivät juuri reagoineet neiteihin. Kíli yritti kuitenkin käyttäytyä aivan kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut, vaikka hän toisaalta halusikin nousta saman tien rantaan kiusaamaan Myytä. Se olisi kuitenkin ollut aivan liian noloa, joten hän jatkoi meressä köllöttelyään.

Kun Muumipeikko, Fíli ja Kíli uivat meressä, Nipsu yritti viihdyttää Niiskuneitiä ja Pikku Myytä rannalla, vaikka neitejä ei varsinaisesti sattunutkaan kiinnostamaan tämän yritykset juuri sillä hetkellä. Etenkin Pikku Myy oli harvinaisen kiinnostunut tuijottelemaan uivaa kolmikkoa kohti (eikä vähiten Kílin paljasta yläkroppaa), vaikka yrittikin esittää, että hän tuijotteli ulapan suuntaan.

Muutamaa tuokiota myöhemmin Muumipeikko, Fíli ja Kíli nousivat myös rannalle saatuaan meressä köllimisestä tarpeekseen. He olivat juuri pohtimassa, mitä ihmettä he rupeaisivat leikkimään seuraavaksi (koska näkinkenkien keräily ei kiinnostanut veljeksiä), kun heidän näkövinkkelistään pitkänhuiskea ja pelottavan näköinen tatuoitu karpaasi saapui rannalle.
”Dwaaaalin! Mitä ihmettä sinä täällä teet?” Fíli rallatteli, ja muumilaaksolaiset katsoivat kääpiöveljeksiä kummissaan.
”Tunnetteko te tuon?” Muumipeikko kysyi, mikä sai Dwaliniksi puhutellun nostamaan kulmakarvojaan.
”Tunnemme, hän on meidän Dwalin-setämme”, Kíli vastasi innoissaan.
”Tai ei varsinaisesti meidän setämme, vaan Dwalin on siis meidän nuoremman enomme miesystävä, joten me opimme kutsumaan häntä sedäksi jo pieninä, kun emme vielä ihan ymmärtäneet koko juttua. Dwalin-setä sitten vain jäi elämään senkin jälkeen, kun jo ymmärsimme kaiken”, Fíli selitti Kílin vain hymyillessä korvasta korvaan.
”Täällähän te olette, pojat, olen etsinyt teitä joka paikasta”, Dwalin sanoi ja jatkoi, ”Dís ja Vili olivat huolissaan, kun karkasitte sillä tavalla, joten Thorin käski minut ja Bifurin etsimään teitä joka paikasta. Emme ikinä uskaltaneet kuvitellakaan, että olisitte oikeasti tulleet alas laaksoon, joten tämä oli viimeinen paikka, josta oletin löytävänne teidät kaksi.”
”Mitä äidille ja isälle kuuluuuuu?” Kíli kysyi nopeasti välittämättä vähääkään siitä, että kuulosti varmaan ihan pikkukakaralta juuri sillä hetkellä.
”Vili voi varsin hyvin, mitä nyt hän joutuu katsomaan Dísin perään, joka on huolesta suunniltaan. Bilba-neidistä teidän pitäisi olla kuitenkin kaikista eniten huolissaan, sillä hänen odottamisensa on venähtänyt jo liiankin pitkäksi. Frerin hoitaa tällä hetkellä veljensä hommia, koska Thorin kököttää kaiket päivät Bilban vuoteen vierellä odottamassa. Kaikki Yksinäisillä vuorilla tuntuvat menneen aivan sekaisin sen jälkeen, kun te kaksi livistitte”, Dwalin selitti. Fíli ja Kíli vilkaisivat toisiinsa ja irvistivät. Tämä ei ihan ollut sitä, mitä he olivat halunneet saada aikaan poislähtiessään.
”Ettekö haluaisi palata takaisin kotiin?” Dwalin kysyi, kun veljekset pysyttelivät hiljaa. Nyt veljekset kääntyivät katsomaan ensin setäänsä ja sitten uusia ystäviään ja he näyttivät pohtivan asiaa pitkään pienissä ja paksuissa kalloissaan.
”Miten meidän ystäviemme sitten käy?” Kíli marisi vilkaistessaan ohimennen Pikku Myytä. Hän ei ikinä myöntäisi sitä, ettei halunnut lähteä vielä pienen tytön takia, mutta siitä hänen vastahankaisuutensa todellisuudessa johtui.
”Tehän voitte palata takaisin laaksoon aina kun haluatte. Vanhempanne ja muut sukulaisenne vain tarvitsevat tiedon, että te olette kunnossa”, Dwalin selitti.
”Sinähän voit viedä sen viestin meidän puolestamme”, Fíli ehdotti.
”Epäilenpä, että se toimisi aivan niin”, Dwalin vastasi.
”Miksi ei muka toimisi?” Kíli ihmetteli.
”Koska joku voisi kuvitella minun huijaavan. Ja sitä paitsi vanhempanne haluaisivat varmasti kuulla sen teiltä itseltänne”, Dwalin sanoi.
”No, ehkä meidän sitten pitää lähteä käymään kotona”, Fíli mutisi, ja Kíli nyökkäsi isoveljelleen.
”Niin kai sitten”, Kílikin sanoi.
”Mutta kai te tulette takaisinkin?” Niiskuneiti varmisti.
”Niin, ettehän te sinne voi jäädä”, Pikku Myykin pisti väliin.
”Teiltähän jäisi kaikki kiva kokematta”, Muumipeikko jatkoi.
”Ja kaikki aarteet löytämättä”, Nipsu sanoi.
Veljekset kääntyivät katsomaan Dwalinia, joka nyökkäsi hetken päästä. Fíli ja Kíli hymyilivät varsin leveästi kääntyessän katsomaan uusia ystäviään.
”Totta kai me tulemme vielä takaisin, ja tehän voitte tulla myös käymään Yksinäisillä vuorilla”, Fíli sanoi.
”Koska lähdemme?” Pikku Myy kysyi, ja Kíli virnisti vielä entistäkin leveämmin. Hän oli koko ajan tiennytkin, että siihen oli jokin syy, miksi hän oli iskenyt silmänsä pikkuiseen tyttöön!
”Minun pitää ilmoittaa lähdöstäni äidille ja isälle, mutta sitten olen valmis lähtöön”, Muumipeikko vastasi.
”Ja minun pitää pyytää Niiskulta lupa”, Niiskuneiti lisäsi. Kolme muuta muumilaaksolaista totesivat olevansa valmiita lähtemään vaikka heti, joten joukkio sopi lähtevänsä Yksinäisille vuorille heti, kun Niiskuneiti ja Muumipeikko olisivat ilmoittaneet matkasta kotiväilleen.

~^v^~

Muutaman tunnin kuluttua Muumipeikko ja Niiskuneiti juoksivat Fílin, Kílin, Dwalinin, Pikku Myyn ja Nuuskamuikkusen luokse (Nipsu oli jänistänyt retkestä), ja Muumipeikon kädessään kantama eväskori heilui vimmatusti.
”Olemmeko me nyt viimein valmiita lähtemään?” Dwalin kysyi kuulostaen ehkä hivenen ärtyneeltä viivästyksestä.
”Mmm, äiti antoi minulle tuoreita sämpylöitä mukaan, että voimme sitten syödä niitä, jos meidän tulee nälkä”, Muumipeikko myhäili, ja Dwalin pyöritteli silmiään. Fíli kuitenkin tökkäsi tätä kylkeen, jottei setä vain loukkaisi kenenkään tunteita ajattelematta sanomisiaan, kuten hän tavallisesti teki.

Niinpä sekalainen seurakunta (kolme kääpiötä, kaksi mymmeliä, yksi muumi ja yksi niisku!) aloittikin matkan tekonsa kohti Yksinäisiä vuoria ja kääpiöiden asuinpaikkaa. Niiskuneitiä jännitti vähän, koska tämä oli yksi niistä harvoista kerroista kun hänetkin oli suostuttu ottamaan mukaan seikkailuun. Kaikki neljä  muumilaaksolaista olivat myös erityisen innoissaan tästä seikkailusta, koska heidän tietääkseen vielä kukaan laaksolainen ei ollut käynyt kääpiöiden luolissa (saati sitten ennen Fílin ja Kílin saapumista tiennyt niiden olemassaolostakaan!). Tästä oli tulossa oikein kunnon tutkimusmatka!
« Viimeksi muokattu: 13.07.2018 09:46:53 kirjoittanut LillaMyy »

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 860
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Mun on pitänyt kommentoida tätäkin heti, kun julkasit, mutta niin. Mun todella  pitäisi parantaa tapani. Täällä kuitenkin vihdoin ja tällä kertaa ajattelin palata vanhoihin tapoihin ja kirjoittaa kommenttia lukiessani. Yleensä luen ja kommentoin vasta sitten, mutta kokeillaan tällä kertaa näin. :)

Lainaus
”Mikä nyt on hätänä? Saitko lettisi taas umpisolmuun?” Kíli kysyi veljeltään ärtyneenä uniensa keskeyttämisestä.
Siis aww, voin niin kuvitella Kïlin kysymässä tuota ja lettien umpisolmuun saaminen, ihanasti keksitty. Hymyilin tälle oikein leveästi, vaikka aamuväsymyksestä ja valvotusta yöstä johtuen tuntui, ettei mikään hymyilytä koko päivänä. Kiitos! :D

Musta oot keksinyt tämän yhdistämisen tosi hyvin, että Fïli ja Kïli ovat lähteneet katselemaan uteliaina ympärilleen ja vahingossa löytäneet Muumilaakson. Se kuulostaa niin tavalliselta, että hups ollaankin Muumilaaksossa, vaikka ne ovat eri fandomeita. Tykkään siitä, että tämä alkaa siitä, kun Fïli ja Kïli ovat olleet jo jonkun aikaa Muumilaaksossa ja muumit ja muut ovat heille entuudestaan tuttuja tavallaan.

