Hämärä (S, Hermione/Ron, drama, oneshot)

[Kaira]

Nimi: Hämärä
Ikäraja: S
Paritus: Hermione/Ron
Genre: drama
Varoitukset: ei ole
Summary: Hermionen ja Ronin avioliitto ei ole helppo.

A/N: Olen pitkään halunnut kirjoittaa tästä, sillä olen aina ajatellut näiden kahden suhteen olevan varsin epätasapainoinen. Tässä sitten lopputulos. Jos jaksat kommentoida, ilahdun kamalasti


Hämärä


Milloin Ron on viimeksi kutsunut häntä rakkaaksi?

Hermione istuu keittiönpöydän ääressä ja miettii. Vuosi sitten, hän arvelee, vuosi sitten kurpitsajuhlissa. Vieraiden lähdettyä, naurun laannuttua, Rosen nukahdettua, hiljaisuuden laskeuduttua Ron oli kesken tiskauksen kääntynyt ja sanonut niin vaahtoa nenänpäässään.

Vuosi on pitkä aika, Hermione tuumii ja hörppää teetä.

Syksy on pukenut pihan vaahterat tulenvärisiin juhlakaapuihin. Hämärtyvässä illassa ne ovat kuin tanssiaisista vilvoittelemaan tulleita juhlijoita, sellaisia, joilla on vielä kepeät askeleet ja unelmoiva katse. Vaahterat muodostavat portin, kujan ulkomaailman ja kodin välille.

Aamulla Ron nukkuu niin pitkään kuin mahdollista. Kun hän tulee alas, Hermione on herättänyt ja pukenut Rosen, herättänyt ja pukenut itsensä ja valmiina lähtemään töihin.  Ron on unelias eikä katso häntä, lukee Päivän Profeettaa, leikittää Rosea, tutkii kirjettä äidiltään, muttei ikinä katso häntä.

Ministeriössä on eräs toinen harjoittelija, sellainen jolla on hyvä ryhti ja kaunis hartialinja. Joskus kaiken kiireisyyden ja tärkeyden keskellä toinen harjoittelija hymyilee Hermionelle. Joskus Hermione hymyilee takaisin. Sellaisina päivinä hän hyräilee kotimatkalla, mutta lopettaa aina viimeistään vaahteroiden alla.

Ron on laittanut ruokaa, mutta ei suutele Hermionea tämän tullessa sisään. Kun Rose kertoo päivästään, Ron paijaa tytön hiuksia niin hellästi, että Hermione tuntee kateutta.

Silloin tällöin, kun hän istuu yksin pöydän ääressä ja kello on kaksi yöllä, hän miettii lähtemistä. Hän miettii, miten pakkaisi laukut Ronin nukkuessa, suutelisi Rosea otsalle, hyppäisi Poimittaislinjan kyytiin eikä palaisi. Sitten hän aina itkee ja katselee kelloa keittiön seinällä, tuntee kuinka aika polkee paikallaan ja syö syviä uria hänen kasvoihinsa.

Marraskuussa he käyvät katsomassa pientä Lily Potteria. Ginny on voipunut, pitää tytärtään sylissään ja hymyilee. Harry taputtaa itkevää Ronia selkään. Hermione katselee Lilyn uusia, vihreitä, hämyisiä silmiä ja miettii värähtäen, ettei ikinä, ikinä enää. Ginny katsoo häntä ja sanoo, eikö olekin oikea ihme.

On, Hermione vastaa.
On.

*

Ensilumen tultua Rose oppii viimein sanomaan sanan orava oikein ja Ron lopettaa partansa ajamisen. Punainen harva sänki valtaa tilaa hänen kasvoistaan ja muuttaa ne vieraiksi. Tiistai-iltana Hermione vie Rosen laskemaan mäkeä ja tuntee omituista vapautta istuessaan pulkassa tyttärensä takana. Rose on lämmin hänen sylissään ja nauraa kun pulkka ottaa hyppyristä vauhtia ja hypähtää ilmaan. Hermione laittaa silmät kiinni.
Hetken kaikki tuntuu aika kauniilta. Hän vetää väsynyttä tytärtään pulkalla kotiin hellässä hämärässä, pakkasen pistellessä keuhkoja.
Pihan vaahterat seisovat paljaina, tarkkailevat heitä.

