Voltron: Aina kun tarvitset (Shiro & Keith, yleisdraamaa angstilla, S)

[Beelsebutt]

Shiron pulssi oli rauhallinen. Keithkin rauhoittui hieman.


Fandom: Voltron: Legendary Defender
Nimi: Aina kun tarvitset
Kirjoittaja: Beelsebutt
Oikolukija: sieerra
Päähenkilöt: Shiro & Keith
Lajityyppi: yleisdraama, angsti, jonkinmoinen lohdutus?
Sanamäärä: 1400
Ikäraja: S (sallittu kaikille)


Hm. Nämä kaksi ficlettiä aloittivat tuossa joulun alla Avaruuspuolijoulutonkalenterini, mutta koska minä ja osissa postaaminen eivät sovi yhteen, niin siitäkin syystä dellasin alun. Kiitokset Artelle kommenteista niihin alkuperäisiin versioihin, kommentit ovat yhä tallella ja arvossa suuressa <3

Eka sijoittuu aikaan ennen sarjan alkua. Varoitan myös lievästä sivulauseviittauksesta menneisyydessä tapahtuneeseen lähentelyyn (ei toki näiden kahden kesken).

Toka puolestaan sijoittuu ensimmäisen jakson kohtaukseen Keithin hökkelissä. Joten jos on ekan jakson nähnyt Voltronista, niin ei spoilaannu x) ficletistä voi halutessaan haistella Shiro/Keith-paritusta, mutta olen kyllä yrittänyt pitää ficletin parituksettomana (tautisen suuren väännön kanssa!).

Kiitos Milgialle kendōavusta <3 ja vilkaisuista kiitokset Artelle! <3 Vääntelystä ja kääntelystä ja hionnasta ja kaikesta avusta kiitokset luottobetalleni sieerralle <3

Hox! En omista Voltron-maailmaa enkä sen hahmoja, annetaan niistä kunnia... niin, ilmeisesti alkuperäiset omistusoikeudet ovat epäselvät (?) mut hei, kudos sille jolle kudos kuuluu! En tahdo ficilläni tuottaa mielipahaa kenellekään enkä tienaa tällä mitään!




Aina kun tarvitset

Shiro näki Keithin ensimmäistä kertaa Lintukodon nuorisokodissa.

Keith käveli hartiat sisäänpäin käännettyinä, käsivarret lievästi koukussa, sormet sillä tavoin käperrettyinä, että ne saisi puristettua nyrkkiin hetken varoajalla. Shiro oli hyvä lukemaan kehonkieltä, mutta vaikka ei olisi ollut, niin Keithin ilmettä ei ollut vaikea tulkita: tarkkaavainen, pysähtymättä pälyilevä katse, joka ei silti kohdistunut mihinkään. Keith oli tietoinen ympäristöstään, mutta ei varsinaisesti kiinnostunut siitä. Selviytyjä vihamielisestä ympäristöstä.

Keith herätti Shiron suojeluvaiston.

Kun Shiro lähestyi Keithiä annettuaan tämän ensin tutustua laitokseen muutaman päivän ajan, hän piti hartiansa ryhdikkäinä, olemuksensa avoimena, sormensa auki ja kämmenensäkin varmuuden vuoksi hieman eteenpäin käännettyinä. Hän ei mennyt niin pitkälle, että olisi nostanut kätensä pystyyn, mutta oli kuin kalkkiviivoilla. Hän ei halunnut vetää tilannetta vitsiksi, mutta ei myöskään halunnut, että Keith tuntisi olonsa uhatuksi. Shiro oli ajatellut Keithiä paljon. Hän oli tuntenut heidän välillään olevan siteen. Hän oli aina uskonut intuitioon.

"Hei. Olen Shiro."

Keith vilkaisi Shiroa teeskennellen, että oli vasta nyt huomannut tämän saapumisen. Hän nyökkäsi. "Keith."

"Saako tähän istua?" Shiro kysyi kohteliaasti.

Keithin sormet puristuivat nyrkkiin. Shiro odotti, kunnes Keith väräytti harteitaan. En minä sitä omista.

"Kiitos", Shiro sanoi ja asettui käsivarrenmitan päähän Keithistä. Hän nojasi polviinsa ja tuijotti suoraan eteenpäin.

