Fandom: Talo taivaansinisellä merellä
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Arthur/Linus
Yhteenveto: Seitsemän vuotta kirjan tapahtumien jälkeen. Maagiset adoptiolapset ovat kasvaneet, mutta saari-isien rakkaus palaa yhä lämpimästi.
Vastuunvapaus: TJ Klunelle kuuluu kaikki hänelle kuuluva, ja kiitos siitä!
Haasteet: FFF1000 sanalla 125. Feenikslintu, Juhannustaika, 5x jotain uutta: uusi hahmo ja vielä fandomin valloitustakin!
Kirjoittajan terveiset: Kiitos
Linnen fikin, tutustuin kirjaan ja siis
ihastuin. Joitain päiviä yritin päästä yli tarinasta, mutta sitten sormet halusivat kuitenkin kirjoittaa jotain pientä fanfictionia :3 tämä olkoon tosiaan myös siis juhannustaika
Vendelalle, ole hyvä <3 tämä tarina ansaitsee kaiken mahdollisen huomion! // Muoks hahah tarkoitan siis tietenkin kirjaa, en tätä kirjoittamaani fikkiä hahaha apua.
Otsikko on
Plutonium 74:n samannimisestä biisistä lainattu.
Seitsemän vuoden välein
Oli ollut yksi asia olla isä seitsemälle erityiselle lapselle. Nyt heillä oli talo täynnä maagisia
teinejä ja se oli jo toista. He olivat tehneet asumisjärjestelymuutoksia siitä saakka, kun David oli muuttanut keinotekoiselle Antarktikselle vuosia aikaisemmin. Nyt jeti oli jo kahdeksantoistavuotias ja soitti raskasta musiikkia kellarikerroksesta niin lujaa, että rakennuksen rakenteet tutisivat. Heillä oli yhä seitsemän lasta kotona, vaikka Sal olikin jo muuttanut yliopiston kampukselle opiskelemaan kirjallisuutta, sillä pian hänen muuttonsa jälkeen Arthur oli kuullut eräästä kodittomasta vauvasta, joka kaipasi kipeästi perhettä.
Hinami oli nyt kolmevuotias, nukkui viimein yönsä heräämättä ja oli yhä
oni, kansioiden mukaan japanilainen demonihirviö. Kuitenkin Arthurin mukaan hän oli maailman suloisin tummasilmäinen kulta. Linuksen mukaan hän oli hauskoja tarinoita sepittelevä
lettumonsteri, muunlaisia monsteripiirteitä tytössä ei ollut vielä esiintynyt. Toisinaan kuitenkin, esimerkiksi tämän vilustuessa, hän paisui verestäväsilmäiseksi ja irvokkaan rupiseksi hahmoksi, mikä tietysti olisi saattanut tottumattomille olla hieman liikaa. Lucy oli tietenkin heti rakastunut Hinamiin ja kiinnostunut, kuinkahan mustatukkaisesta vauvasta saisi esille helvetin liekkejä nuolevan katastrofin. Tosiaan, Lucy. Perheen teini-Lucifer oli sitten vielä oma lukunsa.
Lucy oli vasta neljäntoista, mutta karkaili jatkuvasti kotoa kylille flirttailemaan tytöille, pojille ja milloin kellekin. Hänestä oli kasvanut tietenkin järkyttävän kauniskasvoinen poika, mikä ei yllättänyt Linusta ollenkaan. Tämä oli myös tavattoman älykäs, sulavapuheinen, musikaalinen ja maaginen, ei siis ihme, ettei seuran etsiminen ollut hänelle lainkaan vaikeaa, siitäkin huolimatta että hän oli antikristus. Linuksesta tuntui, että viimeksimainittu piirre vain lisäsi hänen viehätysvoimaansa, eikä päinvastoin.
“Lucy. Mitä ihmettä me sinun kanssasi teemme?” Arthur huokaisi ja nojasi kasvojaan käsiinsä.
Poika väläytti silmiään punaisina ja hymyili hurmaavasti. Nahkatakki istui hänen tyyliinsä täydellisesti ja mustat hiukset kehystivät hänen kasvojaan hallitun huolettomasti. Linus oli varma, että niitä oli aseteltu vessan peilin edessä tarpeettoman pitkään.
“Sinä laittauduit turhaan. On sinun vuorosi vahtia Hinamia illalla”, Linus muistutti. Heillä oli edessä viikoittainen parisuhdeilta Arthurin kanssa. Edelliset kaksi “viikoittaista” iltaa olivat peruuntuneet erinäisistä syistä, joten tätä Linus ei aikonut jättää enää välistä. Varsinkaan, jotta Lucy pääsisi pujahtamaan kaupungille.
Poika voihkaisi. “Zoe ja Helen voivat hoitaa häntä? Te olette sitä paitsi liian vanhoja romantiikalle. Minä sen sijaan olen
pirullisen komea mies parhaassa iässä!”
“Sinä et ole vielä mies”, Arthur huokaisi pienesti hymyillen ja nousi pöydästä seuratakseen epäilyttäviä ääniä olohuoneen puolelta.
“Eivätkä Arthur ja Linus voi olla jo liian vanhoja rakkaudelle, muuten minun päiväni olisivat olleet luetut jo kauan ennen kuin he syntyivätkään!” Talia huomautti tallustellessaan keittiöön.
“Millä mittarilla nyt mitäkin lasketaan,
poikuus minusta on poistunut jo..-”
“Shhh!” Linus sähähti ja syöksyi peittämään Lucyn suun kädellään. “Lapsia läsnä!”
Arthur seisoi ovensuussa Hinami lantiollaan. Tytön suupielestä valui hieman verta ja Lucyn silmät tuikahtivat innostuksesta. “
Mitä sinä suloinen lapsi olet tehnyt!?” hän kujersi.
Loppujen lopuksi Lucy oli suostunut riisumaan takkinsa ja pyyhkimään silmistään luomivärit pois, jäädäkseen pikkusiskonsa lapsenvahdiksi. Arthur ja Linus makasivat nyt vierasmajan leveällä sängyllä ja sivelivät toisiaan hellästi.
Linus katseli Arthurin ikinuoria kasvoja, joita kuitenkin onneksi reunustivat hopeaiset suortuvat. Hän ei olisi kestänyt sitä, että olisi vanhennut täysin yksin. Vaikka tietenkin he kumpikin tiesivät, kuka heistä kahdesta lopulta vanheni yksin. Heistä vain toinen syttyisi ajallaan kuoleman liekkeihin ja kuoriutuisi uudelleen, ilman toista.
“Ethän mieti sitä juuri nyt?” Arthur mumisi kuin hänen ajatuksensa lukeneena.
“Jollain tavalla mietin sitä aina.”
“Sinä ihana, ajattelevainen, kaunis mies. Mutta pyydän, älä. Me elämme hetkessä ja juuri nyt ihailen sinua niin, että se sattuu.”
“Se jaksaa hämmästyttää”, Linus vastasi ja pyöritteli peukaloaan hänen armaan feeniksensä alahuulta vasten.
Athur sulki silmänsä kosketuksesta ja huokaisi. “Kuinka rakastankaan sinua.”
Heidän suudelmansa roihusivat Linuksen sisimmässä seitsemänkin vuoden jälkeen.