kirjoittaja: MissGlitter
titteli: Suudelma Sateessa
ikäraja: K-11
SUUDELMA SATEESSA
Mitä tapahtuu, kun Sofia vihdoin suostuu eronsa jälkeen lähtemään ulos tuulettumaan parhaan ystävänsä Eliaksen kanssa? Alkoholin virratessa veressä, ei kaikki aina suju niin hyvin kuin luulisi. Tai aamulla, kun ei enää eilistä tunnu muistavan juuri laisinkaan.
S O F I A
Päässäni pyöri niin kamalasti. Minua huippasi ja pelkäsin oksentavani. Jouduin nojautumaan oven karmiin ja tukemaan päätäni käsiini. Musiikki, joka pauhasi täysillä sai minun tajuntani räjähtämään. Ohitseni meni vähän väliä nuoria, jotka tanssivat, nauroivat sekä kompuroivat yhdessä.
En tajunnut, miksi olin alunperin suostunut lähtemään juhlimaan. Tai miksen ollut kieltäytynyt boolista, kun olin huomannut, missä kunnossa olin.
Huokaisin ja painoin käteni poskelleni. Mietin asiaa uudestaan ja kohautin olkiani. Irvistin hieman, kun oivalsin, miksi olin täällä ja tässä kunnossa.
Koska Iiro oli jättänyt minut. Se oli tullut täydellisinä yllätyksenä. Poika oli sanonut, ettei suhteemme ollut vain toiminut hänen mielestään kunnolla, ja se siitä. Me erosimme ja minä vaivuin itsesääliin. Erostamme oli nyt muutama viikko, enkä ollut tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin ryvennyt itsesäälissä. Olin kyllä kiukkuinen, koska Iirolla tuntui menevän hyvin. Aina välillä näin hänestä vilauksen koulussa ja monesti minun olisi tehnyt mieli mennä lyömään poikaa.
Mutta tänään Elias oli soittanut minulle ja pyytänyt minua näihin bileisiin seurakseen.
Elias on minun paras ystäväni, olimme tunteneet vaahtosammuttimen kokosista asti. Aina, kun olemme Eliaksen luona Eliaksen äiti, Maria, höpisee rivien välistä, kuinka upea pari olisimme. Maria on minulle kuin äiti, jota minulla ei ole koskaan ollut. Maria myös usein muistelee, kuinka sulosia me olimme pieninä. Kun leikimme yhdessä ja Elias suojeli minua kaikelta. Hän otti minua aina kädestä kiinni, kun menimme suojatien yli. Muistan, kuinka tosissaan poika otti isäni antaman ''tehtävän'', kun olimme toisella luokalla – Eliaksen tuli saattaa minut turvallisesti kouluun. Muistan myös, kuinka hän on kantanut osan koulukirjoistani aina eskarista asti.
Tänään olin siis suostunut hänen pyyntöönsä, koska eihän minulla olisi ollut parempaakaan tekemistä ja Elias oli anonut minua tulemaan juhliin varmaan kokonaisen vartti tunnin. Ja ajattelin myös, että voisin nyt ihan hyvin tuulettua ja nauttia yhden illan ulkona.
Ainot hassu juttu vain oli se, että vaikka olin lupautunut hänen seurakseen, en ollut viettänyt hetkeäkään sen enempää hänen kanssaan täällä kuin vain sen pienen hetken, kun astuimme ovesta sisään.
Tuijotin ympärilleni ja yritin kovasti miettiä, mistä suunnasta olinkaan tullut sisälle taloon. Vilkaisin sivulleni ja näin kaksi aivan tuntematonta, ehkä juuri ja juuri parikymppistä jätkää käytävän toisella puolella.
''Oletko sinä ihan kunnossa?''' toinen heistä kysyi. Miehellä oli ruskeat silmät ja hiukset, eikä hänen kehon rakenteensakkaan ollut huono. Ei ollenkaan. Kurtistin kulmiani humalaiselle mielelleni.
''Jooh. Vhoin mahtavashti'', mumisin. Sammalsin niin paljon, että häpesin. Heitin käteni suun eteen, kuin estääkseni itseäni nolaamasta itseäni enää yhtään sen enempää.
''Oletko täällä juhlissa yksin? Sillä sinä oikeasti näytät siltä, että sinun tulisi lähteä kotiin nukkumaan pääsi selväksi'', toinen miehistä sanoi. Hän oli vähän hontelampi kuin ensimmäinen. Hänen hiuksensa olivat ruskeat ja silmät sinivihreät. Yllätyin positiivisesti, kun tajusin, että pystyin erottamaan jopa tässä kunnossa hänen silmiensä sävyerot.
''Minäh... Minuhn ystähvänih on tuollah jossain'', sanoin ja heilautin kädelläni leveässä kaaressa, jonnekin olohuoneen suuntaan, jossa suurin piirtein kaikki olivat.
''Jos me menisimme etsimään hänet?'' toinen miehistä ehdotti ja otti askeleen minun suuntaani. Astuin pois päin.
''Phärjään kyllä itsekhin'', sanoin ja ennen kuin edes tajusin käännyin ympäri ja palasin olohuoneeseen, jossa kaikki tanssivat kylki kyljessä. Haistoin hien, kaljan ja hajuveden niin vahvana, että minulle tuli entistä huonompi olo. Pelkäsin oksentavani.
Sitten tunsin jonkun kädet ympärilläni. Käännähdin yllättyneenä ja kohtasin harmahtavat silmät.
''Hei'', jätkä sanoi. ''Haluatko tanssia?''
