Umpijäässä | K11 | Daniel/Juuse | yhdessä (erikseen) olemisen vaikeudesta | 7/7, 22.7.

[Kaapo]

Kirjoittaja: Auro

Ikäraja: K11
Genre: draama, angst
Paritus: Daniel/Juuse

Haaste: Spurttiraapale V
A/N: tämän taustalla soi repeatilla Irinan Hiljaisuus, Töölön Ketterän Valitsemaanne numeroon, Sunrise Avenuen Damn Silence ja Artem x Yonaksen Vodkaa ja tunteita. ajallisesti tämä sijoittuu sellaset rapiat 2 vuotta Jään (K15) jälkeen ja puolivuotta ennen Harmaata (K11). alkuvuosi 2016. oon pyöritellyt tätä puoli vuotta ja nyt spurtti oli oikeastaan vain hyvä syy saada tämä ulos, ha. woo angstia. woo danijuu jään jälkeen, i dare to say, vihdoin.

Koko Ruuska-verse aikajärjetyksessä täällä

Umpijäässä

Ei sydän sulannutkaan sateeseen
se on umpijäässä edelleen
(Leevi & The Leavings - Kyykyssä)

1.
Daniel
200 sanaa, sanalla kahvi

Pasilan rautatieasema on sunnuntai-iltana täynnä tyhjää. Laiturilla tuuli pyörittelee jalkoihin kuivuneita lehtiä, tammikuun ilta painaa pilvet matalalle. Nuori nainen työntää lastenrattaita, koira haukkuu hihnassa. Daniel valitsee mieluummin portaat. Asfaltilla viikonlopun jättämiä roiskeita. Kengässä on kivi ja tuulee takin läpi iholle asti.

Hän vaihtaa junaa, työntää putkikassinsa penkin alle, istuu ikkunapaikalle, nostaa takin kaulukset pystyyn ja tuntee, kuinka puhelin värisee farkkujen taskussa.

Hän ei lue viestejä.

Kotona odottaa sunnuntai-illan melankolisuus. Lieden päälle on unohtunut valo, joka värjää koko pienen keittiön kylmäksi keltaiseksi, se sekoittuu ikkunasta siivuna lankeavaan katuvalojen valkoiseen. Daniel laskee laukkunsa eteiseen, potkii kengät jaloistaan ja antaa takin valahtaa lattialle.

Seuraava päivä on musta verho lähitulevaisuudessa, kello näyttää herätykseen kuusi tuntia ja Danielilla on pyykitkin vielä pesemättä. Hän istuu pöydän ääreen, avaa pöydälle jääneen kannettavansa ja painaa sen päälle. Se hyrähtää, se kuulostaa kotoisalta.

Danielin päätä särkee.

Menisi kuukausi, viisi viikkoa, ennen kuin hän seuraavan kerran ehtisi käydä Juusen luona. Juusen tuntien se muuttuu levottomaksi kahden viikon jälkeen ja Daniel joutuu keksimään viikonlopuille tekosyitä, kiireitä, että ei käy sori. Se on helpompaa niin, kun Daniel saa päättää.

Hän on matkustanut, hän on palannut kotiin ja hän on saanut päättää itse.

Hän laittaa kahvia tippumaan. Siitä on tulossa saatanan pitkä yö.

[Kaapo]

2.
Juuse
200 sanaa

Juuse on vastassa Danielia rautatieasemalla pitkästä aikaa. Juusen koko elämä tuntuu olevan siinä, radan vieressä, parkkipaikalla, lähtevien junien äänissä. Juuse kulkee koulumatkan junalla, hän lähtee aamulla ja palaa iltapäivällä, hän hakee ja vie Danielin asemalle, ottaa sen vastaan ja seuraavana päivänä potkii kuraisia lumikasoja lähtevän junan kääntyessä mutkaan. Juna jarruttaa laiturille, vanha asemarakennus on edessä, eikä Juuse näe saapuvia ihmisiä, mutta hän tietää sen olevan Danielin juna. Joka viikko on muuttunut ensin joka toiseksi viikoksi, sitten yhdeksi kerraksi kuukaudessa.

