Title: Ei kuudessa viikossa vielä mitään näy
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: SK∞ (SK8 the Infinity)
Pairing: Nanjou Kojirou (Joe)/Sakurayashiki Kaoru (Cherry blossom)
Genre: Omegaverse, mpreg, joku söpöisä slice of life
Rating: S
Disclaimer: Samaa vanhaa kauraa: En omista oikeuksia hahmoihin tai saa tämän kirjoittamisesta rahaa. Oma ilo on ainoa palkkani (ja se et Mai on ollut tästä jo valmiiksi innoissaan
).
Summary: ”Kyllä minä kuule raskaana olen”, Kaoru sanoi avaten kirjansa jälleen. ”Siitä sinä olet pitänyt huolen.”A/N: Olipa munkin viimein aika korkata tämä fandom. En tiedä vielä, tuleeko tästä lopulta samanlainen ABO-ficisarja kuin Otayuri-omegaverseni
Pienin askelin perheeksi on, mutta se on hyvinkin mahdollista. Ainakin mulla on ideoita jo muutama tämän ficin lisäksi. MatchaBlossom on hyvä pari 👍👍
Kaiken järjen mukaan ABO-versumissa raskauden etenemistä lasketaan hieman eri tavalla kuin meillä (kiiman loppumisesta eikä edellisistä menkoista), joten meidän laskutavan mukaan ollaan parisen viikkoa pidemmällä kuin tässä mainitussa kuudessa viikossa. Ei sillä periaatteessa ole isoa merkitystä, mutta olenpahan miettinyt tällaistakin asiaa
Maissinaksulle (jolle tämä ja kaikki mun tulevat MatchaBlossomit on omistettu) iso kiitos otsikon hiomisavusta ja muutenkin kuuntelusta, kun aina avaudun ja hölötän (kaikesta). Sun kanssa viestittelystä on tullut tärkeä osa mun kirjoitusprosessia. Oot paras ♥
Lunastakoon tämä fici myös
FinFanFun1000:n sanan
297. Kuusi.
Ei kuudessa viikossa vielä mitään näyKojirou asteli haukotellen olohuoneeseen kiskoen samalla ylleen puhdasta t-paitaa. Hän oli juuri käynyt kylvyssä ja tunsi olonsa sen jäljiltä rennoksi ja virkistyneeksi, kaikin puolin erinomaiseksi. Niissä tuntemuksissa olisi hyvä jatkaa vapaata, rauhallista koti-iltaa. Saatuaan silmänsä esiin paitakankaan alta hänen katseensa kohdistui Kaoruun, joka oli käpertynyt pelkkä kylpytakki yllään sohvannurkkaan kirjan kanssa. Tämä oli kylpenyt vain hetkeä häntä aiemmin, joten pitkät, vaaleanpunertavat hiukset valuivat kosteana putouksena pitkin hänen hartioitaan, ja aloe verasta tehdyn suihkusaippuan tuoksu häälyi selvästi hänen ympärillään.
Kojirou pysähtyi hetkeksi paikalleen vain silmäilemään Kaorua ja teki sen mielestään varsin huolettomasti ja jopa huomaamattomasti, mutta
tietenkin Kaoru aisti katseen ihollaan, mikä
tietenkin alkoi välittömästi koetella hänen äärettömän herkkiä hermojaan.
”Mitä?” hän tokaisi hetken päästä pehmeällä mutta selvästi ärsyyntyneellä äänellä siirtämättä katsettaan edes hetkeksi pois kirjastaan.
”Ei mitään”, Kojirou vastasi irrottamatta hänkään katsettaan Kaorusta. ”Kunhan vain katselen sinua. Ja mietin… kun nyt vain tuli mieleeni: oletko ihan varma, että olet raskaana?”
”Epäilet sanojani vai?” Kaoru kysyi äänensävyään muuttamatta. Kirja sai yhä hänen katkeamattoman katsekontaktinsa. ”Eivätkä kaksi positiivista raskaustestiä ja lääkärin lausuntokaan vakuuttaneet sinua?”
”En minä epäile mitään niistä. Mutta… sinä et vain näytä olevan raskaana.”