Ennen kuin ehdin edes vastata, poika veti minut tanssilattialle. Hän kietoi kätensä ympärilläni ja tuli niin lähelle, että haistoin tequilan vahvan hajun ja pojan partaveden ja deodorantin sekoituksen. Nyt minun teki mieli oksentaa. Poika ei tuntunut edes huomaavan pahaa oloani. Yritin puskea häntä kauemmas.
''Minulla on todella huono olo'', ähkäisin ja työnsin pojan kokonaan irti minusta käyttäen enemmän voimaa. Käännähdin ja aloin raivaamaan tietäni vessan suuntaan.
Avasin oven ja heittäydyin pytyn luo juuri ajallaan. Onneksi kansi oli valmiiksi auki. Yritin epätoivoisesti pitää hiukseni ylhäällä. Äkkiä tunsin, kuinka lämmin käsi kietoitui hiuksia pitelevän käteni ympärille hellästi.
''Anna, kun minä autan'', tuttu ääni sanoi. Äkkiä minua alkoi itkettää, kun tunsin kuinka Elias laski kätensä yläselälleni ja silitteli sitä rauhallisin vedoin, kun minä oksensin uudestaan. Häpesin niin paljon.
Vihdoin, kun tunsin ettei vatsassani ollut enää mitään oksennettavaa jäljellä, uskalsin nojautua pois pytyn yltä. Käännyin hieman siten, että pystyin nojautumaan viileää kaakeliseinää vasten. Ojensin käteni ja otin vessapaperia, jotta pystyisin pyyhkimään suupieleni puhtaaksi. Sitten suljin silmäni, koska en kehdannut katsoa Eliasta.
''Otatko vettä?'' poika kysyi. Nyökkäsin heikosti. Kuulin, kuinka Elias nousi seisomaan. Hän penkoi hieman vessan laatikoita ja kaappeja, ja pian kuulin, kuinka poika avasi vesihanan. Pian hän sulki sen ja sitten tunsin ilmavirran kasvoillani hän nojautui eteeni ja tarjosi vettä minulle. Raotin silmiäni hieman ja kohdistin katseeni valkoiseen kertakäyttö mukiin. Ojensin käteni ja otin mukin Eliakselta.
Vesi maistui ensin pahalta oksennuksen jälkeen, mutta koitin olla välittämättä siitä ja keskittyä hyviin puoliin. Vesi oli ihanan viileää ja virkistävää. Tiesin, että se auttaisi hieman päänsärkyyni ja huonoon olooni.
''No miltä tuntuu?'' Elias kysyi ja tunsin, kuinka hän istuutui viereeni lattialle.
''Paskalta'', mutisin. Elias naurahti pehmeästi. Avasin silmäni ja kohtasin Eliaksen ruskeiden silmien kysyvän katseen. Räpytin silmiäni paristi, jotta sain kohdistettua katseeni häneen kunnolla. Elias ojensi kätensä ja pyyhkäisi hellästi kasvojani kutittavan hiuskiehkuran korvani taakse. Suljin hetkeksi silmäni tuntiessani, kuinka lämmin pojan käsi oli.
''Haluan kotiin'', mutisin. ''Vie minut kotiin, jooko?'' Avasin silmäni ja kohtasin tällä kertaa Eliaksen myötätuntoisen ilmeen.
''Tietty'', hän sanoi ja nousi ylös lattialta. Hän ojensi minulle kätensä ja tartuin siihen tyytyväisenä. Elias nosti minut lattialta ja kietoi toisen kätensä vyötäisilleni, jotta pysyisin helpommin pystyssä.
Mennessämme olohuoneen poikki eteistä kohti erotin minua tanssittaneen pojan huvittuneen katseen. Hän vilkaisi minua nopeasti ja nauroi sitten jollekin, mitä hänen kaverinsa hänelle sanoi ja kietoi toisen käsivartensa laihan vaalea hiuksisen tytön ympärille, joka hipli häntä koko ajan.
Tuhahdin itsekseni ja käänsin katseeni pois. Puristin Eliaksen t-paidan kangasta nyrkkiini. Poika ohjasi minut yllättävän helposti eteiseen kaikkien ihmisten välistä, vaikka minä kompuroin melkein koko matkan. Elias otti isosta, takkien peittämästä naulakasta oman takkinsa ja ojensi sen minulle.
''Tarvitset tätä enemmän kuin minä'', hän sanoi. Otin takin vastaan ja taistelin saadakseni sen päälleni. Olin varma, että Elias pyöritteli silmiään minulle, kun hommasta ei meinannut tulla mitään. Sitten hän nappasi takista kiinni ja auttoi minua pukemaan sen.
Kengät jalkaan laitettuani vilkaisin ympärilleni ja tajusin äkkiä tyhmästi miettiväni, että pitäisikö minun kiittää jotakuta juhlista. Katsoessani ympärilleni, tajusin, että paikka oli sama jossa ne kaksi parikymppistä olivat kyselleet vointiani. Olin siis seissyt reilun vartin ulko-oven vieressä, koittaessani etsiä sitä. Mieleni teki nauraa, mutta hillitsin itseni.
Elias auttoi minut ulos talosta ja lähdimme kävelemään vieretysten pienten maahan upotettujen pihavalojen välissä pihatietä alas. Oli loppu syksy. Ensilumet oli luvattu lokakuun loppuun mennessä. Ulkona tuuli ja oli kylmä. Tunsin huonoa omatuntoa siitä, että olin niin vain ilman vastaväitteitä ottanut Eliaksen takin itselleni. Poika oli kotoa lähtiessämme toitottanut minulle siitä, että miksi en voi ottaa omaa takkia mukaani. Olin sanonut, etten tarvitsisi sellaista, koska minulla oli pitkähihainen paita.
