Title: Hylätyt
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Amour Sucré
Pairing: pieni Ambre/Li
Genre: Hurt/comfort, drama, joku angstinpoikanenkin
Rating: S
Disclaimer: Hahmot on luonut ChiNoMiko, ja ne kuuluvat hänelle ja Beemooville. En ole saanut tämän kirjoittamisesta rahallista korvausta.
Summary: Charlotte hylkäsi heidät. Charlotte, jonka piti olla heidän ystävänsä.A/N: Siitä on pitkä aika, kun oon viimeksi kirjoittanut Amour Sucrésta mitään. Lypsin aika lailla ideavarastoni tyhjiksi jokunen vuosi sitten, ja moni idea ei koskaan ole päässyt näkemään päivänvaloa (ja kymmenkunta ficiä jäi pahasti kesken. Ehkä jatkan niitä joskus). Muista fandomeista kirjoittaminen alkoi kiinnostaa enemmän. Tilannetta pahensi myöhemmin lisää sitten se, että Beemoov esitteli alkuperäistarinalle jatkon, Campus Lifen, josta en sitten tykännyt niin yhtään (en ole vieläkään pelannut sitä sitten betatestauksen, en aiokaan, enkä hyväksy sitä oman pelini canoniksi. Sama koskee myös Love Lifea).
Ja joo ei pidä unohtaa sitäkään, että masennukseni on vaikuttanut tuotteliaisuuteni juuri samoihin aikoihin. Siitä oon nyt onneks parantunut, ainakin toistaiseksi, vaikka se välillä paluuta yrittääkin.Yllätin sitten itseni eräänä päivänä, kun kuuntelin t.A.T.ua ja sain ideaa Ambre/Li-pätkään. Päätin kirjoittaa tekstin siitä mielessäni näkemästäni kohtauksesta. Tää saa samalla kunnian olla
toinen femme-tekstini ikinä (se toinen, jonka kirjoitin vuosia sitten, on sattumoisin Amour Sucré -fici sekin, tosin eri parituksella). En edes aluksi tiennyt, haluanko tästä femmeä vai pelkkää vapaavalintaista tulkintaa (tai mahdollisesti yksipuolista haaveilua Lin puolelta), mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että tää toimii femmenä paremmin (vaikka sekin aika hentoa tässä on). Painin kyllä tämän tekstin kanssa pitkään, muutaman kuukauden, vaikka olikin jollain tavalla kotoista palata taas näiden hahmojen pariin (vaikka Listä ja Ambresta ei oo pahemmin tullut kirjoitettua).
Vaikka Li onkin pelissä aika ontto ja pinnallinen hahmo, mä oon jotenkin tykästynyt häneen. Uskon, että siellä kaiken pakkelin ja Ambren hännystelyn alla on mielenkiintoinen ja monipuolinen hahmo.
Osallistuu
Multifandom-haasteen neloskiekalle.
HylätytVielä kolme viikkoa sitten oli ollut Ambre, Li ja Charlotte. Sitten tapahtui asioita, ja nyt jäljellä on enää Ambre ja Li.
Lin mielestä kahdestaan on jotenkin orpoa, yksinäistä. Ehkä syy tuntemuksiin on siinä, millä tavalla Charlotte heidät jätti. Charlotte vaihtoi vain koulua, mutta Listä tuntuu, että samalla tämä vaihtoi koko elämänsä. Charlotte ei ole enää vastannut heidän yhteydenottoihinsa, ja sen yhden kerran, kun Li kävi Charlotten talon ovella, tämän äiti oli vastassa ja sanoi, ettei tyttö ole kotona. Li ei edes halua tietää, kuinka monta kertaa Ambre on käynyt Charlotten talolla, ja aina turhaan.
Li on edelleen varma, että Charlotte pakotti äitinsä valehtelemaan.
Charlotte hylkäsi heidät.
Charlotte, jonka piti olla heidän ystävänsä.
Tytöt istuvat Lin huoneessa ja ovat hiljaa. Ambre näyttää niin lohduttomalta siinä sängyn reunalla istuessaan, yllään kalliit merkkifarkut ja muodikas sifonkipaita, hiukset rennoille laineille föönattuina, niin tyylikkäänä, mutta surkeana kuin yksin jätetty lapsi. Jos Listä tuntuukin orvolta ja hylätyltä ilman Charlottea ja tämän yhteydenottoja, hän ei uskalla kuvitellakaan, miten Ambre kokee tilanteen.
