Nimi: Lentämistä
Kirjoittaja: Ishida
Beta: Pelkkä Word, virhe ilmoitukset minulle
Genre: Fluffy (?)
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot (ikävä kyllä), minä vain huvittelen niillä(ikävä kyllä), enkä saa minkään laista rahallista korvausta(sekin on ikävää)
Paritukset: Oliver Wood x Colin Creevey
Ikäraja: S
A/N: Toinen ficcini. Osallistuu Fanfic 100-haasteeseen, kohta 32. Auringonlasku. En tiedä, jokin tässä minusta tökkii, en vain tiedä mikä. Kaikenlainen kommentti olisi erittäin arvokasta. Enjoy
Oliver Woodilla keitti. Ja pahasti yli. Hän oli jatkanut joukkueensa harjoittamista ankarasti heti kun se oli mahdollista. Tämä olisikin onnistunut samalla tavoin kuin ennenkin, vain muutaman uteliaan Rohkelikon seuratessa harjoituksia ja kannustaessaan ystäviään, ellei Tylypahkaan sinä vuonna olisi saapunut Colin Creevey kameroineen. Tänäänkin Creevey istui katsomossa kameransa kanssa. Ei siinä mikään muu haitannut, mutta kameran salamavalo häiritsi hänen ja muiden keskittymistä pahasti. Hän oli viime viikolla päästänyt kymmenet kerrat Angelinan helpoimmatkin heitot salaman takia. Nyt saisi luvan riittää, hän sanoisi ekaluokkalaiselle suorat sanat heti harjoitusten jälkeen, oli hän miten söpö tahansa.
Harjoitukset sujuivat sitä samaa tahtia kuin kaikki edellisetkin sinä vuonna, aluksi rentoa lämmittelyä, jonka jälkeen pelattiin varapelaajia vastaan harjoitusotteluita. Harjoitusten puolessa välissä Oliverin huomio alkoi tavalliseen tapaansa herpaantua Colinin kameran takia.
Hän todella ansaitsee ne suorat sanat, Oliver ajatteli kiukuissaan puolen tunnin päästä ja passitti joukkueensa pukuhuoneeseen lopettaen harjoitukset. Tämän jälkeen hän lensi kohti katsomoa jossa Colin oli istunut. Poika oli jo poistumassa kameroineen, mutta huomatessaan kapteenin lentävän kohti, hän pysähtyi ja palasi muutaman askeleen takaisin kysyvä ilme kasvoillaan. Aurinko oli jo laskemassa nuoremman pojan takana, mikä sai tämän hiukset näyttämään kullankeltaisilta.
”Monestiko joudun ilmoittamaan, että lopeta kuvaaminen harjoituksissamme ja varsinkin peleissämme! Tiedän että se on kivaa ja kaikkea, mutta se häiritsee kaikkien keskittymistä, joka tarkoittaa ettemme voi pelata täysillä, joka taas tarkoittaa sitä ettemme voi voittaa tupamestaruutta. Ymmärsitkö nyt, vai toistanko sadannen kerran?” Oliver lähes huusi. ”A-anteeksi, mutta minä vain, minä, tuota”, Colin soperteli säikähtäneenä Oliverin purkausta. ”Minä vain, minä”, hän jatkoi kohdaten Oliverin ärsyyntyneen katseen, jolloin laski katseensa jalkoihinsa. ”Minä vain en ole lentänyt paljon ja se näyttää niin mahtavalta, joten minä..” hänen äänensä hiipui hiljaiseksi kuiskaukseksi.
Oliver katsoi nuorempaa hiukan hölmistyneenä. Sitäkö se oli, poika vain halusi lentää? Miksei hän ole kysynyt matami Huiskilta lupaa lainata luutaa iltapäiväksi? Mutta, toisaalta, hänhän on jästisyntyinen, kai se on ihan ymmärrettävää, ettei hän uskalla kysyä. ”Haluaisitko kyytiin?” Sanat livahtivat Oliverin huulilta ennen kuin hän ehti itse tajuta. Colin nosti kasvonsa hiukan epäuskoisena, hiukan toiveikkaana. ”Oikeasti?” ”Nii-in, voin lennättää sinua vähän aikaa”, Oliver sanoi kykenemättä enää minkäänlaiseen negatiiviseen tunteeseen nuorempaa poikaa kohtaan. ”Okei” Colin vastasi astellen lähemmäs katsomon reunaa Oliverin lentäessä lähemmäksi. ”Mutta kamera jää tänne” Oliver sanoi päättäväisesti. Colinin ilme oli hiukan pettynyt, mutta hän laski kameran tuolille kaikesta huolimatta.
Hän heitti jalkansa luudanvarren yli varoen putoamasta, pitäen tiukasti kiinni Oliverin ojentamasta kädestä. Kun hän oli asettunut kunnolla luudalle, hän kiersi varoen kätensä Oliverin ympärille. Oliver värähti hiukan tuntiessaan Colinin kädet tiukasti ympärillään. ”Valmiina?” Oliver sanoi ja lähti lentoon. Hän otti aluksi korkeutta, jonka jälkeen hän kiersi muutaman kerran kentän ympäri, aina hiukan kiihdyttäen.
Colin antoi katseensa kiertää kenttää heidän lentäessään sitä ympäri. Lentäminen oli mahtavaa. Hän piti ilmavirrasta, joka kulki hänen hiustensa läpi, hän piti vauhdista. Hän piti myös siitä lämmöstä, joka lähti Oliverista. Hän huomasi nauttivansa suuresti tämän seurasta. Ei ihme että Oliver oli niin innokas huispaaja. Tämä oli mahtavaa. Silloin hän päätti, että pyrkisi ensi vuonna joukkueeseen, aivan varmasti pyrkisi. Heidän kierrettyään pari kierrosta kentän ympäri, Oliver otti taas korkeutta, nyt vain paljon enemmän, yhä vain ylemmäs. Colin takertui poikaan tiukemmin ja sulkien silmänsä putoamisen pelossa. Oliver ei voinut estää kasvoilleen kohoavaa hymyä tästä reaktiosta.
Lopulta Oliver lopetti ja pysähtyi. ”Avaa silmät” hän kehotti hiljaa nuorempaa. Colin avasi varoen silmänsä ja katsoi ympärilleen. Colin henkäisi. Alapuolella kohosivat Tylypahkan lukuisat tornit auringon laskua vasten. Auringon viimeiset säteet värjäsivät niin linnan kuin järven kullan ja punaisen erisävyihin. ”No, onko lentäminen vieläkin mahtavaa?” Colin nyökkäsi kykenemättä puhumaan. Oliver antoi hymyn hiljaa kohota kasvoilleen. Ekaluokkalaisen näkeminen noin onnellisena oli jotain todella antoisaa. Näin voisi tehdä useamminkin, hän ajatteli hiljaa.