Vilkaisin poikaa sivusilmällä, kun käännyimme kävelemään asfalttista kävelytietä pitkin katuvalojen alla. Elias käveli omiin ajatuksiin vajonneena vierelläni ja tuijotti eteenpäin kädet farkkujen taskuissa.
Aloin miettimään, että olinkohan keskeyttänyt hänen juhlimisensa ihan kokonaan. Toisaalta minusta oli mukavaa kävellä hänen vierellään kotiin, koska minulla oli turvallinen olo.
"Kiitos, kun autoit minua vessassa", kiitin poikaa.
"Tottakai autoin sinua."
"Mistä tiesit minun olevan siellä?" kysyin, koska en muista nähneeni Eliasta juostessani vessaan.
"Näin sinut tanssimassa sen pojan kanssa, ja seuraavaksi juoksit käytävälle", Elias sanoi kurtistaen kulmiaan. "Luulin ensin, että se jätkä oli satuttanut sinua."
En tiennyt, mitä sanoa. Olin hieman loukkaantunut siitä, että vaikka Elias oli pitänyt sijaintiani ylhäällä, hän ei ollut tullut luokseni. Sen sijaan olin ollut lähes tulkoon yksin koko illan.
Huomasin, ettei Elias enää pidellyt minua pystyssä vaan pystyin kävelemään ihan omin avuin suhteellisen suoraan. Pieni merkki sentään siitä, että aloin pikkuhiljaa lähestyä laskuhumalaa. Kävelimme hiljaisina vierekkäin. Käsivartemme hipoivat toisiaan välillä ja pian Elias otti minua kiinni kädestä. Kohotin katseeni häneen ja hän vain virnisti hieman vinosti. Käänsin katseeni eteen ja tajusin, että olimme suojatien kohdalla. Tunsin, kuinka suupieleni nykivät, kun kävelimme suojatien yli. Puristin Eliaksen kättä hieman ja ojensin oikean käteni käsiemme päälle.
Hiljaisuus välillämme ei ollut painostavaa, se oli oikeastaan ihanaa vaihtelua musiikin jytkeeseen ja ihmisten kova ääniseen rupatteluun.
Tajusin hämärästi, kuinka olimme saapuneet kotikadulleni. Olimme kävelleet Espoon hiljaisiin ja mukaviin omakotitalo lähiöihin. Ei enää pitkä matka, niin olisimme kotiovellani. Onnekseni Lasse asui ihan kulman takana, joten hänellä ollut pitkä matka kävellä kotiin.
Kävelimme leveän aidan viertä ja sain äkkiä omasta mielestäni todella hauskan idean kiivetä aidan päälle, kuten minulla oli tapana tehdä joskus ala-asteella. Elias katsoi minua hieman silmät sirillään, kun kurottauduin kiipeämään aidan päälle.
''Et ole tosissasi'', poika mutisi. ''Tule alas sieltä. Satutat vielä itsesi.''
''Enkä tule'', nauroin. ''Tämä on hauskaa.'' Yritin nousta kyykystä seisomaan. Horjahdin hieman taaksepäin.
''Sofia, olen tosissani. Tule alas sieltä'', Elias sanoi vaativalla äänen sävyllä. Katsoin poikaa olkani yli ja virnistin.
''Älä ole hupsu.''
''Ai minä tässä olen hupsu?'' Elias sanoi ällistyneenä ja joutui peittämään huvittuneen virneensä. Näin sen siitä, kuinka hänen piti puraista hampaitaan yhteen, ja miten hänen suupielensä nytkähti hieman. Nyökkäsin pojalle ja puraisin huultani hieman.
Eliaksen ilme muuttui asteen.
''Sinä'', sanoin ja osoitin poikaa etusormellani. Levitin käteni, jotta saisin paremman tasapainon. Vilkaisin Eliasta uudestaan ja koukistin etusormeani jälleen. ''Otathan sinä minut kiinni, jos putoan?''
''Aina'', Elias sanoi ja kohtasi katseeni ruskeilla silmillään ja näin niistä, että pystyisin luottamaan häneen.
Hymyilin pojalle ja käänsin katseeni sitten eteeni. Ojensin jalkani ja astuin ensimmäisen askeleen. Ehdin astella korkeintaan kuusi askelta, kun tasapainoni petti ja tunsin kaatuvani. En ehtinyt edes kiljaista. Ja sitten tunsin lämpimät käsivarret ympärilläni. Hengitin nopeasti, ja tunsin, kuinka sydämeni hakkasi niin saamaristi. Puristin silmiäni kiinni.
''Sanoinhan, että ottaisin sinut kiinni'', Elias mutisi korvani juuressa ja jouduin pakostakin hymyilemään. Raotin silmiäni ja näin, että minun ja pojan kasvojen välillä ei ollut edes kymmentä senttiä. Tunsin Eliaksen lämpimän, hieman alkoholilta haisevan hengityksen kasvoillani. Katsoin poikaa silmiin hetken ja sitten katseeni laskeutui Eliaksen aistillisen näköisiin huuliin, jotka olivat hieman raollaan. Vilkaisin poikaa silmäripsieni lomasta ja raotin hieman omia huuliani. Kuulin vereni kohinan korvissani. Miksi Elias katsoi minua noin? Miksi minun sydämeni löi näin kovaa?
Ajatukseni loppuivat kuin seinään, kun yhtäkkiä tunsinkin Eliaksen huulet omillani lämpiminä ja pehmeinä. En edes tajunnut, mitä tapahtui, ennen kuin se kaikki oli jo ohi. Elias vetäytyi nopeasti kauemmas minusta.
''Ei hitto. Olen niin pahollani,'', Elias henkäisi kasvot punehtuneina ja näytti järkyttyneeltä.