Jokin oli muuttunut jo silloin, kun poliisi oli hakenut Ambren isän. Muutos oli pieni, eikä Li vieläkään osaa pukea sitä sanoiksi, vaikka huomasikin sen hyvin. Sitten Ambren veli muutti pois, ja vaikka Ambre ei ole koskaan ollutkaan läheinen Nathanielin kanssa, Li näki, miten veljen valinta sattui ja sattuu yhä Ambreen.
Sitten tuli Priya, se harpyija, ja sekoitti koko luokan. Lin mielessä Priya on aina ollut Debrah numero kaksi, ja Ambre tuntuu olevan samaa mieltä. Tai pahempaa: Ambre pelkää Priyaa. Mutta Li ymmärtää. Priya on säälimätön, suorastaan julma, vaikka muut palvovatkin maata tämän jalkojen alla.
Ja sitten Charlotte jo tekikin mustasukkaisuuspäissään tyhmän temppunsa ja kiristi Iristä, jäi kiinni ja katosi heidän kaikkien elämästä. Li aina ennen ajatteli, että Charlotte on fiksu ja älykäs, mutta olihan se ollut suorastaan idioottimainen päätös kiristää toista henkilökohtaisilla valokuvilla, edes jonkun pojan vuoksi. Enää Li ei pidä Charlottea fiksuna saati älykkäänä. Hän ei osaa pitää tätä enää minään. Varsinkaan ystävänä.
Li näkee, miten murtunut Ambre on, niin isänsä, veljensä, Priyan kuin Charlottenkin vuoksi. Li itsekin on murtunut, joskin osin eri syistä. Ystävän suru ja kärsimys painavat hänenkin sisintään. Hän haluaisi jollain tapaa lohduttaa Ambrea, valaa tälle uskoa tulevaan, muttei tiedä, miten sen tekisi. Vaikka he ovat tunteneet toisensa vuosikaudet, ja Li on aina pitänyt heidän välejään läheisinä, mikään tapa lohduttaa ei tunnu joko sopivalta tai riittävältä.
Ambren olat nytkähtävät. Li istuu ystävänsä vieressä ja epäröi. Varovasti ja vähän niin kuin vaivihkaa hän laskee kätensä tämän olkapäälle. Vaaleat, laineikkaat hiukset kutittavat hänen kämmenselkäänsä. Kuluu minuutti, ehkä toinenkin, ja Ambren hartiat nykivät jälleen. Li vetää tyttöä lähemmäs itseään. Niin jatkuu, kunnes Ambre on kokonaan Lin syleilyssä ja kasvot hautautuneina tämän olkaan. He ovat taas hiljaa. Mitään ei tapahdu.
Yhtäkkiä padot aukeavat. Ambren olat alkavat nykiä, ja lopulta tyttö tärisee Lin sylissä. Li kuuntelee ystävänsä itkua, tuntee kyyneleet paitansa läpi ja painaa tätä lujemmin itseään vasten. Hänen kätensä silittävät Ambren selkää varoen.
”Minä olen tässä”, Li sanoo kun ei muutakaan keksi. ”Ei mitään hätää.”
Se on selvä vale, Li tietää, sillä ilman hätää Ambre ei itkisi hänen sylissään. Mutta mitä muutakaan hän voisi sanoa? Että isäsi pidätettiin koska hakkasi veljeäsi, joka muutti pois; ystävämme vaihtoi koulua ja hylkäsi meidät tyystin; ja luokan uusi oppilas on selvästi valmis mihin vain, jotta sinua pelottaisi? Ei. Vaikka se onkin totuus, ketä sellainen muka lohduttaisi?
Li haluaa itsekin itkeä.
”Minä olen tässä”, Li toistaa. ”Minä en jätä sinua koskaan.”
Se ainakin on totta. Ambre on ollut Lin paras ystävä jo monta vuotta, eikä ole ketään, josta Li välittäisi yhtä paljon. Ambre on Lin elämän tärkein henkilö.
Ambre nostaa päänsä Lin olalta ja katsoo tätä kyyneleisin silmin.
”Mitä minä teen?” Ambre kysyy ääni täristen itkun saattelemana.
Li ei tiedä, mitä vastata. Ei hän tiedä, mitä Ambren pitäisi tehdä, kun eihän hän edes tiedä, mitä tämä kysymyksellään tarkoittaa. Isälleen, Charlottelle ja Priyalle Ambre ei ainakaan voi mitään. Nathanielillekaan ei juurikaan, koska Li tietää, ettei tämä ikinä palaisi kotiin. Ei tietenkään palaisi, ei vihdoinkin saatuaan vapauden.
