Kupolikaton tähtikuvioissa | Padma/Cho, S

[FractaAnima]

Title: Kupolikaton tähtikuvioissa
Author: FractaAnima
Genre: angst, drama
Rating: S
Pairing: Padma Patil/Cho Chang
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä omistan mielikuvitukseni. En saa tästä minkäänlaista hyvitystä.

Ficlet

Haasteisiin:
Kerää kaikki hahmot
Femme10#5
Teelusikan tunneskaala
Kirjoitusterttu
OTS20 #2
Aistihaaste

A/N: Korpinkynsiangstifemmeä. Jopas.


Kupolikaton tähtikuvioissa


Tähtikuviot kupolikatossa saattoivat liikkua, jos niitä tuijotti tarpeeksi pitkään. Padma oli melko varma, että ne liikkuivat. Tai saattoivat ne olla liikkumattakin. Tyttö sulki silmänsä jaksamatta pohtia asiaa tai sitä, oliko se edes loogista. Mikä edes oli?

"Padma", Cho kuiskasi nimen hiljaa. Padma kuuli kuinka sana siivilöityi Chon villapaidan hihan läpi. Oli myöhäinen syksy tai ehkäpä jo alkutalvi. Padman puntaroidessa vaihtoehtoja mielessään hän unohti vastata. Hän ei halunnut vastata.

"Padma?" Cho kysyi nyt selkeämmin, jättämättä tilaa mahdollisuudelle, ettei toinen kuullut häntä.
"Yritän lukea", Padma vastasi oleskeluhuoneen divaanilta, jolle hän oli käpertynyt viltin ja riimukirjan kanssa.
"Silmät kiinni?" Cho kysyi yhä hiljaa, tietäen toisen valehtelevan. Padma avasi silmänsä ja katsahti kirjaansa. Hän ei ollut lukenut enää moneen tuntiin. He olivat istuneet vain hiljaa samassa tilassa ja teeskennelleet olevansa omissa maailmoissaan. He olivat olleet hiljaa ja yrittäneet unohtaa kuinka painostavaa se olikaan - kuinka kovaa hiljaisuus huusikaan.

"Lepuutin silmiäni, mitä sitten?" Padma heilautti kättään ilmassa ja käänsi sitten sivua. Hän hukutti sanansa ärtymykseen, se oli yksi teennäinen asia lisää heidän välillään. Paljon muuta ei ollut jäljellä. Cho liikahti kirjoituspöydän ääressä. Vaihtoi epämukavasta asennosta toiseen, yhtä epämukavaan.
"Olet väsynyt?" Cho totesi enemmän kuin kysyi; tarkoitti enemmän kuin sanoi. Hän pureskeli huultaan. Padma nosti katseensa kirjasta ja jätti sen riippumaan johonkin kaari-ikkunan tienoolle. Ulkona oli alkanut hämärtää.

"Olen", hän kuiskasi sitten, eikä äänensävystä voinut erehtyä. Siinä oli sellaista väsymystä, jollaisen edessä oli pakko antaa periksi. Sellaista voimatonta surua, josta ei ollut paluuta menneeseen.
"Hyvä on", Cho vastasi. Hän nousi ylös ja piteli villapaidan hihaan rutistettua kättään suunsa edessä pohtien. Hän seisoi pitkän hetken yönsinisellä matolla tahtoen ottaa askeleen kohti Padmaa, mutta kääntyi sitten ja katosi makuusaliinsa. He olivat eri ikäluokkaa, joten heillä oli eri makuusalit. Siinä tilanteessa se oli helpottavaa, heidän ei tarvinnut teeskennellä, että he olisivat jatkuvasti omissa maailmoissaan, niissä joissa kumpikin oli yksinäinen.

Padma saattoi nähdä kuinka kupolikaton tähdet liikahtivat, tai sitten se oli kyynelpinnoitteen väreilyä hänen silmissään.

Heidän ei tarvinnut teeskennellä, he todella elivät omissa maailmoissaan, eivätkä ne maailmat koskettaneet toisiaan, eivät törmänneet kupolikaton tähtikuvioissa, eivät enää käsikädessä salaa, piilossa muilta taivaan kappaleilta. Yksi linnunrata oli liian pieni kahdelle yksinäiselle, kahdelle väsyneelle, kahdelle kiertoradoiltaan irronneelle, joiden kulkusuunnat olivat täysin päinvastaiset. He olivat matkalla eri päämääriin.

[Lunalotta]

Oih, en oikein tiedä mitä sanoa! Cho on yks kivoista hahmoista ja Padmaan en oo kirjoissa niin paljoo kiinnittäny huomiota (vai puhutaanko Padmasta ees paljookaan kirjoissa?) niin nää kaks oli hyvä yhdistelmä. Mulle tuli sellanen vaikutelma, että nää kaks ois ollu yhdessä mutta eronneet sitten? Kuitenkin sun tunteiden ja tilanteen kuvailu oli ihanaa ja pidin kupalikatto-yksityiskohdasta! Korpinkynnet on muutenkin mun yksiä lempi tupalaisia johtuen ehkä siitä, et niistä ei kirjoissa paljoa puhuta.
Tää oli tällanen ihana ja haikea teksti, kiitos :3

[ruttotohtori]

Kommenttikampanjasta hei! Valkkasin tämän koska nimi oli ihana ja sointuva, enkä oo lukenut rarefemmeä since... en ees muista! Joten eiköhän oo aika sillekin taas.