En tajunnut mitä tein, ennen kuin kurottauduin painamaan huuleni takaisin pojan huulille. ''Shh. Älä pyydä anteeksi.''
Elias vastasi suudelmaani hieman epäröiden. Suudelmamme kuitenkin muuttui kysyvästä ja harmittomasta joksikin aivan muuksi. Pelkäsin jalkojeni pettävän. Kiedoin käteni Eliaksen niskaan ja vedin poikaa lähemmäs itseäni, samalla kun hän kietoi minut tiukemmin syleilyynsä.
En ollut ikinä kokenut mitään vastaavaa. Tuntui, kuin sydämeni olisi pakahtunut. En pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin Eliaksen lämmintä kosketusta ihollani, tai sitä kuinka mahtava suutelija hän kerrassaan oli.
Pitkän ja todella hengästyttävän uusinnan jälkeen nojauduin hieman poispäin pojasta. Katsoimme toisiamme silmiin. Tiesin näyttäväni edelleen hieman humaltuneelta, mutta oloni oli kerrassaan upea.
''Vau'', mutisin hieman käheällä äänellä. Elias ei sanonut mitään. Hän vain silitteli peukalollaan ja etusormellaan kasvojeni piirteitä.
''Olet niin kaunis, tiesitkö?''
Naurahdin hieman ja tunsin, kuinka punastuin kauttaaltani. Laskin katseeni hetkeksi ja puraisin alahuultani. Elias kohotti leukaani ja pakotti minut katsomaan itseään silmiin.
''En tajua, miten se kusipää pystyi jättämään sinut'', hän mutisi ja antoi katseensa kiertää kasvoissani. ''Koska jos sinä olisit minun, en ikinä, ikinä, jättäisi sinua.''
Elias huomasi, kuinka kehoni jäykistyi hänen sanojensa myötä. Hän nojautui poispäin.
''Elias...'' henkäisin hieman vaikeasti. En tiennyt, mitä sanoa. En halunnut ajatella Iiroa nyt.
''Ei, älä'', Elias keskeytti minut. Hän antoi otteensa ympärilläni löystyä ja astui taaksepäin. ''Antaa olla. Tule, sinut on pakko saada sisälle lämpimään, ettet jäädy.''
Elias avasi minulle oven, sen jälkeen kun oli ottanut avaimen kuistin viereisestä kukkaruukusta. Hän auttoi minua ottamaan jo kipeää tekevät korkokengät pois jalastani ja teki minulle teetä keittiössä sillä aikaa, kun minä kävin nopeasti kuumassa suihkussa. Tulin keittiöön isossa t-paidassa, joka ylettyi juuri ja juuri puoleen reiteen. En ollut ajatellut sitä sen enempää, mutta nähdessäni Eliaksen ilmeen aloin epäröimään.
Elias rykäisi ja ojensi minulle mukillisen teetä. Hajusta päätellen se oli mustaherukkaa. Näin, ettei hän ollut tehnyt itselleen mukillista. Tunsin edelleen pojan lämpimät, uskomattoman hyvältä tuntuvat huulet omillani. Olisin halunnut ottaa uusinnan, mutta en todellakaan tiennyt, mitä Elias asiasta olisi mieltä, joten tyydyin vain juomaan teetäni. Elias nojasi tiskipyötään ja katseli minua hiljaisena.
''No, sinulla on kaikki hyvin. Olet kotona ja olet lämpimässä. Uskoisin, että pääset omin avuin sänkyyn'', Elias mutisi ja otti takkinsa keittiön tuolilta, mihin olin sen laskostanut. Hän teki lähtöä. Ei!
''Elias'', henkäisin. Tiesin, että minun tulisi puhua nyt. ''Älä mene. Minä... Minä en tiedä, mitä ulkona tapahtui, mutta minä en ainakaan kadu siitä hetkeäkään...''
''Älä sano noin'', Elias mumisi jotenkin tuskaisella äänellä. Hän nosti kätensä kasvoilleen ja puristi nenän varttaan. ''Sinä olet humalassa, Sofia. Ja minä käytin tilaisuutta hyväkseni. Ja voi luoja, kuinka minun tekisi mieli tehdä se uudestaan... Mutta sinä et välttämättä edes muista tätä keskustelua tai sitä suudelmaa huomenna.''
Katsoin Eliasta. En halunnut myöntää, että hän saattoi olla oikeassa. Vaikka oloni oli nyt kohtuullinen, olin juonut todella paljon alkoholia. Varmaan enemmän kuin ikinä ennen. Mutta se, miten Elias katsoi minua puhuessaan... Näin hänessä aivan uuden puolen. ''Minä haluaisin muistaa sen. Ja minäkin haluaisin tehdä sen uudestaan.''
''Sofia...''
''Jää yöksi? Jooko? Haluan nukkua vieressäsi, haluan painaa pääni sinun rinnallesi ja vaipua uneen kuunnellen sydämenlyöntejäsi. En vihjaa mitään. Olen niin väsynyt, että en jaksa tehdä mitään erikoista, mutta minä haluan vain herätä aamulla ja nähdä sinut'', puhuin hieman sekavasti ja en kuulostanut itseltäni alkuunkaan. Äänen sävyni oli hieman karhea ja epäröin jokaisen sanan kohdalla. Ääneni alkoi hiipua loppua kohden, kun näin Eliaksen ilmeen. ''Voi luoja... kuulostan epätoivoiselta.''
Yllätykseni Elias ei nauranutkaan minulle tai vain kävellyt ulos talosta vaan hän keskeytti puhetulvani sanoen: ''Selvä.''