Ennen joulua he vierailevat Hermionen vanhempien luona. Rouva ja herra Granger hemmottelevat Rosea ja kyselevät Hermionen työstä, huolestuvat varjoista tyttärensä silmissä, eivät sano mitään. Herra Granger kysyy Ronilta, milloin hän ajatteli palata töihin. Hermione kuvittelee näkevänsä häivähdyksen loukkaantumista miehessään ja on tyytyväinen.

*

Aatonaattona Hermione itkee koko päivän. Hän tarkistaa sen, tarkistaa kahdesti, ja sitten kerran myös jästien tavalla. Joka kerta sama tulos. Miten se on mahdollista, hän ei tiedä. Ron kysyy mikä on, mutta Hermione ei kerro, itkee vain, ei  ota Rosea syliin, ei mene töihin.

Kun muut ovat nukkumassa ja talo on hiljainen, Hermione kävelee havuilta tuoksuvaan olohuoneeseen ja kääntää radion päälle.
Kappale on tuttu, hänen äitinsä suosikkeja. Hän kallistelee päätään silmät sirrissä ja kuuntelee. Valot kajastavat lähes suljettujen luomien alta kuin pienet lyhdyt, sekoittuvat suruun ja hetken kaikki on sumeaa. Hermione keinuu jalalta jalalle, ensin varovaisesti, sitten kovaa, pyörähtää ympäri, tanssii huoneen poikki ja takaisin, painottomana, kevein jaloin, sillä tavalla kuin tanssivat ne, jotka ovat valaneet sellinsä kalterit itse kaikkein lujimmasta teräksestä.

Huomenna hän kertoisi Ronille, mutta ei nyt, ei vielä, ei vielä. Ja Ron olisi onnellisempi kuin aikoihin, sanoisi ehkä voi rakas, niin, ehkä häntä kutsuttaisiin jälleen rakkaaksi. Kuukaudet vierisivät, söisivät hänen kasvoilleen entistä syvemmän urat, hämärät tulisivat ja menisivät. Vaahterat tuijottaisivat häntä vakavina, eikä hän näkisi taivasta niiden takana, ei katsoisi miestään silmiin.

[Arte]

Olipas tämä ihana. Kiinnostuin A/N:n takia, koska itsekin ajattelen, että Hermionen ja Ronin suhde on varsin epätasapainoinen ja hankala ja toimimaton. Tämä kuvasti omia fiiliksiänikin varsin hyvin!

Jotenkin todella karua, että Hermione on päätynyt raskaaksi tuollaisessa tilanteessa. Kun hänestä ei tunnu, että mies välittäisi, heillä siitä huolimatta on jonkinlaista seksielämää. Tulee olo, että kulissien takana tapahtuva seksi on vain sitä, pelkkää seksiä ja (Ronin) tarpeiden purkamista. Todella karua ja angstista ja toisaalta niin uskottavaa. Hermione haluaa miellyttää ja tehdä elämästä helppoa, ja seksi kuuluu siihen helppouden ylläpitoon.

Tykkään Hermionen ja Rosen suhteesta. Siitä tulee tosi lämmin ja onnellinen olo - voi ajatella, että ainakin Hermionella on ihana tyttärensä.

Kirjoitat todella hyvin. Kuvailusi on tosi miellyttävää ja helppolukuista, eikä sitä ole liikaa. Tahti on hyvä ja tykkään siitä, miten et avaa lukijalle ihan kaikkea. Sinulta pitää lukea jotain muutakin kyllä, kiitos tästä! (:

[Aewyn]

Oijoi, viilsipä tämä syvältä. Sattumoisin kuuntelin lukiessani tätä samaan aikaan Moulin Rougen soundtrackiltä kappaletta nimeltä Roxanne, tietänet sen? Lisäsi dramaattisuutta kyllä tosiaan, mutta siis, tämä oli kyllä dramaattinen ilman taustamusiikkiakin! Tai dramaattinen on ehkä väärä sana, koska kirjoitustavassasi on tiettyä arkipäiväistä toteavuutta, joka jotenkin lisää ihanalla tavalla tekstin sisällön traagisuutta.