Piha täyttyi ennen pitkää teineistä. Jotkut pelasivat, toiset juoksivat tai kävelivät omissa oloissaan. Jokunen asettui kiviaidan varjoon lukemaan e-kirjaa. Mutta Shiro ei liikkunut eikä edes puhunut. Hän kuunteli Keithin rauhallista hengitystä ja totuttautui sen rytmiin. Hän arvasi, että Keith teki täsmälleen samaa.

Seuraavana päivänä Shiro istuutui Keithin vierelle kysymättä lupaa.

Sitä seuraavana hän kysyi Keithiltä, mitä tämä piti Lintukodosta.

Myöhemmin Keith kertoi joutuneensa tappeluun. Shiro kuunteli. Seuraavana aamuna hän kuuli muilta ohjaajilta, kuinka henkilökunta oli löytänyt Keithin istumasta toisen pojan päällä poskessaan punaisena ärhöttävä ruhje, kurkussa kuristusjäljet. Pojalla oli ainoastaan sormenjälkimustelmat käsivarressa ja maahan lyöty ego. Molempia oli rangaistu tappelemisesta. Shiro kiristeli hampaitaan.

Seuraavana aamuna Shiro ei odottanut Keithiä pihalla, vaan aktiviteettitunnin alkaessa etsi tämän aamiaishuoneesta, työnsi shinain käteen ja käski seurata perässä. Hän ei katsonut taakseen, mutta hymyili kuullessaan tuolinjalkojen raapivan lattiaa.

Kendōsta tuli heidän kommunikaatiovälineensä. Jokaisen onnistuneen katan jälkeen Keith rentoutui entistä enemmän. Toisinaan jopa niin paljon, että kertoi jotain itsestään. Kuinka hän ei muistanut äitiään eikä isäänsä. Kuinka toisen sijaisperheen oma poika oli sulkenut hänet kellariin koko päiväksi. Kuinka neljännen sijaisperheen isä oli yrittänyt saada hänet kylpyyn kanssaan. Keith oli ollut yhdentoista.

Shiro ei antanut ilmeensäkään värähtää, vaikka hänen sydämensä särkyi kerta kerran jälkeen. Keithin äänestä ei kuullut tunteita, mutta tämän rystysten väri paljasti kulloisenkin aiheen vakavuuden.

"Tässä", Shiro sanoi eräänä päivänä ollessaan jälleen lähdössä takaisin Galaksikasarmille.

"Mikä tää on?" Keith kysyi kulmat kurtussa tarttuen tarjottuun vaatteeseen.

"Minun vanha prätkätakki. Se ei enää mahdu päälle, mutta... kokeile sinä."

Keith tarttui punaiseen, pehmeäksi kuluneeseen nahkatakkiin. Hän tuijotti sitä hetken. Shiro hymyili ja nyökkäsi kannustavasti. Keith pujotti takin ylleen. Se sopi hänelle kuin valettu.

"Hyvä nähdä, että siitä on jollekin vielä hyötyä", Shiro tuumasi hymyn kareillessa edelleen hänen huulillaan.

"Kiitos", Keith mutisi oikoen takin hihoja katse tiukasti alas luotuna.

"Ilo on minun", Shiro vakuutti ja taputti Keithiä olalle. "Nyt täytyy mennä takaisin. Pääsykokeet alkaa tasan kello kahdeksan. Tule jo puolta tuntia aiemmin, niin katsellaan paikkoja."

Keith nosti nyt katseensa ja nyökkäsi. "Nähdään aamulla."

Shiro nyökkäsi takaisin käsi edelleen Keithin olalla. Hän puristi sitä kevyesti.

"Järjestän asiat niin, että voit muuttaa Kasarmille, pääsit sisään tai et", Shiro muistutti. "Sinulla on aina paikka minun luonani."

Keith laski jälleen katseensa, mutta nyökkäsi. Shiro veti Keithin halaukseen ja piteli tätä hetken. Keith ei halannut takaisin, mutta ei myöskään pyristellyt vastaan. Hän laski poskensa Shiron rinnalle hetkeksi kuin kokeillakseen, miltä se tuntuu.

"Hyvää syntymäpäivää, Keith."