Katsoessani häntä yllättyneenä, näin että hän ei enää jaksanut vastustella. Osasin äkkiä lukea ne kaikki salatut tunteet hänen katseestaan. Ojensin hänelle käteni ja Elias tarttui siihen, hieman toispuolisesti hymyillen. Lähdimme yläkertaan käsi kädessä. Elias sammutti perässämme valot ja päästyämme huoneeseeni, hän laski takkinsa tuolin selälleni ja otti t-paitansa pois. Yritin pitää katseeni kurissa. Kömmin kahden hengen sänkyyni ja työnnyin seinää vasten. Katsoin, kuinka Elias tuli sängyn luo ja laskeutui makaamaan selälleen vierelleni. Sitten hän sammutti yöpöytäni valon ja kääntyi kasvot minua päin. Hän ojensi kätensä ja painauduin pojan kainaloa vasten kiitollisena. En tosin tiennyt, mistä olin kiitollinen. Varmaan kaikesta. Siitä, että hän suostui jäämään seurakseni. Siitä, ettei hän työntänyt minua pois. Elias veti peiton päällemme ja painoi kevyen suukon otsalleni.
''Kauniita unia, Sofia.''
''Öitä, Elias'', mutisin ja painauduin vielä hieman lähemmäs poikaa. Painoin pääni hänen rinnalleen ja suljin silmäni kuunnellessani hänen sydämen lyöntejä. Ja vaikka olimme monesti nukkuneet näin, tiesin, että tällä kerralla oli enemmän merkitystä kuin millään edellisellä.
Jalkamme olivat hieman lomittain ja tunsin Eliaksen rinnan nousevan ja laskevan hänen hengityksensä tahtiin. Tajusin pian, että hengitykseni ja sydämensykkeeni kulkivat aivan samassa tahdissa kuin hänenkin. Pieni hymynkare nousi huulilleni, vaivuin uneen laskiessani sydämen lyöntejämme.
Ollessani aivan unen ja valveen rajamailla, tunsin, kuinka Elias painautui hieman lähemmäs. Kosketti huulillaan t-paidan suuresta kaula-aukosta paljastuvaa olkapäätäni. ''Kerron sinulle pienen salaisuuden. Minä rakastan sinua.''
Ja sitten vaivuin uneen.
En ollut nukkunut niin hyvin sitten kahteen viikkoon.
*
Heräsin siihen, kun tunsin kevyen suudelman ohimollani. Räväytin silmäni auki ja tajusin katsovani Eliasta, joka hymyili minulle. Räpyttelin silmiäni hämmentyneenä.
''Huomenta unikeko'', Elias mutisi ja otti lasin yöpöydältäni. ''Tässä olisi appelsiini mehua ja päänsärkylääke. Ja alhaalla olisi aamupala valmiina.''
Katsoin soikeaa pilleriä kämmenelläni hetken kulmat kurtussa, ennen kuin heitin sen suuhuni ja join ison kulauksen mehua.
''Kiitos'', mutisin ja puristin lasia kädessäni. Miten minusta tuntui, että tässä oli nyt jotain mitä en hahmottanut. Kohotin katseeni Eliakseen ja katsoin häntä. Elias taisi nähdä katseestani, että jotain minulta puuttui ja sitten näin ilmeessään nopean heijastuksen pettymyksestä ja ärtymyksestä. Heijastus oli ohi yhtä nopeasti, kuin oli ilmestynytkin. Elias pakotti hymyn huulilleen ja nousi kyykystä sänkyni vierestä. Samassa tiesin, ettei Elias kertonut minulle jotain. Pieni hämmentynyksen ryppy kulmieni välissä syveni asteen.
''Minä menen alas kattamaan pöydän, jos sinä haluat sillä aikaa vaikka pukea tai käydä suihkussa'', Elias sanoi ja lähti ovelleni. Ovella hän kuitenkin kääntyi. Luulin hetken, että hän kertoisi mistä on kyse, mutta sitten hän vain kohautti olkiaan. ''Ja hei, isäsi tuli äsken himaan, ennen kuin tulin herättämään sinut. Että koita olla mahdollisimman epäkrapulassa, kun tulet alas.''
Naurahdin hieman pojalle, kun tämä sulki oven takanaan. Istuin hetken tyhmänä sängyllä, mutta sitten pakotin itseni nousemaan ja kävelemään vaatekaapille. Vilkaisin vaatekaapin eteen hylättyä vaatekasaa ja äkkiä mieleeni pongahti pari muistikuvaa. Puraisin poskeani. Mahtavaa olen siis eilen ollut kaatokännissä. Kerrassaan upeaa.
Otin vaatekaapista itselleni valkosen pitkähihaisen ja tumman harmaat colleget. Vedin jalkaani puna-oranssi raidalliset villasukat ja sitten suunnistin alakertaan. Kiedoin matkan varrella hiukseni sekaiselle nutturalle päälaelleni. Pysähdyin portaiden päässä ja tuijotin eteistä, jossa mustat korkokenkäni olivat nostettuanu pienen jakkaran päälle. Taas uusia muistikuvia. Aidalla kävely, kotiin tuleminen ja se kuinka Elias auttoi minua ottamaan korkokenkiä pois.
Kävelin keittiöön ja näin, kuinka Elias laittoi juuri kaksi leipää paahtimeen. Astelin pojan luo ja nojauduin hänen viereensä tiskitasoon.
''Elias... Mitä sinä et kerro minulle? Mitä eilen tapahtui?''
Poika vilkaisi minua nopeasti sivusilmällä, ennen kuin kääntyi leikkaamaan tomaattia. Otin kurkun palan leikkuulaudalta.
''Miksi sinä luulet, että eilen tapahtui jotain?'' Elias kysyi kuin muinamiehinä.
