Nimi: Retriitti
Paritus: Harry/Draco
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylilaji: Draama, fluffy
Yhteenveto: Dracolla ei taaskaan mene ihan putkeen
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä en tee rahaa leikitellessäni hänen keksimiensä iki-ihanien hahmojen kustannuksella.
Kirjoittajalta: Leppoisaa syntymäpäivää
Melodielle 
. Olin jo pyöritellyt tätä otsikkoa mielessäni viikon verran, kun toiveesi sai minuun vauhtia ja itse tarina alkoi viimein muodostua mielessäni. Tämä fikki osallistuu haasteeseen
Harry/Draco-Kaikkien aikojen paritus#2.~Retriitti~
Tämä oli pahuksen huono idea, Draco mietti näykkiessään terveysruokaansa pienessä hiljaisessa ja kolkossa ruokasalissa. Hän oli kärsinyt jo pitkään stressistä, eikä sitä näyttänyt helpottavan mikään. Hän oli usein ylitöissä ja pitkin työviikkoakin hän oli rättiväsynyt eikä jaksanut kotiin palatessaan tehdä mitään muuta kuin murahtaa jotain ikävää Harrylle, joka tuli iloisena kotiin ja jaksoi hänen ärhentelystään huolimatta olla hänelle mukava.
Hän oli kokeillut lämpimiä vaahtokylpyjä, kylmiä suihkuja, mietiskelyä jossain äärimmäisen vaikeassa asennossa ja saanut itsensä solmuun. Hän oli kokeillut raskasta liikuntaa, sitten kevyempää liikuntaa, hän oli käynyt hierojalla, lukenut lempikirjasarjaansa takkatulen äärellä ja pysähtynyt kuuntelemaan tasaista sateen rummutusta kattoon tai ikkunoita vasten. Mikään ei tuntunut vievän kireyttä pois. Kaiken lisäksi hän oli nukkunut jo pitkään melko huonosti heräillen useasti keskellä yötä. Draco oli lopulta niin kärttyinen, että Oljokin pysytteli mielellään poissa silmistä ja vältteli tätä.
Draco oli säikähtänyt, kun oli huomannut pureskelleensa kaikki kyntensä sormistaan. Se oli viimeinen pisara ja hän halusi tehdä jotain, jotta sellainen ei pääsisi toistumaan. Kun Harry oli ehdottanut hänelle stressilomaa, oli Draco innostunut ja päättänyt osallistua viikon kestävään hiljaisuuden retriittiin pienellä Eiggin saarella. Hän oli pakannut kaikkea sellaista mukaan, mitä ohjelmavihkosessa oli ehdotettu, kuten villahuovan, lämpimät sukat, kirjan ja kynttilän sekä muistiinpanovälineet.
Nyt kun retriitin neljäs päivä oli menossa, Draco oli turhautunut ja halusi vain takaisin kotiin. Mikä järjen riemuvoitto olikaan tulla pienelle sateiselle saarelle
myöhään syksyllä pohtimaan omaa elämäänsä koko pitkäksi viikoksi. Pienen 10 henkilön retriitin vetäjä piti jokaisena aamuna lyhyen luennon jostain aiheesta ja sen jälkeen jokainen sai hyvin vapaasti suunnitella miten käyttäisi päivän. Ne, jotka kaipasivat keskustelua, saattoivat kokoontua vielä illalla yhteiseen tilaan keskustelemaan päivän päätteeksi. Mutta jos joku halusi olla hiljaa ja itsekseen koko viikon, sekin oli täysin sallittua.
Dracolla oli kaikki huonosti. Majoitusrakennuksessa oli kylmä, sillä syksy oli jo pitkällä. Hän ei pitänyt valkoiseksi maalatusta puusta, jota oli kaikkialla sisustuksessa ja kalustuksessa. Valkoinen oli kylmä ja kolkko väri, jos sitä nyt voi väriksi edes laskea. Oliko sitä pakko olla kaikkialla. Jopa hänen pieni huoneensa oli täysin valkoinen. Oli valkoinen puusänky, valkoinen työpöytä ja valkoinen puutuoli. Jopa huoneessa oleva lämmityshormi oli valkoinen. Hän käsitti hyvin nopeasti miksi ohjelmavihkosessa oli mainittu villahuopa ja villasukat. Täällähän paleli ilman niitä!
