Tähtiajasta ikuisuuteen | S, originaali | uusi jouluinen söpöstely-ficlet! 13.12.

[sugared]

Ikäraja: S
Tyylilaji: synkistelevä söpöily, söpöilevä synkistely
Kirjoittajalta: Kirjoitin tämän Kesäturnajaisia varten ja ilahdutti, että tästä pidettiin! Kiitos vallan kauhiasti äänestäneille! <3 Inspiraationsa tämä sai Grimesin ja Elon Muskin vauvasta. :'') Tykästyin Senraan ja Nomeniin ja voipi olla, että kirjoitan heistä joskus jotain muutakin!

Tähtiajasta ikuisuuteen

He istuvat katolla vierekkäin, ja vain toinen pelkää jalkojen alla avautuvaa autiutta. Toisen ei tarvitse, sillä 88Œ:n yhdeksännen sukupolven nanopinnoite korjaa kaikki vauriot alta aikayksikön. Aikayksikön, joka sivumennen sanoen on pitänyt määritellä uudelleen – onhan Marsin vuorokausi 43 minuuttia ja 32 sekuntia telluslaista pidempi. Se on siis Nomen, jonka valkoiset lenkkitossut heiluvat huolettomina kattojen yllä, ja Senra, joka puristaa reunaa rystyset yhtä valkoisina. 

Vanha Maa näkyy iltataivaalla kuin kuivunut viinitahra; eilisen muisto, jota yrittää turhaan pestä jäljettömiin. Sen ei pitäisi merkitä Senralle sen enempää kuin Nomenillekaan. Tyttö on syntynyt Marsissa ja niin on Nomenkin, jos androidin kohdalla ylipäätään on sopivaa puhua syntymästä. Silti näky kalvaa häntä, muistuttaa kai kuolemasta. Sekin on jotakin, jota vain Senran tarvitsee pelätä. 

He katsovat, kuinka marsinkamara nielaisee auringon kokonaisena kuin appelsiinin. Mehu valuu punaisina rihmoina sen suupieliltä. Valo heijastuu Nomenin silmistä ja paljastaa hetkeksi niiden heksagonaalisen rakenteen. Androidin mustuaiset supistuvat kuin kameran suljin, tallentavat näkymän piirilevylle. Myöhemmin, pitkän mustan talven saartamina, he katsovat tallenteen yhdessä. Ja jälleen kerran jotakin, jota vain Senra pelkää: että Nomen ei muistaisikaan samaa.

Nomen näkee kaiken omalla tavallaan. Kun Senra näkee päivänkakkaran, hän ajattelee: Rakastaa, ei rakasta, rakastaa… Nomen ajattelee: 1, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21… Siispä kun Senra muistaa lämmön sormenpäissä, ilotulitukset, perhoset – mitä Nomen muistaa?

Ehkä kaiken sen jaetun jälkeen; suudelmien, hyväilyjen, kosketusten jälkeen Nomen muistaa komentosarjan.

Ehkä se, mitä Senra luulee rakkaudeksi, on pelkkä algoritmi, eikä androidilla ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa vastaan ykköset ja nollat.

Ja ehkä Nomen, hänen suloinen Nomeninsa, ei olekaan muuta kuin hänen haaveidensa heijastus, unelmiensa kudelma.

Senraa huimaa, eikä hänen tee mieli tiukentaa otettaan vaan päästää irti, heittäytyä metropolin mustaan nieluun.

Ajatukset irtoavat, kun Nomen ponkaisee pystyyn. Senra seuraa perässä, kompuroi jaloilleen. Tahtomattaankin hän katsoo alaspäin ja näkee sekasortoisen kaupungin. Jätemyllyn, joka jauhaa heidät tomuksi, jos he antavat sille mahdollisuuden.