Mutristin hänelle huuliani tyytymättömänä. ''Olen tuntenut sinut kohta kahdeksantoista vuotta. Tiedän siis, milloin sinä valehtelet minulle tai jätät joitain asioita kertomatta.''
''Ai'', se oli kaikki mitä Elias sanoi.
''Elias, olen tosissani'', sanoin. Laskin käteni hänen kätensä päälle, joka leikkasi juuri tomaattia viipaleihin huolellisesti. Elias kohotti katseensa minuun ja samassa minulle tuli uusia muistikuvia. Eliaksen kädet ympärilleni, Eliaksen huulet omillani, Elias kuiskaamassa hiljaa, että hän rakastaa minua.
Jäin tuijottamaan häntä tyhmänä.
''Mitä?'' Elias mutisi ja katsoi minua kulmat kurtussa.
''Minä muistan'', henkäisin. Laskin katseeni hetkeksi lattiaan ja siirsin sen sitten Eliakseen uudestaan. ''Me suutelimme.''
Elias naurahti hieman oudolla äänen sävyllä. ''Jep. Niin me teimme.''
Katsoin poikaa hieman tuohtuneena. ''Älä viitsi olla tuollainen.''
Elias iski äkisti veitsen leikkuulautaan tarpeettoman kovaan. Hän käänsi katseensa minuun. ''Millainen?''
Katson poikaa silmiin vakaasti. Kallistin hieman suutani mutristaen suutani samalla.
''Suutele minua uudestaan.''
''Mitä?'' Elias älähti. Hän katsoi minua yllättyneenä.
''Kuulit kyllä'', mutisin. Astuin askeleen lähemmäs poikaa ja vein kampauksestani karanneen hiussortuvan korvani taakse. Puraisin huultani ja mietin, olinko menettänyt järkeni totaalisesti. ''No? Suuteletko sinä minua vai et?''
Elias ei enää sanonut mitään, vaan astui meitä erottavat kymmenkunta senttiä ja tarttui minua vasemmalla kädellä kevyesti kasvoista ja oikean hän asetti lanteilleni. Elias katsoi minua silmiin, kun kohotin vasemman käteni hänen lanteillani olevan kätensä päälle. Poika katsoi huuliani puhuessaan.
''Oletko varma?''
Naurahdin hermostuneesti. ''En. En todellakaan.''
''Hyvä, koska niin en ole minäkään'', Elias mutisi ja kohtasi katseeni. Sitten hän sulki silmänsä ja painoi huulensa omilleni. Suljin omat silmäni ja hymyilin lähes huomaamattomasti pojan huulia vasten. Suudelma oli pitkä, hellä ja se sai perhoset lentelemään ihanasti vatsan pohjassani. Eliaksen irrottautuessa suudelmasta hieman vastahakoisesti, pidin silmäni yhä kiinni.
Tunsin, kuinka Elias vei epämääräisestä nutturastani karanneen hiuskiehkuran korvani taakse. Tunsin, kuinka sydämeni hakkasi siihen tahtiin, että pelkäsin sen lentävän rinnastani ulos pian.
Elias painoi huulensa omilleni uudestaan, nopeasti ja kevyesti. Avasin silmäni ja katsoin poikaa pieni hymynkare suupielessäni, ennen kuin suutelin poikaa uudestaan. Suudelma oli paljon tulisempi kuin aiemmat, ja se sai perhoset vatsan pohjassani suorastaan lehahtamaan lentoon. Tunsin, kuinka poskiani kuumotti. Tämä suudelma ei ollut varovainen tai hellä, kuten edellinen. Vatsanpohjaani kuumotti oudosti ja korvissani kohisi. Tunsin äkkiä, kuinka Elias nosti minut keittiön tasolle. Toisen käden kiedoin Eliaksen niskaan tiukemmin ja toisen laskin vierelleni keittiön tasolle tasapainoittamaan. Äkkiä tunsin, kun jotain terävää kämmentäni vasten ja irtaannuin Eliaksesta.
''Auh'', mutisin. Nostin käteni ja katsoin sitä. Kämmenessäni oli melkein viiden sentin haava ja se näytti aika syvältä.
''Mitä? Teinkö minä jotain..?'' Elias aloitti, mutta hänen äänensä hiljeni loppua kohti. Hän katsoi kättäni, joka vuosi verta. Vilkaisimme molemmat terävää veistä leikkuulaudan vierellä, jolla Elias oli leikannut tomaatteja.
''Oletko kunnossa? Näytähän sitä kättä'', Elias mutisi ja tarttui hellästi käteeni. Irvistin hieman. Haavassa oli tomaatin mehua ja se kirveli niin saatanasti. Poika otti talouspaperia takaamme ja alkoi tyrehdyttää vuotoa. Hän nosteli paperia hellästi ja tutki kättäni kääntäen sitä varovaisesti.
''No, emme ainakaan tarvitse tikkejä, mutta se pitää puhdistaa ja on tuo verenvuoto pakko saada tyrehtymään'', Elias totesi ja vilkaisi sitten minua. ''Ethän aio pyörtyä tai mitään?''
Katsoin häntä hämmentyneenä. ''Mitä? En.''
''Hyvä'', Elias mumisi ja otti lisää talouspaperia rullasta. Hän heitti veristyneet paperit lavuaarin luo. ''Odota siinä, niin haen meille sideharsoa ja haavan puhdistusainetta. Paina talouspaperia sitä haavaa vasten. Tulen ihan heti takaisin.''
Yllätyksekseni Elias painoi nopean suukon poskelleni, ennen kuin katosi keittiöstä käytävään.
