Nimi: Worth the risk
Kirjoittaja: Crysted
Fandom: Supernatural
Ikäraja: K-11 (toivottavasti meni oikein)
Paritus: Castiel/Dean
Genre: AU(yliopisto), rikos
Yhteenveto: Jotain tärkeää kerrottavana. Mennä ulos. Vaatteet saattavat likaantua. Castielilla oli ehdottomasti ollut mielessä jotain muuta kuin ruumiin hautaaminen.
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni
Varoitukset: Maininta huumeista, taposta ja seksistä
A/N: Kirjoitin tämän alun perin englanniksi ja julkaisin AO3ssa, mutta teki mieli alkaa kääntämään jotain, niin käänsin tämän suomeksi. Osallistuu haasteisiin
Aakkoshaaste III,
Aina Eka Kerta III aiheella ensimmäinen riita,
OTP10 #3 ja ff100 sanalla elämä
”Mitä jos pelaisimme jotain samalla kun teemme tämän? Totuus vai tehtävä?”
Castiel nosti katseensa ystäväänsä Deaniin. ”Oliko tuo vitsi?” hän kysyi silmät salamoiden. Kello oli noin kolme aamulla ja he seisoivat keskellä pimeätä metsää marraskuun kylmyydessä. Eikä se auttanut, että Castielilla oli päällään hänen hienoimmat vaatteensa, vaalean denimit farkut ja hopeinen kauluspaita, jotka hän oli sotkemassa täysin, koska he olivat kaivamassa kuoppaa maahan. Ai niin, ja se kuoppa oli tarkoitettu ruumiille.
”Okei, olet vihainen”, Dean sanoin anteeksipyytäen. ”Mutta lapsina me kyllä lupasimme toisillemme, että auttaisimme toisiamme piilottamaan ruumiin, jos sellainen sattuisi eteen.”
”Lapsina niin, silloin kuin emme tietäneet mitään mistään!” Castiel murahti ja viskasi lapionsa maahan. ”Arvaa mikä on pisin tuomio, jonka voi saada ruumiin piilottamisen avustamisesta? Kaksi vuotta”, Castiel sihahti.
”Ei se ole kovin paha-”
”Mutta tajuatko sinä, että minulla ei ole alibia tälle illalle, koska olin yksin kotona”, Castiel jatkoi silmäillessään ystäväänsä vihaisesti. ”Taposta voi saada yhdeksän vuoden tuomion. Yhdeksän! Ja älä edes kysy kuinka paljon murhasta voi saada!”
Castielin suunnitelmissa oli saada tutkinto liiketaloudesta, jotta hän voisi mennä työskentelemään perheyritykseensä. Sitten hän menisi naimisiin mukavan miehen kanssa, joka mieluiten työskentelisi samalla alalla ja he adoptoisivat muutaman lapsen ja eläisivät onnellisesti elämänsä loppuun asti isossa talossa, jossa olisi uima-allas takapihalla. Yhdeksän vuotta vankilassa
ei ollut osa hänen suunnitelmaansa.
”Joo okei, se on ehkä vähän huono juttu”, Dean myönsi irvistäen.
”Vähän joo!” Castiel melkein huusi ja nappasi lapionsa maasta. Ainakin metsä oli kaukana kaupungista, joten kukaan ei kuulisi heitä. Toivottavasti.
”Pitäisikö minun kysyä miten tiedät kaiken tuon?” Dean kysyi vitsaillen, keventääkseen ilmapiiriä. Se ei toiminut.
”Sulje suusi!” Castiel sihahti. ”Tai päädyt tähän kuoppaan kaverisi viereen.”
”Hän ei ole kaverini”, Dean murahti.
”Se ei muuta mitään”, Castiel mutisi ja vilkaisi puukotettua miestä, joka makasi kuopan vieressä kylmällä maalla. Ruskeat hiukset, noin kaksikymppinen, hieman ruipelo ja Deanin mukaan narkkari. Ehkä kukaan ei tulisi kaipaamaan häntä. Mies oli kuulemma hyökännyt Deanin kimppuun veitsen kanssa, kun Dean oli ollut kävelemässä kotiin kaverinsa bileistä. Mies oli vaatinut rahoja huumeista, jotka Dean oli ostanut. He olivat taistelleet ja Dean oli päätynyt puukottamaan miestä. Vahingossa kuulemma.
”En ostanut häneltä huumeita”, Dean muistutti hiljaa, arvaten mitä Castielin päässä pyöri. He tunsivat toisensa hyvin, ainakin he olivat ennen tunteneet. Castiel ei voinut uskoa, että Dean oli houkutellut hänet auttamaan tätä tässä. Oliko Dean todella yhdeksän vankilavuoden arvoinen?