Itsekään en ole koskaan ollut Ronin ja Hermionen suhteen suurin fani ja lukiessa teki kyllä kaiken aikaa mieli ravistella Hermionea ja huutaa, että jätä se. Mulle tuli vähän sama fiilis, kuin Artelle, että seksielämä on varmaankin vain Ronin satunnaisten tarpeiden täyttämistä, sellaista harmaata, kamalaa ja arkipäiväistä. Lopussa itseasiassa mietin, kuinka suurella todennäköisyydellä seksiä olisi ollut lainkaan ja tämä taas johti pettämisepäilyyn. Varsinkin, kun Hermionen oma ajatus oli, että kuinka tämä on mahdollista ja, no, kyllähän me tiedetään mistä niitä lapia tulee. Jotenkin tuli sellainen olo, ettei lapsi välttämättä olisi ollut Ronin. Mutta tämä epäilys kyllä sitten hälveni jossain viimeisten lauseiden aikana.

Mulle tuli tosi vahvasti muuten myös tästä mieleen Maija Vilkkumaan joku biisi, jossa se laulaa, että "Marleena itkee, kun on lapset ja kauhea työ". Kuvailit tosi koskettavalla tavalla ja aika upeasti sitä sellaista hiljaista epätoivoa, mikä tässä oli koko ajan läsnä. Että Hermione olisi jättänyt tässä Ronin lisäksi Rosenkin, jos vain olisi kyennyt lähtemään. Se ei sitten käynyt niin selvästi ilmi, että miksi lähteminen ei kuitenkaan onnistu koskaan. Jätit hyvin tilaa lukijan omille tulkinnoille, mikä on mielestäni huisin tärkeää!

Tämä on kyllä ihan huikea teksti muutenkin, alusta loppuun. Sekä sisällöllisesti, että mielestäni myös teknisesti, vaikka sitä puolta en olekaan asiantuntija kommentoimaan. Rakastan lukea sellaista oikeaa ahdistuksella mehustelua ja tästä kyllä kertakaikkiaan ahdistuin! Mitään ylilyöntiä ei toki tapahtunut, vaan teksti oli neutraalia, mutta olit pienillä asioilla saanut esille ne juuri oikeat harmaan sävyt!
Tässä esimerkiksi on jotenkin hyvä esimerkki kyseisestä jutusta:

Aamulla Ron nukkuu niin pitkään kuin mahdollista. Kun hän tulee alas, Hermione on herättänyt ja pukenut Rosen, herättänyt ja pukenut itsensä ja valmiina lähtemään töihin.  Ron on unelias eikä katso häntä, lukee Päivän Profeettaa, leikittää Rosea, tutkii kirjettä äidiltään, muttei ikinä katso häntä.

"Ron on unelias eikä katso häntä", sitten luettelet kaikkea mitä muuta se kyllä tekee ja sitten taas "muttei ikinä katso häntä". Oi oi, kertakaikkiaan ihana.

Täytyy ottaa tähän vielä lempparikohtani, joka aivan siis häikäisi mut sanavalinnoilla, joita olit tehnyt!

Hermione keinuu jalalta jalalle, ensin varovaisesti, sitten kovaa, pyörähtää ympäri, tanssii huoneen poikki ja takaisin, painottomana, kevein jaloin, sillä tavalla kuin tanssivat ne, jotka ovat valaneet sellinsä kalterit itse kaikkein lujimmasta teräksestä.

Pysähdyin ihan tuohon kohtaan ensimmäisellä lukukerralla, se on niin hieno.

Ja kaikista kamalintahan tässä on sitten se, mitä Hermione ajattelee katsellessaan Ginnyn ja Harryn lasta ja mitä lopussa sitten selviää, se on tietysti sanomattakin selvää. A beautiful brain you have! Tämä on kyllä hemmetin kaunis ja riipaiseva teksti! Kiitän tästä lukukokemuksesta!