Kaksi vuotta myöhemmin



Keith pysähtyi vasta päästyään hökkelinsä seinien suojaan. Hän kampesi Shiron sängylle kylkiasentoon Lancen kaverin avustuksella ja asetteli vielä tämän jalat oikeaoppisesti koukkuun. Shiron otsa tuntui kylmännihkeältä.

"Hei... kuule."

"Hunk", poika sanoi ja pyyhki hikeään.

"Hunk. Kiitos avusta", Keith nyökkäsi. Sitten hänen huomionsa palasi jälleen Shiroon. Hän kuuli hämärästi taustalta Lancen taukoamattoman pulputuksen, mutta ei kyennyt keskittymään siihen.

Melkein puolitoista vuotta hän oli odottanut. 467 päivää. Keith tiesi, koska hän oli laskenut. Ja odottanut. Vielä senkin jälkeen, kun uutiset Kerberokselta olivat saavuttaneet Galaksikasarmin. Ja vaikka kukaan muu ei ollut sitä uskonut, Keith oli syvällä sisimmässään tiennyt, että Shiro oli yhä hengissä.

Keith laski kätensä Shiron rinnalle ja hengitti vapautuneemmin tuntiessaan tämän sydämen sykkeen. Shiron pulssi oli rauhallinen. Keithkin rauhoittui hieman.

"...kuunteletko sä edes?" Lancen pistävä ääni leikkautui läpi Keithin kooman. Hän nousi ylös.

"Mitä?"

"Jaa, herra-ulos-potkittu suvaitsee jälleen palata tänne tavallisten kuolevaisten sekaan!" Lance huusi ja löi turhautuneena pöytää nyrkillään. "Kysyin, että mitä vittua me täällä tehdään ja mistä tiesit, että Shiro oli siellä vankina ja yleensäkin: mitä helvettiä tää kaikki tarkoittaa?"

"Ja onko täällä mitään syötävää?" Hunk lisäsi.

"Ja missä me nukutaan?" Pidge kysyi haukotellen.

Keith kurtisti kulmiaan. Odottivatko he, että hän tietäisi vastaukset kysymyksiin?

"Vitustako mä tiedän, mitä te täällä teette. Menkää takas Kasarmille. 7,2 kilometriä tuohon suuntaan", Keith osoitti karkeasti arvioituna pohjoiseen.

Lance nousi seisomaan. "Älä yhtään yritä! Me ei mennä minnekään! Me ollaan nyt rikoskumppaneita, ja saat luvan sietää meitä!"

"Lance, rauhoitu vähän", Hunk sanoi leudolla äänellä. Keith uskoi, ettei suinkaan ensimmäistä kertaa.

"Joo, vessassakin vois käydä", Pidge lisäsi. "Eikä me mennä mihinkään, ennen kuin Shiro herää ja kertoo, mitä Kerberoksella oikeesti tapahtui."

Keith huokaisi syvään. Hän ei juuri nyt kaivannut lisävaivaa, mutta ilmeisesti hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Jos hän potkisi kolmikon pihalle, jos hän edes pystyisi siihen, nämä marssisivat taatusti Kasarmille ja vasikoisivat hänen piilopaikkansa sijainnin. Shiro vangittaisiin jälleen. Keith rutisti sormensa nyrkkiin. Ei. Siihen hän ei suostuisi.  Ei nyt, kun hän oli vihdoin saanut Shiron takaisin!

Rauhan laskeuduttua Lance ja Hunk nojasivat nurkassa toisiinsa ja kuorsasivat pehmeästi. Pidge oli käpertynyt Hunkin jalkojen viereen Keithin varapeiton kulman alle. Toinen peitto oli Shiron päällä. Keithiä paleli, mutta hän piti lämpöä yllä lihasharjoituksin. Uni kaihtoi häntä, eikä hän halunnut jättää Shiroa heräämään yksin.

Keith tarttui Shiroa kädestä ja huomasi vasta sitten, että käsi ei ollut aito. Sen pinta oli metallinen, mutta oudon joustava. Se oli kuin kovaa ihoa. Keith oli miltei varma, että keinotekoinen pinta kipinöi hänen sormiensa kosketuksesta, mutta mitään ei näkynyt. Se tuntui kuitenkin sähköistävän hänen kämmenensä.

Outoa.