Juuse naputtaa rattia, kääntää peiliä niin, että näkee sen kautta ne muutamat ihmiset, jotka ovat jääneet sinne. Juuse käynnistää moottorin.

Danielilla on takki auki, kun se istuu autoon. Se on alkanut kasvattaa partaa ja se näyttää paljon väsyneemmältä kuin aikaisemmin. Juuse puree takahampaat yhteen, Daniel ei edes nosta katsettaan häneen.

Se on normaalia. Hiljaisuus on normaalia.

Juuse kysyy, mitä Danielille kuuluu ja vasta kysyttyään tajuaa, miten tyhmää se on. Hän tietää, mitä sille kuuluu, he ovat soitelleet ja vaikka Daniel kirjoittaa muutaman sanan tekstiviestejä, mutta joskus sekin kysyy. Ja sen hyvää yötä on joskus oot tärkee.

Etäisyys tuntuu joskus fyysisenä kipuna, ei terävänä, mutta se kaivertaa. Juuse puristaa rattia, koska sormissa on ikävää. Ne kaipaavat kosketusta ja vaikka Daniel on lähempänä kuin viikkoihin, se on kuin tuhannen kilometrin päässä.

Daniel kysyy Juusen koulusta. Juuse vastaa, vaikka siitäkin on puhuttu.

Automatka kotiin kestää vartin. Juuse suutelee Danielia vasta eteisessä, kengät jalassa, sormet sen takin alla vasten puuvillakangasta. Daniel mutisee iholle, että sen on pakko tehdä koulujuttuja, deadlineja ja sähköposteja.

Juuse päästää irti.

[nannu]

Voi luoja. Miten voi tämmöstä surua tuntea parin raapaleen takia. Siten että olet aivan mahtava kirjoittaja, ja kaikki tuossa tuttua. Ei tule ollenkaan ärtynyt tai turhautunut olo, ei mitään olispa toi tollanen ja miksei tää oo tällanen, vaan pelkkää pohjatonta kipeää surua. Niin totta. Hemmetti. Kiitos.

[Kaapo]

nannu: kiitos itsellesi.

3.
Daniel
200 sanaa

Juusen viestit ovat muutamia rivejä päällekkäin. Ensimmäinen melkein heti sen jälkeen, kun Daniel on istunut junassa alas. Toinen, kolmas, neljäs ensimmäiseen puoleen tuntiin. Sen jälkeen se on pitänyt taukoa ja laittanut pari lisää. Viimeisin on tullut ihan hetki sitten.

joko oot selvinny kotio?

Daniel vastaa sille myöntävästi, että joo, ja lisää jotain matkasta ja tekemättömistä tehtävistä. Juuse vastaa yhdellä sanalla, hyvä, eikä muuta.

Daniel kaataa kahvia mukiin, lisää palan sokeria. Koneelta hän avaa ensin sähköpostin, sitten oppimisympäristön, tekstinkäsittelyohjelman ja nettiradiosta klassista soittavan kanavan. Puhelin värisee pöydällä. Daniel ottaa esiin rästiin jääneet tehtävät, ennen kuin avaa vastaanotetun viestin.

mee jooko rakas joskus ees nukkumaan.

Daniel sammuttaa puhelimen näytön, kahvi on kuumaa ja polttaa kitalakea. Tekee mieli tupakkaa, vaikka ei hän enää edes polta.

Daniel vilkaisee kelloa tietokoneen näytön alareunassa ja priorisoi. Juuse ei ole menossa nukkumaan seuraavan puolen tunnin aikana, Daniel ehtii vastata sille myöhemmin.

Jos muistaa. Jos se silloin tuntuu enää tärkeältä.

Viisi viikkoa, Daniel ajattelee, sormet näppäimistöllä. Ruudulla paistaa valkoinen arkki, eikä Danielin sormet liiku. Hänen on pakko saada odottavat tehtävät valmiiksi.