”No muistuta minua, miksi et soittanut poliisille?” Castiel kysyi tiukasti ja jatkoi odottamatta Deanin vastausta. ”Ai niin, koska sinulla kiertää huumeita elimistössäsi!”
”Se vaikuttaa pahalta, mutta kerroin sinulle, se oli sieltä bileistä. Poltin yhden, okei.”
Castiel oli liian raivostunut vastatakseen. Totta puhuen hän ei tiennyt yhtään pitäisikö hänen luottaa Deaniin. Dean oli muuttunut täysin, kun he olivat aloittaneet yliopisto-opinnot. He olivat olleet parhaita ystäviä lähtien peruskoulusta lähtien, mutta kun yliopisto oli alkanut, Dean oli saanut uusia ystäviä, jotka eivät olleet yhtään Castielin tyyppisiä ihmisiä. Juhliminen ja huumeet eivät olleet jotain, josta Castiel oli kiinnostunut. Silti Deanin muuttuminen ei ollut auttanut lopettamaan sitä typerää ihastusta, joka Castielilla oli ollut Deaniin jo vuosia.
Viimein hauta näytti tarpeeksi syvältä, joten he laskivat lapiot alas ja vilkuilivat ruumista, molemmat haluttomina koskettaa sitä. Heillä oli hansikkaat käsissään, mutta ruumiin koskettaminen ei ollut yhtään sen helpompaa. Dean oli käytännössä raahannut ruumiin autostaan metsään yksin, koska Castiel ollut vielä shokissa. Ei ollut hänen syynsä, että Dean oli paljastanut suunnitelman vasta autossa ja kieltäytynyt kääntymään poliisiasemalle.
”Okei, tartu sinä käsiin niin minä nostan jalat”, Dean neuvoi.
”Vihaan sinua niin paljon”, Castiel mutisi, mutta teki kuten Dean neuvoi. Kaikki veri oli ruumiin ylävartalossa, joten Castielin piti olla varovainen, jotta veri ei tarttuisi hänen kauluspaitaansa. Tietysti se oli helpommin sanottu kuin tehty. Mies oli ruipeloksi painava. Ja haiseva.
He onnistuivat tipauttamaan ruumiin kuoppaan ja alkoivat lapioimaan maata ruumiin päälle. Muutaman lapiollisen jälkeen Castiel huomasi, että hän oli varovaisuudesta huolimatta saanut verta paitaansa. Vitun mahtavaa.
”Katso nyt tätä!”, Castiel valitti ja osoitti veritahraa.
”Näyttää siltä, että joudut polttamaan paitasi, prinsessa”, Dean kiusoitteli.
”Haista vittu, minä rakastin tätä paitaa.”
Dean huokaisi. ”Miksi sitten laitoit sen päälle? Kerroin sinulle, ettei kannata laittaa päälle mitään hienoa.”
”No minä luulin-” Castiel pysäytti lauseensa äkisti. Onneksi oli nii pimeää, ettei Dean voinut nähdä hänen punaisia poskiaan. Kun hän oli saanut soiton Deanilta, hän oli heti ajatellut jonkin olevan pielessä, koska Dean ei ikinä ollut soittanut hänelle heidän kymmenen vuoden ystävyyteensä aikana. Lisäksi Dean oli sotkeutunut sanoissaan ja kuulostanut todella hermostuneelta. Ei auttanut, että Deanin sanavalinnat olivat jotenkuten: ”Haluaisitko sinä, öh, ehkä, tai siis vaan jos haluat… tiedän että tämä on paljon pyydetty, mutta minun täytyy nähdä sinut nyt heti ja kertoa sinulle jotain tärkeää mitä en voi tehdä puhelimen välityksellä… Älä laita päälle mitään hienoa koska… no, vaatteet saattavat ehkä likaantua vähän… jos siis suostut menemään ulos… voisinko öh, hakea sinut nyt?”
Jotain tärkeää kerrottavana. Mennä ulos. Vaatteet saattavat likaantua. Castielilla oli ehdottomasti ollut mielessä jotain muuta kuin ruumiin hautaaminen.
”Cas? Sinä luulit mitä?” Dean kysyi ja pyyhkäisi hikeä otsaltaan.
Castiel kohautti olkiaan. ”Kuulostit hermostuneelta. Luulin, että olit viimeinkin pyytämässä minua ulos”, Castiel mutisi lapioidessaan multaa raivokkaasti.
”Sinä- ai.” Dean lopetti lapioimisen. Castiel ei katsonut Deania, mutta hän tunsi miehen katseen itsessään.
”Ala lapioida, Dean”, Castiel murahti.
Kun hautakuoppa oli vihdoin täytetty kiusaantuneessa hiljaisuudessa, he tunkivat maassa olevat veriset lehdet roskapussiin niin hyvin kuin pimeässä pystyivät ja levittivät sitten hieman puhtaita lehtiä haudan päälle, jottei se näyttänyt niin epäilyttävältä. Ainakin talvi oli tuloillaan, joten ruumista ei luultavasti löydettäisi ennen seuraavaa kevättä.