Lainaus
Tytöistä ei ollut ainakaan vielä näkynyt vilaustakaan, mikä harmitti hieman Kíliä, joka oli toivonut näkevänsä edes vilauksen pienestä ja pippurisesta Myystä, joka oli saanut hänen pulssinsa kiihtymään jo ensikohtaamisesta asti.
Kïli/Myy ♥ Ihanin paritus varmaan koskaan! Jotenkin tosi suloista ja onhan Pikku Myy valloittava juuri pippurisella luonteellaan!

Lainaus
Fíli oli puolestaan kiinnittänyt huomionsa Nuuskamuikkusen vahvaan itseluottamukseen. Tämä kun ei tuntunut hätkähtävän yhtään mistään, ja tämän itsenäisyys oli sangen ihailtavaa. Muikkunen tuntui kestävän mitä tahansa vastaan ikinä tulikaan, mitä Fíli piti todella puoleensa vetävänä.
Okei, Fïli/Nuuskamuikkunen varmaan voittaa Kïli/Myynkin. Siis oikeasti ah, samoista syistä minäkin rakastuisin/olen rakastunut Nuuskamuikkuseen ja oot ihanasti kuvaillut sitä, mikä vetoaa Fïliin. Se puhumattomuuskin, jos ei tahtonut oli tosi kiva ja mun ois tehnyt mieli lainata koko kappale, kuten aiemmassakin kohdassa, mutta ajattelin pysytellä yhden lainauksen linjalla. :D

Lainaus
”Mutta kai te tulette takaisinkin?” Niiskuneiti varmisti.
”Niin, ettehän te sinne voi jäädä”, Pikku Myykin pisti väliin.
”Teiltähän jäisi kaikki kiva kokematta”, Muumipeikko jatkoi.
”Ja kaikki aarteet löytämättä”, Nipsu sanoi.
Niin IC! Kyllä muutenkin,  mutta nää replat voi oikein kuvitella ääneen lausuttuina! :D Fïli ja Kïli on tietysti kanssa omanlaisiaan ja sellaisia, millaiseksi ne on oppinut sinun ficeissä mieltämään, josta tykkään. Muumit oli nyt mainittava erikseen, koska niistä en ole sulta lukenut kuin sen yhden ficin aiemmin ja muutenkin Muumeista todella vähän.

Lainaus
Kolme muuta muumilaaksolaista totesivat olevansa valmiita lähtemään vaikka heti, joten joukkio sopi lähtevänsä Yksinäisille vuorille heti, kun Niiskuneiti ja Muumipeikko olisivat ilmoittaneet matkasta kotiväilleen.
Perus muumit. "Joo myöpä tästä lähetään melkein tuntemattoman äijjän matkaan, koska pari kaveriakin menee. Jonnekin kääpiöiden luokse, eikä tiedetä millon palataan", ja tottakai Mamma ja Niisku päästää. :D Eli oikein IC tämäkin ja olin aika jeejee, kun tajusin, että tapahtumat eivät olekaan kokonaan Muumilaaksossa, vaikka tietysti Muumilaakso on jees. Mut saadaan enemmän mukaan kääpiöitä, joka on se jeejee. :)

Oikein mainio ficci idea ja hyvin toteutettu crossover! Sulta tosiaan osaa odottaa mitä vain, koska sä pystyt kyllä! Vaikka sä sanoitkin, että tän kirjoittaminen oli vaikeeta niin loistavasti sä oot onnistunut. Tää oli kevyttä ja helppoa luettavaa, tarina eteni sujuvasti, hahmot toimivat ja aloitus oli lupaava. Tästä ei yhtään huomaa kankeutta, mitä monesti ficceihin jää, jos ne aiheuttavat harmaita hiuksia jossain vaiheessa kirjoittamista. Huomasinpahan vaan, että mun kommenteista tulee hyvin paljon lainauksiin tukeutuvia (ja normaalia pidempiä), jos kirjoitan kommenttia lukiessani. Tämä tosin piti lukea vielä uudelleen sen jälkeen, kun ekalla kerralla luin ja kommentoin (fiksumpaa olisi ollut tehdä se toisinpäin), mutta kyllä tämän kelpaa lukea kahdesti!

Kiitos tästä ♥ ja jään seurailemaan jatkoa ja lupaan kommentoida jokaista lukua! Tällä kertaa hieman nopeammin kuin tän ekan kommentin kanssa. :D
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 665
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Odo: Jeee, joku on muistanut tätäkin outoutta kommentilla! :D Ole hyvä vain, sait mut hymyilemään kommentillasi, joten kiva kuulla, että itse hymyilit lukiessasi! ♥ Tykkään, että tykkäät noista parituksista, vaikka niistä kirjoittaminen onkin ihan hirveän erikoista. JESH! En ole kovin paljoa kirjoitellut Muumeista, joten pelkäsin tosi pitkään, että tämä menee ihan OoC:ksi pöllöilyksi. Apua, kiitoksia kehuista! :D

Luku 2, jossa sankarimme pääsevät viimein määränpäähänsä.

Muumilaaksolaiset taapersivat kääpiöiden perässä pitkin Yksinäisille vuorille johtavaa polkua. Pikku Myy oli valinnut kävelypaikkansa strategisesti, jotta saattoi tuijottaa Kílin edellä keikkuvaa takamusta, vaikka hän esittikin parhaansa mukaan katsovansa mutkittelevaa polkua. Niiskuneiti oli puolestaan ihan liian seikkailun lumoissa edes ajatellakseen jonkun takaliston katsomista, vaikka Fílin oma pomppikin melkein suoraan hänen nenänsä edessä. Nuuskamuikkunen ja Muumipeikko olivat syventyneet keskusteluun siitä, mitä he odottivat näkevänsä Yksinäisillä vuorilla.
”Varmasti heidän luolansa ovat ihan vain pelkkiä luolia”, Muumipeikko sanoi mussuttaen samalla sämpylää.
”En usko, heillä on varmaankin hienot salit täynnä kaikkea loisteliasta tavaraa”, Nuuskamuikkunen väitti vastaan piippu suussaan.
”Mistä voit olla niin varma?” Muumipeikko kysyi.
”Koska Fíli ja Kíli ovat molemmat maininneet asuvansa hienossa paikassa, enkä uskoisi heidän kutsuvan tavallista luolaa hienoksi. Sitä paitsi kääpiöt ovat kuulemani mukaan lähes yhtä paljon aarteiden perään kuin Nipsukin”, Muikkunen vastasi.

Edellä kulkeva kääpiökolmikko puolestaan höpötti keskenään Yksinäisten vuorten kuulumisista. Dwalinin puheista kävi ilmi, että Bilba-neidin raskaus oli kestänyt hobittien mittapuulla jo melkein kuukauden liian pitkään, mikä kiristi kaikkien hermoja luolastossa. Dwalinin puoliso Frerin toimitti sillä hetkellä kääpiöiden kuninkaan virkaa, koska Thorin ei suostunut poistumaan vaimonsa viereltä enää sekunniksikaan ennen kuin lapsi olisi vihdoin ja viimein syntynytkin.
”Odotamme kaikki lapsen syntymää kuin kuuta nousevaa”, Dwalin lisäsi vielä, minkä veljekset saattoivat hyvin ymmärtää. Bilba oli ollut jo harvinaisen valmista kauraa heidän lähtiessäänkin, joten nyt tämän luulisi olevan jo räjähdyspisteessä, jos vauva ei kohta syntyisi.

Seitsikko käveli polkua pitkin aivan Yksinäisten vuorten huipulle asti näkemättä mitään tavallisesta poikkeavaa, ja muumilaaksolaiset alkoivat jo luulla kääpiöiden vetäneen heitä höplästä asuinpaikkansa suhteen.
”Missä ne kääpiöluolat oikein ovat?” Pikku Myy kysyi kuulostaen hiukan pitkästyneeltä.
”Vuorten alla, tomppeli”, Kíli vastasi hiukkasen loukkaantuneena, koska hän oli kuvitellut Myyn olevan innoissaan tästä seikkailusta.
”No miksi me sitten kävelemme niiden päällä?” Myy jatkoi uteluaan.
”Koska meidän pitää ensin mennä vuorten yli, jotta pääsemme niiden alle”, vastasi Fíli puolestaan kun Kíliä ei huvittanut enää selitellä tytölle.
”Mutta sehän kuulostaa ihan hullulta”, Niiskuneitikin sanoi.
”Niin kuulostaakin ehkä teistä, mutta meistä pyöreä talo kuulosti hullulta, kunnes näimme Muumitalon!” Kíli tiuskaisi vastaan. Hän tiesi kuulostavansa taas lapselliselta, muttei jaksanut välittää siitä, koska nyt häntä kismitti ja kovaa.
”Haluaisitteko te kertoa tarkemmin, miksi teemme tällä tavoin?” Nuuskamuikkunen kysyi rauhoittaen tilannetta hieman.
”Koska sisäänkäynti on vuorten toisella puolen”, Fíli vastasi. Dwalin ja Muumipeikko olivat pysytelleet koko keskustelun ajan hiljaa, koska kummallakaan heistä ei ollut mitään sanottavaa asiaan. Nyt Muumipeikko kuitenkin näytti pohtivan asiaa kuumeisena.
”Eikö teidän kannattaisi laittaa sisäänkäynti toisellekin puolelle, niin teidän ei tarvitsisi kulkea vuorten yli aina kun tulette Muumilaaksoon?” hän ehdotti pitkällisen pohdinnan jälkeen.
”Ehkä, mutta minä en ainakaan osaa tehdä sitä”, Fíli pohti, ja Kíli pudisti päätään ilmoittaen siten, ettei hänelläkään ollut sellaista taitoa.
”Luolien ja sisäänkäyntien lisääminen on hidasta puuhaa, joten se ei käy ihan tuosta noin vain, vaikka aloittaisimmekin sen saman tien. Voin kuitenkin ehdottaa sisäänkäynnin lisäämistä Muumilaakson puolelle, kun asia tulee seuraavan kerran puheeksi Thorinin kanssa”, Dwalin sanoi, ja kääpiöveljekset hymyilivät. Jos tämä suunnitelma onnistuisi, heille tulisi paljon nopeampi reitti ystäviensä luokse.