Keith kuljetti sormiaan synteettistä kättä pitkin kohtaan, missä oikea käsi alkoi. Hän työnsi sormensa Shiron paidanhihan alle tunteakseen tämän ihon omaansa vasten. Hän nojasi otsansa Shiron olkaan ja yritti olla painamatta liikaa. Silmissä pistelivät vuodattamattomat kyyneleet.

Keith oli seurannut sukkulan laskeutumista, sitä tutkimaan lähetettyjä sotilaita ja murtautunut lopulta Kasarmin syrjäiselle tutkimusasemalle. Hän oli toivonut löytävänsä vastauksia lukemattomiin kysymyksiinsä, mutta olikin löytänyt Shiron.

Koko pakomatkan ajan Keith oli kieltäytynyt ajattelemasta, kenen veltto raaja painautui hänen kylkeään vasten, kenen käsivarsista Lance kavereineen piteli kiinni. Ketä Keith ei saanut tiputtaa kiiturin kyydistä, vaikka kuinka joutui väistelemään takaa-ajajien yrityksiä. Onneksi maasto oli tuttua, Keith oli vaeltanut autiomaata ristiin rastiin siitä lähtien, kun hänet oli potkittu ulos Kasarmilta.

Adrenaliini alkoi vihdoin ja viimein kulua pois, ja Keithin silmät painuivat väkisin kiinni. Hänen aivonsa tuntuivat pumpulilta, eikä hän jaksanut ajatella enää. Hän painoi nenänsä kiinni Shiron ihoon ja hengitti sisäänsä tuoksua, joka toi mieleen kodin, turvallisuuden. Lujan luottamuksen. Pehmeän kosketuksen. Avoimen hymyn, joka tuntui kertovan sanoitta joka ikinen kerta, kuinka erityinen Keith oli Shirolle.

Kuinka paljon Shiro Keithistä välitti.


Keith heräsi siihen, että joku silitti hänen niskaansa. Sormet pyörivät hänen hiuksissaan ja aamuauringon ensimmäiset säteet kutittivat hänen silmäluomiaan.

"Oletko jo hereillä?"

Keith avasi silmänsä.

"Shiro?"

Hän nosti päänsä ja tuijotti Shiroa silmiin. Hän koetti ymmärtää, koetti muistaa, mitä oli tapahtunut. Näkikö hän unta? Vihdoinkin jotain muuta kuin ainaista painajaista, jossa Shiro ei koskaan puhunut, makasi vain elottomana, helposti Keithin löydettävissä.

"Tule tänne", Shiro kuiskasi ja veti Keithin vierelleen.

Keith painoi kämmenensä vasten Shiron leveää rintaa, poskensa vasten tämän parransängen karhentamaa kaulaa. Shiro kietoi kätensä Keithin ympärille, ja Keith oli täysin Shiron lämmön ympäröimä. Hän kuuli korvissaan tasaisena lyövän pulssin. Tunsi päälaellaan rauhallisen hengityksen.

Keithin sydän pamppaili. Hän oli saanut Shiron takaisin.

Shiro silitti hitaasti Keithin selkärankaa aivan kuin olisi laskenut sen nikamia.

Keith antautui. Ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen, ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun Shiro oli ilmoittanut tulleensa valituksi Kerberos-missiolle, Keith pystyi vapautumaan, pystyi rentoutumaan. Pystyi olemaan jännittämättä ja vain hukkua Shirosta hyökyvään tunteeseen.

Keith ei tiennyt, keitä hänen biologiset vanhempansa olivat. Hän oli vaihtanut sijaisperhettä koko lapsuutensa ajan, kunnes kuudennen perheen jälkeen hänet oli laitettu nuorisokotiin. Shiro oli ollut ensimmäinen pysyvä asia Keithin elämässä. Ensimmäinen ihminen, jonka sanaan Keith oli uskonut. Joka oli tullut häntä tapaamaan vielä seuraavanakin päivänä. Keith oli luottanut Shiroon.

Kunnes Kerberoksen tapahtumat vuodettiin julkisuuteen.

Keithin kyyneleet kastelivat Shiron paidan. Hän vavahteli vahvojen käsivarsien otteessa, ja Shiro piteli häntä tyynesti, ankkuroi hänet tähän hetkeen ja tähän mökkiin. Oli jälleen vahvana kuin vuori, Keithin tukena ja turvana.