Tekee mieli tupakkaa, juoksemaan, humalaan, mitä vain muuta, kuin sitä.

Daniel nousee, laittaa päälle kaikki valot asunnostaan, avaa ikkunan, juo kuumaa kahvia ja kaiken varalta sammuttaa puhelimesta virrat.

[nannu]

Välillä omaan paskaan oloon saa kevennystä kepeistä teksteistä. Välillä taas synkän mielen kaltaiset tekstit natsaavat itkettävän hyvin. Nyt on meneillään jälkimmäinen tilanne, ja kaksi surkeaa, todellinen ja fiktiivinen, tekevät yhdessä melkein hyvää. Melkein, koska kyllä se vaan on silti kipeää.

Ai kamala, kommentoikaa nyt muut jotain valoisampaa, onhan tässä toisesta välittämistä vaikeista ajoista huolimatta ja muuta. Mutta mussa resonoi tällä hetkellä vaan tummat sävyt. Mahtavia pätkiä nämä <3 Vaikuttavia.

[kaaos]

Moi taas! En nyt oikein tiennyt minkä alle laittaisin kommentin, mutta pistetään vaikka tähän. IHANAsti oot jaksanu laittaa kronologiaan sun maailman, sitä oli ilo lukea. En ihan kaikkia nyt lukenut, mutta kaikki daniel/juuse tekstit kyl hihii ja oon nyt ihan hihii töttöröö. Ne on niin niin kivoja. Ihme vaikeilijoita mut kivoja. Loistavaa arjenkuvailua, mieletön sukellusmatka jääkiekon maailmaan, joka on mulle aivan vieras.... lätkäjätkäville soi mun päässä kyl aika säännöllisesti xDddd

Otan ilolla kaiken vastaan jatkossakin!!!! Oot tosi hyvä luomaan ja pitämään yllä tunnelmaa vvaikka osan teksteistä oot kirjottanut kauan sitten. Se on ihmeellistä ja hienoa.

[Kaapo]

nannu: en oikein tiiä, mitä aatella siitä, että tämä tuntuu tuntuvan sinuun aika lujaa? mutta no, ehkä tarkoituskin vähän siinä, että on se joku tarina jonka haluaa kertoa, on se, että se myös herättää tunteita. idk. kiitos sanoistasi.

kaaos: lätkäjätkäville on salaa dani!biisi, joten hyväksyn sen. ihanaa, että minun epätoivoisesta aikajanan järjestämisestä (siis, oon ihan paska aikajanoissa ja no, kuten näkyy, kronologiassa, kirjotan ihan miten sattuu näitä, jonka takia asiat tuppaa muuttumaan ja joudun muokkaamaan myös sitä aikajanaa, haha) on ollut hyötyä c: kiitos paljon ja hauskaa, että oot viihtynyt.

minulla on ollut suoraan sanottuna aivan hirveitä päiviä tässä pari peräkkäin, pakkoavioliittoni toinen osapuoli big d(epression) tuli käymään  ja on ollut vähän hankaa mm. kaikki. toisaalta, mikä sen otollisempaa aikaa kirjoittaa tätä, ha. lupaan ja vannon, että joskus kirjotan vielä jotain kivempaa näistäkin, ei ne nyt koko elämäänsä vaan ole tällasia. pusuja ja jaksamisia, toivottavasti myös tämä helle loppuu joskus.

4.
Juuse
200 sanaa

Juusessa on niin paljon Danieliin kohdistuvaa ylpeyttä. Siitä, miten se ottaa koulun tosissaan. Siitä, kuinka se tuttujen seurassa tulee lähelle. Siitä, kuinka kaikesta huolimatta se suhtautuu asioihin rennommin kuin aikaisemmin.

Siitä, että Juuse saa kertoa muille, että hänellä on joku, Daniel.

