Nimi:Ilman syytäkin voi hemmotella
Kirjoittaja: tirsu
Genre: fluff, slice of life, AU, slash, pikkiriikkisesti H/C ja one-shot
Paritus: Sirius/Remus
Ikäraja: S
Summary: Siriuksella oli oma salainen kätkönsä pahan päivän varalle ja kyseinen hetki täytti varmasti kriteerit käyttöön otolle. Disclaimer: Tämä ficci on kirjoitettu pelkästään viihdytystarkoituksiin. Harry Potter- maailma hahmoineen ja paikkoineen kuuluu J.K. Rowlingille, minä vain lainaan hänen upeita hahmojaan. En hyödy tästä rahallisesti lainkaan, kunhan kirjoitan omaksi ilokseni (ja muiden iloksi).
A/N: Pienoinen synttärificci
Seculle! Iloista syntymäpäivää!
Toivottavasti tämä on mieleesi.
Huomauttamisen arvoista on, että tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjoitan kyseisellä parituksella.
Vaikka asia ei nyt itse ficissä tule esille, niin tämä sijoittuu Jameksen ja Lilyn kuoleman jälkeiseen elämään. Eli toisin sanoen, Sirius ei koskaan lähtenyt Peterin perään vaan Remus, joka tiesi vaihdosta, esti aikeen. Näin ollen Sirius ei joutunut lainkaan Azkabaniin. Vaikka Sirius vaati saada kummipoikansa huoltajuuden itselleen, Harry päätyi kuitenkin Petunian hoiviin.
Ilman syytäkin voi hemmotellaUlkona vallitsi aamuyön pimeys, koko yön ulvonut tuuli oli viimein laantunut ja puiden ruskan peittämät oksat olivat liikkumattomia. Ainoa valon lähde metsässä kajasti aukiolla olevasta hirsimökin yhdestä ikkunasta. Tiilikaton, joka oli peittynyt lähes kokonaan sammaleeseen, savupiipusta nousi harmahtavia savukiehkuroita.
Mökin sisällä, melko isossa keittiössä, oli täysi häslinki päällänsä. Tummanharmaisiin collegehousuihin pukeutunut Sirius seisoi keittiönpöydän ääressä keskittynyt ilme kasvoillaan. Pitkän puoleisiksi kasvaneet hiukset oli sidottu löysälle nutturalle, paljasta ylävartaloa peitti musta essu, jossa oli yltympäriinsä pinkkejä pilkkuja.
Sirius raapi poskeaan katse reseptikirjassa, jonka hän oli löytänyt pikkuiselta hyllyltä – näemmä heillä oli useampikin reseptikirjanen. Hän silmäili pannukakun ohjetta. Hän oli tehnyt jo taikinan, nyt hänen pitäisi antaa sen turvota jonkin aikaa. Resepti ei kuitenkaan kertonut hänelle mistä hän tietäisi taikinan olevan tarpeeksi turvonnutta tai kuinka pitkä aika ”jonkin aikaa” on.
Olkiaan kohauttaen Sirius siirsi piripintaan täynnä olevan taikinakulhon syrjään. Hän palaisi taikinan pariin myöhemmin, sillä seuraavaksi hänen aikeensa oli etsiä reseptikirjasta muffinsiohje.
Hän oli herännyt neljän paikkeilla ja hiipinyt hiljaa yläkerrasta alas keittiöön. Parisen viikkoa sitten hän oli saanut idean valmistaa yllätysaamiainen Remukselle ja niinpä hän oli vihdoin ryhtynyt tuumasta toimeen. Mutta koska Remuksella oli tapana herätä aikaisin aamulla, Siriuksen ei ollut auttanut muu kuin herätä vielä aikaisemmin kuin tämä onnistuakseen yllätyksessään. Hän inhosi aikaisia aamuja, hän rakasti nukkua myöhään ja laiskoja aamuja. Joten oli siis taattua, että hän onnistuisi yllätyksessään: Remus ei odottaisi hänen koskaan nousevan niin aikaisin.
Aikainen herätys oli vaatinut melkoisia ponnistuksia (yhtään liioittelematta) ja mukin vahvaa kahvia, mutta kaikki tulisi olemaan vaivan arvoista. Aikainen herätys oli ollut myös ongelmallista, sillä hän ei ollut voinut käyttää herätyskelloa, jottei olisi herättänyt Remusta samalla. Hänen oli siis pitänyt keksiä toinen keino. Hän oli ensin ajatellut valvomista, mutta se oli täysin typerä ajatus alkujaan. Sohvalla nukkumisenkin hän oli hylännyt samaten, sillä miksi nukkua epämukavalla sohvalla, kun hän saattoi nukkua omassa pehmeässä sängyssään?