"Kiitos, että pelastit minut", Shiro kuiskasi, kun Keith oli itkenyt itsensä kuiviin. Hänen henkäyksensä hulmautti Keithin hiuksia.

"Eipä kestä", Keith niiskaisi. "Kiitos että palasit takaisin Maahan." Ja pidit lupauksesi.

"Ilo on minun", Shiro naurahti hiljaa. "Usko pois, ilo on todellakin minun."

Keith hymyili ja pujotti kätensä Shiron kainalosta tämän selälle. Hän painautui vieläkin lähemmäksi ja huokaisi syvään.

"Minun myös."

[Avaruuspiraatti]

Ihanaa, että pistit nämä takaisin <3 En ehtinyt vielä silloin kommentoida, mutta nyt on onneksi paremmin aikaa! (Plus teetä ja näköjään myös lumisade ulkona luomassa mukavaa lukutunnelmaa samalla ^.^)

Pakko sanoa, että vaikka minä kuinka tykkään söpöilystä ja Shiron sormista Keithin niskassa, niin ei hitto, kun tuo ensimmäinen ficlet vaan on niin kiva <3 Mikä tahansa tarina tai ficci, joka alkaa lauseella, jossa on sana lintukoto, ei voi olla huono! Keith on niin surku ja mökö ensimmäisessä ficletissä, ja minä oon ♥_♥ En siksi, että olisi jotenkin hauska lukea onnettomasta Keithistä, mutta kun tämä lähtöpiste tekee vaan niin paljon kivemmaksi sen, että Keith lopulta avautuu Shirolle ja päästää tämän lähelleen ja aw. Tykkään myös, miten tarkkaan Shiro ajattelee tuon, kun hän ekaa kertaa lähestyy Keithiä. Tunnistan siinä vähän itseänikin, koska mä aika usein, kun olen jossain vähän uudemmassa tilanteessa ja haluan antaa itsestäni tietynlaisen kuvan, mietin aika paljon just kehoni asentoa: annako itsestäni avoimen kuvan vai en? Muuten tuo mielikuva, jonka tuo ensimmäisen lähestymisen hetki antaa, on tosi vahva! Voin hyvin kuvitella, miten Shiro tulee tosi suoraselkäisenä ja sellaista shiromaista johtajuutta ja varmuutta ja rauhaa huokuvana sulkeutuneet ja myrtsin Keithin luokse. Sillai, en yhtään ihmettele, että Keith tykästyy Shiroon, koska olisin minäkin vaikuttunut Shiron olemuksesta :'D Ja minä sentään olen vain LUKENUT nyt tästä kohtaamisesta, enkä tietenkään ole ollut paikan päällä (Lol, nyt puhun tästä kuin olisi oikeasti tapahtunut. Ei, en ole tulossa hulluksi! Älä huoli!)

Ja voi nyyhky ja yhyy, kun Shiro antaa Keithille tuon punaisen nahkatakin ;-; Huomaa, kuinka tärkeä Shiro on Keithillä ollut alusta asti, kun Keith ei ole koskaan takista raaskinut erota.

Muistelen, että Arte pohti näiden suhdetta ja sen, hmm, no ei kummallisuutta mutta sellaista pientä ehkä epäilyttäväksikin kuvailtavaa tuntua. Mä itse olen mieltänyt Shiron ja Keithin suhteen alusta asti (siis Voltronin, toki myös tämän ficletparin) tosi veljelliseksi, joten on tosi jännä sitten lukea niistä parituksena. Muistelen myös, että Arte sanoi tuon toisen ficletin olevan NIIN Sheithiä, ja kyllä se mustakin on :'D Voi poikia <3 Sheith noi yleisestikin on tosi ristiriitainen paritus itselleni. Pidän siitä ja sit toisaalta en, koska nehän on ihan veljiä, luttanat! Tai ehkä mä vain olen niin klance-huuruissa aina, etten pysty sisäistämään samalla tavalla sitten muitakin parituksia. (Minun hc tämän ficin suhteen muuten on, että Lance tuossa toisessa ficletissä on noin hurjan kiukkuinen ei vain siksi, että se vähän pelästynyt ja muutenkin turhautunut, mutta myös siksi, että se tykkää Keithistä ja kyllä se varmasti näkyy päältä, että Shiro on tositosiTOSI tärkeä Keithille).