Viimein Kaoru vaivautui kohottamaan katseensa kirjastaan. Kultaiset silmät tuijottivat pistävästi Kojiroun suuntaan.
”Sen ei pitäisi olla mikään yllätys, ei edes sinulle”, hän totesi. ”Olen ollut raskaana vasta kuusi viikkoa, herran jestas, eihän vatsa vielä siinä vaiheessa paisu!”
”Kyllä minä sen tiedän, enkä sitä edes tarkoittanut”, Kojirou huomautti ääni ehkä hivenen loukkaantuneena. ”Mutta kyllähän raskaana olevista yleensä huomaa sen päällepäin jostain, mutta sinusta ei sitten niin mistään. Käyttäydytkin niin kuin aina ennenkin, eikä sinulla ole aamupahoinvointiakaan.”
”Sitäkö sinä minulle toivot?” Kaoru kysyi taivuttaen etusormensa kirjan aukeaman väliin ja painaen sitten sen kannet kiinni. ”Että antaisin ylen joka aamu, tai että kyynelehtisin tai kiukuttelisin hormonihuuruissa joka välissä?”
”Älä pane sanoja suuhuni”, Kojirou pyysi. ”En tietenkään halua mitään sellaista sinulle.”
Kaoru huokaisi, eikä Kojirou ollut ihan varma, tekikö tämä sen helpotuksesta vai merkkinä turhautumisesta. Kumpikin oli siinä tilanteessa varsin mahdollista, eikä Kaorusta oikeastaan tiennyt koskaan muutenkaan.
”Kyllä minä kuule raskaana olen”, Kaoru sanoi avaten kirjansa jälleen. ”Siitä sinä olet pitänyt huolen. Olit suunnilleen liimattuna persuksiini kiinni koko kiiman ajan.”
”Ja sitähän sinä et pannut lainkaan pahaksesi. Muistan vieläkin kaikki pyyntösi ja vikinäsi kuuden viikon takaa.”
Kaoru mulkaisi virnuilevaa Kojirouta erittäin myrkyllisesti ja näytti siltä kuin haluaisi singota lukemansa kirjan päin tämän kasvoja. Tämän onneksi hän kuitenkin kohteli tavaroitaan säädyllisesti eikä siksi heittelisi kirjojaan, ei vaikka tämä miten kävisikin hänen hermoilleen. Ja sen tiesi Kojiroukin.
”Viisas valinta”, Kojirou virnisti ja olisi istahtanut sohvalle Kaorun viereen, mutta tämä oikoi jalkansa suoraksi sille selvänä merkkinä siitä, että olisi turha edes yrittää. Halutessaan Kojirou olisi voinut ärsyttää rakastaan vielä hieman lisää ja istua tämän jalkojen päälle (tai nostaa ne syliinsä) mutta päätti noudattaa tämän tahtoa edes hieman ja istuikin sohvan toiseen reunaan, jonne Kaorun varpaatkaan eivät asentoa vaihtamatta yltäneet.
”Sisua sinussa kyllä on ihan niin kuin aina ennenkin”, hän totesi hyväntuulisesti. ”On varmaan vain ihan hyvä, ettei raskaus ole lisännyt oikutteluasi yhtään, sillä siinä on jo nykyiselläänkin tarpeeksi kestämistä.”
Vaikka Kaoru ei alentuisikaan viskomaan kirjoja edes Kojiroun päälle, tyynyt sopivat siihen tarkoitukseen erinomaisesti hänenkin mielestään. Hän nappasi salamannopeasti sohvatyynyn selkänsä takaa ja heitti sen suoraan Kojiroun kasvoja päin. Tämä ehti napata tyynyn vasta kun tunsi jo kankaan painautuvan nenäänsä vasten. Kaorun kultaiset silmät kapenivat viiruiksi. Kojirou hekotti hilpeästi tämän tuimalle ilmeelle, laski tyynyn syliinsä ja veti sitten keuhkonsa täyteen ilmaa tasatakseen naurun sekoittaman hengityksensä.
”Tämä kaikki vain tuntuu niin ihmeelliseltä”, hän totesi sitten ääni harvinaisen hellänä. ”Että minusta tulee isä, että me oikeasti saamme yhdessä lapsen – jos siis kaikki menee niin kuin pitää.”