Lopulta hän oli päätynyt yksinkertaiseen ja vanhaan jippoon, jota he olivat Jameksen (sydämessä tuntui tuttu pieni kaipauksen pistos) kanssa käyttäneet koulussa, kun heillä oli venähtänyt liian myöhään ja aamulla oli herättävä aikaisin. Hän oli täyttänyt lasin vedellä, noitunut sen heittämään vedet hänen kasvoilleen oikeaan kellon aikaa ja asettanut sen sitten yöpöydälleen. Hän oli myös taialla pitänyt huolen siitä, että vesi oli pysynyt kylmänä koko yön ajan. Kyseinen jippo oli toimiva, ja sen avulla hän oli aamulla herännyt neljältä ilman, että Remus oli herännyt.
Sirius hyppäsi automaattisesti kaikki leseä ja kauraa sisältävät muffinsit yli samoin kuin muuten terveelliseltä vaihtoehdolta vaikuttavat muffinsit. Niissä ei ollut mitään hauskaa. Muffinsin kuului olla isoja ja makeita, herkullisia muffinseja täynnä paheita. Mahtaisikohan jostain löytyä resepti tuliviskiä sisältävistä muffinsseista? Ne olisivat täydellisiä – jos Remus tykkäisi tuliviskistä.
Suklaahippumuffinsit olivat klassikko, joten Sirius päätti tehdä niitä selattuaan reseptikirjasen kaikki muffinsiohjeet lävitse. Sen lisäksi ohjekin oli tarpeeksi yksinkertainen, joten hänen onnistumisprosenttinsa nousivat onnistumisen suhteen huomattavasti.
Taikasauvansa avulla Sirius lennätti tarvitsemansa aineosat yksitellen pöydälle. Hänellä ei ollut tietoa siitä, mitä ihmettä spelttijauhot olivat eikä heiltä edes sellaisia löytynyt. Vaivautumatta ajattelemaan asiaa sen enempää Sirius päätti korvata spelttijauhot vehnäjauhoilla, joita heiltä ainakin löytyi, sillä jauho kuin jauho eikö niin?
Heillä ei ollut tummaa suklaatakaan, mikä oli hieman poikkeuksellista, sillä Remuksella oli tapana pitää heidän suklaavarastonsa ehtymättömänä. Siriuksella oli oma salainen kätkönsä pahan päivän varalle ja kyseinen hetki täytti varmasti kriteerit käyttöön otolle. Hieman pettymystä tuntien Sirius haki paukkusuklaansa piilopaikastansa. Ihan kuin hän tekisi suurtakin uhrausta.
Varmistettuaan, että kaikki tarvittavat ainekset ja välineet olivat pöydällä, Sirius luki uudelleen reseptin ensimmäisen kohdan. Esilämmitä uuni. Mitä ihmettä sekin tarkoitti? Voisikohan sen kohdan yli hypätä vai oliko esilämmittäminen erityisen tärkeä seikka?
Muutaman minuutin pohdinnan jälkeen Sirius tajusi mitä uunin esilämmittämisellä tarkoitettiin. Sillä samaisella hetkellä hän tunsi olonsa myös hyvin tyhmäksi, kun hän ei ollut heti tajunnut niin yksinkertaista asiaa kuin esilämmitys. Ehkä hän voisi laittaa sen aikaisin heräämisen piikkiin? Olihan ymmärrettävää, että hän oli sen vuoksi normaalia väsyneempi kuin yleensä herätessään.
Laitettuaan uunin päälle Sirius luki mitä hänen pitäisi seuraavaksi tehdä. Voi pitäisi sulattaa ja antaa sen jälkeen jäähtyä. Voin jäähtyessä hänen pitäisi pilkkoa suklaa hippusiksi. Molemmat tehtävät kuulostivat erittäin helpoilta. Niistä suoriutuisi vaikka silmät kiinni – mutta ei Siriuksella kuitenkaan ollut aikomusta hoitaa kumpaakaan silmät kiinni.
Sirius leikkasi palan voita ja heitti sen vaa’alle: viisi grammaa liikaa. Napsaistuaan ylimääräiset grammat pois hän meni sytyttämään levyn. Se ei ottanut heti onnistuakseen ja neljännen yrityksen jälkeen hän oli valmis kiroilemaan. Kolmannen kerranhan pitäisi sanoa toden! Kuinka hän inhosikaan kaasuliettä. Miksi ei ollut olemassa jotain helpompaa mallia, jonka kanssa ei tarvitsisi tapella ikuisuutta?