Nomen levittää kätensä ja huutaa. Huutaa niin, että heitä vesisäiliön laelta aikansa tarkkaillut kyyhkysparvi ottaa siivet alleen.
”Mitä sinä teet?” Senra kysyy. Nomen kääntyy, hymyilee, ja hänen silmänsä ovat taas tuttua purppuraa. 
”En tiedä”, Nomen nostaa kädet lanteilleen. ”Mutta hauskaa se oli. Kokeile sinäkin.”
Kun Senra avaa suunsa, ääni tulee ulos hauraana ja vapisevana. Nomen tarttuu siihen, ja yhdessä heidän huutonsa nousee Marsin taivaalle kuin avaruusmyrsky. Senra haukkoo henkeään, mutta Nomenin ei tarvitse, ja niinpä androidi vain nauraa. Ilo pulppuaa jostakin syvältä, lähteestä joka on vain hänen omansa. 
”Näytettiin sille närhen munat”, Nomen kuiskaa ja on äkkiä hyvin lähellä.

Suudelma sähköistää Senran viimeistä solua myöten. Se pyyhkäisee hänen mielensä puhtaaksi. Huuhtelee hänet kuin sade.

Nomen on Nomen. Ja mitä Nomen sitten muistaakaan, hän muistaa vielä sittenkin, kun Senraa ei enää ole. Tähtiajasta ikuisuuteen. 

[Aionka]

Olipa ihana pieni tarina! Tunnelma oli herkkä ja kieli kaunista. Jotenkin ihailtavaa, kuinka pieneen tilaan olet saanut haavoittuneisuutta ja maailmankuvaa. Kiva lukea jotain näin huoliteltua: tuntui kuin tässä ei olisi ollut sanaakaan liikaa.

[hiddenben]

Äh - tämä teksti on odotellut kommenttiani välilehdessä vaikka kuinka kauan! Ja samalla ah - tämä on edelleen yhtä ihana kuin muistin! Mielestäni tämä oli upea luettava jo kesäturnajaisissa, vaikka en osannut tunnistaa sinua kirjoittajaksi. Silloin minut vakuuttivat kaikki hienot ja kekseliäät, mutta samalla toden tuntuiset vertailut Telluksen ja Marsin, androidien ja ihmisten välillä. Ne ovat nimittäin edelleen aivan yhtä upeita! Ihastelen niitä sekä näitä kielikuvia edelleen:

Vanha Maa näkyy iltataivaalla kuin kuivunut viinitahra; eilisen muisto, jota yrittää turhaan pestä jäljettömiin.

ja

Mehu valuu punaisina rihmoina sen suupieliltä.

Sen lisäksi pidän hurjasti siitä, miten paljon olet saanut mahtumaan ficletmittaan. Joskus tulee luettua raapaleita, joissa onnistutaan kertomaan niin paljon vain sadassa sanassa ja olo on sellaisen lukukokemuksen jälkeen jotenkin oudon, mutta ihanan tyhjä. Sama pätee tähän ficletiin, vaikka sanamäärä onkin suurempi. Tähän lyhyeen hetkeen katolla mahtuu niin rakkautta kuin sen kääntöpuoltakin, pelkoa rakastaa ja luottaa johonkin, joka ei ole samanlainen kuin minä; konflikti menneen ja nykyisen välillä sekä tuo Tahtomattaankin hän katsoo alaspäin ja näkee sekasortoisen kaupungin. Jätemyllyn, joka jauhaa heidät tomuksi, jos he antavat sille mahdollisuuden.; erot ihmisten ja androidien välillä ja siinä piilevän vaaran. Tulkitset onnistuneesti kesäturnajaisten teemaa

Ja sen lisäksi vielä nämä mielenkiintoiset hahmot! Pidän hurjasti Senran ja Nomenin kemiasta ja toivon todella, että innostut kirjoittamaan heistä jotain lisää Heidän suhteensa on nimittäin monimutkainen ja siksi kiinnostava, ja erityisesti ihastuin tuohon

- Nomen kuiskaa ja on äkkiä hyvin lähellä.

Suudelma sähköistää Senran viimeistä solua myöten. Se pyyhkäisee hänen mielensä puhtaaksi. Huuhtelee hänet kuin sade.

Ah <3 Tämä on todella onnistunut ficlet, hienoa ja kiitos, että osallistuit tällä turnajaisiin!