He ajoivat takaisin kaupunkiin hiljaisuudessa. Castiel teki parhaansa vältelläkseen Deanin katsetta, Deanin vilkuillessa häntä aivan liian paljon ottaen huomioon, että Dean oli ratin takana. Castiel oli liian uupunut ja nolostunut mainitakseen siitä Deanille, joten hän vain tuijotti katuvalojen kiitoa ikkunan ohi. Kello oli noin viisi aamulla ja hänellä alkoi tunti yhdeksältä. Ehkä hänen pitäisi olla menemättä, mutta toisaalta hänen täytyi käyttäytyä niin kuin kaikki olisi normaalisti. Ehkä hän olisi onnekas ja saisi flunssan, jotta hänellä olisi oikea syy jäädä kotiin. Kun auto pysähtyi Castielin pihaan, hän astui ulos autosta sanomatta mitään. Vasta ovella hän huomasi, että Dean oli seurannut häntä.
”Mitä sinä olet tekemässä?” Castiel kivahti.
”En minä voi mennä kampukselle tämän näköisenä”, Dean sanoi ja heilutti käsiään hänen paidassaan olevan valtavan veritahran kohdalla. Lisäksi tämän farkut ja takki olivat kauttaaltaan likaiset. ”Minulla on kämppäkaveri.”
Castiel oli onnekas, että hänellä oli rikkaat vanhemmat, jotka olivat ostaneet hänelle oman asunnon hieman kauempana kampuksesta, jotta hänen ei tarvitsisi jakaa asuntoaan. Hän tarvitsi omaa rauhaa opiskellakseen kunnolla.
”Olkoon”, Castiel mutisi ja päästi Deanin sisään.
”Tämä voi toimia alibinamme myös”, Dean sanoi vilkuillessaan Castielin yksiötä. Se oli pieni asunto, mutta tarpeeksi Castielille.
”Miksi sinä edes tulisit luokseni sen jälkeen, kun olet ollut juhlimassa kahteen asti?” Castiel kysyi.
”Etkö keksi yhtäkään syytä?” Dean virnisti ja kohotti kulmaansa. Castielin yllätykseksi tämä astui lähemmäs, jolloin Castielin selkä osui kapean eteisen seinää vasten. ”Ehkä minä kaipasin poikaystävääni”, Dean kuiskasi ja laski kätensä Castielin lantiolle, jättäen verisen kädenjäljen Castielin paitaan.
Mitä? ”Me juuri hautasimme ruumiin, Dean”, Castiel huomautti, kun Dean vain hivutti itseään lähemmäs häntä. Miten Dean pystyi luulemaan, että tämä oli okei? Silti hän ei voinut olla myöntämättä, että Deanin kutsuttua häntä
poikaystäväkseen, hänen sydämensä oli alkanut hakata tuhatta ja sataa. Yhtäkkiä hän ei enää tuntenut itseään tippaakaan väsyneeksi. ”Olemme molemmat verisiä, ja sinä olet varmaan vieläkin päihtynyt.”
Dean naurahti. ”Olen täysin- no suurimmaksi osaksi selvä, tämä ei ole tulossa mistään tyhjästä, Cas”, Dean kertoi hänen kasvojensa melkein koskettaessa Castielin omia. ”Sinulla ei ole hajuakaan, miten kauan olen halunnut sinua.”
Castielin silmät pyöristyivät. ”Mitä?” Tämä ei ollut ihan niin kuin hän oli unelmoinut, että Dean kertoisi hänelle tunteistaan, mutta silti.
”Sinä kuulit minut”, Dean kuiskasi ja hipaisi Castielin huulia omillaan niin hellästi, että se oli kidutusta. ”Haluan sinua Cas. En ihan suunnitellut kertovani sitä näin, mutta en halua odottaa enää.”
”Dean-” Castiel huokaisi. Hän tunsi Deanin farkkujen etumuksen pullottavan omaansa vastaan. Hän melkein vihasi sitä, miten Dean pystyi saamaan hänet kiihottumaan tällaisella hetkellä.
”Tarvitsen sinua nyt, Cas”, Dean mutisi ja vilkaisi nopeasti vaatteitaan. ”Sinä ja minä. Suihkuun. Nyt.”
Se ei ollut edes kysymys, mutta se sai Castielin aivot sulamaan. Vitut moraalista tai ajoituksesta, hän halusi panna Dean Winchesteriä suihkussa. Nyt.