Onnistuttuaan viimein saamaan pienen liekin syttymään lieden alle Sirius siirsi voipalan kattilaan. Löydettyään puuharukan voipaketin alta hän vei kattilan liedelle ja alkoi tökkiä puuharukalla voin palasta. Sen sulaminen oli turhan hidasta hänen makuunsa, enimmäkseen siksi, että hän pelkäsi ajan käyvän vähiin. Lankakerällä leikkivä kissakello näytti vähän vaille viittä. Hänellä olisi siis noin kolmisen tuntia vielä aikaa ennen kuin Remus heräisi.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan (vähän vain liioitellen) jälkeen voi oli sulanut kokonaan. Sirius sammutti lieden ja siirsi kattilan syrjään. Seuraavaksi oli suklaan pilkkomisen vuoro.
Pilkkoessaan suklaata Sirius saattoi laittaa muutaman palan omaan suuhunsa. Ihan vain varmistaakseen, että niiden maku oli yhä kohdillaan. Eihän hän nyt halunnut tarjota Remukselle vanhentuneita suklaita, ei. Se olisi todella töykeää.
Suklaan pilkkominen tahmasi kädet (sekin oli taitolaji liata molemmat kädet vaikka toisessa kädessä oli veitsi), mikä oli oikeastaan kiva, koska niin sai tekosyyn olla lapsellinen ja nuolla kätensä puhtaiksi pesemisen sijaan. Ei se tietenkään ihan hygieniasta olisi leipoessa, joten kai hänen olisi sitten ainakin virutettava kätensä ennen kuin jatkaisi muffinsitaikinan tekoa.
Vaikka Sirius, syystä tai toisesta, oli päättänyt hoitaa leipomiset ilman taikaa, hän käytti sitä kananmunien rikkomiseen. Hän inhosi sitä sotkua, joka kananmunista aiheutui. Hän inhosi myös sitä, kuinka hän aina onnistui kananmunan rikkoessaan samaan kuoren palasia kaikkialle. Niiden pyydystäminen taikinan joukosta oli erittäin ärsyttävää. Siinä touhussa katkeaisi viileimmänkin viilipytyn hermot alta aikayksikön.
Siriuksen piti mitata ruokasoodaa kuiville aineksille tarkoitettuun kulhoon, mutta hän sai huomata sen olevan loppu. Kuka oli ollut niin idiootti, että oli laittanut tyhjän purkin takaisin kaappiin? (Luultavasti hän itse, kun hän asiaa tarkemmin mietti). Hän koetti löytää reseptikirjasta kohdan, joka kertoisi mitä siinä vaiheessa pitäisi tehdä, jos jokin ainesosa loppuisi kesken tai jos sitä ei sattunut löytymään ollenkaan. Hän ei löytänyt kirjasta mitään vastausta siihen.
Mietittyään asiaa hetken Sirius päätti laittaa leivinjauhetta hieman enemmän kuin piti. Kyllä sillä tavalla varmasti saattoi korvata ruokasoodan. Ne kaksihan olivat melkein sama asia.
Varmistettuaan, että hän oli sekoittanut sulan voin sekaan kaikki kuivat aineet (ei kai maailma nyt siihen kaatuisi, että hän oli vahingossa lisännyt kuivat aineet voisulaan vaikka reseptin mukaan hänen olisi pitänyt lisätä voisula kuiviin aineisiin?) sekä maidon ja kananmunat, Sirius kaasi pienestä kulhosta pilkkomansa suklaahiput taikinan joukkoon. Varoen hän sekoitti suklaahiput nuolijan kanssa kaikkialle taikinaan.
Reseptissä käskettiin täyttämään vuoasta kaksi kolmasosaa, mutta se kuulosti Siriuksesta vähältä. Niinpä entinen rohkelikkolainen päätti laittaa taikinaa melkein koko muffinsivuoan täydeltä. Niin muffinseista tulisi korkeita.
Tyytyväisenä itseensä Sirius laittoi pellin, jossa muffinsivuoat olivat, uuniin. Hän taikoi uunin muistuttamaan häntä vilkaisemaan vartin päästä muffinsien kypsyyttä.
Sirius laittoi tulpan paikkaan tiskialtaassa, ruiskutti sinne sitten vihreää saippuaa ja avasi hanan täysille. Hän leijutti astiat pöydältä altaaseen vaahdon sekaan ja, koska hän ei erityisemmin välittänyt tiskaamisesta, hän taikoi tiskiharjan hoitamaan astiat puolestaan puhtaiksi. Sen jälkeen hän varmisti, että astiat menivät vuorollaan kiltisti lämpimän veden alle huudeltaviksi ja astiapyyhkeen kuivattaviksi. Kun astiat olisivat kuivat, hän leijuttaisi ne takaisin paikalleen. Niin kätevästi hän saisi hoidettua tiskaamisen joutumatta kuitenkaan itse tekemään sitä. Periaatteessa, sillä oikeastaanhan hän tiskasi itse taian avulla.