Vilkaisin haavaa ja irvistin. Se näytti ällöltä ja verta tuli hämmentävän paljon. Vatsassani pyörähti ikävästi. Olin valehdellut Eliakselle. Minusta tuntui siltä, että voisin piakoin pyörtyä. Vihasin veren näkemistä ja varsinkin jos sitä olin paljon. Ja tämä oli tilanne, jossa sitä vain oli yksinkertaisesti liikaa. Olin vastannut 'ei' vain sen takia, jotta olisin jotenkin muka rohkea, mutta vitut. En halunnut pyörtyä ja tippua tältä tasolta alas. Tai kaatua saman typerän veitsen päälle.
Joten koitin hengitellä syvään ja suljin silmäni.
''Sinä oikeasti aiot pyörtyä kohta vai mitä?'' Eliaksen ääni sanoi yhtäkkiä ja räväytin silmäni auki. Elias seisoi taas edessäni ja kaatoi haavan puhdistusainetta talouspaperiin. Miten hitossa hän siihen tuli, ilman etten olisi kuullut hänen tuloaan? Ehkä olin oikeasti menettämässä tajuntaani. Hän katsoi minua alta kulmiensa.
Punastuin hieman Eliaksen kysymyksen myötä. ''Minä.. Miten tiesit?''
Elias nauroi minulle. Hän painoi kevyen suukon nenänpäähäni. ''Olen tuntenut sinut melkein koko ikäni, muru.''
Muru.
Tunsin pienen hassun tunnemyrskyn vellovan vatsassani, kun kuulin Eliaksen lausuvan minua murukseen. Hymyilin tyhmästi.
''Mitä?'' Elias kysyi ja katsoi minua kysyvästi kulmat kohollaan. Hän alkoi painella puhditusaine tollollaan kämmentäni varovasti. Se kirveli hieman, mutta purin hammasta.
''Ei mitään'', sanoin ja virnistin tilanteesta huolimatta. ''Pidin vain siitä, kun kutsuit minua muruksi.''
Elias ei sanonut mitään, hymyili vain. Katselin, kuinka hän puhdisti kättäni varovasti ja ammattimaisin elkein. Kai siitä oli jotain hyötyä ollut, kun hän oli ollut VPK:ssa. Puhdistettuaan käteni hän otti herne-maissi-paprika pakestepussin, kietoi sen paristi talouspaperiin ja painoi sen kämmentäni vasten. Hän vain kohautti olkiaan ja sanoi, että kylmä saisi veren tyrehtymään helpommin, kun olin katsonut häntä oudosti.
Katsellessani Eliaksen työskentylä, mietin, että mitä tämä kaikki oli. Suudelmat, lempinimet, kevyet kosketukset ja oudot katsekontaktit, joka saivat vatsani pohjalle olevat pikku perhoset lehahtamaan lentoon. Aina vain uudestaan.
Ja minä pystyin helposti myöntämään, että minä pidin siitä. Se kaikki tuntui niin luontevalta ja oikealta. Kaikki oli jotenkin niin... Luoja, en minä tiedä. Tuntui naurettavalta, etten ollut enne pistänyt merkille, kuinka upean näköinen Elias oli. Tummanruskeat hiukset, tummanruskeat ihanat suklaa silmät, ihana jalat alta vievä hymy ja hyvä, lihaksikas vartalo.
''Elias'', sanoin, jopa omiin korviini oudolta kuulostavalla äänellä. Poika katsahti minua nopeasti, ennen kuin jatkoi sideharson kietomista käteni ympärille.
''Kerro'', hän vain vastasi rennosti.
''Mitä tämä on?'' kysyin varovaisesti.
''Sideharsoa?''
''Sinä tiedät kyllä, että mitä tarkoitan'', jupisin. ''Kaikki tämä'', sanoin ja heilautin vapaata kättäni ilmassa välillämme, ''Mitä tämä on? Eivät parhaat ystävykset näin käyttäydy. Kaikki suudelmat ja katseet?''
Yllätyksekseni Elias ei vastannut uudestaan mitään vittumaista. Hän oli vain hetken hiljaa ja sitten hän kohotti katseensa minuun. Katseessa oli jotain aivan uutta, mitä en ollut ennen nähnyt.
''Minä pidän sinusta todella paljon, Sofia. Aivan liikaa ollakseni vain sinun ystäväsi", Elias oli hetken aikaa hiljaa ja kurtisti kulmiaan. Poika nielaisi ja jatkoi: "Krm, itse asiassa uskoisin, että olen rakastanut jo kohta kymmenen vuotta. Mutta ei minulla nyt ikinä mitään mahdollisuuksia sinuun ollut. Olin vain Elias, sinun paras ystäväsi. Se kenelle kerroit aina kehen olit ihastanut tai kenen kanssa haluaisit mennä treffeille. Outo juttu tässä on vain se, että kaikki, jopa se kusipää Iiro, näki miten mä sua kohtaan tunnen kaikki paitsi sä itse. Joten, no, minun osaltani tämä on rakkautta ja kiintymystä, jos sä tiedät mitä mä tarkoitan?''
Eliaksen sanojen myötä minä vain jäin tuijottamaan häntä hämmentyneenä. Kohotin kulmiani. ''Sinä olet rakastanut minua kymmenen vuotta?''
Elias laski katseensa käteeni, jonka oli juuri saanut laitettua valmiiksi. Hän kietoi sideharson pään harsokerrosten alle.
''Onko sen noin vaikeaa uskoa?''