Nyyh, enemmänkin olisin voinut lukea :c Haluan nähdä, miten niiden suhde etenee~ \o/ Koska onhan nämä nyt aika Sheith, vaikka paritukseton tämä onkin <3 ;-)

[Maissinaksu]

Parituksettomanakin tämä menee oikein hyvin, mutta löysin kyllä Sheith-tunnelmaa samalla mukavasti johtuen ihan siitä, että kaikki tämä tutustuminen, lohduttaminen ja muu on vain niin sydäntäriipaisevan kaunista. <3 Olipa mukavaa lukea vähän näistä kahdesta kaiken Klance-tunnelmoinnin lisäksi.

Ennen sarjaa tapahtuneista asioista on poimittu kiehtova kokonaisuus tähän, vitsi miten pidin. Komppaan Piraattia tuon kehonkielen pohdiskelunkin kanssa, ja hyvä, että Shirokin kiinnitti asiaan huomiotaan ja yritti antaa itsestään avoimen kuvan. Keithillä sen sijaan on tapana laittaa kädet puuskaan tuon tuosta, mikä ei välttämättä aina viittaa negatiivisiin tunteisiin, mutta on vain tullut niin tavaksi. Mutta Shiro osaa löytää oikeat sanat ja eleet, voih. Ja ripaus kendoa mukana, cool! Plus toki punainen nahkatakki. ^^

Toisessa osassa oli mukava lukea muistakin (tulevista) Voltron-tiimiläisistä. Ja varsinainen kiukku-Lance sieltä sitten loikkasikin! Toki onhan siinä kamala määrä paineita, kun on tullut tehtyä jotain yleisen järjestyksen kannalta noinkin arveluttavaa ja olo tuntuu vähän lainsuojattomalta. Plus vielä ehkä Piraatin mainitsema hc pienestä ihastumisesta, joka ehkä koetaan vähän uhatuksi kaiken veljeilyn keskellä.

Mietin myös sen johdosta sitä, että miten itse suhtaudun Sheithiin, hmm... Se toimii. Sanoisin, että se ja Klance ovat keskenään niin valtavan erilaisia lähtökohtineen, että vertaileminen käy hankalaksi, sikäli mikäli sitä edes tarvitsee tehdä. Kolmas pyörä -fiilis olisi kyllä kovin ikävä Lancelle tässä kohtaa, mutta ihan mahdollinen, nyyh. Mutta siellä missä taas on Broganes, siellä puolestaan Klance! Aika mölösti muotoiltu, mutta yritin? Oli miten oli, Lancella oli liian monta syytä olla äkäinen tuossa tilanteessa, etenkin kun Hunk ja Pidge suhtautuivat asiaan astetta kypsemmin. Tarvittiin joku vähän kompensoimaan.

Keith heräsi siihen, että joku silitti hänen niskaansa.

*gasp* ehkä kuolin vähän tälle. <3

Kyllä vain, hieno teksti on tämä! Kiitoksia!

- Ayu

[Beelsebutt]

Jösses kun tässä kommakommaamisessakin menee mulla iäisyys :F

Piraatti, luin uudelleen noi kaksi enkä kyllä itse osaa päättää, kummasta tyksin itse enemmän. Tokassa on noita häiritseviä Sheith-elementtejä, mut sitten taas ykkönen on jotenkin... tönkkö. Heh. Negan kautta mutta joo! Kivaa, jos Shiron ja Keithin lähestyminen toimi! Muistelisin, että sen kohtauksen kanssa oli hivenen verran ongelmia Takki-hc on mulla ollut vahvana mielessä jo tooooosi pitkään. Enkä ainakaan muista, että olisin sitä edes lainannut keltään muulta, kuten esim. hanska-hc:n (nekin on Shirolta, mutta se liittyy imho Sheith-verseen).

Silloin kun Arte luki nää kaksi, niin tuolla taisi vielä olla yksi, jos ei kaksikin päälakisuukkoa, jotka häivisivät jonkun editoinnin yhteydessä (muuttuivat henkäyksiksi ja hiusten hulmutteluiksi tjsp). Arte taisi nähdä myös sen version (ennen julkaisua), jossa Keith työnsi polvensa Shiron jalkojen väliin VELJELLISESTI mut se ei kuulemma oo lainkaan veljellistä xD eiku mä hain siinä jotain sellaista "mennään lomittain, koska sänky on niin pieni ja muuten tiputaan" -fiilistä, mut mua informoitiin, että se ei tässä tapauksessa käy. Joten! Ei ihme, että Arten vanhassa kommentissa oltiin kovasti enemmän Sheitheissä kuin Broganeseissa!