Pöydän pintaa Sirius ei vielä pyyhkinyt, sillä hän likastaisi sen pian kuitenkin uudelleen jatkaessaan aamiaisen valmistamista. Hänen pitäisi tehdä pari voileipää (valmiista leivästä, niitä hänellä ei ollut aikomusta leipoa itse), paistaa munia ja pekonia, paistaa pannu…
Pannukakut! Sirius oli ihan kokonaan unohtanut pannukakkutaikinan. Voi pyhä Merlin, toivottavasti se ei ollut tullut yli tai jotain.
Sirius ähkäisi nähdessään pannukakkutaikinakulhon. Sitä oli valunut hieman ylitse. Hänen pitäisi siis pyyhkiä kulhon reunat puhtaaksi ja pöytää kulhon alta, johon taikina oli ehtinyt reunaa pitkin valumaan. Voi kuinka kiva.
Kiltisti Sirius haki kostean rätin. Hän pyyhki kulhon reunat puhtaaksi varoen läikyttämästä taikinaa enempää ylitse. Ennen kuin hän pystyi pyyhkimään pöydän kulhon alta, hänen piti käydä huuhtelemassa rätti, muuten sotku vain leviäisi.
Saatuaan pöydän pyyhittyä ja rätin huuhdeltua uudelleen puhtaaksi, Sirius vilkaisi jälleen pannukakun reseptiä. Lettupannun syvennykset pitäisi sipaista rasvalla ennen kuin niihin annostellaan taikinaa.
Huuliaan mutristellen Sirius laski reseptikirjan pöydälle. Hänen teki mieli lisätä taikinaan vielä jotain, mutta hän ei tiennyt mitä. Ei suklaata kuitenkaan, koska sitä oli muffinseissa. Eikä heillä ollut mitään karkkiakaan, jota olisi voinut lisätä joukkoon. Vaahtokarkki voisi olla kiva, mutta se oli päässyt loppumaan viime viikolla, kun he olivat nauttineet lämmintä kaakaota.
Sirius katsahti ikkunasta ulos. Hän voisi käydä vilkaisemassa sattuisiko metsästä löytymään mustikoita. Eikös vielä ollutkin mustikka-aika?
Hiljaa kulkien Sirius meni ulkoeteiseen ja veti kengät jalkaansa. Niin ääneti kuin pystyi, hän avasi ulko-oven. Hän laittoi oven väliin saappaan, jotta ovi ei menisi lukkoon sillä aikaan, kun hän haahuilisi metsässä mustikoita keräämässä.
Syksy oli ilmiselvästi saapunut, sillä ilma oli erittäin viileää. Hengitys höyrysi ilmassa. Ruskan väreissä komeilevat puut olivat alkaneet liikkua jälleen pienen tuulenvireen mukana. Ruohoa peitti härmepinta.
Siriusta kadutti pienesti, ettei hän ollut tullut vetäneeksi takkia yllensä. Ilma ei todellakaan ollut suosiollinen paidattomaan kuljeskeluun.
Siriuksen piti mennä hieman syvemmälle metsään ennen kuin hän onnistui löytämään mustikkapensaan. Pensas oli täynnä mustikoita, monet niistä olivat yllättävän isoja.
Kohmeisin käsin Sirius poimi mukin täyteen mustikoita niin nopeasti kuin pystyi. Hän värisi viileydestä ja hänen ihonsa oli vetäytynyt kananlihalle. Ja hänestä tuntui siltä kuin hänen nenänsä alkaisi valuta uhkaavasti. Ei kiva.
Saatuaan mukin kukkuroilleen mustikoita Sirius hölkkäsi sisälle. Hän potkaisi saappaan pois oven välistä mennessään sisälle. Riisuttuaan kenkänsä hän viipelsi takaisin keittiöön. Hän laski mukin pöydälle ja alkoi tahkoa käsiänsä yhteen saadakseen ne lämpimiksi. Päällä oleva uuni (samoin kuin pieni takka olohuoneessa) piti huolen siitä, että keittiö oli lämmin, mikä auttoi Siriusta myös lämpiämään.
Uuni vinkaisi niin, että Sirius oli ainoa, joka sen mökissä kuuli. Joko vartti oli tullut täyteen? Tai oikeastaan, oli melkoinen ihme, ettei se ollut tullut täyteen juuri silloin, kun hän oli värjötellyt ulkona.