Ne viikonloput, nykyään vain päivät, yhdet yöt, kun Daniel tulee kotiin, ovat alkaneet kulkea rutiinilla. Juuse on tehnyt ruokaa, jonka hän joutuu puoliväkisellä tarjoilemaan Danielille. Juusen taloyhtiön saunavuorot ovat lauantaisin, he saunovat. He naivat, jos ehtivät tai jaksavat. Yleensä ehtivät ja jaksavat; koska se on kivaa ja helppoa, se toimii (edelleen). Seuraavana päivänä Daniel käy yleensä tapaamassa Markusta, Antonia, sen porukoita, sen muuta elämää, ennen kuin tulee takasin Juusen luokse olemaan lähdöstä levoton tunteja ennen rautatieasemaa.

Niin se menee nytkin. Juuse muistuttaa saunavuorosta seitsemältä ja Daniel tökkii haarukalla eteenlaitettua ruokaa, selaa toisella kädellä samaan aikaan sähköposteja, jotain. Juusen nilkka osuu pöydän alla Danielin varpaisiin.

Daniel kysyy, millaisia ulkojäät ovat olleet siellä, laskee haarukan kädestään ja miettii, onko sen luistimet hammasharjan, vaatekertojen ja kattiloiden lisäksi Juusella vai jossain muualla.

Se jää vain puheeksi, vaikka Danielin luistimet ovatkin eteisen kaapissa Juusen omien vieressä.

Pelkkä ajatus siitä, että se, Daniel, ne raamien sisään rakennetut päivät, pitäisi antaa pois, saa Juusen hengitystiet ahtaiksi.

[Nuutti|]

Voi hitto näitä beibsejä. Näillä ei mee sit ikinä hyvin. Vaikka toisaalta, onhan tässä parisuhde ja sen arki ja kaipaus ja rakkaus. Mut kun voi Dansku. Mua niin itkettää että Dani ei luistele, että se on niin paljon jäänyt niin kuin kaikki. Dani paahtaa aina jotain täysillä että se voi ignoorata ”paskat” elämässään, mua niin surettaa.

LätjäjätkäDani on ihana, ja toivotan sille ja sulle hirveesti tsemppiä. Kaikkeen paskaan ja näihin helteisiin.♥️

- Nuutti

[nannu]

Ajattele siitä hyvää, ehdottomasti hyvää!
Tässä on niin paljon niin tuttuja elementtejä: junia, asemia, etäilyä, vaikeeta oloa ennen ja jälkeen, Daniel, luistimet, hiljaisuus, sanat. Ja kaikkein tutuinta on tunteet. Kun joo ja ei on niin lähekkäin. Kun kaikki vaan on, eikä sille voi mitään. Kun tunnetta silti on paljon.

Joskus tää on tämmöstä heevetin kamppailua ettei tahdo jassaa. Aika mahtavaa, että sillon voi saada aikaan tai lukea just tätä ♡

[Kaapo]

Nuutti|: ongelma on ehkä lähinnä se, että mie tykkään vaan kirjoittaa angstia enemmän kuin mitään muuta. ja siis! itse asiassa dani luistelee, aika paljonkin (kun kerkiää, eli no, joskus) näihin aikoihin. mutta joo, se on sellanen yleinen asioiden välttelijä. kiitos kommentista ja tsempeistä!

nannu: tätä on ollut kyllä todella jännä kirjoittaa, juurikin mainitsemiesi syiden takia, kun kaikki vaan on, mutta silti siellä alla kytee niin paljon (hyvää ja huonoa). huh. kiitos kommentista ja tsemit!

uhmasin ukkosta ja vaikka edelleen spurttia ajatellen laahaankin jäljessä, niin sain jotain aikaan. hurraa.

5.
Daniel
200 sanaa, sanalla etäällä

Kello näyttää yli kahta, kun Daniel sulkee tietokoneen. Silmäluomien alla kirvelee, lihaksissa on jäykkyyttä. Koulua on jäljellä muutama kuukausi ja Danielilla on vanhan seuran valmennusryhmään suullinen sopimus, joka alkaa elokuun alussa ja jatkuu ainakin pari kautta. Asiat ovat järjestyksessä, tavallaan.