Tykkäsin Chosta ihan hirveesti tässä, se oli jotenkin hirveen söpö! Vaikka tää on angstia, mulla suuri osa fiiliksistä meni Chon ihasteluun, mikä on jo saavutus koska kirjoissa se ei oo mun mikään lemppari. Hyvä hahmo jolla on paljon potentiaalia, mut musta J.K. jätti sen vähän pinnalliseksi, joten siksi siitä onkin kiva lukea ficcejä. Oli Cho tässä muutakin kuin söpö, se hahmolle ominainen herkkyys oli läsnä ja jotenkin se vaikutti kypsemmältä kuin kirjoissa, mut toisaalta näin tän ficin tapahtuvan sota-aikana, joten ihmekös tuo. En tiiä miks, jotenkin kun aikaa ei kerrottu ja tää oli angstinen kertomus nimenomaan väsymyksestä ja miljöönä Tylypahka niin... Mitä nyt Cho oli siihen mennessä valmistunut joten ehkä kutosvuosi? Kuitenkin aika jolloin oli synkkää ja pimeää ja todellakin väsyttävää.

Padma on kirjoissa jäänyt mulle aika etäiseksi kun se on sivuhahmoista sivuhahmoimpia, mutta muistan sen vähän äksynä mutta silti terävänä tyttönä, mitä se tässäkin oli. Tällasista hahmoista on aina niin mukava lukea, on hienoo nähdä mitä kirjoittajat niistä saa irti, ja musta sait ihan mukavasti! Tässähän nyt ei hirveesti tapahtunut mitään kun oli vaan yksi kohtaus, ja jonkin verran toistettiinkin samoja asioita esimerkiks maailmojen miettimistä ja kupolikaton tähtiä, mut tässä se musta toimi. Tällaisissa teksteissä välillä mennään sieltä että jokainen lause kertoo oman tarinansa, mikä on omalla tavallaan hienoa mut välillä tulee sellainen liikaa ahtamisen tunne - mut sit taas jos käsitellään vaan yhtä asiaa yhden jutun kautta niin se taas on tylsää. Tässä oli sellanen loistava keskitie, eli pojot siitä! Aiheita oli muutama ja niille annettiin sopivasti tilaa. Väsymys, erkaantuminen ja se, ettei ylpeydeltä voida kertoa tunteita ääneen tai ei vaan jakseta, ne on kaikki todella käytettyjä aiheita, mut niihin samaistuu ja itse pidän.

Ja tää teksti itsessään oli tosi söpöä ja herkkää ja surumielistä, käytät sanoja hauskasti ja tylsiä kohtia ei ollut, mikä on näin lyhyessä tarinassa ehkä tärkeintä mulle. Mietin itsekin, miksi nää kaksi sitten on eronneet, mut päädyin mielessäni lopputulokseen että maailma on molemmille liian raskas että jaksaisi olla suhteessa. Pitää pelätä itsensä puolesta, läheisten puolesta, Cho valmistuu pian eikä ne enää vois usein tavata ja ehkä ihan sekin että kasvaessa ihmiset vaan päätyy erilleen. Ja tbh Cho ja Padma on kyllä aika erilaisia. Padmasta mulle on tullut tosi käytännönläheinen kuva ja sellanen et se ei välttämättä jaksais Chon tunteellisuutta. Cho taas ei tykkää jos tunteitaan ei ilmaise suoraan, ei varsinkaan tässä. Tykkäsin ihan hirveesti siitä muuten miten ensin sanoit että ne teeskentelee olevansa omissa maailmoissaan mutta sitä ei tarvitse teeskennellä koska ne oikeesti on ja aaaa toi oli tajuhyvä! Oon kade etten itse keksinyt, ääh!! :--D

Hän hukutti sanansa ärtymykseen, se oli yksi teennäinen asia lisää heidän välillään.

Myös tää! <3

Kiitos kun linkkasit tän kommenttikampanjaan! Tykkään aina lukea uusia hyviä tekstejä ja ajatella uusia asioita, eli tämä teki tehtävänsä. Ainoo vaan mitä mietin, niin oliko Cholla yskä kun sen käsi oli koko ajan suun edessä? :--D

[Simma]

Uusi paritus, jota en ole ennen kokeillut. (: Tällaisista sivuhahmoista on aina siinä mielessä mielenkiintoista lukea, ettei alkuperäisissä kirjoissa niistä ole niin paljon matskua kuin esimerkiksi Harrysta, joten se jättää aina kirjoittajalle enemmän varaa omalle mielikuvitukselle. Toki siitä Harrystakin voi kirjoittaa ihan mitä vain, mutta toisaalta siitä on myös niin paljon valmista mistä sitten ammentaa tarinoita, toisin kuin nyt näistä Chosta ja Padmasta. Orca taisi mainita kommentissaan samaa.

Tämä oli nätti ja tunnelmallinen kuvaus näistä kahdesta. En ollut aluksi ihan varma missä he olivat, sillä en muista yhtään millainen korpinkynsien oleskeluhuone on enkä osannut sijoittaa tähtikuvioista kupolikattoa minnekään. Tavallaan samaistun Padmaan siinä mielessä, että itsekin tulee ajateltua kaikkea yhtä tärkeää aina silloin kun on koulukirja kädessä. Tosin tällä kertaa taisi olla syynä Cho, miksi ajatukset eivät pysyneet riimuissa vaan vaeltelivat katon tähtikuvioihin.

Harmi että heidän välinsä ovat niin huonossa kunnossa. ): Toivottavasti asiat korjaantuisivat edes sen verran, että he voisivat istua vielä samassa oleskeluhuoneessa hyvin mielin ja ettei kummankaan täytyisi piiloutua omiin maailmoihinsa tai jäädä kyyneleet silmissä yksin toisen poistuessa paikalta. Vaikka heidän maailmansa eivät koskettaisikaan toisiaan, ehkä ne maailmat voisivat vielä joku päivä kulkea vierekkäin omilla radoillaan. ): ♥