Sirius nappasi patakintaat käsiinsä, avasi uunin luukun ja nosti pellin ulos. Hampaidensa avulla hän nappasi toisen patakintaan kädestään, hapuili veitsen käteensä ja kokeili sen avulla kolmesta muffinsista niiden kypsyyden. Veitsen kärkeen ei tarttunut lainkaan taikinaa, mikä oli hyvä. Se oli merkki siitä, että muffinsit olivat kypsiä.
Näyttävästikin vuoan täyttäminen melkein kokonaan ei ollut järkevä veto. Muffinit olivat kohonneet ja olivat isokokoisia, mutta taikinaa oli päätynyt pellillekin ja vuokien reunat olivat sotkuiset. Hänen pitäisi repiä vuoat pois ennen tarjolle laittamista.
Laskettuaan pellin patalappujen päälle Sirius palasi uunin luokse ja tönäisi luukun kiinni, minkä jälkeen hän sammutti uunin. Hänellä ei ollut sille käyttöä enää tänään.
Sirius haki lettupannun ja laski sen liedelle. Melkein heti valmiiksi ärsyyntyneenä hän alkoi sytyttää liettä uudelleen. Hänen (hermojensa) onneksi hän onnistui sytyttämään lieden toisella kerralla. Hän tuuletti pikaisesti nopeaa onnistumistaan kuin pisteen tekemään onnistunut huispaaja.
Kokeiltuaan varoen lettupannun olevan tarpeeksi kuuma Sirius kävi hakemassa pöydältä puhtaan desimitan, jonka jälkeen hän nouti taikinakulhon. Koska se oli ihan täyteen, hänen piti kuljettaa se erittäin varovaisesti lähemmäs uunia.
Hän oli jo kaatamaisillaan taikinaa lettupannun koloon, kun hän tajusi unohtaneensa ottaa paistinlastan ja mustikat kätensä ulottuville. Hän harppoi pöydän luo ja nappasi lastan toiseen käteen ja mukillisen mustikoita toiseen.
Sirius kauhoi desimittaan uudelleen taikinaa ja kaatoi verkalleen taikinaa jokaiseen koloon. Sen jälkeen hän otti kätensä täyteen mustikoita ja ripotteli niitä koloissa olevien taikinoiden pinnalle. Paistinlastan reunalla hän painoi pari mustikkaa vähän pintaa syvemmälle.
Pannukakuista tulisi varmasti todella hyviä ja maukkaita. Ellei hän mokaisi paistamista.
★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ Keittiönpöytä oli pyyhitty kauttaaltaan puhtaaksi. Muffinssit oli aseteltu sikin sokin punottuun koriin. Korin ja muffinsien väliin Sirius oli taitellut paperia. Pannukakut olivat peitetty alumiinifolion alle, jotta ne pysyisivät pidempään lämpiminä.
Pöydälle oli asetettu puinen reunuksellinen tarjotin, johon oli jo laitettu leipälautanen ja pitkä että kapea lasi. Tarjottimen vieressä oli yksinkertaisesti taiteltu lautasliina sekä raidallinen teemuki, josta puuttui korva.
Sirius hääri lieden äärellä paistamassa paria munaa ja muutamaa pekonin palasta. Pekoneista levisi herkullinen tuoksu, joka sai hänen vatsansa kurnimaan nälästä. Hän ei ollut syönyt mitään herättyään, juonut ainoastaan mukillisen kahvia.
Hän nappasi yhden pekonin palan paistinpannulta suuhunsa. Se ei haittaisi mitään, sillä Remukselle jäi yhä viisi palaa pekonia. Sitä paitsi, ei Remus edes tiedä, että ensi alkuun pekonia oli ollut kuusi kappaletta.
Pekoni maistui todella hyvälle. Se oli ihanan rapeaa ja suolaista. Juuri täydellisen kypsää – Sirius piti itseään pekonin paistamisen mestarina. Siinä piti olla todella tarkka, jottei pekoni pääsisi paistumaan liikaa tai jottei se jäisi raa’an puoleiseksi. Kukaan ei tykkäisi syödä sellaista pekonia, jonka paistaminen olisi epäonnistunut jommallakummalla tavalla.
Remus väitti, että se oli pelkkää höpönlöpöä, mutta tämä ei osannutkaan paistaa pekonia kunnolla, että niin. Mitenkäs se suu nyt laitettiin? Vaan eipä niin, ei Sirius aikonut Remukselle sitä ääneen sanoa, ettei tämä hänestä osannut paistaa pekonia kunnolla. Hän ei halunnut tämän vihaa niskaansa.