Castiel työnsi itsensä vasten Deania niin lujaa, että Dean joutui astumaan askeleen taaksepäin pitääkseen tasapainonsa. He olivat molemmat hikisiä ja verisiä, mutta hän suuteli Deanin kanssa ja se oli epäilemättä paras suudelma, jonka Castiel oli ikinä kokenut. He liikkuivat kylpyhuoneeseen, jossa he rikkoivat suudelmansa vain repiäkseen likaiset vaatteensa pois. Dean repi Castielin paidan pois niin voimakkaasti, että muutama nappi irtosi ja vieri lattialle, mutta ihan kuin sillä olisi väliä, paita oli joka tapauksessa poltettava. He tunkeutuivat yhdessä suihkukoppiin, joka ei ollut tarkoitettu kahdelle, mutta se ei heitä pysäyttänyt. Ainakin he pääsivät olemaan vieläkin lähempänä toisiaan.
Vuosien seksuaalinen jännitys ja halu purkautuivat paljon nopeammin kuin kumpikaan heistä halusi, mutta sen sitä sai kun piilotti ihastuksensa vuosia. Kun he viimein sulkivat suihkun, he olivat niin väsyneitä, että he eivät edes vaivaantuneet kuivaamaan itseään ennen kuin he kaatuivat Castielin sänkyyn. Oli niin monta asiaa, jotka Castiel halusi sanoa, mutta ennen kuin hän ehti edes järjestellä ajatuksiaan, hän oli jo unessa.
***
Kun Castiel heräsi seuraavana aamuna, oli heti selvää, että hän oli myöhässä tunniltaan. Yleensä hän ainakin kiroilisi ja yrittäisi valmistautua paniikissa seuraavalle tunnille, mutta nyt hän tunsi vain rauhaa tuntiessaan Deanin käden kiertyneenä hänen ympärilleen ja tämän lyhyet hiukset kutittamassa niskaansa. Castielin pitäisi ehkä tuntea olonsa omituiseksi, hehän olivat haudanneet ruumiin viime yönä, mutta nyt hän tunsi vain onnea, siitä että sai herätä Deanin vierestä.
”Hyvää huomenta Dean”, Castiel toivotti ja kierähti ympäri nähdäkseen Deanin kasvot, kun mies alkoi näyttää heräilemisen merkkejä.
”Mmh, Cas”, Dean mutisi unenpöpperöisenä ja suuteli Castielia kaulalle. ”Sinä tuoksut hyvälle… Sinä aina tuoksut hyvälle.”
”Jopa viime yönä?”
Dean vetäytyi kauemmas, että saattoi nähdä Castielin. Ensin Castiel hätääntyi, sillä vihreät silmät näyttivät surullisilta, melkein katuvilta. ”Anteeksi Cas, minun ei olisi pitänyt vetää sinua mukaan siihen, minun olisi pitänyt-”
Castiel painoi sormensa Deanin huulille. ”Dean, kadutko sitä mitä tapahtui suihkussa?”
”En tietenkään”, Dean vastasi varmasti kun Castiel veti sormensa pois. ”Toivon vain, että se olisi tapahtunut hieman erilaisessa tilanteessa.”
”Mikään pano ei ole täydellinen”, Castiel virnisti.
”Lyön sinua tyynyllä, jos kutsut minua vielä panoksi”, Dean murahti, mutta painoi otsansa Castielin omaa vasten.
”Meidän pitää nousta siivoamaan”, Castiel sanoi ja nousi nopeasti pystyyn hänen mielessään alkaen pyöriä mitä kaikkea heidän pitäisi ottaa huomioon. ”Kylpyhuoneeni, sinun autosi… meidän pitää ehkä mennä takaisin metsään varmistamaan, että siivosimme kaiken”, Castiel sanoi ja nappasi vaatekaapistaan vaatteita ylleen ja etsi vaatekerran, jota Dean voisi lainata.
”Takaisin rikospaikalle meneminen, niin seitsemänkymmentä prosenttia rikollisista jää kiinni”, Dean muistutti vetäessään Castielin heittämää paitaa ylleen.
”Sinä vetäisit tuon numeron tyhjästä”, Castiel arvasi ja heitti puhtaat alushousut Deanin naamaan.
”Mutta silti, Cas, me ei voida mennä takaisin sinne, olemme rikollisia nyt”, Dean sanoi totisesti vetäessä bokserit jalkaansa. Sitten Dean tuijotti käsiään kuin etsien niistä verta. ”Anteeksi”, hän sanoi hiljaa.
Castiel istui takaisin sängylle Deanin viereen ja tarttui tämän käsiin. ”Älä ole. Se oli sen arvoista. Sinä olet sen arvoinen.”
”Vankilaan joutumisen arvoinen?” Dean kysyi.
”Ehdottomasti”, Castiel virnisti ja suuteli Deania. Ehkä hän ei saisi sitä täydellistä elämää, jonka hän oli itselleen suunnitellut, mutta täydellinen oli yliarvostettua.
”Minun on parasta kohdella sinua sitten hyvin.”