Antonilta on jäänyt pari kuukautta sitten tupakka-aski, jonka Daniel on piilottanut eteisen lipaston laatikkoon. Tulitikut on ikkunalaudalla. Daniel vetää sohvan käsinojalle jääneen villapaidan päälleen, parvekkeen oven vierestä Juusen äidin neulomat villasukat.

Hän laittaa puhelimeen virrat, ei uusia viestejä. Hän sytyttää tupakan, valitsee Juusen numeron ja kuuntelee tuuttauksia.

Juusen äänessä on unta ja pehmeyttä, kun se vastaa. Daniel joutuu karistamaan kurkkuaan, että saa ääntä lähtemään.

Nukuit sä? Vähän joo. Sori.

Hiljaisuutta, jota Daniel kuuntelee silmät kiinni. Kaupungin äänet ovat hiljenneet jo siihen aikaan aamuyöstä.

Asia, jonka vuoksi Daniel on soittanut, unohtuu. Hän keskittyy hengittämiseen, Juuseen, särinään korvaansa vasten. Juusen puhelimen mikrofonissa on jotain vikaa, sen ääni kuuluu kuin kaukaa. Kauempaa. Tuulee läpi vaatteista, iholle asti painava kylmä tuo todellisuudentuntua.

Kun Juuse sanoo, että sen on pakko lopettaa ja jatkaa nukkumista, Daniel havahtuu sormien välissä loppuun palaneeseen tupakkaan, tuhkaan lattialla, kellonaikaan, omaan väsymykseensä.

He sanovat hyvää yötä toisilleen, Daniel pakottaa itsensä liikkumaan, sänkyyn, odottamaan muutaman tunnin päästä soivaa herätyskelloa.

Etäisyys tuntuu keuhkoissa.

[Kaapo]

6.
Juuse
200 sanaa

Sunnuntait ovat vaikeimpia. Yhdessäolo, siihen tottuminen viikkojen erillään olon jälkeen, ottaa aikaa, jota heillä ei tunnu koskaan olevan.

Juuse herää yksin, vaikka nousee aikaisin. Termoksessa on edelleen höyryävän lämmintä kahvia ja pöydällä levällään Danielin tavaroita, sanomalehti auki urheilusivulta. Sen puhelin on latauksessa keittiöntasolla, se on merkki siitä, että se on juoksemassa. Se on tuttua, mutta on ollut aika, jolloin se on odottanut Juusen mukaansa.

Juuse ei tiedä, missä välissä Daniel nukkuu, vai nukkuuko se ollenkaan. Sen illat ovat pitkiä ja aamut aikaisia, se pitää itsensä kiireisenä päivät ja silti se muka jaksaa. Juusesta tuntuu, ettei se oikeasti jaksakaan, muttei halua ottaa asiaa puheeksi. Aikaa on liian vähän, ja hän mieluummin yrittää ottaa siitä kaiken hyvän irti, mitä saa, eikä hän halua tuhlata sitä riitelemiseen.

Koska puuttuminen Danielin asioihin saa Danielissa aikaan puolustusreaktioita ja se unohtaa, että kyse on välittämisestä, ei sortamisesta, ei halusta muuttaa siitä.

Daniel tulee lopulta takaisin. Sillä on tammikuun pakkasen puremat posket ja kylmät kädet, se tulee lähelle, iholle. Se asettaa kylmät sormensa Juusen paidan alle, suutelee ja tuntuu aamulta, onnelta, lähdöltä ja liian lyhyeltä ajalta. Juusessa on onnea ja haikeutta, kello tuntuu irvailevan hänen, heidän, kustannuksellaan.

Eikä Juuse osaa kuin antaa sen mennä, Danielin ja ajan.