Sirius sammutti lieden kolmatta kertaa sinä aamuna. Hän vei paistinpannun keittiönpöydällä odottavan paistinlapun päälle. Hän haki kaapista kaksi lautasta ja laski ne tarjottimelle. Hän siirsi paistetut kananmunat ja pekonit toiselle lautaselle. Lautaselle, jossa kulki kaksi vihreää raitaa reunoilla, hän latoi kymmenkunta pannukakkua. Pannukakkujen päälle hän kaatoi vaahterasiirappia ja pursotti kermavaahtoa. Koska kaapista oli löytynyt strösseleitä, Sirius sirotteli niitä reilusti kermavaahdon päälle.
Hän asetteli lautaset tarjottimelle. Se teki tiukkaa, mutta hän sai molemmat mahtumaan tarjottimelle. Siirrettyään lasia hieman tarjottimella Sirius otti teemukin käteensä ja meni vesipannun luokse. Se oli aikoja sitten viheltänyt sen merkiksi, että vesi oli kiehunut, mutta hän ei ollut välittänyt siitä silloin. Vesi oli yhä lämmintä, muttei niin kuumaa, että kun ottaisi hörpyn, kieli palaisi. Nyt Remus voisi ottaa heti tyytyväisenä hörpyn ja nauttia teestään ilman pelkoa kielen polttamisesta.
Sirius ei osannut hauduttaa teetä toisin kuin Remus, joten sen vuoksi hänen poikaystävänsä oli tyydyttävä teepussi teehen. Hän selaili hetken ajan heidän laajaa teepussivalikoimaa, kunnes päätyi inkivääriteehen. Hän avasi kuoren, jossa teepussi oli, ja asetti pussin sitten mukiin vapauttamaan makunsa ja värinsä.
Sirius nappasi vielä pari muffinsia korista ja asetti ne tarjottimelle teemukin molemmille puolille. Tarjotin oli todella täynnä, se olisi näyttävästi tarvinnut isontaa. Mutta olkoot tämän kerran, sillä Sirius ei jaksanut tyhjentää tarjotinta ja täyttää sitä taas uudelleen. Riitti, kun hän muistaisi seuraavalla kerralla sitten. (Olisi varmaan parasta kirjoittaa se johonkin ylös, tosin.)
Sirius loitsi tarjotin leijumaan edellään ja napattuaan ruokailuvälineet vielä hän lähti kohti yläkertaan vieviä rappusia. Rappuset olivat puiset, jotka oli maalattu joskus kauan sitten tummanpunaisella. Maali lohkeili sieltä täältä, mikä oikeastaan tarkoitti sitä, että heidän olisi joku kaunis päivä otettava niiden pinnan uudistaminen tehtäväksi. Vanha maali pitäisi raapia ensin pois ja sitten vasta maalata uudella värillä. Joka ei todellakaan olisi tummanpunainen. Vaikka Sirius oli ylpeä rohkelikkolainen (kerran rohkelikkolainen, aina rohkelikkoinen) hän ei pitänyt punaisesta väristä missään sen sävyistä. Hän piti enemmän oranssista ja merenvihreästä, joista ehkä jälkimmäinen sopisi paremmin rappusten uudeksi väriksi. Oranssi saattaisi olla liian räikeä.
Sirius astui yhden rappusen ylitse, sillä se oli nariseva eikä hän halunnut Remuksen heräävän ennen kuin hän itse herättäisi tämän. Hän oli meinannut aamulla väsyksissään astua kyseiselle askelmalle, mutta oli viime hetkellä muistanut sen narisevan erittäin äänekkäästi. Sen seurauksena hän oli melkein kaatunut takamukselleen, mutta onneksi melkein vain. Muutoin olisi sattunut kivasti.
Ovi oli yhä raollaan, kuten Sirius oli sen jättänyt herättyään. Huoneessa oli pimeää, mikä oli hyvä. Remus nukkui siis vielä sikeästi.
Kuin herrasmies konsanaan, Sirius päätti herättää Remuksen ennen kuin sytytti valon. Hän seisautti tarjottimen ilmaan ja hiipi verhokatoksen alla olevan sängyn oikealle puolelle. Hän kumartui katsomaan Remuksen kasvoja. Ne olivat edelleen hieman kalpeat ja arvet tämän kasvoilla erottuivat entistä paremmin aivan kuin ne olisivat olleet tuoreet. Jotkut olivatkin.
Hellästi Sirius silitti Remuksen poskea, jossa tuntui sängen alkua. Hän kurottautui painamaan suukkosen tämän otsalle.
>> Hei pikku susihukkani, olisi aika herätä
>>, Sirius puhui hiljaisella äänellä.
>> Minulla on sinulle yllätys.
>>Remus ääntelehti ja rypisti kulmiaan. Muuta merkkiä mahdollisesta heräämisestä ei ollut eikä tullut.