Ruokasalikin oli valkoinen. Ikkunoilla oli vain pienet vaatimattomat sinikukalliset kappaverhot, jotka jättivät ruokasalin viluisen oloiseksi. Lattiallakaan ei ollut ainoatakaan mattoa, vain paljas valkoinen lautalattia. Dracolla ei ollut valittamista ruoasta, se oli oikein maukasta ja terveellistä, mutta näin viluisena hän olisi kaivannut lämmikkeeksi tuliviskiä tai edes terästettyä kaakaota. Alkoholi ei kuitenkaan kuulunut retriittiviikon tarjontaan. Eikä runsaan salaattipöydän lisäksi tarjolla oleva lämmin ruoka ollut nimensä mukaisesti niin lämmintä, kuin Draco olisi sen halunnut olevan.
Draco oli tehnyt pitkän kävelylenkin eräällä saaren poluista. Hän ei ollut kuitenkaan löytänyt montakaan hyvää asiaa koko kävelylenkissä, sillä hiekkatiet olivat paikoin hyvin mutaisia ja mikä vielä pahempaa, ne olivat täynnä lampaanpaskaa. No, ei siinä vielä mitään, kyllä sitä nyt lampaanjätöksiä pystyi väistämään, mutta sitten hän oli lähes liukastunut erääseen epäilyttävän suureen jätökseen, joka ei takuulla kuulunut lampaalle. Läjä kuului valtavan kokoiselle lehmälle, jolla sattui olemaan hänen kanssaan sama suunta pienellä retkellään. Draco katsoi parhaaksi kääntyä takaisin, sillä häntä ei kiinnostanut jatkaa kävelyään tuollaisen elikon vierellä.
Ja kun vielä alkoi sataa kaatamalla ja tuuli puhalsi kylmästi läpi vaatteiden, Dracolta menivät aivan ohitse saaren kauniit maisemat, sen avarat nummet ja lehtipuiden väriloisto. Eihän hän voinut katsella ympärilleen, kun piti tuijottaa jalkoihinsa ettei osunut mihinkään epämääräiseen kasaan.
Suihkusta oli tullut pienellä paineella lämmintä vettä vain hetken, joten kuuma suihkukin jäi vain haaveeksi. Hoitoaineen huuhtelu oli pitänyt hoitaa jo hyvin viileän veden kanssa. Dracon teki mieli suuttua, mutta hän huomasikin vain lannistuvansa kaikesta. Ei hänellä ollut voimia edes räjähtää kunnolla. Hän löysi sormensa suustaan ja ravisti nopeasti sen pois.
Ei enää kynsien järsimistä, johan hän sen oli päättänyt.
Illallisen jälkeen Draco yritti saada aikansa kulumaan huoneessaan. Huoneen lämmityshormi ei pahemmin lämmittänyt, joten Draco istahti sängylleen lukemaan, veti peiton ja mukanaan tuomansa huovan ylleen. Miten typerää olikaan tulla tänne asti lukemaan. Hänhän oli jo kotona yrittänyt rentoutua kirjan äärellä siinä onnistumatta. Hän kaipasi päästä Harryn viereen. Miksi hän olikaan tullut tälle askeettiselle hiljaisuudenlomalle rentoutumaan. Hän oli kaikkea muuta kuin rentoutunut. Hän pamautti kirjan kiinni ja päätti nukkua. Ainakin hän voisi uneksia kotiin pääsystä ja Harrysta, ellei muuta.
~*~
Harry katseli hetken surkean näköistä, hartiat lysyssä eteisessä seisovaa sateesta läpimäräksi kastunutta miestä. Asiat eivät tainneet olla kovin hyvin, jos Draco ei ollut suojannut itseään kastumiselta. Oljokin vilahti jossain hänen näkökenttänsä laidalla arvioiden uskaltaisiko olla näkyvillä vai olisiko parempi piileskellä. Se päätti vielä sittenkin pysytellä piilossa ihan vain kaiken varalta.
