Ficin nimi: Suklaata vain sydän on
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Sakamoto desu ga?
Ikäraja: S
Paritus: Yksipuolinen (?) Acchan/Sakamoto
Genre: Draama, slice of life
Summary: Love from...
Ja mitähän kummaa hänen siihen olisi sopinut keksiä?A/N: Ystävänpäivän kunniaksi ripaus tätä fandomia!
Osallistuu haasteisiin Otsikoinnin iloja (intertekstuaalinen otsikko) ja Idän temppeli.
Ja niin: Japanissa ystävänpäivänä tavataan antaa (usein tytöt pojille/naiset miehille) suklaata lahjaksi niin koulussa kuin työpaikoillakin ja niin edelleen. Kyseessä voi olla muodollinen kohteliaisuus tai sitten motiivina voi olla vaikkapa ihastuminen. Siitä kuukauden päästä 14.3. ”White Dayna” poikien täytyy sitten antaa vastalahja tytöille, joilta on saanut suklaata.***
Ystävänpäivän mukanaan tuoma tunnelma oli kai alun perin tarkoitettu jännittävän kutkuttavaksi, mutta sai aikaan enimmäkseen selkäpiissä karmivaa puistatusta. Acchan olisi voinut kaivaa maahan kuopan ja tunkea päänsä siihen strutsien tapaan vain välttyäkseen äitelän vaaleanpunaiselta ilmapiiriltä, joka hyökkäsi sisään ovista ja ikkunoista.
Helmikuun neljästoista oli kirottu päivä, jona suunnilleen jokainen koulun tyttö muuttui entistä sietämättömämmäksi hirviöksi kootessaan kokoon pojille annettavia suklaalahjojaan. Jotkut olivat pelanneet varman päälle ja helpoimman kautta hyödyntäen eri puotien valmiita paketteja, toiset taas olivat vääntäneet huomionosoituksensa korkeimman omakätisesti ja valvoneet koko edeltävän yön siinä samalla. Huolimattomasti laitettu tukka ja mehukkaat silmäpussit sen kertoivat.
Kuten arvata saattoi, Sakamoto oli harvinaisen kova nimi erityisesti sinä päivänä ja vähintään joka toisen ykköspuheenaihe. Muut koulun pojat jäivät automaattisesti paitsioon, mikä oli joillekin yksilöille sietämätöntä kaunaa ja katkeruutta herättävää. Acchan itse ei pistänyt pahakseen vaikka välttyikin ylimääräiseltä huomiolta. Ystävänpäiväsuklaiden saaminen ei ollut muutenkaan hänen heiniään. Tyystin yliarvostettua.
Jokaisen mimmin unelma puolestaan kävi toteen heidän saadessaan tilaisuuden osoittaa välittävänsä Sakamotosta, cooliuden ruumiillistumasta, mahdollisimman omalaatuisella tavalla. Siinäpä sitten kysyttiin taitoa erottua edukseen kymmenien samanlaisten ystävänpäivälahjojen joukosta. Acchan tunsi erinäistä myötähäpeää kuunnellessaan sivukorvalla kaiken maailman haaveiluja prinsseistä ja valkeista ratsuista ja paineli luokasta ulos ennen kuin etäpesäkkeille altistuminen kävi liialliseksi. Hermoja rauhoittavan tupakan tarve oli kirkuva siitäkin huolimatta, että hän oli viitannut savuttelulle kintaalla jo päälle kuukauden. Tilalle otettu saippuakuplien puhaltelukaan tuskin olisi auttanut siihen ketutukseen.
Kyllähän hänkin muiden mukana tykkäsi Sakamotosta jauhaa, mutta rajansa sentään kaikella.
Puuduttavan päivän päätteeksi Acchan laahusti kohti lokeroaan ja oli vähällä astua jonkin lattialla lojuvan punaisen päälle. Toisella silmäyksellä se paljastui pahvirasiaan pakatuksi sydämenmuotoiseksi suklaakonvehdiksi, jollaisia myytiin helmikuun alkupuolella joka nurkan takana. Toisin sanoen se oli ilmiselvä ystävänpäiväsuklaa. Penskakin sen olisi tunnistanut.
Ikkunallista pakkausta kiersi valkoisen ja vaaleanpunaisen kirjava paperinauha. Kokonaisuutta olisi voinut luonnehtia ihan söötiksi. Paketin toiselle puolelle oli läntätty koristereunainen tarralappu, joka ei kuitenkaan tarjonnut mitään selitystä vastaanottajasta tai lähettäjästä.
xoxoxoxoxoxoxoxoxoxoxox
TO:
LOVE FROM:
xoxoxoxoxoxoxoxoxoxoxoxSuklaa oli vailla kaikkia tuntomerkkejä, joiden pohjalta olisi voinut edes jotenkuten tavoitella oikeaa omistajaa. Huono tuuri alkuperäisen omistajan kannalta, mutta toisaalta paketti näytti sen verran liukuhihnatuotannolta, että suuremmalta tunnepuolen vahingolta oletettavasti säästyttiin. Ehkä Acchanin olisi pitänyt adoptoida se itselleen muutakaan keksimättä ja popsia sisältö parempiin suihin.
Tai no mitä turhia. Saattoihan sen tomppelikin aavistaa, kenelle suklaa oli tietenkin tarkoitettu. Loppujen lopuksi jos kyseessä
ei olisi ollut Sakamoto, jonkin asian olisi voinut väittää olevan kiikun kaakun.