”Lukiota ei ole enää paljoa jäljellä”, Li sanoo ja yrittää parhaansa mukaan kuulostaa mahdollisimman rauhoittavalta. ”Sen jälkeen koko maailma on meille auki. Voi aloittaa uuden elämän.”
”Minä en tiedä, haluanko uutta elämää”, Ambre vastaa surullisena.
Ambre haluaisi palata vanhaan, Li tietää sen. Jos Li saisi itse päättää, hänkin palaisi menneeseen, siihen huolettomaan aikaan ennen Charlotten katoamistemppua ja Priyaa, ennen kuin Ambren isä pidätettiin ja veli muutti pois (ei sillä, että Listä Nathanielin kotona kokema väkivalta olisi millään lailla hyväksyttävää). Hän ei pidä nykytilanteesta sitten lainkaan, mutta jotenkin heidän on siitä selvittävä.
”Ei kaikki ole menetetty”, Li sanoo hiljaa. ”O-onhan sinulla minut.”
Li ei tiedä, miksi sanoi niin, mutta ainakin se on totta. Ambrella on hänet ja tulisi aina olemaan. Hän ei koskaan hylkäisi tätä.
Ambre nyyhkii nyökytellen samalla. Kyyneleet kiiltelevät hänen maskaralla kuorrutetuissa ripsissään. Hänen vihreät silmänsä ovat täynnä tiedottomuutta ja surua. Epätoivoa.
”Sinä et ansaitse tätä”, Li sanoo ja silittelee taas Ambren selkää.
”Mitä minä sitten ansaitsen?” tämä kysyy ääni täristen.
Li tuijottaa ystäväänsä, joka surusta ja murheesta huolimatta on kauneinta, mitä Li on ikinä nähnyt. Hän ei vieläkään tiedä, mitä vastata.
”Minut”, pieni ääni Lin päässä sanoo, mutta Li vaimentaa sen välittömästi. Hän haluaa kunnollisen vastauksen. Ambre ansaitsee vain kaikkea hyvää, tietenkin, mutta mitä sekin käytännössä oikein merkitsee?
Li tuijottaa Ambren äidiltään perimiä kauniita vihreitä silmiä ja puree alahuultaan. Hän epäröi, mitä tehdä tai sanoa, koska haluaa valita tekonsa ja sanansa tarkkaan. Kuitenkin se pieni ääni, jonka Li aiemmin vaimensi, ei suostu pysymään hiljaa. Li ei sano mitään, mutta sen sijaan hän vetää Ambren vielä lähemmäksi itseään ja painaa heidän huulensa yhteen.
Suudelma on haparoiva ja kevyt, eikä se kestä kauaa. Kun Li tajuaa, mitä on tehnyt, hän kauhistuu sisäisesti, mutta ei vetäydy pois. Ambrekaan ei tee elettäkään vetäytyäkseen. Tämä päinvastoin vaikuttaa pikemminkin vastaavan suudelmaan itsekin. Lopulta he katselevat toisiaan ujosti, kumpikin hieman hämillään siitä, mitä äsken oikein tapahtuikaan.
Ambre niiskaisee ja pyyhkii silmiään, yrittää parhaansa ettei ripsiväri leviäisi. Eihän se aivan onnistu, mutta Lin mielestä Ambre on suttuisine meikkeineenkin kaunis. Hän aikoo kuitenkin tarjota tälle vanulappuja ja meikinpoistoainetta heti, kun tilanne hieman helpottaa. Eihän hän tietenkään ikinä päästäisi Ambreta ulos itkemisestä levinneet ripsivärit poskilla.
”Onneksi sinä olet yhä”, Ambre sanoo lopulta, eikä hän itkemisestä huolimatta näytä niin lohduttomalta kuin aiemmin. ”Ethän koskaan hylkää minua.”
”En ikinä”, Li lupaa. Hän harkitsee pienen hetken ennen kuin rutistaa Ambren uuteen halaukseen. ”Pysyn aina luonasi.”
Ambre nyökyttelee Lin olkaa vasten, ja pian tämä tuntee pehmeät huulet kaulallaan. Ensimmäistä kertaa moneen päivään Litä hymyilyttää. Enää ei tunnu hylätyltä tai yksinäiseltä.
Charlotte ehkä hylkäsikin heidät, mutta onneksi heillä on yhä toisensa. Ja Li tietää, uskaltaa luottaa siihen, että he myöskin pysyvät aina yhdessä.