[Kaira]

Arte, kiitos kivasta kommentista! Ihanaa että tykkäsit!  
Joo, epäilykseni Hermione/Ron-paritusta kohtaan ovat olleet pitkiä ja sitkeitä, ja sitten vielä Rowlingkin muistaakseni meni sanomaan katuvansa sitä, että laittoi nämä kaksi yhteen. Vai muistanko nyt väärin? Kuitenkin, aika traagista sekin!
Kivaa että Rosen ja Hermionen suhde tuntuu lämpimältä, koska ajattelin sen (työn ohella) olevan Hermionen ainoita valopilkkuja.
Kiitos siis vielä kommentista, kylläpä piristi!

Aewyn, oi miten pitkä ja mehukas kommentti, kiitos paljon! Olin kyllä tosi otettu tästä. On tosiaan aika kamalaa, että Hermione on tullut raskaaksi joko miehelle, jota ei enää rakasta tai vaihtoehtoisesti pettämällä.
Olen myös tosi onnellinen siitä, että sinusta teksti oli myös teknisesti hyvä, vaikka en itsekään aiheesta paljoa tiedä. En myöskään tiedä, miksi olen viimeaikoina kirjoittanut niin kovin ahdistuneita tekstejä, mutt hyvä jos olet tyylilajin ystävä
Sen sijaan tiedän kyseisen Vilkkumaan kappaleen, oliko se ehkä nimeltään Dingo ja Yö? Jokatapauksessa, kertsi ainakin täsmää fikkiin lukuunottamatta sitä, että Hermione tykkää työstään, heh.
Kiitos vielä ihanasta kommentista!

[Sokerisiipi]

Olen kyllä aivan rakastunut kirjoitustyyliisi. Kevään lapset luettuani pistin nickisi muistiin, ja tulin innokkaasti lukemaan lisää enkä tosiaan pettynyt. Osaat niin kovin syvällisesti (ja kauniisti!) ilmaista erilaisia tunteita ja elämäntilanteita, sitä vaikeutta ja epätoivon tunnetta, mikä tässäkin on koko ajan läsnä. Tämä oli hyvin uskottava ja riipaiseva katsanto siihen, millainen Hermionen ja Ronin yhteiselämä ja avioliitto voisi olla. Hermionen kipakkuus ja voimakastahtoisuus tuntuvat uupuneen, hukkuneen jonnekin äitiyden, aikuisuuden ja sodanjälkeiseen aikaan.

Kuvailusi on todella kaunista ja miellyttävää. Sitä ei ole liikaa vaan juuri sopivasti. Pidin kovasti noista vaahteroista ja siitä, miten ne pysyivät mukana läpi tekstin hieman eri roolissa, mutta alati läsnä siellä taustalla.

Syksy on pukenut pihan vaahterat tulenvärisiin juhlakaapuihin.

Jo muutoin hyvin kaunis lause, mutta lisänä siihen on ihanaa, että ne ovat nimenomaan juhlakaapuja. Hyvin hienovaraisesti lisäsit tähän sen, että kyseessä on nimenomaan velhoperheen arki.

Tämä saa miettimään taustoja ja myös Ronin tunteita ja mietteitä, sillä ei mieskään kovin onnelliselta vaikuta, kun tuolla tavalla välttelee vaimoaan. Kumpikin tuntuu jähmettyneen eikä tiedä, miten toimia, kun yhdessä haaveiltu elämä ei olekaan yhtään sellaista, mitä kuviteltiin sen olevan.

Sitten hän aina itkee ja katselee kelloa keittiön seinällä, tuntee kuinka aika polkee paikallaan ja syö syviä uria hänen kasvoihinsa.

Tuo ajan paikallaan polkeminen tulee niin hyvin ilmi muustakin tekstistä.

sillä tavalla kuin tanssivat ne, jotka ovat valaneet sellinsä kalterit itse kaikkein lujimmasta teräksestä.