~^v^~

Kun seitsemän otuksen sekalainen joukkio oli päässyt Yksinäisten vuorten ylitse, kääpiökolmikko alkoi johdattaa heitä pois polulta. Muumilaaksolaiset hätkähtivät hieman, mutta seurasivat kuitenkin kiltisti perässä, vaikkakin hieman varuillaan, koska heitä oli aina opetettu pysyttelemään polulla oudoissa paikoissa. Kuitenkin vähän matkaa pöpelikköjä pitkin taaperrettuaan joukkio saavutti pienemmän ja paljon huomaamattoman polun, jota he lähtivät seuraamaan. Hetken kuluttua polku kuitenkin päättyi vuoren seinämään, eikä missään näkynyt minkäänlaista luolan suuaukkoa tai vastaavaa.
”Missä me oikein olemme?” Muumipeikko kysyi katsellen vuoren seinää kummeksuen.
”Olemme meidän kotiovellamme”, Kíli vastasi virnistäen leveästi.
”Missä se ovi sitten on?” Pikku Myy kysyi, ja Nuuskamuikkunen tökkäsi siskoaan selkään, kun Kíli irvisti tälle, ja Myy meinasi juosta puraisemaan kääpiötä.
”Kääpiöovet ovat näkymättömiä, kun ne ovat kiinni”, Fíli selitti samalla kun Dwalin koputteli kalliota kantamansa kirveen hamaralla.

Muumilaaksolaisten ilmeet vaihtuivat kummastuneista hämmentyneisiin, kun kääpiön koputtamaan kohtaan lohkesi suuri aukko, joka suureni hetki hetkeltä. Kohta aukko oli tarpeeksi iso, jotta siitä mahtui kulkemaan kolme rinnakkain, mutta ennen kuin yksikään joukkiosta ehti liikahtaa mihinkään, olivat Fíli ja Kíli yhdessä isossa sumpussa kolmannen kääpiön kanssa. Muumilaaksolaiset katselivat näkyä kummissaan, mutta Dwalin vain hymyili leveästi vieressä. Kun kolmas kääpiö viimein irrottautui veljeksistä, saattoivat muut tutkia tämän ulkomuotoa ja he huomasivat tämän näyttävän hyvin paljon Kíliltä. Uusi tulokas oli kuitenkin selkeästi nainen, joten muumilaaksolaiset tulivat siihen lopputulokseen, että tämän täytyi olla veljesten äiti.
”Minne ihmeeseen te kaksi oikein katositte?” tämä tiukkasi varmistaen nuorten olleen oikeassa tämän henkilöllisyyden suhteen.
”Voisitko Dís jättää saarnasi edes siksi aikaa, että olemme päässeet edes sisälle asti?” Dwalin pyysi ennen kuin veljekset ehtivät suitaankaan avata, ja Dís, Fíli ja Kíli kääntyivät kaikki katsomaan tätä kummissaan.
”Ja sinä voisit pitää suusi kiinni, jos haluat selvitä yhtenä kappaleena veljeni luokse!” Dís tokaisi saaden Dwalinin irvistämään.
”Anteeksi, pojat, minä yritin”, hän sihahti veljeksille, jotka kohauttivat olkiaan.
”Jos te muut sitten…” Dwalin aloitti, mutta Dís keskeytti hänet huomattuaan viimein muumilaaksolaiset:
”Keitäs te sitten oikein olette?”
”Minä olen Muumipeikko, ja tämä on Niiskuneiti, Pikku Myy ja Nuuskamuikkunen. Me olemme kotoisin Muumilaaksosta, ja Fíli ja Kíli yöpyivät hetken minun ja vanhempieni luona Muumitalossa”, Muumipeikko selitti iloisesti.
”Muumilaaksossa? Eikös se ole ihan Yksinäisten vuorten tuolla puolen?” Dís varmisti huitaisten kädellään suunnilleen Muumilaakson suuntaan.
”Kyllä on”, Muumipeikko vastasi kiinnittämättä mitään huomiota kääpiöiden vimmattuihin päiden pudistuksiin.
”Te siis karkasitte kotoa livahtaaksenne Yksinäisten vuorten ylitse Muumilaaksoon?!” Dís kysyi pojiltaan ja hänen äänensä nousi oktaavin verran joka toisen sanan kohdalla samalla kun veljekset painuivat kasaan. Kun kääpiönainen lopetti, olivat Fíli ja Kíli jo lähes Myyn tasolla, mikä oli erittäin suuri saavutus pojille, jotka olivat vähän Muikkusta pidempiä oikeasti. Veljesten onneksi he välttyivät vastaamasta, sillä samalla hetkellä ovelle saapui lisää kääpiöitä, jotka toivat kuninkaallista viestiä.
”Bilba-neiti toivoo kaikkien Kuninkaallisten presenssiä välittömästi!” yksi kääpiöistä totesi.
”Ja Thorin-herra lisäsi, että jos joku kehtaa olla tottelematta, hän jää ilman iltapalaa!” toinen jatkoi. Fíli ja Kíli katsoivat toisiin kauhuissaan aivan kuin joku olisi komennettu juuri hirtettäväksi, mutta Dís ja Dwalin vain pyörittelivät silmiään.
”Mitä ihmettä he kaksi nyt oikein haluavat?” Dwalin ihmetteli.
”En tiedä, mutta ei kai tässä muukaan auta kuin mennä katsomaan”, Dís vastasi. Veljekset olivat siinä asiassa täysin samaa mieltä, sillä ilman iltapalaa jääminen olisi heille varsin suuri rangaistus.
”Entäs me sitten?” Niiskuneiti kysyi.
”Niin, emme me halua jäädä ulos odottamaan!” Pikku Myy lisäsi. Kääpiöt katsoivat toisiinsa kuin olisivat vasta muistaneet muumilaaksolaistenkin olevan paikalla. Dís kohautti olkiaan, ja Dwalin kääntyi nuorten puoleen.
”Kenties teidän olisi parasta tulla meidän mukaamme”, hän sanoi, ja nuoret (Muikkusta lukuun ottamatta) hurrasivat.

Kävellessään pitkin ja poikin käytäviä muumilaaksolaiset kääntelivät päitään sinne, tänne ja tuonne. Kävi ilmi, että tavallaan molemmat Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen olivat olleet oikeassa, sillä käytävä oli ihan vain tavallisen luolan näköinen, mutta siitä lähti monta suurta ja kauniisti koristeltua salia molempiin suuntiin. He kävelivät niin pitkään, että Niiskuneiti luuli heidän kävelleen jo Yksinäisten vuorten toiselle puolelle asti, kun kääpiöt viimein pysähtyivät erään suljetun oven taakse. Dwalin koputti suurella nyrkillään oveen ja hetken kuluttua vaaleahiuksinen kääpiö (aivan selkeästi Fílin ja Kílin isä, koska tämä oli vanhempi versio Fílistä!) kurkisti oven takaa. Hän hymyili ja avasi ovea suuremmalle, kunnes hänen katseensa osui kääpiöpoikiin, jolloin hän alkoi nauraa ja itkeä yhtä aikaa. Fíli ja Kíli virnistivät leveästi ja ryntäsivät halaamaan miestä, jolloin huoneesta kuului naisen ääni:
”Mitä ihmettä siellä oikein tapahtuu?”
”BILBA-TÄTI!!!1!” Kíli kailotti niin kovaa, että Niiskuneiti tukki korvansa.
”Bilbaaaa!!” Fílikin riemuitsi, ja sitten molemmat veljekset ampaisivat isänsä halauksesta sisälle huoneeseen ja pomppasivat sängylle, jossa makasi nuorelta ja erittäin pyöreältä näyttävä naishenkilö.
”Fíli ja Kíli, mitä…?!” nainen aloitti, mutta ei ehtinyt sanoa sen enempää, koska veljekset rutistivat tätä niin kovaa, ettei hän ollut saada suutaan auki (ja kaiken muun hyvän lisäksi Fílin letit olivat eksyneet kutittamaan Bilban kieltä!).
”MITÄ MAHALIN NIMESSÄ SIELLÄ METELÖIDÄÄN?!?!” joku jyrisi yhtäkkiä jostain, ja Fíli ja Kílikin piiloutuivat Bilban taakse.
”Thorin, ole hiljaa, pelästytät lapsukaiset!” Dís ja Bilba kailottivat yhtä aikaa.
”Lapsukaiset?” Thoriniksi kutsuttu, juuri viereisestä huoneesta paikalle saapunut, tummahiuksinen kääpiö kysyi hiljempaa. Vasta sitten kääpiöveljekset kurkistivat raskaana olevan tätinsä takaa.
”TADAA!!1!” he sanoivat yhtä aikaa, ja Thorinin ilme muuttui yllättyneestä, huvittuneen kautta epäuskoiseksi. Hän ei kuitenkaan ehtinyt reagoida sen paremmin, kun huoneeseen tunkeutui muumilaaksolaisten takaa vielä seitsemäskin kääpiö, joka pysähtyi tuijottamaan sängyllä virnuilevia Fíliä ja Kíliä. Hän katseli näkymää hetken aikaa ja alkoi sitten nauraa kovaan ääneen. Dwalin katsoi vastatullutta, joka nauroi kuin mikäkin hullu, ja pyöritteli päätään ennen kuin alkoi itsekin nauraa. Kohta kaikki huoneessa olijat nauroivat sydämiensä pohjista, vaikka muumilaaksolaiset eivät ehkä ihan ymmärtäneetkään, mille he nauroivat, mutta se sattui olemaan tarttuvaa lajia.