>> Reee-muuus, he-rä-tys
>>, Sirius kovensi hieman ääntään.
Kun sekään ei auttanut, Sirius päätti että oli aika ottaa järeät aseet käyttöön. Hän nousi sängylle ja kävi hajareisin istumaan Remuksen jalkojen päälle. Ilkikurisesti virnistäen hän vei kätensä vaaleanruskeahiuksisen kyljille ja alkoi kutittaa tätä.
Remus vääntelehti hänen allaan hetken, kunnes avasi silmänsä.
>> Mitä sinä teet?
>>>> Herätän sinut
>>, Sirius vastasi, muttei lakannut kutittamista.
>> Muitakin tapoja olisi
>>, Remus valitti ja haukotteli.
>> Yritinkin ensin muuta tapaa, mutta kun se ei toiminut, niin
>>, Sirius kohautti olkiaan.
>> Mitä kello on?
>> Remus kysyi.
>> Kohta kahdeksan
>>, Sirius vastasi.
>> Kahdeksan
>>, Remus toisti ja kurtisti kulmiaan.
>> Miten sinä olet hereillä jo?
>>>> Koska, kuten jo sanoin, minulla on sinulle yllätys
>>, Sirius kertoi ylpeyttä äänessään.
>> Ai. Ei millään pahalla, Sirius, mutta en millään ole sillä tuulella nyt, joten jospa toisten…
>>, Remus kuulosti pahoittelevalta.
>> En minä sitä tarkoittanut! Onpas herralla likainen mielikuvitus!
>> Sirius sanoi muka loukkaantuneena.
>> Niinkö? Mitä sitten?
>> Remus oli utelias.
Sirius nousi pois sängystä ja meni oviaukon luokse, jonka lähettyvillä valokatkaisin oli. Hän sytytti valot, mikä sai Remuksen räpyttelemään silmiään. Hupsista. Ehkä hänen olisi pitänyt varoittaa tätä. No, minkäs sille enää voi.
Sirius leijutti tarjottimen sängyn luokse.
>> Nouse istumaan.
>>Remuksen tehtyä työtä käskettyä, Sirius laski tarjottimen tämän syliin. Remus katsoi tarjotinta yllättyneenä.
>> Mitä tämä on? Tai siis, mitä varten tämä on?
>> Remus kysyi nostaen katseensa häneen.
>> Hyvää syntymäpäivää!
>> Sirius huudahti ja heilutti käsiään.
>> Ei nyt ole minun syntymäpäiväni ja sinä tiedät sen varsin hyvin
>>, Remus totesi.
>> Pientä hemmottelua vain
>>, Sirius sanoi istahtaessaan sängylle.
>> Mitä sinä olet tehdyt?
>> Remus siristi silmiään.
>> Mitä? Miksi luulet minun tehneeni pahojani? Voin hyvin hemmotella sinua ilman syytä. Ei siihen tarvita aina jotain erityistä syytä
>>, Sirius puolustautui.
>> Sirius
>>, Remus sanoi
sillä äänensävyllä.
Sirius huokaisi ja nosti oikean kätensä pystyyn.
>> Hyvä on, hyvä on. Edellisyö oli täysikuu ja… Olisin tuonut aamiaisen sänkyyn jo eilen, mutta tiedän kuinka raskaita täyden kuun yöt ovat ja että olet niiden jälkeen hemmetin väsynyt. Siksi tein niin tänään, kun olet vähän enempi voimissasi. Toin muuten inkivääriteetä, joka antaa sinulle tarvitsemaasi energiaa. Se myös auttaa hieman kipujen kanssa.
>>>> Okei, stop
>>, Remus keskeytti hänen pälpätyksensä.
Sirius hiljeni ja veti huulensa tiukkaan viivaan. Remus katsoi häntä silmissään lempeä katse. Tämä kurottautui painamaan käden hänen poskelleen. Kosketus oli hellä.
>> Kiitos. Olet rakas
>>, Remus sanoi.
>> Niin sinäkin olet
>>, Sirius hymyili.
>> Nyt, syö.
>>>> Selvä se
>>, Remus hymähti.
Sirius myhäili tyytyväisenä, kun Remus tutkaili tarjottimen sisältöä. Kaikki näytti oikein hyvältä. Kaikkea ei ehkä ollut aseteltu hienosti niin kuin jossain hienossa paikassa, mutta ei sillä ollut väliä. Vain sillä oli väliä, että kaikki oli tehty rakkaudella. Suurella rakkaudella.
>> Tässä on aika paljon kaikkea
>>, Remus lausahti.
>> Todellakin. Et syönyt eilen paljoakaan
>>, Sirius huomautti.