Tämä oli myös hieno ja jotenkin pysäyttävä kohta. Mikä on saanut Hermionen ajattelemaan, että tämä kaikki on hänen oma vikansa ja sen takia siihen kurjuuteen tulisi jäädä, kuin maksuksi jostakin? Se voi olla tuo Arten mainitsema helppouden ylläpitoajatus, ettei haluta järkyttää ja häiritä haurasta perhetasapainoa. Mietin myös, että se voisi olla tunnustus sille, että Hermione tuli raskaaksi pettämisen seurauksena ja tämän takia hänen on jäätävä sovittaakseen tämän vääryyden heidän perheelleen. Tälle tekstille on kovin monta tulkintavaihtoehtoa, ja se on hyvä.

Rose oli kivan olennaisessa osassa koko tekstiä. Tyttöä ei vain unohdettu taka-alalle tai mainittu hajanaisesti, että btw, tässä on tämä tytär, vaan Rose sitoi kaiken yhteen. Rosen suhteen Ron ja Hermione ovat samalla viivalla, kumpikin rakastaa lastaan ehdottomasti. Hyvin lämmin kohtaus tuo, kun Hermione ja Rose ovat pulkkailemassa. Hyvä, että edes jotain hyvää on syntynyt Ronin ja Hermionen avioliiton seurauksena ja ehkä se tekisi vahvaksi tulevaisuudessa, jos lähteminen eri teille tuntuisikin mahdolliselta. Loppu oli melkoisen toivoton, mutta ehkä muutos on vielä mahdollinen.

Pidin hurjasti tästä, sysäsi ajatukset liikkeelle ja vei mennessään. Kiitos!

[Kaira]

Sokerisiipi, kiitos aivan ihanasta ja pitkästä kommentista, joka teki minut hyvin onnelliseksi!

Hehe, olin itseasiassa alunperin kirjoittanut, että syksy oli pukenut vaahterat tulenvärisiin iltapukuihin, ja arvoin aika pitkään tulisiko se vaihtaa juhlakaavuiksi. Päädyin sitten tekemään niin, sillä vaikka iltapuku on mielikuvana kenties elegantimpi, kyseessä on silti fanfiction ja nimenomaan taikaperheen arki. Jälkeenpäin se tuntui ihan hyvältä ratkaisulta.

Tekisi mieli niin kovasti kommentoida pohdintojasi siitä, miksi Hermione  tuntee olevansa loukossa, josta ei ole ulospääsyä, mutta yritän hillitä itseni etten päätyisi tulkitsemaan omaa tekstiäni lukijan puolesta.

Kiitos, kiitos kommentistasi. Se teki minut tosi onnelliseksi!

[lurikko]

Ai että, kylläpäs meni luihin ja ytimiin! Author's Noten perusteella odotin ehkä jotain sellaista arkiromantiikkaa, mutta tämä olikin tavallaan ihan todella synkkä ja pidin siitä kyllä hurjasti, vaikka vetää myös hiljaiseksi. Tämä tuntuu tosi uskottavalta parisuhdekuvaukselta kaikessa surullisuudessaan, etäisyys Ronin ja Hermionen välillä välittyy tosi konkreettisesti. Esimerkiksi tuo, että Hermione pohtii milloin Ron on viimeksi kutsunut häntä rakkaaksi, tuntuu tosi ymmärrettävältä ja samaistuttavalta huolelta ja myös sellaiselta todisteelta rakkauden katoamisesta, ja pidän hurjasti siitä miten lopussa sama pohdinta kääntyy ikään kuin päälaelleen, Hermione uskoo että Ron kutsuu häntä rakkaaksi kun hän kertoo tulevasta vauvasta, mutta tässä yhteydessä se rakkaaksi kutsuminen onkin enemmän osoitus kasvaneesta etäisyydestä kuin siitä kaivatusta rakkaudesta. Samalla tarinan loppu ja alku solmiutuvat hienosti yhteen, vaikka kyllä myös vähän ahdistaa Hermionen puolesta. Mikä on tietysti ihan mahtavaa, kertoo että teksti menee perille.

Vaahterat muodostavat portin, kujan ulkomaailman ja kodin välille.