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 860
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Toisenkin luvun jälkeen mä ihmettelen, miksi genre on crack eikä huumori. :D Ei tämä niin älytön ole ja nämä kaksi fandomia menee aika sulavasti yhteen tai sitten se johtuu sinun taidoistasi. Kieltämättä tässä on hullunhauskoja juttuja parituksista ja yleensäkin muumit kääpiöiden luona, mutta silti. Tää on nerokas. ;D Voi olla tosin, että mun suhtautuminen crack-sanaan on aika nuiva, koska monet lukemani crack-ficit menee aika perseilyksi. Tässä niin ei kuitenkaan ole ja se on hienoa!

Tällä kertaa oltiinkin pitkällä matkalla, jossa tykkäsin Muumipeikon ja Nipsun pohdinnoista ja muutenkin hahmojen välisistä keskusteluista. Muumipeikolta jotenkin oiva ratkaisu tehdä vaan nuin vain ovi Muumilaakson puolelle. :D Sitten päästinkin kääpiöiden luokse ja siellä tavattiin paljon uusia kääpiöitä! Mulla on edelleen vähä hahmotusvaikeuksia kuka on sukua ja kenelle, vaikka oonkin sun ficcejäs paljon lukenut! Mutta ei se mitään, koska tässä oli näitä selitettykin jonkun verran, joten ihan hukassa ei tarvinnut olla. :) Muumit jäivät vähän taka-alalle, mutta onhan se ihan ymmärrettävää, kun Fïli ja Kïli vihdoin tulivat kotiin! Thorinin asia jännittää, mutta jospa se selviäisi seuraavassa luvussa!

Kiitos jälleen luvusta ja jään odottelemaan (edelleen) jatkoa! Kyllä mä tätä jaksan kommentoida, koska onhan tää ihan hulvaton!

Ps. Musta on hassua ajatella Pikku Myy Nuuskamuikkusen siskona, koska tv-sarjassahan ne ei ole mitään sukua. Myy itseasiassa ehdottaakin Nuuskamuikkusella yhdessä jaksossa, että ne rupeaisivat seurustelemaan. :D Mutta tiedän kyllä jo entuudestaan, että kirjoissahan se menee niin, että oliko ne nyt sisarpuolia? Tämmönen muistikuva mulla ainakin on. :) (Saattovat toki olla puhtaasti sisaruksiakin.)
« Viimeksi muokattu: 13.12.2015 11:39:27 kirjoittanut Odo »
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 665
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Odo: No, tässä luvussa ehkä jo ymmärrät, miksi tää on crack, eikä vaan humour. :D Tässä kohtaa nimittäin tulee jo ehkä pieni vierailu perseilyn puoleelle, thanks to ihana betani Saapas ja hänen huumorintajunsa. x) Ja tuo ovihan nyt ratkaisisi kaikki ongelmat, joten totta kai se on loistoidea, Muumipeikko ei ehkä vaan tajua, ettei se oli ihan niin simppeliä kuin sitä voisi luulla. :D TV-sarjassa Myy ja Muikkunen eivät tosiaan ole sukua, mutta jotenkin he tässä sitten livahtivat sisaruksiksi. (Kirjoissa he tosiaan taisivat olla vain puoliksi sisaruksia, koska sama äiti, mutta vissiinkin eri isä.)

Luku 3, jossa Muumipeikko pääsee/joutuu kokeilemaan jotain uutta.

Kun kaikki olivat viimein saaneet naurunsa tyrehtymään, kaikki kääpiöt alkoivat puhua yhtä aikaa. Muumilaaksolaiset eivät pysyneet enää yhtään kärryillä mistään, mutta tämä oli ilmeisesti tavallista kääpiöille, koska he vaikuttivat oikeastikin keskustelevan sillä hetkellä, vaikka kaikki puhuivatkin päällekkäin, ristiin ja rastiin. Muutaman tovin tätä showta seurattuaan Pikku Myy kyllästyi seisomaan vain taustalla näyttäen typerältä, joten hän kailotti kovaan ääneen:
”MITÄ TÄÄLLÄ OIKEIN TAPAHTUU?!?”
Kaikki kääpiöt (ja muumilaaksolaiset) kääntyivät tuijottamaan pientä tyttöä, josta oli juuri päässyt kova ja korkea ääni. Muumilaaksolaiset olivat tottuneita Myyn purkauksiin, mutta tämä oli jotain, mitä hekään eivät olleet kuulleet aiemmin.
”Anteeksi, mutta mitä  IHMETTÄ NÄMÄ MUUKALAISET TEKEVÄT VAIMONI HUONEESSA TÄLLAISELLA HETKELLÄ??!!?” Thorin karjaisi huomattuaan oven suussa seisovat tulijat vasta nyt.
”Eno, älä riehu, jooko?” Fíli ja Kíli pyysivät yhteen ääneen.
”Me emme tienneet, minne olisimme vieneet heidät, kun meitä kutsuttiin, joten otimme heidät mukaamme, hölmö veljeni”, Dís vastasi.
”Ai, meillä on vieraita, tämäpä vasta mukavaa”, Bilba sanoi ja hymyili lämpimästi, ”keitäs te olette?”
”Minä olen Muumi…” Muumipeikko aloitti, mutta Fíli ja Kíli puhuivat tämän päälle:
”Heidän nimensä ovat Muumipeikko…”
”…Niiskuneiti…”
”…Nuuskamuikkunen…”
”…ja Pikku Myy.”
”Hei, kaikki, minä olen Bilba, Bilba Reppuli-Tammikilpi, ja tämä pöhkö kääpiö on mieheni Thorin Tammikilpi”, Bilba sanoi ja osoitti lopuksi Thorinia, joka nytkäytti päätään niin vähän kuin pystyi.
”Frerin.”
”Vili.”
”Dís”, muutkin kääpiöt esittäytyivät viimein.

”Äiti, minun on nälkä!” Kíli marisi yhtäkkiä, ja kaikki kääntyivät katsomaan sängyllä kyhjöttävää kääpiötä.
”Voi, rakas lapsi, sitten sinun on saatava ruokaa, ja nopeasti sittenkin”, Dís totesi yrittäen estää itseään nauramasta. Kíli kapusi alas sängyltä ja lähti sitten äitinsä perässä huoneesta. Pikku Myy ja Nuuskamuikkunen katselivat hetken aikaa ympärilleen, kunnes totesivat itsekin olevansa nälkäisiä ja niin hekin lähtivät kaksikon perään. Fíli seurasi parin sekunnin päästä Muikkusta. Dwalin, Frerin ja Vili katsoivat ensin toisiaan ja sitten Bilbaa ja Thorinia, mutta kun kumpikaan heistä ei osoittanut, että heillä olisi sittenkään mitään kovin tärkeää asiaa (tai sitten se vain oli unohtunut kaiken muun hässäkän keskellä), joten he hiipivät hiljakseen pois paikalta.

Niiskuneiti ja Muumipeikkokin vilkaisivat toisiaan ja päättivät sitten, että heidänkin olisi parasta poistua paikalta ja jättää kaksikko kahden huoneeseen. Kuitenkin ennen kuin he ehtivät ottaa kovinkaan montaa askelta oven suuntaan Bilba päästi tukahtuneen äännähdyksen, joten Niiskuneiti ja Muumipeikko kääntyivät katsomaan sänkyä kohti. Nainen näytti enemmän tai vähemmän tuskaiselta sängyssä, ja Thorin siirtyi tämän viereen hössöttämään.
”Mikä nyt oikein on, kultaseni? Potkiiko vauva?”
”Minusta tuntuu, että vauva aikoo syntyä”, Bilba ähkäisi takaisin.
”Minä ilmoitan Óinille, niin hän on täällä aivan kohta”, Thorin sanoi ääni täristen hieman.
”TÄMÄ VAUVA SYNTYY NYT EIKÄ KOHTA, JOTEN TEE JOTAKIN, SENKIN TORVI!!!1!”
Bilban karjaisun jälkeen Thorin taantui mutisemaan jotain täysin käsittämätöntä. Sitten Bilba jatkoi tuskallista ähinäänsä, ja koska Thorin ei selkeästi osannut tehdä enää muuta kuin mumista ja pyöriä ympyrää, oli Muumipeikon ja Niiskuneidin tehtävä jotain auttaakseen.
”Sinä olet tyttö”, Muumipeikko aloitti ja jatkoi nopeasti nähtyään Niiskuneidin ilmeen, ”joten tiedätkö sinä yhtään, mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä?”
”Tiedän vain sen, että tässä tarvitaan jotain, mihin se lapsi kiedotaan, kun se on syntynyt”, Niiskuneiti vastasi ja karkasi sitten etsimään jotain kapalontapaista, joten jäi Muumipeikon tehtäväksi auttaa Bilbaa.
”Mitä minun pitäisi tehdä?” Muumipeikko kysyi ei-keneltäkään Bilban vinkaistessa taas kerran. Bilba yritti parhaansa mukaan neuvoa muumia, mitä tämän pitäisi tehdä, ja Muumipeikko teki työtä käskettyä ja auttoi naisen parempaan asentoon sängyllä.

Niiskuneiti palasi takaisin huoneeseen juuri ajoissa nähdäkseen, kuinka Muumipeikko oli polvillaan sängyllä Bilban jalkojen välissä ja hän seisahtui hetkeksi paikoilleen, kunnes hän ymmärsi, että Muumipeikko oli auttamassa naista synnytyksessä eikä mitään sen enempää. Hän kiikutti löytämänsä huovat sängyn luokse, ja Bilba tarttui hänen käteensä puristaen sitä kovaa. Nainen päästi kovan voihkaisun, ja alkoi sitten ponnistaa voimiensa takaa lasta ulos. Niiskuneiti kurkisti vähän, mitä Muumipeikko teki parhaillaan ja nähtyään verta tämän käsissä hän pyörtyi niille sijoilleen käsi edelleen Bilban käden puristuksessa. Hobitti ei välittänyt niiskusta, vaan ponnisti uudemman kerran.
”Minä näen sen pään!” Muumipeikko huusi puoliksi innoissaan ja puoliksi järkyttyneenä.
Bilba ponnisti vielä viimeisenkin kerran, ja pieni kääpiöhobitti sujahti suoraan Muumipeikon täriseville käsivarsille kovan parkaisun kera. Muumipeikko katkaisi Bilban opastuksella tuoreen pienokaisen napanuoran ja kantoi sitten pienen tulokkaan epävarmasti tuoreen äidin luokse. Yhdessä he kapaloivat pikkuisen tytön Niiskuneidin tuomiin huopiin.