Remus kohautti olkiaan ja otti toisen voileivistä. Sirius tuijotteli hetken poikaystävänsä syömistä nilkkaansa heilutellen. Hänen teki mieli heittäytyä selälleen ja käydä nukkumaan. Häntä oli alkanut ramaista äkkiä, ehkä se johtui aikaisesta heräämisestä.
Ennen kuin hän ehti käydä pitkälleen, hänen vatsansa muistutti häntä pitkällä valittavalla äänellä, ettei hän ollut syönyt yhtikäs mitään koko aamuna. Remus vilkaisi häntä ja hän vain virnisti tälle napaten tarjottimelta toisen muffineista.
>> Ei kai haittaa?
>> Sirius kysyi haukattuaan muffinsista palasen.
>> Ei, mutta älä puhu ruoka suussa
>>, Remus vastasi.
Sirius nosti peukalon pystyyn. Hänellä ei kestänyt kauaa muffinsin syömisessä (suussa paukkui hänen yllätyksekseen; hän oli kuvitellut uunin lämmön tekevän paukuista toimimattomat). Se ei kuitenkaan saanut hänen vatsaansa täyteen, joten hän nappasi päällimmäisen pannukakun alta yhden palan itselleen. Sen reunoilla oleva siirappi tahmasi hänen kätensä.
>> Tämä on hyvää
>>, Remus sanoi maistettuaan muffinsista palasen.
>> Älä kuulosta niin yllättyneeltä. Kyllä minä kokata osaan
>>, Sirius tokaisi.
>> En minä sitä epäillytkään
>>, Remus pahoitteli.
>> Epäilitpäs
>>, Sirius väitti.
Remus hymyili lammasmaisesti.
>> Olet oikeassa, niin epäilin.
>>>> Hah!
>> Sirius huudahti voitonriemuisesti.
Syötyään pannukakun hän siirtyi Remuksen viereen. Tämä katsoi häntä epäluuloisena, mikä olikin viisasta. Nimittäin nopealla liikkeellä hän vei kätensä Remuksen kasvoille. Hän veti siirappisia sormiaan tämän poskea pitkin alas, jonka jälkeen hän tahkosi sormiaan tämän huulia vasten. Hän virnuili ilkikurisesti.
>> Sinä pentele
>>, Remus ähkäisi.
>> Se oli kosto, senkin suuri epäilijä
>>, Sirius naurahti.
>> Ensin niin romanttista ja sitten teet näin
>>, Remus huokaisi dramaattisesti.
>> Rakastat minua silti
>>, Sirius sanoi itsevarmasti.
Remus huokaisi syvään.
>> Niin rakastan.
>>>> Ja minä rakastan sinua. Paljon
>>, Sirius oli äkkiä vakavana.
>> Tules tänne, pikku susihukkani.
>>Remus siirtyi sen verran paikallaan kuin tarjotin sylissä pystyi. Sirius nappasi tarjottimen tämän sylistä ja siirsi sen syrjään. Remus henkäisi hieman yllättyneenä ja hieman kivun takia, kun hän kiipesi tämän syliin. Sirius pahoitteli, mutta Remus huitaisi kättään vähättelevästi. Hän pudisti päätänsä pienesti ja suukotti kevyesti toisen leukaa.
He tuijottivat sen jälkeen toisiaan hetkisen verran. Remusin silmän aluset kielivät tämän olevan yhä väsynyt, kasvot näyttivät valossa vielä kalpeammilta kuin pimeässä. Sirius huokaisi äänettömästi.
Hän laski kätensä lempeästi Remuksen poskille ja kumartui hitaasti edemmäs. Heidän huulensa kohtasivat toisensa. Remuksen huulet maistuivat siirapilta – tietysti. Siirappi teki suudelmasta makean lisäksi tahmaisen kokemuksen, mutta sillä ei ollut mitään väliä.
Muutaman minuutin kuluttua Sirius siirsi huulensa pois Remuksen huulilta. Hän nojasi otsansa vasten tämän otsaa.
>> Minun pitäisi varmaan hakea sinulle märkä pyyhe
>>, hän kuiskasi.
>> Niin pitäisi
>>, Remus nyökkäsi.
>> Minä haen pyyhkeen ja sinä jatkat syömistä. Sovittu?
>> Sirius sanoi.
>> Ei
>>, Remus vastasi.
>> Haluan sinun suutelevan minua vielä. Sen jälkeen, katsotaan.
>>Sirius hymähti, mutta toteutti oikein mielellään Remuksen toiveen. Hän tiesi kuinka paljon tämä arvosti täydenkuun jälkeen hellyyttä, läheisyyttä ja syleilyä. Sitä paitsi, Remuksen suuteleminen oli yksi hänen mielipuuhistaan.