”Kurjaa ettet pystynyt rentoutumaan”, Harry pahoitteli kuunnellessaan Dracon tarinointia ja turhautumista retriittiviikosta.
”Paras hetki taisi olla, kun tajusin nukkuneeni 12 tuntia yhtä soittoa. Ja nukkuahan voi kotonakin”, Draco vuodatti. ”Tai ei sittenkään. Paras hetki taisi sittenkin olla se, kun pääsin sieltä viimein pois. Niin ja ei siellä nyt nälkään päässyt kuolemaan”, Draco korjasi ajatuksiaan. Hänen ilmeensä ja olemuksensa kertoivat paljon.
”Mitä minä voisin tehdä sinun hyväksesi?” Harry kysyi.
Hetken Draco oli ihan hiljaa, riisui märän viittansa ja tarttui matkalaukkuunsa tyhjentääkseen sen.
”Et mitään”, Draco sanoi. ”Minä tässä se stressimöykky olen, et sinä ole tehnyt mitään väärin”, hän lisäsi nopeasti, ettei Harry vain loukkaantuisi.
”Mitäs jos herra stressimöykky tulisi tänne ja kertoisi vielä vähän lisää”, Harry ehdotti viitaten heidän sohvalleen. He istahtivat alas ja Draco tajusi miten hyvä kotona olikaan olla. Heidän kotonaan vallitsivat lämpimät ja maanläheiset värit. Joka paikassa oli paksut ja runsaat seinät peittävät verhot ja paljon mattoja, jotka loivat kotoisaa tunnelmaa. Takkatuli lämmitti ihan oikeasti ja kotona suihkustakin tuli lämmintä vettä. Ja täällä oli Harry aina kun hän ei ollut töissä. Eikä Oljo ollut lainkaan huono kokki, päinvastoin. Jos sille ehdotti jotain uutta ruokalajia, se teki sen käyttäen parhaita reseptejä.
”Ei ole enää mitään kerrottavaa. Minä vain taisin potea koti-ikävää”, Draco totesi.
”Minulle ainakin ehti tulla ikävä sinua, kun olit koko viikon poissa. Ja ehdin vähän miettiäkin asioita”, Harry sanoi. ”En mitään ikävää”, Harry rauhoitteli kun näki Dracon vähän kauhistuneen ilmeen.
”Sitä minä vaan, että meidän pitäisi varmaan tehdä vähemmän töitä ja olla enemmän yhdessä. Ja tehdä enemmän asioita yhdessä”, Harry puheli.
”Niin kai sitten”, Draco totesi.
Harry kaatoi itsensä sohvalle pitkäkseen ja veti Dracon mukanaan. Kuinka Draco oli saattanut unohtaa kuinka mukava kotisohva olikaan, varsinkin kun siihen sai kellahtaa Harryn vierelle. Hän jätti päänsä Harryn rinnalle. Hän voisi tosiaan jättää ylityöt muille tai sitten kiirehtiä osastonpäällikköä palkkaamaan sen paljon puhutun yhden työntekijän lisää. Harry vetäisi vilttiä heidän ylleen ja Draco huomasi että häntä väsytti.
”Minullakin oli ikävä sinua”, Draco kuiskasi ja nukahti kohta.
Harry ei voinut olla miettimättä kuinka raskas retriittiviikko olikaan Dracolle ollut, vaikka viikon tarkoitus oli ollut aivan päinvastainen. Mies ei ehkä vielä ollut huomannut, mutta toisinaan tämä tarvitsi viikon pois kotiympyröistä, jotta voisi taas nähdä mitkä asiat kotona olivatkaan hyvin. Niin siinä oli käynyt tälläkin kerralla. Ei viikko varmaan ollut stressiä pois vienyt, mutta he voisivat tehdä yhdessä asialle jotain ja päättää tehdä joitakin asioita toisin kuin ennen. Oli ihanaa pitää Dracoa lähellä ja kuunnella nukkuvan hiljaista tuhinaa. Tällaista hetkeä Harry itse oli ehtinyt kaipaamaan jo muutamia viikkoja.