~^v^~

Kun Niiskuneiti viimein virkosi sängyn laidalta, hän sai huomata pienen, mutta sitäkin karvaisemman kääpiöhobittitytön tuhisevan rauhallisesti äitinsä rintaa vasteen. Thorinkin oli selvinnyt höpötystaudistaan ja hän patsasteli nyt ylpeän isän tavoin vaimonsa ja heidän tuoreen lapsensa vieressä. Muumipeikkoa ei näkynyt mailla eikä halmeilla, joten Niiskuneiti nousi sängyn laidalta ja hipsi vähin äänin pois huoneesta. Hän sulki oven perässään ja katseli tyhjää käytävää kumpaankin suuntaan pohtien, mihin suuntaan hänen oikein tulisi lähteä.

Pohdiskellessaan (ovella) oikeaa suuntaa, Niiskuneiti huomasi onnekseen, ettei hänen tarvitsisikaan lähteä sinkoilemaan ympäri ämpäri käytäviä puhtaasti sokkona. Hän sattui nimittäin kuulemaan kääpiöpoikien omituista rallatusta vasemmalta puoleltaan. Siispä tyttö lähti suunnistamaan kääpiöveljesten iloisia ääniä kohti mutkaisilla käytävillä. Käännyttyään erään nurkan taakse Niiskuneiti huomasi vähän matkan päässä käytävän oikealta puolelta kajastavan eriskummallista valoa, ja koska veljesten äänetkin tulivat siitä suunnasta, hän suuntasi kulkunsa sinne.

Kun Niiskuneiti kurkisti valoisaan huoneeseen, hän huomasi Fílin ja Kílin tanssimassa eräällä pöydällä iloisina hoilaamassa jotain hänelle outoa laulua.
Niin viulun kielet katkesi, ping!
Kuun yli se lehmä loikki,
ja pikku koira nauroi, kun
näki vadin ja lusikan kiillotetun
vilistävän lattian poikki.

Oli täynnä Kuu, kun se mäen taa
väistyi nousevanAuringon tieltä.
Ei Aurinko yhtään käsittänyt
miksi päivän tultua kaikki nyt
vain sänkyyn kömpivät sieltä
”, veljekset rallattivat ja pomppivat tahdissa pöydällä. Kun Fíli ja Kíli lopettivat, he kumarsivat syvään muiden taputtaessa villisti. Niiskuneitikin osallistui suosionosoituksiin, vaikka kappale olikin ollut hänelle tuntematon. Vasta nyt Pikku Myy huomasi niiskun seisomassa oven suussa ja viittoi tämän luokseen.
”Mitä luulet, onko Fíli ja Kíli tiputettu pieninä päilleen liian monta kertaa?” pikkutyttö kysyi kuin ohimennen, ja Niiskuneiti katsoi tätä kummissaan.
”Etkö sinä pidäkään Kílistä?” toinen ihmetteli.
”MITÄ? Mistä sinä sellaisen käsityksen olet saanut?” Myy tivasi.
”Siitä, että tuijotat tälläkin hetkellä häntä kieli pitkällä”, Niiskuneiti vastasi, ja Myy vetäisi kielensä nopeasti takaisin suuhunsa.
”Entäs sitten, voin minä silti pitää häntä ihan pöhkönä. Pöhköt ja sekopäiset tyypit ovat ihan parhaita tyyppejä”, Pikku Myy jatkoi, eikä Niiskuneiti voinut kieltääkään sitä, sillä hänkin oli oppinut pitämään Fílin ja Kílin erikoisesta huumorintajusta.

~^v^~

Fíli ja Kíli palasivat Muumipeikon ja Nuuskamuikkusen luokse laskeuduttuaan viimeinkin pöydältä. Kíli vilkaisi Pikku Myyn ja Niiskuneidin luokse tarkistaakseen, oliko pienempi tyttö huomannut hänen esityksensä juuri parahiksi nähdäkseen tytön kiskovan kielensä sisälle. Kääpiöpoika ei tiennyt yhtään, miksi toinen oli näyttänyt kieltään, mutta päätti kuitenkin vastata samalla mitalla ja näytti Myylle kieltään. Hänen epäonnekseen Frerin-eno katsoi juuri sillä hetkellä hänen suuntaansa, ja tämä heristi hänelle sormeaan aivan kuten Kílin ollessa vielä ihan pieni kääpiöpoika.

Fíli yritti parhaillaan viritellä keskustelua Muumilaaksoon palaamisesta, mutta Kíli oli liian keskittynyt vilkuilemaan Myytä, Muikkunen seurasi Fílin käsien ja kasvojen liikkeitä, ja Muumipeikko yritti parhaansa mukaan unohtaa Bilban synnytyksen nostamat kuvajaiset. Jotenkin kummasti puolituntemattoman naisen jalkojen väliin tuijottaminen ei ollut ihan sitä, mitä hän oli odottanut tältä reissulta.
”Kuunteletteko te minua ollenkaan?” Fíli kysyi hetken kuluttua ärtyneenä, ja vasta nyt kolme muuta poikaa tajusivat tämän yrittäneen jutella heidän kanssaan.
”En”, Kíli vastasi totuuden mukaisesti ja karkasi sitten paikalta ennen kuin Fíli ehti nipistää häntä. Muumipeikko yritti todistella kuunnelleensa, mutta Fílin ilme kertoi tarpeeksi, jotta muumikin ymmärsi kadota nopeasti paikalta ennen kuin kääpiöllä pettäisi hermot. Nuuskamuikkunen oli ainoa, joka jäi edelleen paikalle ja hän kääntyi nyt uudemman kerran Fílin puoleen.
”Mitä olitkaan sanomassa?” hän kysyi kohteliaasti. Kääpiö katsoi häntä kahdesti ja päätti sitten unohtaa aiemman keskustelunaiheen ja aloittaa uuden.
”Haluaisitko sinä opettaa minua kalastamaan?” Fíli kysyi täysin viattomana, vaikka hänellä olikin taka-ajatuksia kysymyksen mukana. Muikkunen katsoi ensin kääpiötä kummissaan, sitten ympärilleen ja nyökkäsi, koska kukaan ei tuntunut kaipaavan häntä sillä hetkellä. Kaksikko katosi vaivihkaa huoneesta takaisin käytävälle ja sieltä hiippailemaan kohti ulkoilmaa.

Kíli puolestaan hiipi omasta mielestään todella huomaamattomasti kohti Pikku Myytä ja Niiskuneitiä (vaikka oikeasti kaikki näkivätkin heti hänen ensimmäisestä askeleestaan tämän päämäärän!). Pikkutyttö jutteli Niiskuneidin kanssa ja yritti käyttäytyä aivan normaalisti, vaikka häntä pistikin oikeasti vähän tärisyttämään, kun tämä huomasi Kílin lähestyvän häntä. Niiskuneiti yritti livistää Muumipeikon luokse ennen kuin kääpiö saapuisi paikalle saapumista, sillä hän ei halunnut kuunnella tämän ja Myyn välistä muka-rentoa keskustelua.
”Hei Myy”, Kíli sanoi tytön selän takaa päästyään viimein määränpäähänsä tämän luokse.
”Kíli”, tämä vastasi alahuuli täristen hieman.
”Niiskuneiti, voisinko kenties jutella kanssasi hetken aikaa?” kääpiö kysyi sitten yhtäkkiä, ja Myyn teki mieli puraista tätä, mutta hän hillitsi mielitekonsa vielä sillä hetkellä suurella vaivalla.
« Viimeksi muokattu: 13.07.2018 09:32:48 kirjoittanut LillaMyy »

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 665
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Luku 4, jossa pariskuntamme pariutuvat viimeinkin (kunnolla!).

Pikku Myyn kadottua juttelemaan Dwalinin ja Frerinin kanssa (jotka olivat sillä hetkellä vain juttelemassa keskenään) Kíli kääntyi Niiskuneidin puoleen purren alahuultaan.
”Niiskuneiti, sinähän olet tyttö”, hän aloitti. Niiskuneiti nosti kulmakarvojaan, muttei sanonut mitään, koska toisella oli selkeästi jotain muutakin sanottavaa kuin ilmiselvyyksiä.
”Osaisitko sinä kertoa, kuinka minun tulisi lähestyä Pikku Myytä, koska en itse oikein osaa?” kääpiöpoika kysyi ja puri sitten taas alahuultaan kipeästi. Hän seurasi tytön ilmeen muuttumista hämmästyneestä salaperäiseksi tietämättä yhtään, mitä se merkitsi hänen kannaltaan.
”Pikku Myy on hieman kinkkinen tapaus tässä suhteessa, mutta voin kyllä yrittää neuvoa sinua parhaani mukaan”, Niiskuneiti vastasi lopulta hymyillen iloisesti, ja Kíli huokaisi helpotuksesta.

~^v^~

Hieman myöhemmin toisaalla Fíli ja Nuuskamuikkunen seisoivat erään lammen rannalla. Muikkusella oli kädessään vapa, jolla hän yritti neuvoa kääpiötä kalastamisen hienouksiin. Fíli ei kuitenkaan meinannut osata olla hiljaa tai paikoillaan (etenkään sitä!) kuten kärsivällisen kalastajan kuuluisi, sillä kääpiötä jännitti olla Muikkusen kanssa kahdestaan. Etenkin kun he olivat vieläpä ulkona, missä ei ollut ketään muuta lähimaillakaan. Kun Nuuskamuikkunen vieläpä ojensi vapansa Fílille, oli kääpiö hätää kärsimässä. Hänen kätensä tärisivät holtittomasti, kun toinen alkoi neuvoa hänelle sopivaa kalastusasentoa ja tämän kädet liikkuivat pitkin ja poikin kääpiön vartaloa. Fílin tietämättä Nuuskamuikkunen kosketteli tätä ehkä hieman tarpeettomastikin, koska hän olisi aivan yhtä hyvin voinut esitellä oikeaoppisen asennon toisellakin tavalla, mutta hän ei ollut voinut vastustaa kiusausta.