Klanceen en ota kantaa, se voi olla siellä lukijan silmässä kirjoittaessa ei ollut sellaista tarkoitus tuoda esiin, mutta nyt kun mainitsit asian, niin helposti voin kyllä kuvitella, että tuokin on voinut Lancen päässä pyöriä!

Mutta niin! Mä nyt luin tän oikein Broganes-lasit päässä ja pysyn siinä lujassa uskossani, että tää on veljellinen ficcipari. Tän jälkimmäisen varsinkin voi lukee myös (esi-)Sheithinä, mut minusta tuon ekan ficin yhdistäminen tokaan, siinä ekassa mainittu (lievä) hyväksikäytön uhkatilanne sekä Keithin päänsisäinen täysi, luja, täydellinen luottamus Shiroon saa mut irvistelemään Sheith-tulkinnalle nykyään aika vahvasti, kun nimenomaan pohjaudutaan molempiin ficceihin sarjana. Toki jokaisella on oikeutensa lukea nää miten haluaa, en sitä tarkoita! Ja toinen ficcihän alun alkaen oli omistettu Duzkulle juuri siksi, että yritin kirjoittaa sen silleen Broganes tasapainoilee (esi-)Sheithin kanssa -tyylisesti eli luettavaksi kummin vain. Tarkoitin vain nyt oman pääni sisäistä mielikuvaa näistä kahdesta ficistä. Mutta niin! Nää kaksi linkittyvät pääni sisällä samaan verseen, johon esim. noi Shatt-ficcini liittyvät, varsinkin se Kynnyksen yli (koska olivat osa samaa kokoelmaa, samaa verseä, aikanaan). Ei sillä, että siinä Shiro & Keith -välejä pohdittaisiin, mutta noin fyi

Kiitos kaunis kommentista <3 ja tuhottomasti anteeksi kun näin kauan kesti vastata siihen :F


Ayu, oih, Sheithin ja Klancen vertailu, nou nou nou xDD Tai no voi vertailla kiihkottomasti, mut oon vaan jotenkin niin väsynyt Tumblerin sotaan noiden kahden shipin välillä. Teoreettisesti se on Shiro-shippareiden ja anti-Shiro-shippareiden välillä mut käytännössä se on Sheith vs. Klance. Ja mä pidän molemmista! Tällä hetkellä olen Shiro-sentrinen, joten tykkään enemmän Sheithistä jos noista kahdesta pitää valita (tosin tää toimii vain enkkupuolella, jännä sinänsä!) mut koska Shatt pyörii ekana päässä atm. niin Klance on siinä rinnalla vallan mainio (ellei sitten Hance tai Kidge tai Allurance tai Heith jne jne). Mutta joo! Et tarkoittanut tuota, tiedän, pahoittelen avautumista (jossa vertailin niitä itsekin, haha) xD

Mutta joo! Kehonkieli. Mä oon tautisen tietoinen tuosta ja vähän väkisillä koitan pitää käteni ei-puuskassa jos haluan ekstrana ilmaista, että joo, voit puhua mulle ja ei, mulla ei oo mitään sua vastaan jne. Tosin paljon myös (aluksi) tiedostamatta matkin toisen eleitä, että jos se nojaa kämmeneensä niin pian teen minäkin, sitten hogaan jutun jossain vaiheessa ja vaihdan asentoa xD Omg, oon kyllä yksi ongelmatapaus.

Niskasilittelyt <3 totally veljellistä! Tai ainakin voi niinkin asiaa katsoa


Kiitospiitos kommentista <3


// Ai niin! Piti vielä avautua sen verran, että jestas, tän ficciparin kirjoittamisesta on aikaa. Mitenniin Keith ei tiedä, keitä biologiset vanhempansa on, jos se kuitenkin asustelee vanhassa kotihökkelissään? Ja muistaa vielä isänsä? Pöh. Noh, pistetään AU:n piikkiin