[sugared]

Aionka: Oi, kiitos oikein paljon kommentista! Kiva kuulla, että teksti tuntui huolitellulta, sillä pyrin yleensä tämmösissä lyhyissä teksteissä tavottamaan mahdollisimman "puhdasta" ilmaisua.

hiddenben: Ihanaa kun tulit kommentoimaan! <3 Ja kiva, ettei ole väljähtänyt edellisestä lukukerrasta. Kiitos paljon kommentista, se ilahdutti ja ilahduttaa todella!


Ikäraja: S
Tyylilaji: jouluinen söpöstely
Kirjoittajalta: Iloista joulunodotusta, hiddenben! Tämä on kiitokseksi kaikista sun kivoista kommenteista JA erinomaisista teksteistä, joita oon saanut tänä vuonna lukea. Otsikon nappasin Joulumaa-kappaleesta, joka on melkein yhtä imelä kuin tämä teksti.

Uskoo moni onnen löytävänsä

Revontulet loimuavat heidän yläpuolellaan, aivan kuin joku olisi raottanut taivaankantta ja päästänyt kirjavan silkkihuivin hulmuamaan tuulessa. Maa on häikäisevän valkoinen ja kohtaa kukkulan laella ultramariininsinisen taivaan. Tuikkivat valot koristavat kukkulan harteilla leviävän metsikön jokaista puuta. Metsän sylissä odottaa pieni kylä, lumen kuorruttamat katot ja lyhdyt portinpielissä. Mökkien takana ovat lumikoneet ja generaattorit, mutta eivät vieraat sitä mieti, illuusio on täydellinen.

Senra on jäänyt etsimään Otavaa, ja Nomen on jo kaukana. Androidilla on päässään tonttulakki ja yllään hassunkurinen, siirtokunnissa valmistettu ja taatusti kutiava punainen nuttu. Pääsyliput Joulumaahan maksoivat enemmän kuin mihin Senralla olisi oikeastaan varaa, mutta se unohtuu, kun hän katsoo hangella tanssahtelevaa Nomenia. Lumi narskuu jalkojen alla, kun Senra lähtee perään.

Nomen ojentaa kätensä, ja hän tarttuu siihen. Androidin sormet ovat hyytävän kylmät ja hän puristaa entistä tiukemmin. Pian ne lämpiävät, kuin kasvoille sulava lumi.

Tonttujen kuoro virittää joululaulua, kun he pääsevät kylään. Ilmassa tuoksuvat paahdetut kastanjat ja tuoreet havut. Torin keskellä kohoava joulukuusi ei ole yhtä korkea tai yhtä kimaltava kuin ne, joita näkee ostoskeskuksissa ympäri kaupunkia. Silti Senra pitää siitä enemmän, ja hetken he vain tuijottavat haltioituneina latvassa loistavaa tähteä.

He ihmettelevät kojuja, jotka pullistelevat heleän vaaleanpunaisia hyasintteja, taidokkaasti koristeltuja piparkakkuja ja villasukkia kaikissa mahdollisissa väreissä. Nomen ei kuuntele Senran vastaväitteitä vaan ostaa hänelle käsivarren mittaisen karamellitangon, jota kuljettaa onnellisena kainalossaan. Sitten Nomen hoksaa lapset, jotka odottavat vuoroaan kertoa lahjatoiveensa Joulupukille, ja lennähtää jonon jatkoksi.

Punaposkiset lapset vilkuilevat seuraansa liittynyttä androidia kainosti.
”Oletko sinä tonttu?” kysyy joukon rohkein. Nomen nauraa ja pudistaa päätään.
”Harmi”, tuhahtaa poika, jolla on kaulassaan raidallinen huivi. ”Olisit voinut sanoa Pukille, että haluan kuuluotaimen lahjaksi. En jaksa jonottaa Varpaat jäätyvät.”
Senra ei ehdi väliin, kun Nomen sanoo:
”Älä turhaan. Ei tuo ole oikea Pukki. Itse asiassa, Joulupukki on silkkaa satua koko kaveri.”
Lapset tuijottavat äimistyneenä androidia, joka hymyilee heille ystävällisesti kuin olisi tehnyt suurenkin palveluksen.