Lopulta tilanne oli vain yksinkertaisesti liian sietämätön Fílille, joten hän kääntyi nopeasti ympäri pyytääkseen toista lopettamaan hiplaamisensa ja samalla hänen huulensa hipaisivat aivan puhtaasti vahingossa Muikkusen omia. Fíli oli jo peruuttamassa kauemmas toisesta, kun Nuuskamuikkunen päättikin kiskoa hänet lähemmäs itseään. Kääpiö maistoi toisen huulilta piipputupakan kitkeryyden, ja kalastamisen yrittäminenkin unohtui molemmilta siinä silmänräpäyksessä.

~^v^~

Kun Kíli oli saanut viimeisekin neuvonsa Niiskuneidiltä, hän käveli Pikku Myyn, Dwalinin ja Frerinin luokse. Myy katsoi kääpiötä nyrpeästi, koska hän ei ollut edelleenkään antanut toiselle anteeksi hänen ohittamista, mutta Kíli ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota, sillä hän katsoi sillä hetkellä kahta muuta.
”Dwalin-setä ja Frerin-eno, menkää pois!” Kíli totesi kaksikolle hieman tylysti.
”Onko tuo nyt oikea tapa?” Dwalin kysyi hivenen huvittuneena, vaikka hän ei tiennytkään, mitä pojalla oli mielessään, ja Kíli näytti pohtivan asiaa hetken aikaa.
”On”, hän totesi sitten kuitenkin hetken päästä, ja Frerin nosti kätensä ilmaan aivan kuin hän olisi hävinnyt jonkin kisan.
”Mennään, mennään”, kääpiö totesi ja kiskoi sitten toisen miehen mukaansa.
Pikku Myy ja Kíli olivat molemmat hiljaa, kunnes he olivat varmasti kahdestaan. Myy ei suostunut oikeastaan edes katsomaan toista sillä aikaa, ja Kíli seurasi tilannetta huolestuneena. Tähänkö tämä sitten kaatuisikin? Hän päätti kuitenkin edes yrittää Niiskuneidin neuvoja ennen kuin luovuttaisi kokonaan.
”Tuota, Myy, minä en ole mitenkään erityisen hyvä näissä asioissa, mutta…” Kíli aloitti hieman epävarmasti.
”…sinä olet todella erityislaatuinen tapaus”, hän lopetti aavistuksen verran varmemmin. Nyt Myykin jopa suostui katsomaan kääpiötä silmiin ja hänen vihreät silmänsä tarkkailivat kääpiön ruskeita silmiä. Se valoi Kíliin uskallusta yrittää enemmänkin, joten hän istui tytön viereen niin liki kuin ikinä uskalsi.
”Minusta tuntuu, että haluaisin tutustua sinuun lähemminkin”, Kíli totesi ja pidätti sitten hengitystään odottaessaan toisen vastausta.
”…jos siis sinä vain haluat…” hän mutisi vielä loppuun, kun toinen ei näyttänyt vastaavan hänelle mitään.
”Minusta tuntuu vähän, että minäkin haluaisin tutustua sinuun”, Myy vastasi viimein todettuaan kiduttaneensa toista jo tarpeeksi pitkään. Kíli hengitti pitkästä aikaa kunnolla, ojensi sitten kätensä pikkuiselle tytölle ja lähti johdattamaan tätä huoneesta jonnekin, missä he voisivat olla kahden kesken.

Hetken kuluttua Niiskuneiti ja Muumipeikko olivat huoneessa ainoat pariutumattomat, koska Dís ja Vilikin olivat vetäytyneet omille puolilleen huonetta kuhertelemaan, joten kaksikko istahti takkatulen ääreen. Muumipeikko ei oikein osannut tehdä tai sanoa mitään kovin erikoista, joten hän vain siirsi häntäänsä Niiskuneidin suuntaan, joka kietoi oman häntänsä toisen oman kanssa yhteen ja nojasi päätään pojan olkapäähän. He molemmat sulkivat silmänsä ja vain istuivat siinä toistensa läheisyydessä takkatulen rätistessä taustalla.

~^v^~

Fíli ja Nuuskamuikkunen olivat sillä välin istahtaneet lammen rannalle pidellen toisiaan edelleen kädestä kiinni. Kumpikaan ei sanonut mitään, koska heillä kummallakaan ei ollut mitään sanottavaa tähän hetkeen. Tai jos ihan totta puhutaan, niin he olivat hiljaa ihan vain, koska he eivät keksineet mitään järkevää sanottavaa, koska pussailulla hyvän kaverin kanssa oli tapana saada puheliainkin tyyppi hiljentymään edes hetkeksi. Nyt oli siis varsin loistava hetki hiljaisuudelle.

Jonkin aikaa he vain istuivat hiljaisuuden vallitessa, kunnes he nousivat kuin yhteisestä sopimuksesta ylös. Muikkunen nappasi vapansa mukaan, ja kaksikko lähti takaisin sisälle. Fílin olisi tehnyt mieli ottaa toista taas kädestä kiinni, mutta jotenkin hänestä tuntui, että Muikkunen ei ollut kovin kädestä kiinni pitävää tyyppiä, joten hän jätti mielitekonsa sikseen.

Sisällä Fíli lähti puoliautomaattisesti kulkemaan kohti omaa huonettaan. Vasta käännyttyään erään nurkan taakse kääpiö huomasi, minne hän oli matkalla, joten hän kääntyi lähteäkseen sittenkin takaisin takkahuoneeseen. Nuuskamuikkunen kuitenkin kulki hänen perässään aivan kuin tämä olisi tiennyt, että Fíli johdatti häntä yksityisempiin tiloihin, joten poika jatkoi sitten kuitenkin matkaansa kohti omaa huonettaan. Ehkä toinen poika sanoisi sitten viimeistään perillä jotain, jos hän ei halunnutkaan olla Fílin kanssa kahdestaan.

Viimein omaan huoneeseensa päästyään Fíli avasi oven ja meni sitten saman tien istumaan sängylleen hieman hermostuneena, koska hän ei tiennyt yhtään, mitä nyt tulisi tapahtumaan. Vai tapahtuisiko yhtään mitään. Nuuskamuikkunen tuli kuitenkin hänen perässään, sulki oven ja tuli sitten istumaan hänen viereensä. Hetken aikaa pojat vain istuivat siinä sängyn laidalla, kunnes he kääntyivät yhtä aikaa toisiaan kohti, mikä sai Fílin hihittämään. Hän kuitenkin vakavoitui nopeasti, kun Muikkunen kumartui suutelemaan häntä.

~^v^~

Samaan aikaan toisaalla (ei kuitenkaan niin kovin kaukana kuin olisi voinut luulla) Kíli ja Pikku Myy istuivat puolestaan Kílin huoneen lattialla juttelemassa ja tutustumassa toisiinsa paremmin. Jotenkin Kílistä kuitenkin tuntui, ettei Pikku Myy ollut ymmärtänyt hänen vihjausta toisiinsa tutustumisesta aivan niin kuin hän oli sen tarkoittanut. Kíli oli tarkoittanut sellaista tutustumista, mitä aikuiset harrastivat keskenään, ei tätä lapsellista versiota siitä samasta asiasta, mutta hän ei oikein tiennyt, miten vihjaista siitä Myylle saamatta tämän hampaita käsivarteensa.

”Pikku Myy, minä…” Kíli aloitti rikkoakseen jo pitkään vallinneen hiljaisuuden. Myy nosti katseensa sylissään lepäävistä käsistään, ja kääpiöpoika nielaisi. Tytön vihreät silmät olivat niin sädehtivät, että Kílillä meni puurot ja vellit sekaisin ja hän unohti aivan totaalisesti, mitä hän oli aikonut sanoa toiselle.
”Oletko sinä vähän pöhkö?” Myy kysyi pää kallellaan, ja Kíli ravisti päätään hiukset hulmuten.
”Miksi sinä sitten aloitat lauseen lopettamatta sitä?” Myy jatkoi. Nyt kääpiöpoika pysähtyi hetkeksi miettimään sopivaa vastausta.
”Koska minä unohdin, mitä minun piti sanoa”, hän vastasi sitten kuitenkin todettuaan, että totuus kääpiömiehen polulla piti.
”Senkin toope”, Myy tokaisi suoraan, ja Kílin suupielet kääntyivät alaspäin. Tämä ei nyt mennyt enää yhtään hänen toivomaansa suuntaan. Kíli nousi lattialta ja lähti kävelemään ovea kohti, koska hän ei halunnut istua kuuntelemassa tällaista.
”Minne sinä oikein luulet meneväsi, hupsu?” Pikku Myy kysyi, ja kääpiö kohautti olkiaan.
”Tule takaisin tänne”, Myy pyysi. Kíli katsoi ensin Myytä, sitten ovea ja vielä kerran Myytä ennen kuin tassutteli takaisin tämän luokse istumaan.
”Miksi ihmeessä olit karkaamassa?” tyttö kysyi.
”Koska et selvästikään pidä minusta samoin kuin minä sinusta”, Kíli mutisi hiljaa.
”Mistä sinä niin päättelit?” toinen ihmetteli.
”Koska et ole ollenkaan samanlainen kuin muut tytöt, kun he tykkäävät jostain”, Kíli vastasi ja irvisti sitten odottaessaan, miten toinen reagoisi asiaan.