[Kaapo]

A/N: (ai jumalauta puhelimella julkaisu.) näin. tulen palaamaan näihin aikoihin (ja näiden aikojen jälkeisiin aikoihin wat), kunhan saan purkukiekon loppuun. joten olkoot tämä tällainen valotus siitä, mitä tuleman pitää. minulla oli kaikesta huolimatta tämän kanssa aika hauskaa. nähdään purkukiekon puolella. o/

7.
Daniel
250 sanaa

*


*

*

Lauantain ja sunnuntain välinen yö. Daniel ei saa nukutuksi, vaikka koko keho vaatii unta. Juusen asunnon äänistä on tullut kodin ääniä, niillä on rauhoittava vaikutus, joka saa Danielin ahdistuneena lyövän sydämen tuntumaan levollisemmalta. Mutta siitä huolimatta, kun Juusen hengitys muuttuu rauhallisemmaksi nukahtaessa, Danielin on yhä vaikeampi rauhoittua ja vain antaa unen tulla. Hän yrittää, mutta lopulta hänen on annettava periksi, noustava sängystä, puettava päälle ja yritettävä uudelleen myöhemmin.

Daniel ottaa kuulokkeet ja puhelimensa ja olohuoneen sohvalla yrittää keskittyä televisiosarjaan. Mutta ruudun valo pitelee Danielia vain vahvemmin valveilla, silmiä vetistää väsymys ja kirkkaus ja ensimmäisten viidentoista minuutin jälkeen Daniel antaa periksi senkin suhteen.

Kirjahyllyssä on lähes täysi tupakka-aski, jonka Juuse on laittanut sinne pari kuukautta sitten, toiseksi ylimmälle hyllylle. Kun Juusella menee hermot Danieliin, se viskaa Danielia tulentekovälineillä, mee tupakalle, kun mä en jaksa sua nyt. Se on neljä minuuttia omaa aikaa kummallekin, ja sitä paitsi, et sä kuitenkaan oo oikeesti lopettanut.

Daniel käy tupakoimassa ja sen jälkeen hän riisuu vaatteensa Juusen makuuhuoneen lattialle ja menee uudestaan sänkyyn. Hän hakeutuu Juusea lähelle, kiertää kätensä sen ympärille. Juusen sydän lyö tasaisesti Danielin kämmentä vasten, sormenpäihin tuntuu ihon alta kylkiluut.

Juuse liikahtaa, herää. Kun se puhuu, sen ääni ei ole paljon kuiskausta kovempaa.

“Sä haiset tupakalle.”

“Sori”, Daniel mutisee Juusen iholle, korvan taakse hiusten sekaan.

Juuse hymähtää, se ei ole aivan täysin hereillä.

“Joko sä aiot nukkua?”

“Mmh.”

“Hyvä.”

Se riittää. Daniel kuuntelee Juusen asunnon ääniä, Juusen hengitystä. Hän asettaa hengityksensä samaan tahtiin, ja ehtii laskea tuhannesta alaspäin vain muutaman kymmenen.

Se riittää.

[Nuutti|]

Voihan paska. Nää on niin ihania. Vaikka kirjotatkin paljon angstia ja se saa kaiken näyttämään niin epätoivoiselta, niin sitten nämä tällaiset. Se riittää, ja mustakin tuntuu että tää riittää. Siis kun oon onnellisten loppujen vankka kannattaja, ja yleensä onnelliset loput on sellasta naimisiin lapsia ääretön rahaa. Tässä tollaset yksinkertaiset arkiset onnellisuuden rippeet, ei niitä kun toinen tuo kukkasia sänkyyn ja tilaa orkesterin illalliselle vaan noita tollasia. Kun toisen hengitys riittää. Äää miten ihanaa.

Kiitos tästä ja JES purkukiekko paras kiekko can't wait
- Nuutti

[nannu]

Onko tämän loppu jo melkein liiankin onnellinen, että osaisin enää mitään kommentoida Ei vaan, kyllä siihen kaikkeen kuuluu onneakin, tietysti.