”Nomen!” Senra ähkäisee ja kiskoo androidin mukaansa.
”Mitä minä muka tein?” Nomen kysyy. Hän oikoo ryppyjä nutustaan.
”Ai mitä sinä teit? Kerroit noille penskoille, että Pukki on puppua.”
Nomenin kulmat kurtistuvat.
”Mutta sehän on totta.”
”Ei sitä lapsille pidä kertoa!” Senra huokaisee tuskastuneena. Lumikoneet hurahtavat käyntiin. Hetkessä heidän jalanjäljensä pyyhkiytyvät näkyvistä, ja maa on jälleen kuin vastapesty lakana.

Nomen näyttää hämmentyneeltä. Lumi tarttuu ripsiin ja kerrostuu otsalle sillä aikaa, kun hän miettii.
”En ymmärrä. Eikö ole väärin valehdella?”
Senra hymähtää.
”On. Mutta lapsille valehteleminen on aikuisten erioikeus.”
”Vai niin”, Nomen sanoo hieman tuohtuneena. ”Minä pidän totuuksista enemmän.”
”Niinkö? Tässä sinulle totuus”, Senra sanoo ja ottaa androidin käden taas omaansa: ”Minä rakastan sinua.”
Hän pyyhkii huurteen Nomenin huulilta ennen kuin suutelee niitä. Hiutaleet kieppuvat heidän ympärillään keveinä kuin perhoset. Tälläkin hetkellä joku kuiskaa toiveensa Joulupukin korvaan.

[hiddenben]

Voi ei, mikä ihana höttöinen ja siirappinen joulu avaruudessa -ficlet! Oi että <3 Kiitos ihanasta joululahjasta, tämä piristi ja yllätti kyllä todella (ja myös se, että julkaisit uutta Mandy/Blaiseen!)! Olen ihan yhtä hymyä

Arvasin heti, että tässä liikutaan keinotekoisessa joulumaisemassa - ehkä se oli juurikin se, että kaikki oli vähän liian täydellistä revontulia ja tonttukuoron äänenviritystä myöten Mutta voin kuvitella, että tämä on juurikin sellainen simulaatio, joka halutaan avaruudessakin luoda yhä uudelleen ja uudelleen! Samalla tavalla kuin Stockmannin jouluikkunat (ja Turussa vanhan lelukaupan ikkunaan ilmestyvä ihana junarata, jota olen tuijotellut pienestä pitäen nenä ikkunassa) luodaan joka vuosi osana perinnettä, myös joulun ihmemaa pyritään luomaan, vaikkei maapallolla enää elettäisikään. Samalla on jokseenkin huvittavaa, että usko joulupukkiin on edelleen vahva Onneksi on Nomen kertomassa elämän tosiasiat, vaikka Senra yrittääkin häntä vähän hillitä.

Tykkäsin siitä, että tässä simulaatiossa on kaikki kohdallaan aisteja myöten. Erityisesti tuo Ilmassa tuoksuvat paahdetut kastanjat ja tuoreet havut vei huomioni, kuten myös tonttukuoro. Ja näköaisti sitten! Tarinan ensimmäinen lause on aivan upea! Tässä lukija pääsee mukaan tuohon hetkeen kaikkien aistiensa kautta - eli todella onnistunutta kuvailua! On jotenkin hauska, miten Senra nauttii joulumaisemasta, vaikka tietää sen samalla olevan simulaatiota, kun taas Nomen jotenkin... tietää kyllä, miten asiat ovat, mutta osaa silti nauttia? En oikein osaa selittää Mutta on hassua, että joku päättää nauttia niin vahvasti jostain, minkä tietää olevan hölynpölyä? Siksi Nomenin tonttuilua oli hauska seurata mukana, hän oli itsekin kuin lapsi ihmemaassa, kunnes rikkoi illuusion kertomalla pukin todellisen luonteen

Tuossa lopussa on ihanaa siirappia, ja tykkään hurjasti lyhyestä dialogin pätkästä näiden kahden välillä. Senra on järkevä, mutta niin inhimillisellä tavalla, Nomen taas on realistinen sillä tavalla, kun androidit vain voivat olla. Mutta sitten Senra sanoo

”Niinkö? Tässä sinulle totuus”, Senra sanoo ja ottaa androidin käden taas omaansa: ”Minä rakastan sinua.”

