Otsikko: Vielä hetken viaton
Kirjoittaja: Kiirsu
Ikäraja: K-11
Genre: angst, draama
Hahmot: Severus, Draco
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Rowlingille, minä vain lainaan niitä hetkeksi.
Yhteenveto: Severus auttaa Dracoa pakenemaan.
A/N: Synttärificci FractaAnimalle. Snarmione ei multa luonnistu, mutta tässä kuitenkin Severusta.
Vielä hetken viaton
Korvia vihlovat huudot olivat muuttuneet hiljaiseksi nyyhkytykseksi. Lattialautojen narahtelu kaikui taas homeisessa mökissä, askeleet kulkivat myötäpäivään kaivaen ympyröitä pölykerokseen. Ympyrät kasvoivat kasvamistaan hädän laantuessa ja liemen valmistuessa.
Salamanterin verta (kierros myötäpäivään), yksisarvisen sarvijauhetta (kaksi vastapäivään), alruunaa (yksi myötäpäivään).
Liemi muuttui vaaleanpunaiseksi, sitten oranssiksi, kunnes lopulta tasoittui kirkkaan punaiseksi. Kirpeä haju täytti pienen huoneen ja poika sängyllä jatkoi uikutustaan. Tärisevät sormet kantoivat pikaria lattian halki ripeiden askelien lävistäessä tasaiset ympyrät. Varovasti sormet painoivat juoman vasten huulia, nostivat päätä ja pakottivat kitkerän liemen alas kurkusta.
Poika yski ja kakoi, mutta varmat kädet pitelivät pikaria paikoillaan, kunnes viimeinenkin pisara oli nielty. Severus laski pikarin pöydälle ja siirtyi tarkastelemaan vapisevan kehon saamia vammoja. Alaraajat olivat mustelmilla, vasen nilkka murtunut, mutta muuten kaikki oli kunnossa. Severuksen katse siirtyi nopeasti paljaiden nivusten yli (ei huomattavia vammoja) kohti rintakehää, jota halkovat vanhat arvet olivat saaneet seurakseen uusia, entistä syvempiä haavoja. Kynnet olivat ehtineet tehdä tuhojaan liian monta sekuntia ennen kuin Severus oli huomannut tilanteen ja ehtinyt väliin.
Kaikki vammat paranivat hetkessä muutamalla sauvan heilautuksella, mutta poika itki edelleen ja Severus olisi tahtonut tainnuttaa hänet, saada ilman täyttäneet muistutukset epäonnistumisesta loppumaan. Mikään ei ollut pahasti rikki, ei fyysisesti. Kaulaan uponneet hampaat olivat rikkoneet Dracossa jotain, jota Severuksenkaan liemet eivät voisi korjata.
”Severus”, ääni oli vain kuiskaus, mutta siitä kaikui pakokauhu.
”Yritä nukkua. Meidän ei tarvitse lähteä liikkeelle ennen aamua.”
Vastaukset voisivat odottaa, heillä ei ollut varaa hermoromahduksiin. Ei nyt, kun he pakenivat vihollisiaan ja ystäviään. Pakenivat Dracon koko elämää, kaikkea hänelle rakasta. Jonain päivänä poika oppisi rakastamaan elämäänsä enemmän kuin mitään muuta, eikä häntä enää tarvitsisi käskeä pakenemaan. Sillä juuriltaan repiminen tuhosi ihmisiä odottamattomilla tavoilla.
Nurkassa noidankattila tyhjeni ja ukonhatut täyttivät pöydän. Kysymykset odottaisivat mutta kuu ei. Veitsi liikkui vasten puuta tottunein ottein ja lihasmuisti tahtoi palata Tylypahkaan keittämään tuota samaa juomaa kuukausittain. Palata hetkeen, jona raivoisat silmät tuijottivat Severusta Rääkyvän röttelön tunnelin päässä ja myös siihen hetkeen, jona samat silmät täyttyivät rakkaudesta hänen vuoteessaan. Menneisiin hetkiin, joita ei koskaan voisi saada takaisin.
Draco yski uudelleen, ehkä kivusta, ehkä huomionhausta. Jos ei Pimeyden lordi itse saisi poikaa hengiltä, tämä onnistuisi vielä kuolemaan omaan dramaattisuuteensa.
”Severus.”
Ehkä hän luovuttaisi, kun ei saisi vastausta.
”Se puri minua.”
Tällä kertaa sanoissa oli niin suurta epätoivoa, ettei Severus voinut enää voinut vältellä harmaiden silmien tuijotusta. Niissä oli häivähdys lapsesta, joka oli juossut itkien Severuksen luo pudottuaan luudaltaan ensilennollaan. Vieressä seissyt Lucius oli ollut raivoissaan siitä, ettei poika hakenut lohtua häneltä. Parhaansa mukaan oli Severus pyrkinyt pysymään kylmänä ja etäisenä, mutta aina Draco löysi tiensä hänen luokseen hädän hetkellä.
Ja täällä he taas olivat, kahden hylätyssä talossa, jonka entisten asukkaiden kohtaloa Severus ei tahtonut muistella. Tällä kertaa pojalla ei ollut ketään muuta ja hän oli täysin Severuksen vastuulla.
Jossain kaiken sen epätoivon ja kauhun takana loisti toivon kipinä. Pieni pala siitä, mitä maailma olisi joskus voinut olla. Kun se murskaantuisi, särkyisi kaikki viattomuus.
”Ei purrut. Tuo on vain pintanaarmu. Nuku nyt.”
Draco huokaisi syvään ja sulki viimein silmänsä nukahtaen hetkessä. Peitto laskeutui kevyesti hänen päällensä kietoen pojan suloiseen valheeseen.
Severus antaisi Dracolle vielä yhden päivän lapsuutta.