”Turhaan
sinä stressaat”, Kaoru sanoi etsien katseellaan sitä riviä, johon hänen lukemisensa oli aiemmin katkennut. ”Kaikki menee niin kuin sattuu menemään. Tietenkin teen voitavani, ettei ongelmia tulisi, niin hullu tai itsetuhoinen en sentään ole, että niitä haluaisin.”
”Tiedän”, Kojirou sanoi pehmeästi tyynynpäällistä silitellen. Hän tiesi, että huolettomista puheistaan huolimatta Kaorukin jännitti raskautta suuresti, varmasti enemmän kuin hän. ”En vain halua menettää sinua tai lastamme. Olet minulle todella tärkeä, tiedäthän sinä sen?”
Hän laski kätensä Kaorun jalkapöydälle, mihin tämä reagoi vetämällä välittömästi jalkansa sivuun. Sekunnin kuluttua hän sai toisen tyynyn päin naamaansa.
”Mistä hyvästä tuo oli?” hän kysyi muka loukkaantuneena ja antoi tyynyn pudota lattialle.
”Ylenpalttisesta siirappisuudesta ja lukurauhani toistuvasta häiritsemisestä.” Kaoru nosti kirjan kasvojensa eteen korostaakseen sanojensa merkitystä.
”Sinulta taisi nyt loppua ammukset”, Kojirou hymähti kurkotellessaan hieman lähemmäs kirjan taakse piiloutunutta puolisoaan. Sohvatyynyjä ei tämän ulottuvilla enää näkynyt.
”Seuraavaksi lentää tämä kirja”, Kaoru uhkasi.
”Et sinä kirjoja niin rajusti kohtelisi.”
”Kokeillaanko?”
Kojirou mietti hetken vastaustaan. Lopulta hän päätti käytännössä loikata Kaorun viereen ja kaappasi tämän kainaloonsa. Kirja putosi Kaorun kädestä, ja hän karjaisi tyytymättömästi, kun ei päässyt Kojiroun vahvojen käsivarsien rivakasta otteesta minnekään.
”Idiootti!” hän ärisi ja takoi Kojiroun reittä nyrkillään. ”Päästä minut!”
”Anna minulle viisi sekuntia”, kuului pyyntö. Kaoru pysäytti kätensä välittömästi, ja Kojirou käänsi hänet kasvojaan vasten. ”Rakastan sinua, Kaoru. Olen niin onnellinen, että minulla on sinut ja kohta myös lapsesi.
Meidän lapsemme. Toivon vain voivani olla tarpeeksi hyvä teille molemmille.”
Sanansa sanottuaan Kojirou suuteli Kaorua, jolla kesti hetki vastata eleeseen. Viisi sekuntia oli ehtinyt jo kulua umpeen, mutta Kaoru ei valittanut tai edes välittänyt asiasta. Kojirou kuitenkin pitäytyi lupauksessaan niin, että päästi kultansa pian otteestaan ja nousi sohvalta. Tämä syöksi välittömästi poimimaan lattialle pudonneen kirjansa. Kojirou seisahtui taas hetkeksi katselemaan, miten tämä jatkoi lukemistaan sohvannurkassa, ja päätti sitten mennä hakemaan itselleen jääkaapista jonkin iltaa vielä sopivasti virkistävän ja rentouttavan juoman.
”Turhaan stressaat. Hyvä isä sinusta tulee”, Kaoru sanoi katse kirjassaan, kun olohuoneesta käsin Kojirousta näki enää vain lihaksikkaan selän. ”Paras mahdollinen.”
Kojirou käännähti oviaukossa nähdäkseen vielä taakseen olohuoneen puolelle. Kaoru oli kuin ei olisi mitään koskaan sanonutkaan vaan sen sijaan hautautui kirjansa taakse niin tehokkaasti kuin suinkin kykeni. Hymy nyki Kojiroun suupieliä ylöspäin.
”Niin sinustakin”, hän totesi hellästi ennen kuin jatkoi lyhyttä matkaansa keittiöön. ”Paras mahdollinen.”