Tähän yksityiskohtaan jotenkin pysähdyin, tuohon että kodin ja ulkomaailman välillä on konkreettinen portti, että ne ovat jotenkin kaksi eri todellisuutta... Mulle tulee tästä myös jotenkin ehkä sellainen vankina olemisen fiilis, ehkä siksi että muutenkin tässä on vähän sellainen tunnelma että ollaan vankina parisuhteessa, ja erityisesti lopussa myös vankina omassa kehossa.

Tykkään tykkään tykkään! Sun kieli on myös hyvin huolellista ja funktionaalisen oloista, sellaista että kaikella on tarkoituksensa ja mitään ei ole liikaa. Tämä tarina teki mulle aika hiljaisen ja mietteliään olon. Ja vaikka tämä on ficci niin tässä kyllä nousee ainakin mulle erityisesti esiin se, miten hieno parisuhdekuvaus tämä on, tai yritän siis ehkä sanoa, että tämä toimii varmasti Hermionen ja Ronin hahmojen kanssa mutta varmasti toimisi ja olisi yhtä vahva myös originaalihahmoilla.

Kiitos tästä!

[Kaira]

Oi toyhto, kiitos kiitos ihanasta kommentista!!

Sun pohdintaa on niin kiva lukea! Kai se on sitten narsismia parhaillaan, että on fiiliksissä siitä että joku muu jaksaa perehtyä omiin kirjoituksiin... oh well, minkäs teet

Hauskaa, että mun kieli vaikuttaa huolelliselta ja funktionaalisen oloiselta, sillä rönsyily ja adjektiivien ja etenkin adverbejen liikakäyttö on ainainen helmasyntini, josta olen aktiivisesti yrittänyt päästä eroon. Tavoittelin tätä kirjoittaessa mahdollisimman napakkaa ilmaisua, ja kiva kuulla että se välittyi, vaikka en ole ihan varma onko tämä tyyli se minun tyylini sitten loppujenlopuksi. Koska onhan se rönsyily nyt vaan niin kivaa!

En ole ihan varma siitä, toimisiko tämä originaalitekstinä, mutta kiva kuulla että sinä olet sitä mieltä. Jotenkin minulle kirjoittaessa iso osa draamasta tuli juuri siitä, että hahmoina toimivat juuri Ron ja Hermione. Mutta tavallaan voisihan tätä olla ihan hauskaa miettiä jossain toisessakin kontekstissa, hmm...! Taidan olla tällä hetkellä liian uppoutunut fanfictioniin osatakseni ajatella originaaleja.

Ja synkkä, enpä tullut ajatelleeksi! Siis kai tämä sitä onkin, joskin eihän tässä varsinaisesti mitään kovin synkkää tapahdu. Tai ehkä en osaa katsoa omaa kirjoitusjälkeä niin objektiivisesti että saisin todellisen kuvan sen synkkyysasteesta. Ja onhan nyt aihe itsessään synkkä, aviokriisi nimittäin.

 Suuri kiitos vielä kommentista! ♥

[mursuhilleri]

(Olenko ainoa, joka tykkää Ron/Hermione-parituksesta? )

Mulle tuli kyllä tosi synkkä olo tästä ja melkein ahdistaa Hermionen puolesta. Tuollainen on niin kamala tilanne. Hermionen tunteet välittyivät hyvin, teksti oli kauniisti kirjoitettu ja siellä oli muutama aivan ihana kohta, joita en nyt lähde lainaamaan, koska niitä on niin paljon.