Poika saikin odottaa aikamoisen tovin, kun Pikku Myy prosessoi kuulemaansa. Vai kaipasi Kíli siis enemmän kevytmielisyyttä? No, kyllä Myy senkin taidon hallitsi!
”Ruvetaanko seurustelemaan?” hän kysyi suoraan hymyillen koko hammasrivistönsä leveydeltä. Kíli katsoi tyttöä ja hänestä tuntui, että hänen leukansa oli juuri loksahtanut ainakin lattiaan asti. Hän tarkasteli tytön ilmettä kuin pohtien, oliko tämä aivan varmasti tosissaan ennen kuin nappasi tämän suureen ja mahtavaan (ja karvaiseen!) kääpiönhalaukseen. Myy vastasi halaukseen hieman kömpelösti, koska hänen osaamisensa seurustelun taidoista päättyi tähän. Hän oli kyllä halannut muutaman kerran muitakin tapauksia kuin Kíliä, mutta mitään sen enempää hän ei sitten ollutkaan tehnyt, joten kääpiöpoika saisi sitten totutella siihen, että hän kompuroisi eteenpäin vailla aavistustakaan siitä, mitä oli tekemässä.

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 665
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Luku 5, jossa osa porukasta pääsee sankaroimaan.

Seuraavat pari päivää Fíli ja Kíli viettivät esitellen Muumilaaksosta saapuneille ystävilleen Yksinäisten vuorten alla sinne, tänne ja tuonne risteileviä luolia. Nuuskamuikkunen, Pikku Myy ja Muumipeikko kuuntelivat kiinnostuneina kääpiöveljesten kertomuksia kodistaan, mutta Niiskuneiti kaipasi salaa jo pois vuorten alta, koska häntä oli alkanut ahdistaa luolien pimeys. Hän kaipasi auringonvaloa enemmän kuin halusi myöntääkään.

Veljekset johdattivat ystäviään yhä syvemmälle ja syvemmälle luolien uumeniin, kunnes Frerin tuli etsimään heitä. Hän ilmoitti prinsseille, että näiden läsnäoloa kaivattiin välittömästi valtaistuinsalissa.
”Ilmeisesti Thorin ja Bilba olivat pari päivää sitten ilmottamaisillaan, että meille on tulossa tälle päivää valtiollinen vierailu, mutta siinä häslingin seassa kumpikaan heistä ei saanut sitä sanottua”, Frerin selitti.
”No, onko tuo nyt ihmekään, jos Bilba oli viimeisimmillään, koska hänen ajatuksensa olivat varmaan ihan toisaalla sillä hetkellä”, Kíli totesi.
”Eikä Thorin-enostakaan ollut kovin paljoa hyötyä siinä kohtaa”, Fíli nauroi muistellessaan, mitä Muumipeikko oli kertonut heille Bilban synnytyksestä. Frerin myönsi veljesten olevan varmaan oikeassa ja lähti sitten johdattamaan joukkoa päinvastaiseen suuntaan.
”Millainen se valtaistuinsali on?” Muumipeikko kysyi ihmeissään, koska sitä ei oltu esitelty heille vielä.
”Ja missä se on?” Myy jatkoi.
”Näette sitten”, oli lyhyt vastaus, jonka Fíli antoi ystävilleen, ja Kíli tyytyi vain virnistämään leveästi.

Pitkän kävelymatkan jälkeen seurue kääntyi erään nurkan taakse ja yhtäkkiä heidän edessään avautui aivan valtavan kokoinen sali. Muumipeikosta tuntui melkein siltä kuin pelkästään siihen yhteen saliin olisi jo mahtunut puolet Muumilaaksosta, niin valtavalta se vaikutti sillä hetkellä.
”Ohoh”, Pikku Myy totesi, ja Kíli virnisti entistäkin leveämmin. Kaikki muut muumilaaksolaiset pysyttelivät hiljaa ja vain kurottelivat päitään kaikkiin mahdollisiin suuntiin nähdäkseen kaikki ihmeellisyydet salissa. Fíli ja Frerin marssivat vain suorinta tietä Kíli perässään hiihtäen kohti salin keskellä olevaa valtaistuinta. Sitä kohti johti suora, nostettu polun tapainen, ja joka puolella salia kohosi mahtavat pylväät kattoon asti. Lähemmäs päästyään seurue huomasi Thorinin istuvan valtaistuimellaan Dwalin oikealla puolellaan. Dís ja Vilikin seisoskelivat lähistöllä, mutta Bilba-neitiä ei näkynyt mailla halmeillakaan.
”Missä Bilba-täti on?” Fíli kysyikin heti ensimmäisenä päästyään valtaistuimen vierelle.
”Hän oli vielä turhan väsynyt synnytyksestä, joten hän on tuoreen prinsessan kanssa lepäämässä”, Dís vastasi pojalleen.
”Pyysin Freriniä hakemaan teidät tänne, koska Rautavuorten hallitsijaperhe on tulossa vierailulle luoksemme, joten teidänkin kahden täytyy olla paikalla, vaikka tiedänkin että haluaisitte mieluummin esitellä luolia ystävillenne”, Thorin selitti veljeksille. Hänen käytöksensä muumilaaksolaisia kohtaan oli pehmentynyt huomattavasti Muumipeikon autettua hänen esikoisensa maailmaan (ja muutenkin hänen tutustuttuaan näihin lähemmin edellispäivien aikana).
”Vieraidemme pitäisi olla täällä hetkellä millä hyvänsä, joten haluan teidän odottavan täällä”, Thorin jatkoi.
”Entäs me?” Niiskuneiti kysäisi, koska hänestä tuntui, että heidät unohdettiin joka kerta joukosta pois.
”Halutessanne tekin voitte jäädä valtaistuinsaliin seuraamaan tilaisuutta, mutta teidän ei tarvitse, jos ette halua”, Thorin vastasi. Kaikki neljä muumilaaksolaista päättivät kuitenkin jäädä katselemaan tilaisuutta, sillä heitä kiinnosti, millainen seurue tämä Rautavuorten hallitsijaperhe oikein oli, koska kukaan heistä ei ollut edes kuullut aiemmin Rautavuorista mitään, edes Nuuskamuikkunen, joka matkasi kuitenkin vuosittain Yksinäisten vuorten yli etelään.

Noin tuntia myöhemmin saliin juoksikin nuori kääpiö ilmoittamaan Rautavuorten hallitsijaperheen saapuvan aivan tuossa tuokiossa hänen perässään. Fíli ja Kíli pomppasivat oitis alas enonsa valtaistuimen käsinojilta, joilla he olivat loisineet odottamassa ja kipittivät vanhempiensa luokse enonsa vasemmalle puolelle hieman taaemmas valtaistuimesta. Dwalin ja Frerin seisoivat asennossa valtaistuimen oikealla puolella näyttäen ankarilta ja pelottavilta. Tai ainakin, jos Niiskuneidiltä sitä kysyttiin.

Muumilaaksolaisten pettymykseksi valtaistuinsaliin astelevat kahdeksan hahmoa näyttivät aivan samantapaisilta kääpiöiltä kuin Yksinäisten vuorten asukitkin. He olivat jo odottaneet kohtaavansa lisää uusia kansoja tällä reissulla, mutta ilmeisesti Rautavuorillakin asui kääpiökansaa. Kahdeksikko lähestyi valtaistuinta hitaasti ja kumarsivat päästyään muutaman askeleen päähän Thorinista.
”Dáin-serkku”, Thorin tervehti tulijoita, ja kahdeksikon etummaisimpana kulkenut punapartainen kääpiö virnisti.
”Thorin-serkku, miten Bilba-neiti voi? Onko kenties lapsukainen syntynyt jo?” Dáiniksi puhuteltu tiedusteli.
”Bilba-neiti on tällä hetkellä lepäämässä synnytyksen rasituksista pienen prinsessamme kanssa”, Thorin vastasi.
”Bilba-neiti ei siis saanut kruununprinssiä?” joku Dáinin takana seisovista naispuolisista kääpiöistä kysyi.
”Ei”, Thorin murahti takaisin ilmiselvästikin hieman ärtyneenä utelun sävystä.
”Koitahan käyttäytyä, Hón, tai lähdet saman tien takaisin kotiin”, Dáin murahti, ja tyttö, ilmeisesti Dáinin tytär vaikeni, mutta virne ei kuitenkaan kadonnut tämän huulilta minnekään.
”Pahoitteluni tyttäreni käytöksestä, hän ei ole vielä oppinut kunnollisia käytöstapoja”, Dáin pahoitteli, ja Thorin kumarsi lyhyesti hyväksyen siten anteeksipyynnön. Hón pysytteli rivissä, mutta katseli sen verran tiiviistii Fílin suuntaan, että tämä alkoi heilua paikoillaan vaivautuneena.