ja tämä jotenkin tuo tasapainon koko tekstiin <3 Tässä tiivistyy se, että jotkut asiat ovat ihania, mutta simuloituja, kun taas toiset ovat ihania ja täysin totta. Ah ja voi, kylläpä tästä lähti nyt päivä hyvin käyntiin! Kiitos ihanasta lahjasta ja kommenteistasi teksteihini (erityisesti se, jonka kirjoitit Susan/Deaniin saa edelleen hymyilemään, kun sitä mietin!) <3

[marieophelia]

Ei vitsit, tämä on vallan mahtava! Puhuimme juuri poikaystäväni kanssa siitä, miten mun pitäisi häntä komentaa, että hän tekisi vähän oma-aloitteisemmin kotitöitä ja totesimme, että hänelle pitää puhua kuin robotille, että hän jotain tajuaa. Ehkäpä tällä johdannolla selviää, miksi koen Nomenin ja Senran suhteen ja Nomenin hahmon Senran silmin katsottuna erityisen puhutteleviksi!

Pidän siitä, että vaikka tämä on / nämä ovat lämminhenkisiä tekstejä, taustalla välkkyy dystooppinen tulevaisuusskenaario. Erityisesti tämä maapallon kuvaus:

Vanha Maa näkyy iltataivaalla kuin kuivunut viinitahra; eilisen muisto, jota yrittää turhaan pestä jäljettömiin.

ja viittaus siirtokuntiin vähän jopa kammottavat! Maa, viinitahra? Ilmeisesti siis vesi on loppunut maapallolta, ja silloinhan se varmaan juuri tahralta näyttäisi!

Senran pohdinnat Nomenista ja heidän rakkautensa olemuksesta ovat myös puhuttelevia:

Ehkä se, mitä Senra luulee rakkaudeksi, on pelkkä algoritmi, eikä androidilla ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa vastaan ykköset ja nollat.

Nomen on Nomen. Ja mitä Nomen sitten muistaakaan, hän muistaa vielä sittenkin, kun Senraa ei enää ole. Tähtiajasta ikuisuuteen.

Voiko rakkauden typistää kaavaksi? Tai onko se "typistämistä", vai itsessään arvokas tapa ajatella ja tuntea? Ilmeisesti Senra kuitenkin arvostaa Nomenin rakkautta. Ja toisaalta eihän kaksi ihmistäkään koskaan voi tuntea täysin samalla tavalla. Mutta silti varsinkin tuon joulutarinan lukemisen jälkeen jäin miettimään, onko Nomenin rakkaus samanlaista kuin keinotekoinen lumi. Tai joulupukki -- kohta joku kertoo, ettei sitä olekaan. Miksi ylipäätään pitää jäljitellä sellaista, mikä on jo kauan sitten kadonnut? En siis oikein tiedä, mitä tästä maapallo ja ihmiselämä -jäljitelmästä pitäisi ajatella! Ja se on hyvä asia -- ei tämä todellakaan ihan pelkkää höttöä ole! (Tai sitten mä vaan otan kaiken liian vakavasti. )

Mutta Nomen on kyllä söpö, varsinkin tonttuna.

Maa on häikäisevän valkoinen ja kohtaa kukkulan laella ultramariininsinisen taivaan. Tuikkivat valot koristavat kukkulan harteilla leviävän metsikön jokaista puuta.

Tässä jäin miettimään, että jos nämä kerran elävät Marsissa, voiko Marsin "maanpinnasta" käyttää sanaa maa. Ekassa tarinassa sitä sanotaan marsinkamaraksi, (mikä on vallan ihana sana!), ehkä tässäkin voisi käyttää sitä? (tai tyyliin marsinperä? ) En kauheasti ole lukenut mitään scifi-kirjoja, etten tiedä, miten tämmöiset asiat niissä on tyypillisesti ilmaistu, mietin nyt vaan lämpimikseni. Toki nämä tarinatkin lämmittävät, kuten tämä lopetus:

Tälläkin hetkellä joku kuiskaa toiveensa Joulupukin korvaan.

<3

Kiitos!<3 Kirjoita ihmeessä lisää näistä. Vaikka joku arkihömppä, jossa nämä tekee kotitöitä.