Sen kummempia ajattelematta Acchan kaivoi kynän taskustaan.
xoxoxoxoxoxoxoxoxoxoxox
TO: Sakamoto
LOVE FROM:
xoxoxoxoxoxoxoxoxoxoxoxLove from... Ja mitähän kummaa hänen siihen olisi sopinut keksiä?
Acchan ei taatusti kirjoittaisi omaa nimeään siihen. Siinä ei olisi ollut mitään järkeä, varsinkaan kun kyse ei viime kädessä ollut edes hänen hankkimastaan suklaasta. Saati että poikien olisi edes kuulunut ystävänpäivänä antaa suklaata yhtään kenellekään. Saati että hän edes olisi antanut sellaista Sakamotolle, piru vie. Acchan tunsi poskillaan tympeää kuumotusta järsiessään kynänsä päätä. Kylläpäs hän itsensä taas liemeen muljautti.
”Anteeksi”, kohtelias ääni sanoi silloin hänen takanaan. Acchan oli saada sydänkohtauksen ja melkein pudotti suklaan näpeistään. Hänen ei tarvinnut edes käännähtää puhujaa kohti tunnistaakseen tämän henkilöllisyyden. Sakamoton ääni hiveli aina kuulijan korvia kuin aamun kastehelmet viileitä ruohonkorsia ja...
jumaliste, ryhdistäydy.
”Oho, sori vain!” Acchan väisti sivuun pönötettyään keskellä lokerikkojen riviä niin, että Sakamoton oli mahdotonta päästä omalleen. Tämä ei kommentoinut sanallakaan suklaapakkausta hänen kädessään, mikäli edes jaksoi ihmetellä sitä. Sakamoto oli sen verran cool, että antoi tyyppien touhuta omiaan tuomitsematta.
Tämän haukansilmiltä ei silti takuulla ollut jäänyt näkemättä, kenen nimen hän oli juuri rustannut korttitarraan. Sille ei ollut olemassa mitään järkevää ja heteroa selitystä.
Tai ehkä olikin. Sakamoto ehkä hoksaisikin hänen pointtinsa, jos hän nyt vain kääntyisi ja ojentaisi suklaan tuosta vain. Tämä takuulla tajuaisi, että hän oli tullut löytäneeksi nimettömän ystävänpäiväsuklaan, joka kuitenkin oletettavasti olisi kuulunut tälle. Hän oli vain lähetti ja viestinviejä, ei sen kummempaa. Helppo nakki.
”Sinulle oli tosiaan tällainenkin”, Acchan virkkoi tökätessään suklaapakkauksen Sakamotoa kohti ja valahti yhtä punaiseksi kuin pipo päässään. Hänen kätensä tärisi typerästi. ”Niiden tuhannen muun lisäksi, jotka olet tänään jo saanut. Siinä onkin kiva homma raahata ne kaikki kotiin!”
Sakamoton ilmekään ei värähtänyt, kun tämä otti vastaan tarjotun suklaasydämen. Acchan huomasi käyvänsä entistä hermostuneemmaksi, kun tämä katsahti kääntöpuolen korttitarraa. Niin paljon kuin hän olikin vain viaton sivullinen siinä hölmössä kuviossa, selittelyn tarve oli melkoinen.
”Joo, tosiaan... Siinä lähettäjän kohdassa ei lue mitään, koska, no...”
Sanat juuttuivat suuhun, kun Sakamoto soi hänelle pienen hymyn. Ihan oikean hymyn, jollaista ei nähnyt tämän viileän tyynellä naamataululla harva se päivä. Acchanin polvet olivat lyödä häkellyksestä loukkoa.
”Ei huolta. Tiedän kyllä, keneltä se on”, Sakamoto sanoi. Acchan oli vähällä huokaista helpotuksesta. No niin, olihan hän sen arvannut. Sakamotolla oli takuulla röntgentutka silmälaseissaan ja sormenpäissään skanneri, jolla tämä pystyisi heti jäljittämään paketin alkuperän.
”Niinpä tietysti”, hän hymähti poskeaan rapsuttaen ja kohtasi Sakamoton tummaa sineä loistavat silmät. Kuin keskiöinen tähtitaivas...
”Kiitokseni. Olen imarreltu.”
Se kuulosti vähän liian vilpittömältä ollakseen kiitos pelkälle tavarantoimittajalle, ja silloin Acchanilla välähti. Totta ihmeessä Sakamoto tiesi lähettäjän henkilöllisyyden, kun oli juuri omin silmin nähnyt hänet sillä tavalla kynä kädessä hiippailemassa. Voihan vittu. Ei sen ihan niin ollut tarkoitus mennä.
Ja miten niin Sakamoto oli imarreltu?
Oikeasti? Acchan ei osannut kuin toljottaa. ”Minä... no...”
Sakamoto odotti kärsivällisesti hänen jatkavan. Tällä ei ollut mihinkään kiire kuunnellessaan avutonta kangertelua ja puoliksi kasaan saatuja sanoja.
”Niin, tai siis...”
Yritä nyt, hyvä ihminen. ”Aivan se ja saamarin sama, öh, törmäillään!” hän sopersi ja kompastui näyttävästi sateenvarjotelineeseen harpatessaan pikavauhtia muualle.
”Huomiseen”, Sakamoto toivotti hyvänsuovasti hänen peräänsä, ja Acchan veti piponsa syvemmälle päähänsä.
Hitto, miten hän vihasikin ystävänpäivää.