Nuoren kääpiöpojan onneksi virallinen tilaisuus loppui kuitenkin pian tuon välikohtauksen jälkeen, joten hän pääsi rentoutumaan veljensä ja ystäviensä seurassa. Rautavuorilta saapuneet kahdeksan kääpiötä rupattelivat iloisesti Yksinäisten vuorten vanhempien kääpiöiden kanssa samalla kun Fíli ja Kíli sekä muumilaaksolaiset juttelivat omiaan pienessä piirissään. Yhtäkkiä kuitenkin Hón irtautui aikuisten kääpiöiden seasta ja käveli nuorempien kääpiöiden luokse. Hän itse asiassa tuli niin lähelle Fíliä, että tämän pään sisällä heräsi paniikinomainen vaisto juosta karkuun.
”Hei, Fíli”, tyttö sanoi virnistellen leveästi.
”He-hei, Hón”, Fíli vastasi yrittäen samalla vaivihkaisesti peräytyä.
”Sinä siis olet kuin oletkin edelleen Yksinäisten vuorten kruununprinssi?” Hón tarkisti.
”I-itse asiassa, Frerin-eno on se kruununprinssi…” Fíli aloitti, mutta tyttö keskeytti hänet.
”Frerin on jo niin kovin vanha, hän ei kiinnosta minua”, tyttö vastasi ja nuolaisi huuliaan, ”sinä sitä vastoin kiinnostat minua hyvinkin paljon.”
Tällä kertaa Fíli otti askeleen ja toisenkin taaksepäin. Kíli yritti auttaa isoveljeään kiskomalla joko veljen tai Hónin pois paikalta, mutta tyttö työnsi hänet kylmänviileästi syrjempään. Muumipeikko ja Niiskuneiti seurasivat tilannetta ymmärtämättä mistään mitään, ja Pikku Myy pohti, ketä ja mistä kohtaa hänen pitäisi puraista tässä tilanteessa. Nuuskamuikkunen puolestaan seurasi tilannetta silmä kovana valmiina hyppäämään Fílin taustatueksi tilanteen sitä vaatiessa. Ennen kuin kukaan ehti kuitenkaan tehdä yhtään mitään, oli Hón vetänyt Fílin kuumaan suudelmaan. Samalla kun tytön kädet kävivät kirjaimellisesti joka paikassa, yritti kääpiöpoika kuumeisesti työntää toista kauemmaksi tai muulla tavoin päästä tilanteesta pois. Lopulta Nuuskamuikkunen havahtui tilanteeseen ja kiskaisi kääpiötytön irti Fílistä. Hänen silmissään riehui palava tuli, joka kertoi sanatonta kieltään siitä että hänen päänsä sisällä joku huusi sillä hetkellä täyttä kurkkua ’Fíli on MINUN!’. Hón katseli Nuuskamuikkusta hieman hölmistyneenä samalla kun Frerin havahtui huomaamaan, että taaempana tapahtui jotain, mitä ei pitäisi.
”Mitä täällä oikein riehutaan?” hän kysyi Dwalin rinnallaan. Fíli avasi ja sulki suutaan kuin kala kuivalla maalla pystymättä sanomaan ääneen mitään. Niiskuneiti meni tyynenrauhallisesti halaamaan kääpiöpoikaa samalla kun Kíli sai äänensä takaisin.
”Tuo yritti kopeloida Fíliä!” hän sanoi ja osoitti sormellaan kääpiötyttöä.
”Eikä muuten vain yrittänyt!” Myy lisäsi samalla kun Muikkunen yritti rauhoittaa itseään sivummalla.
”Dáin, tyttäresi käyttäytyy asiattomasti!” Dwalin huikkasi taaksensa, mistä alkoi kuulua kiivasta mutinaa.
”Mitä se tyttö nyt on tehnyt?” Dáin huikkasi takaisin.
”Ilmeisesti ollut vähän turhankin läheisessä kontaktissa Fílin kanssa”, Dwalin vastasi, ja mutina koveni entisestään.
”Nyt se tyttö vasta tekikin viimeisen temppunsa”, Dáin mutisi kävellessään kiskomaan Hónin korvasta kauemmaksi.
”Äitisi saa luvan tehdä sinulle jotakin”, hän jatkoi, ja tytön ilme kalpeni sen verran, mikä kertoi muille, että Dáinin vaimon kurinpito ei ilmeisesti ollut mitenkään helläkätistä.

Dáinin, Hónin ja kolmannen kääpiön kadottua valtaistuinsalista Dís tuli tarkistamaan, että Fíli oli kunnossa. Poika kakoi edelleen paikoillaan aivan kuin hänen suussaan olisi ollut jotain ylimääräistä, mutta mitään ei kuitenkaan tullut ulos. Kun Fíli sitten lopulta sai itsensä edes jotenkin takaisin kasaan, hän alkoi vannotella äidilleen, kuinka oli oikeastikin aivan täysin kunnossa, ei hänellä ollut mitään hätää. Kesti kuitenkin jonkun aikaa ennen kuin Dís uskoi poikaansa ja palasi muiden aikuisten luokse, minkä jälkeen nuoriso Fíliä lukuun ottamatta alkoi puhua pälpättää kaikki yhtä aikaa.
”Mitä se oikein luuli tekevänsä?” Kíli parkaisi.
”Miksi se teki niin?” Muumipeikko ihmetteli.
”Miksi kukaan edes haluaisi tehdä noin toiselle?” Niiskuneiti päivitteli.
”Miksei se suostunut irrottamaan otettaan?” Nuuskamuikkunen pohti.
”Miksi juuri Fíli?” Myy tuumi.
”OLKAA HILJAA!!” Fíli kailotti hetken kuluttua pidellen käsiä korvillaan. Aikuisetkin kääntyivät hetkeksi katsomaan nuoria, mutta totesivat sitten kuitenkin kaiken olevan kunnossa ja jatkoivat omia juttujaan. Nuoriso kuitenkin katsoi Fíliä tarkkaavaisena, kun tämä näytti erityisen kärsivältä sillä hetkellä.
”Mikä sinulla oikein on?” Kíli kysyi.
”Ei mikään”, veli vastasi, ”en vain halua ajatella sitä enää.”
”Anteeksi”, Niiskuneiti mutisi, ja Fíli nyökkäsi.
”Voisimmeko mennä jonnekin muualle hetkeksi?” Fíli kysyi, ja muut nyökkäsivät myöntymisen merkiksi. Valtaistuinsali oli muutenkin jo nähty, eikä siellä tapahtunut enää mitään, joten he voisivat varsin hyvin vaihtaa paikkaa. Niinpä Fíli lähtikin johdattamaan joukkoa ulos erään tietyn lammen luokse.

”Minun olisi pitänyt purra sitä, niin se olisi ehkä lopettanut ajoissa”, Myy pohdiskeli huljuttaessaan jalkojaan lammen viileässä vedessä. Kíli istui hänen vieressään muiden neljän ollessa kuka missäkin. Ulos päästyään he olivat hajaantuneet kaikki kaksikkoina eri suuntiin. Vasta nyt Fíli näytti palanneen taas normaaliksi, kun tämä käveleskeli Nuuskamuikkusen rinnalla lammen viertä.
”No, olisit sitten purrut”, Kíli murahti tyytymättömänä. Jos tytöllä kerta oli ollut suunnitelma, millä irrottaa se inhottava tyttö hänen veljestään, miksei tämä ollut käyttänyt sitä?
”Mutta en tiennyt, mistä kohtaa!” Myy kivahti takaisin.
”Mitä sillä on väliä, mistä kohtaa puret ketään?” Kíli tiuskaisi, koska häntä kismitti tytön selittelyt sillä hetkellä vain entistäkin enemmän. Hän nousi lammen reunalta tympääntyneenä, mutta ennen kuin hän ehti ottaa askeltakaan kauemmas siitä, Myykin nousi seisomaan.
”Minne sinä oikein luulet karkaavasi?” hän tivasi toiselta.
”Pois”, oli lyhyt ja ytimekäs vastaus.
”Miksi?” oli yhtä lyhyt kysymys.
”Koska sinä olet tyhmä!” Kíli vastasi. Hän tiesi kuulostavansa lapselliselta juuri sillä hetkellä, mutta häntä ärsytti ja silloin oli ihan sallittua olla lapsellinen.
”Ai, Mahal vieköön!” Kíli parkaisi, kun Myyn hampaat osuivat sekuntia myöhemmin hänen ranteeseensa.
”Sinä purit minua!” hän jatkoi samalla kun Myy irrotti otteensa ja jokin viuhahti hänen ohitseen.
”Kíliii!!!!” Fíli karjaisi kauempaa säikähtäneenä jonkin tömähtäessä lammen rannalla olevaan puuhun. Kíli ja Pikku Myy kääntyivät katsomaan taakseen, ja he huomasivat nuolen jääneen kiinni puunrunkoon.
”Kíli! Oletko kunnossa?!” Fíli kysyi pikkuveljeltään huolta äänessään juostuaan tämän luokse. Kíli vain nyökkäsi luottamatta enää ääneensäkään säikähdyksestä.
”Huh, sepäs oli lähellä”, Myy tokaisi katsoessaan Kíliä.
”Sinä pelastit minun veljeni!” Fíli kiitti Myytä ja likisti tämän rintaansa vasten. Kíli karaisi kurkkuaan isoveljensä takana, ja Fíli irrotti otteensa Pikku Myystä hiukan punaisena korviensa kohdalta.
”Kuka sen ampui?” Niiskuneiti kysyi ääni väristen hieman juostuaan kolmikon luokse.
”En tiedä, mutta näin Muikkusen ja Muumipeikon lähtevän juoksemaan tuonne päin ennen kuin juoksin itse Kílin luokse”, Fíli vastasi osoittaen kädellään jonnekin kaukaisuuteen.
”Meidän täytyy saada ampuja kiinni”, Kíli totesi.
”Oletko sinä ihan varmasti kunnossa?” Fíli tarkisti vielä kertaalleen päästämättä veljeään hievahtamaankaan.
”Olen, olen, lakkaa hössöttämästä, kuulostat ihan äidiltä”, Kíli parkaisi, mutta Fíli ei kiinnittänyt tähän mitään huomiota, tarkisti vain veljensä olevan edelleen yhtenä kappaleena.
”Lopeta jo, se ampuja pääsee karkuun kohta”, Kíli marmatti.
”Eikä pääse”, Muumipeikon ääni sanoi kuitenkin hieman kauempaa, ”me nappasimme hänet juuri.”
Kääpiöveljekset, Niiskuneiti ja Pikku Myy kääntyivät katsomaan muumin äänen suuntaan, ja tytöt huomasivat katselevansa ruminta otusta minkä he olivat kuunaan nähneet. Jopa Haisulia olisi voinut nimittää kauniiksi sen rinnalla. Se oli muotopuoli otus, jonka ruumista halkoi siellä täällä kehoon työnnetyt metallinpalaset.
”BOLG!!!!” Fíli ja Kíli sihahtivat yhtä aikaa hampaidensa välistä ja katsoivat otusta tuimannäköisinä, mikä sai molemmat tytöt ottamaan pari askelta taaksepäin.
« Viimeksi muokattu: 30.12.2018 10:33:54 kirjoittanut LillaMyy »

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid