Nimi: Kuumat treffit Batmanin kanssa
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: slash, huumori
Paritus: Heikki/Kalevi
Haaste: Otsikoinnin iloja (älytön otsikko)
A/N: Paljon onnea,
Auroora!! Tässä sinulle heilevi-höpöilyä synttärilahjaksi. Toivottavasti tyksit!!
Kuumat treffit Batmanin kanssa
Oli idea ollut kenen hyvänsä, mä ainakin nautin olostani. Pidin metsän pimeydestä ja hiljaisuudesta. Väsymys painoi vähän, mutta en olisi millään halunnut mennä nukkumaan, kun ilta oli näin kaunis. Taivas oli täynnä tähtiä, ja tuli heitti puiden rungoille eläviä varjoja. Pitäisi telttailla useammin. Tuntui hyvältä ihan vain istua siinä nuotion ääressä ja hengittää kylmää, raikasta ilmaa. Sitä vain rauhoittui ja oli.
”Ei tää ilta kyllä mennyt ihan silleen niinku mä olin suunnitellut”, Kalevi sanoi mun vierestä.
”Ai?” äännähdin ja heitin nuotioon pari lisää klapia lisää. ”Mikä meni vikaan?”
”En sanonut, että mikään ois mennyt vikaan”, Kalevi huomautti ja tyrkkäsi mua. ”Kuuntelisit mua joskus.”
”Mähän kuuntelen”, naurahdin. ”Sun äänensävyä meinaan. Se kuulosti negatiiviselta.”
”Aha”, Kalevi sanoi hymyillen ja otti penkillä paremman asennon. ”No, ehkä mä vähän olen pettynyt. Ajattelin, että vielä tässä vaiheessa kaikki olisivat olleet hereillä ja me muisteltaisiin menneitä ja puhuttaisiin syvällisiä, mutta ei sinne päinkään. Mitä tää edes on, että jengi kömpii telttoihinsa ennen kahtatoista?”
Kalevi pudisteli päätään ja näytti nyrpeältä. Kiedoin käteni sen olkapäiden ympäri ja painoin meidän posket vastakkain.
”No”, sanoin verkkaan, ”ehkä se johtuu siitä, että me ollaan patikoitu koko päivä plus ajomatkat siihen päälle. Koko ajan on oltu liikkeellä ja pysähdyttyä sitä väsähtää nopeasti.”
”Heikkokuntoista porukkaa”, Kalevi tuomitsi. Mua nauratti. Sen nyreys oli suloista. Kalevi oli tahtonut ikimuistoisen kaveriviikonlopun, mutta sen sijaan porukka oli pudonnut kahteen ensimmäisten kaljojen jälkeen. Kalevi oli ihan syystä pettynyt.
”Plus me ollaan nyt kolmekymppisiä. Se –”
Mun lause keskeytyi, kun Kalevi tukki mun suun omallaan. Reaktio ei yllättynyt mua, koska Kalevi ei ollut vielä taltuttanut omaa kolmenkympin kriisiään. Jos joku kysyi miehen ikää, se vastasi olevansa kakskytjotain, mutta ei todellaan kolmekymmentä.
Mä olin oikeastaan hyvilläni siitä, että muut olivat menneet aikaisin nukkumaan. Kun sain olla Kalevin kanssa kaksin, se osoitti hellyyttä avoimesti. Mun sisällä väreili, kun Kalevi vetäytyi ja näytti tyytyväisemmältä. Yritin piristää sen mieltä entisestään.
”Onko tämä oikeasti muka niin paha?” kysyin. ”On hiljaista ja tähdet näkyvät. Okei, voisi olla vähän lämpimämpi, mutta ainakaan ei ole itikoita. Kyllä meillä huomenna on aikaa ryypätä ja muistella vanhoja juttuja.”
”Onko sulla kylmä?” Kalevi kysyi. ”Mulla on repussa ylimääräinen pusakka.”
”Kiitos tarjouksesta”, sanoin. Kalevin huomaavaisuus sai mut sulamaan paljon tehokkaammin kuin lämpiminkään lisävaatetus. ”Mut kyllä mä pärjään.”
”No, ehkä sä olet oikeassa”, Kalevi sanoi ja vilkuili taivaalle. Se varmaan teki mieheen jonkinlaisen vaikutuksen, koska Kalevi ei puhunut hetkeen. Ehkä se mietti kaiken tarkoitusta, rinnakkaisulottuvuuksia tai mahdollisia maan kaltaisia planeettoja. Tai ehkä Kalevi tajusi, kuinka pieniä me lopulta oltiin, kun vastassa oli avaruus ja maailmankaikkeus. ”Mun pitää käydä kusella.”
”Voi luoja”, huokaisin, ja Kalevi vain virnuili, koska se tiesi pilanneensa mun kuvitteleman romanttisen hetken.
”Tuun ihan pian takaisin, senkin tähtipoika”, mies hörähti ja lähti. Jäin tökkimään nuotiota ja kuuntelemaan sen kodikasta rätinää. Jos yhtään tunsin mun miestä, se varmaan yrittäisi säikäyttää mut palatessaan. Siinä missä miljöö oli mulle rauhaisa ja romanttinen, Kalevi todennäköisesti ajatteli, että me voitaisiin yhtä hyvin olla kauhuleffassa, ja se takuulla halusi jekuttaa mua sen kunniaksi. No, saihan jätkä yrittää.
Kulutin jonkin verran aikaa siinä istuskeluun. Nousin ja lähdin kohti meidän telttaa. Puolivälissä kuulin, miten Kalevi liikkui mun takana ja ennen kuin se ehti tarttua muhun, käännyin äkkiä ympäri ja säikäytin vuorostani sen. Tartuin miestä hartioista ja painoin sen läheistä puuta vasten.
”No, et sä mikään Batman ole”, hymähdin Kalevin yllättyneille kasvoille. ”Oot ihan liian ennalta-arvattava.”
”Ehkä mä koulutin mun Robinin liian taitavaksi”, Kalevi virnisti. ”Kivat liikkeet, partneri.”
”Sori, mut mä oon enemmän Marvelin miehiä”, sanoin.
”Itse otit Batmanin esille”, Kalevi huomautti.
”Koska sä oot vähän sillä tavalla lame”, virnistin. Kalevi puuskahti.
”Ja paskat. Batman on vitun kova jätkä”, se tokaisi. ”Voittaisin sut milloin vaan ja missä vaan, Captain America.”
Tyrskähdin.
”Mistä moinen mielleyhtymä?” tiedustelin. ”Ei sillä, olen imarreltu.”
”No, sulla on samanlainen partiopoikamentaliteetti, rautainen oikeudentaju ja oot luonnollinen johtaja. Ja joo, oot tietysti helvetin kuuma”, Kalevi vastasi. Nojauduin lähemmäksi ja hipaisin huulillani sen suuta, mutta vetäydyin, kun Kalevi työnsi päätään eteenpäin. ”Ja näköjään helvetinmoinen härnääjäkin vielä.”
”Mun poikaystävä ei tykkäis, jos alkaisin pelleillä jotain sen selän takana, herra Wayne”, sanoin. Kalevi hymyili leveästi ja tarttui mun käsivarsiin, kun päästin siitä irti. Pidin siitä katseesta, jonka näin miehen ruskeissa silmissä.
”Melkoinen poikaystävä”, se sanoi ja suuteli mua tavalla, joka enteili jotain ihan muuta kuin rauhallista nukkumaanmenoa. Kalevin kädet mun ympärillä ja sen kiihkeät huulet saivat mun ajatukset sekaisin.
”Nuotio”, mumisin Kalevin huulia vasten, kun tärkein tuli mieleen. ”Se pitää sammuttaa ensin.”
”Selvä se”, Kalevi sanoi, mutta ihan heti me ei osattu päästää irti toisistamme. Mua palelsi jo aika tavalla, ja Kalevi oli niin lämmin ja hyväntuoksuinen. Tahdoin vain jäädä siihen. ”Mä meen sammuttaa sen nuotion. Mee sä telttaan ennenku jäädyt siihen ja joku karhu syö sut.”
Olin kahden vaiheilla. Kalevi suuteli mua uudelleen.
”Mene nyt. Mun tekee pahaa katsoa, kun sä hytiset tolleen”, mies mutisi. ”Mä tuun ihan pian lämmittämään sua.”
”Tuutkin”, sanoin.
”Eikun kyllä mä nyt aattelin hurauttaa lepakkokoneella kartanooni, koska Alfred käski tulla kotiin ennen kahtatoista iltateelle ja pikkuleiville. Et meinaan tiedä, kuinka pelottava vihainen hovimestari voi olla”, Kalevi vitsaili, ja karkasi mun luota. Katsoin, miten jätkä juoksi kuin sillä olisi oikeasti ollut kiire. Kalevin heittäytymiselle ei voinut muuta kuin nauraa.
Kömmin meidän telttaan ja kaivauduin makuupussiin, jotta lämpenisin vähän. Se tuntui pitkältä ajalta, kun Kalevi oli poissa, mutta todellisuudessa se oli varmasti poissa vain muutaman minuutin. Vetoketju aukesi ja Kalevi kömpi sisään. Ensimmäinen asia, mitä se sanoi, oli:
”Arvaa vaan, mitä mä kuulin! Sä olit kuulemma kuumilla treffeillä Batmanin kanssa. Mitä vittua, Heikki?”
”Suu kiinni, senkin vanhus”, tokaisin ja kiskaisin miehen mun syliin.