Tosi surullista, että Ron on tuollainen inhottava, eikä huomioi Hermionea ollenkaan. Toisaalta tämä tietysti pistää miettimään, että onko asia oikeasti niin, ettei Ronia oikeasti kiinnosta Hermionen läsnäolo lainkaan, vai kokeeko Hermione tilanteen vain niin, tämä kun on kirjoitettu Hermionen näkökulmasta. Siinäpä pulma Kamalaa ajatella, että Hermione tuntee kateutta Ronin pitäessä hyvänä heidän yhteistä lastaan :/

Rosen suhde molempiin vanhempiinsa tuntuu ihanan lämpöiseltä. Ronille kuitenkin tuntuu olevan tärkeää pitää huolta tyttärestä, vaikka välit vaimoon ei ehkä olekaan niin hyvät. Ehkä Ronin rakkaus on hiipumassa, tai sitten hän vain pitää Hermionea itsestäänselvyytenä. (ja sit paljastuukin, että Ron rakastaakin Hermionea muttei muista näyttää sitä ja sitten ne rakastuu ja elämä on ihanaa....) Oli tosi ihana lukea Hermionen suhteesta Roseen. Tyttö tuntuu olevan hänelle pieni elämän valo ja voiman lähde.

Hermionen harjoittelijakaveria veikkaan kyllä tulevan lapsen isäksi. Ikäviä tilanteita on Hermionella kyllä elämä täynnä. Mietiskelin myös sitä, että ehkä Hermione on se, jonka rakkaus hiipuu ja hän yrittää vain alitajuisesti uskotella itselleen, että parisuhteen ongelmat on kaikki Ronin syytä, jotta voisi lähteä suhteesta ns. hyvällä omallatunnolla.... Hmm hmm, se jää ikuiseksi pähkinäksi!

Kiitos tästä kauniista ja ajatuksia herättävästä iltapalasta

[Kaira]

Oi kiitos kommentistasi, mursuhilleri, olipa erityisen ilahduttavaa saada sellainen jo jokin aika sitten ilmestyneeseen fikkiin!
Hauskaa, että joukosta löytyy myös tämän suhteen faneja. Ehkä itsekin jonkin aikaa tuumailtuani saattaisin suhtautua heihin hieman lempeämmin, tai ainakin toivoa parempaa tulevaisuutta kuin tässä olen kuvannut Hauska myös kuulla sun aivan toisenlainen tulkinta suhteen laimenemisen taustoista. Jotenkin ajatus ei kulje tähän aikaan enää niitä aivan kirkkaimmin valaistuja reittejä, joten taidan vaan tyytyä toteamaan, että kiitos paljon kommentista ♥

[Nyyhti]

Minä tässä taas hei, ei varmaan huomaa että selailen listaustasi läpi tässä

Mun piti kolmeen kertaa selata kommentit varmistaakseni, etten ole lukenut tätä aikaisemmin, koska voisin vannoa lukeneeni tuon A/N:n useampaan otteeseen. Näköjään en ole ikinä päässyt itse ficciin asti. Onneksi tilanne korjautui nyt! Tämä oli tosi surullinen, ja vielä surullisempi, koska jopa näin lyhyestä tekstistä tästä tunnisti sekä Ronin että Hermionen hahmot aivan älyttömän hyvin. Valitettavasti myös tämä on aika lähellä sitä, millaiseksi itsekin heidän suhteensa kuvittelisin

Aivan erityisesti pidin tässä siitä, kuinka lapsirakas Ron mitä ilmeisimmin oli. En oikein usko, että hän ei enää rakastaisi Hermionea, mutta enemmän hän vaikutti sellaiselta vanhemmalta, jonka rakkaus lapseen on ohittanut rakkauden puolisoon, tai niin ainakin puolisosta tuntuu - ja se taas yhdistettäisiin varmaan useammin äitiin, mikä oli minusta ihanaa tässä ficissä. Minulle ainakin tuli mieleen sellainen stereotyyppinen uraisä + kotiäiti + toisen huomioimattomuuteen rakoileva suhde -kuvio tästä mieleen, paitsi että tietenkin sukupuoliroolit oli käännetty toisin päin. Lisäksi pidin siitä, kuinka kauhuissaan toisesta lapsesta Hermione oli, koska sillä ihanasti rikottiin sitä idylliä, että lasten saaminen on aina ja kaikille ihana onnenpotku.

Tosi hieno ficci siis, ja pidin myös siitä, kuinka vähin sanoin onnistuit sanomaan niin paljon. Tässä sai pohtia paljon itse, mutta teksti tarjosi myös riittävästi vastauksia. Kiitos!