Nämä raapaleet on ehdoton suosikkini kaikista Ruuska-teksteistäsi. Tämä iski lujaa, ja tiedän jo nyt, että tänne tulen aina joskus palaamaan.
Tämän jälkeen menee ehkä hetki, että pystyn kunnolla sukeltamaan Purkukiekkoon, mutta toki olen sitäkin koko ajan lukenut. Ja riemastun sitten, kun joskus kuullaan taas näistä ajoista. Nyt jään miettimään, miten tyypeille käy sitten, kun ollaankin taas enemmän yhdessä. Jos sellaiseen tilanteeseen päästään. Ei sekään aina ole helppoa.
Aika vekkuli olet kyllä koukuttamaan. Ja mä kun en muka oikein edes tykkää aikahyppelyistä…

Ai niin ja hei. Mainitaan tämä nyt tässä, kun muistan. Tuli vähän eek-olo, kun Harmaata kommentoidessani sanoin, että live-Daniel olisi rasittava, ja sitten sinä kerroit hahmon olevan lähellä sua itseäsi. Siis ääh haukuinko siinä juuri ohimennen sua Ei ollut todellakaan tarkoitukseni, edes Danielia lytätä, koska onhan se koko jutun suola juuri tuollaisena. Ja kuten näistä raapaleista näkee, ei rasittavakaan läheskään aina ole rasittava, paljon jotain ihan muuta <3

Waah ja huoh. Kiitos kun kirjoitit tämän. Hyvä kuulla, että huonoista päivistä huolimatta kirjoittaminen ei ollut sulle pelkkää tuskaa. Lukeminen oli hyvällä tavalla tuskaisaa.

[Ripple]

Voihviuh... Angsti on kyllä jotain niin ahdistavaa ja ihanaa samaan aikaan. Nää sun on kirjotettu silleen hienosti, että näistä välittyy oikeesti raaka väsymys ja tyhjyys ja ahdistus, mutta myös niin voimakkaasti ikävä ja välittäminen ja sen semmoiset kauniit tunteet. Näitä lukiessa pysyy kuitenkin semmoinen vahva tunne, että kyllä nää miehet tän kestää. Molempia sattuu aika pirusti, mutta ne kestää kyllä. Ainakin toivon niin. Onneks Danin opinnot on jo loppusuoralla. Se vetelee varmaan aika äärirajoilla. Jonka vuoksi myös Juuse. Mut voi että, toivon silti että joskus saa lukea myös vapautuneemmasta vanhemmasta Danista. Ja kiva lukea myös Juusen näkökulmaa.

Näistä jäi semmonen vähän alakuloinen, mutta luottavainen fiilis. Uskon näihin poikiin kybällä. Kiitos näistä, nautein. Oot taitava kirjoittaja ja tunnelman luoja 

//Auts, luin edellisen Grazioson kommentin ja apua uskallanko lukea tuota Harmaata ollenkaan?! Ne eroo, erooko, ei kai  En kestä surullisia loppuja sitten yhtään. No joka tapauksessa kyllähän mä senkin meen lukemaan.

[Kaapo]

Nuutti|: näiden kanssa pikkuasioiden on välillä pakko riittää, kun pienikin on jo aika isoa ja mitään massiivista ei tuu koskaan tapahtumaan. :') kiitos kommentista.

nannu: kukaan ei kyllä ole koskaan syyttänyt minua liiasta onnellisuudesta, mutta joskus näinkin. :--D ihanaa, jos tämä tuntuu sellaiselta, johon voi palata. <3 mie ootan jo niin paljon sitä, että pääsen oikeasti kirjoittamaan näistä ajoista oikeasti (heti, kun joskus saan sen purkukiekon pois alta). Ja siis, en ottanut haukkuna, haha, no worries! Nauratti vaan. Kiitos kommentista!

Ripple: mie ainakin nautin angstin kirjoittamisesta ihan erityisen paljon, varmaan juuri siksi että se on samaan aikaan rankkaa ja kivaa. joskus kirjoitan old man!Danista, jahka sinne pääsen. Minulla on niin paljon sanottavaa ja kerrottavaa näistä, että jos vaan saan mitään aikaan, tarkoitus olisi jatkaa näiden parissa vielä aika kauan. :') mitään en voi luvata onnellisesta lopusta, koska no. nää on nää. Mutta kiitos paljon kommentista!