''Ei. Ei oikeastaan, nyt kun oikein mietin asiaa'', mutisin hiljaa ja mieleeni palautui kaikki Eliaksen äidin vihjailut, isäni virnistykset ja ivailut sekä muiden ystävieni kyselyt. Eliaksen tuskalliset ilmeet, kun selitin uusimmasta ihastuksestani hänelle... Jotenkin kaikki palapelin palaset vain loksahtivat paikoilleen.
Kohotin katseeni Eliakseen ja mietin, mitä sanoisin. En voi kuvitella, että olin ollut niin tyhmä.
''No... En haluaisi painostaa sinua, mutta entä sinä? Mitä tämä sinun mielestäsi sitten on?'' Elias kysyi ja katsoi minua kysyvästi. Hänen ilmeensä oli varovainen ja tiesin, että hän pelkäsi, mitä sanoisin hänelle vastaukseksi. No, jos totta puhutaan niin minäkin pelkäsin sitä.
Elias vaihtoi painoaan toiselle jalalle ja hän näytti todella hermostuneelta.
''Minä...minä en tiedä'', kuiskasin hiljaisella äänellä lopulta, kun tuntui että saisin puhekykyni takaisin. Elias katsoi minua hetken aikaa täysin ilmeittömänä, mutta sitten hän vain kääntyi ja otti ylhäältä alas tuomansa takkinsa tuolin nojalta. En edes oikein rekisteröinyt, kun poika lähti kävelemään poispäin keittiöstä, kohti ulko-ovea.
Elias ei edes vilkaissut minua kävelessään poispäin minusta. Vasta, kun kuulin ulko-oven aukeavan, sain jalkani liikkeelle. Lähdin kompuroiden Eliaksen perään. Juostessani ulos, jäätävän kylmä kaatosade kasteli minut miltein heti märäksi. Satoi niin kovaa, että erotin vain pojan ääriviivat harmaata maisemaa vasten.
''Elias!'' älähdin. Poika ei pysähtynyt, josta päättelin, että joko hän ei kuullut minua tai hän ei halunnut kuulla minua. ''Hemmetti'', puuskahdin ja käännähdin nappaamaan summanmutikassa tossut jalkaani. Lähdin juoksemaan poikaa kiinni.
''Elias!'', huudahdin. Ei vieläkään mitään elettä siitä, että poika noteeraisi minut. ''Elias, voi hitto vieköön, pysähdy!''
Pojan askeleet hidastuivat ja miltein törmäsin häntä päin, kun saavutin hänet. Elias vilkaisi minua hieman ärtyneellä ilmeellä. ''Mitä?''
''Et antanut minun vastata sinulle'', henkäisin.
''Minusta sinun vastauksesi oli kylläkin aika selvä'', Elias mutisi pyyhkäisi vettä kasvoiltaan.
Katsoin poikaa tuohtuneena. ''Et viitsinyt kuunnella minua loppuun asti!''
Elias vain katsoi minua ja kohautti sitten olkiaan. ''Aiommeko me seistä täällä sateessa kauankin?''
''Elias... älä nyt viitsi olla tuollainen. Anna minun puhua nyt loppuun'', sanoin.
Poika vaihtoi painoaan toiselle jalalleen. ''No?''
Pyyhkäisin vuorostani hiukset kasvoiltani ja kohtasi Eliaksen katseen sateen läpi. ''Olin sanomassa, että minä en tiedä mitä minä tunnen, mutta voin kertoa sinulle, että minä pidän sinusta. Liiankin paljon, ollakseni vain ystävä sinulle. Kaikki tuntuu niin oikealta, kun olen seurassasi ja se tunne, kun suutelet minua... Luoja, en ole kokenut tätä ikinä ennen.''
Elaiksen ilme kirkastui hieman. Hän astui askeleen minua kohti. ''Eli..?''
''Minä haluan enemmän'', sanoin tökerösti. ''Haluan olla enemmän kuin ystäviä. Minä haluan sinut.''
Otin Eliasta kädestä kiinni ja vedin häntä vielä vähän lähemmäs, jolloin meitä erotti enää vain muutama hassu sentti. ''Joten nyt minä kysyn sinulta, että mitä jos me yrittäisimme ja katsoisimme toimiiko se ja..-''
''Minulle käy. Otan vastaan ihan minkälaisen tarjouksen vain, jotta saisin olla kanssasi'', Elias hengähti nopeasti hieman sekalaisen kuuloisena. Hänen silmänsä välkkyivät ja hän hymyili minulle leveästi. Poika siirtyi lähemmäs minua siten, ettei välissämme ollut enää nimeksikään ilmaa ja painoi sateesta viileät huulensa omilleni pehmeästi.
Irrottautuessamme toisistamme hymyilimme niin typerästi toisillemme. Elias kosketti poskeani hymykuoppani kohdalta ja veti minua jopa vielä lähemmäs itseään.
''Arvaa mitä?'' Elias mutisi. Hän pyyhkäisi sadepisaroita kasvoiltani pois - turhaan tosin, koska niitä tuli koko ajan lisää.
''No?'' kysyin ja katsoin poikaa kysyvästi.
''Meillä jäi aamupala sinne pöytään'', hän vain naurahti. Katsoin häntä ja virnistin.
''Ehkä me sitten menemme syömään..?''
''Käy minulle'', Elias sanoi ja vilkaisi sitten läpimärkiä vaatteitamme. ''Meidän kyllä tulisi päästä eroon näistä.''
''Ei se ole ongelma, voit lainata iskältä colleget ja laitetaan vaatteet vaan kuivumaan'', sanoin, kun lähdimme kävelemään takaisin päin.
''Enkö saa paitaa ollenkaan?''
''Et, koska tykkään katsella sua ilman paitaa'', sanoin ja virnistin Eliakselle. Poika nauroi minulle ja painoi huulensa omilleni kevyesti.
