hiddenben: Kiva kuulla, että pidät sivuhahmoista! Sairaalaympäristössä riittää vilskettä, joten luulen, että Severuksen ja Lilyn kahdenkeskisiä hetkiä tulee jatkossakin häiritsemään välillä tympeä Krautiola tai matami-Mimsy, välillä taas joku muu.
Muokkaan hieman tuota osoittamaasi katsomo-kohtaa, kiitokset, kun huomautit! Kiitos paljon kommentistasi!<3
Rowena: Hahhah, Severus ei tosiaan ollut ihan oma itsensä, joten sanankäyttökin on sen mukaista.
Ihana kuulla, että pidit uusista osista! Virnuilin kommentillesi niin tyhmänä, että poikaystäväni kysyi, onko mulla salainen rakastaja. Tunnustin sitten, että ”olen vain julkaissut pari tekstiä netissä ja niistä on pidetty”. Kiitokset siis paitsi kommentista myös siitä, ettei parisuhteessani enää (minun puolelta ainakaan) ole salaisuuksia!
<3
DulzGraham: Ihana kuulla, että tämä mausteinen keitos maistuu edelleen.
Mä olen niin paljon kadehtinut sun keksimääsi Mielimähkän Ylitaikuusopiston nimeä, että olen oikein otettu, että pidät mun laitosten nimistä. Kiitos paljon kommentistasi!<3
A/N: No niin! Tässä luvussa Severus kohtaa viimein Lilyn (ja pysyy tajuissaan)! Ensin häntä kuitenkin suututtaa. Toivottavasti viihdytte!
Luku 4”Herra Kalkaros, kertaan vielä kanteenne pääkohdat. Syytätte siis sairaalaa hoitoon pakottamisesta, epäasiallisesta kohtelusta ja vapaudenriistosta.”
”Kyllä”, Severus vastasi. ”Lisäksi minua on käytetty luentomateriaalina vastoin tahtoani.”
Oikeusavustaja Lobelia Boot nyökkäsi ja teki merkinnän hyvin virallisen näköiseen Pyhän Mungon vaakunalla koristettuun lehtiöön.
Parantaja Krautiola liikahteli kärsimättömänä tuolillaan. Hänellä alkoi olla kiire, mutta Pyhän Mungon säännöt vaativat vastaajan paikallaoloa sovittelutilanteissa. Ylipäätään se, että potilas melkein heti herättyään teki
hänen toimistaan kantelun, oli aivan järjetöntä ja todisti vain potilaan vajaata ymmärrystä. Ei sen toteamiseen mitään oikeusavustajaa virallisine lehtiöineen olisi tarvittu!
”Mikäli ymmärsin oikein, saavuitte kuitenkin sairaalaan omasta tahdostanne”, Lobelia Boot jatkoi tiedusteluaan.
”Äiti ilmiinnytti minut.”
”Käyttikö äitinne väkivaltaa?”
”En minä äitiäni ole haastamassa oikeuteen, vaan tämän halvatun pakkohoitolaitoksen.”
Lobelia Boot nyökkäsi.
”Ymmärrän. Minun on kuitenkin huomautettava, että sairaalan velvollisuus on olla kotiuttamatta potilaita, joiden tila on kriittinen. Sairaalaa ei teidän tapauksessanne voi siten syyttää vapaudenriistosta”
”Minun tilani ei ole kriittinen”, Severus puuskahti.
”Potilastietojenne mukaan ette pysty hallitsemaan silmäluomienne liikkeitä. Koko tämän keskustelumme aikana ette ole räpäyttänyt luomianne kertaakaan.”
”Miten se muka vaarantaa henkeni?”
”Luomenne sulkeutuvat yhtälailla tahdostanne riippumatta. Esimerkiksi kun olette laskeutumassa portaita, keittämässä ruokaa, matkustamassa hormiverkossa –”
”Varmasti jokin loitsu –”
Parantaja Krautiola tuhahti. Pojan loitsut tiedettiin: loitsunpurkuun erikoistuneet parantajat olivat setvineet koko edellisen yön, miten
pesuaivotus-loitsun sivuvaikutuksena syntyneet saippuakuplat saisi puhkaistua potilaan pikkuaivoista ilman kudosvaurioita.
”Valitettavasti mikään loitsu ei korvaa luonnollisia refleksejä”, Lobelia Boot selitti asiallisesti. ”Pahimmillaan useammat samanaikaiset liikepakotusloitsut voivat johtaa keskushermostonne lamautumiseen. Lisäksi lohikäärmeenkynnen aiheuttama myrkytys on vaurioittanut maksaanne ja kiihdyttänyt sykkeenne vaarallisen korkeaksi. Vastamyrkyn vaikutus alkaa näkyä vasta useamman vuorokauden kuluttua. Siihen asti riski sydänkohtaukseen on merkittävä. Mikäli selviäisitte sydänkohtauksesta elossa, oletan, että haastaisitte sairaalan oikeuteen siitä hyvästä, että se kotiutti teidät liian aikaisin.”
Severus ei vastannut.
”Minun pitäisi päästä tänään mestarikurssin seminaariin”, hän lopulta sanoi. ”Ja huomenna toiseen.”
”Siitä teidän ei tarvitse huolehtia. Parantaja Krautiola on määrännyt teille kolmen viikon sairasloman ja postittaa mielellään sairaslomatodistuksenne oppilaitokseenne”, Lobelia Boot sanoi.
Parantaja Krautiola yskähti. Hän ei ollut niitä velhoja, jotka tekivät asioita
mielellään.
”Mitä taas tulee kanteeseen siitä, että heräämistänne oli seuraamassa muutama ensimmäisen vuoden parantajaopiskelija”, Lobelia Boot jatkoi Krautiolasta välittämättä, ”Pyhä Mungo toimii parantajaopiskelijoiden koulutuskeskuksena. Opiskelijoilla on vaitiolovelvollisuus siinä missä muillakin sairaalan työntekijöillä. He työskentelevät taitotasoaan vastaavissa tehtävissä ja heidän toimiaan valvovat ammattitaitoiset parantajat.”
Parantaja Krautiola röyhisti hieman rintaansa.
”Yksittäiselle opiskelijalle voidaan antaa huomautus potilaan epäasiallisesta kohtelusta”, Lobelia Boot sanoi ja etsi lehtiönsä välistä punareunaisen kaavakkeen. ”Voimme myös laatia erivapaushakemuksen, joka estää parantajaharjoittelijoita puuttumasta hoitoonne.”
Severus kohottautui tyytyväisenä hieman pystympään asentoon tyynyjensä varassa. Ei hän sentään ihan turhaan ollut vaatinut asianajajaa paikalle!
”Minä määräsin jo neiti Evansin laatimaan raportin tästä tapauksesta”, parantaja Krautiola älähti.
Severuksen jo ennestään sydänkohtauslukemia takova kumistin löi kerran tyhjää.
Neiti Evansin? Severus muisti aamulta vain kolme finninaamaista pojankloppia, jotka olivat ihmetelleet hänen vihertäviä ikeniään.
”Lily Evansinko?” hän kähähti. ”Opiskeleeko Lily Evans täällä?”
Parantaja Krautiola selasi erittäin hitaasti ja vastentahtoisesti muistilehtiötään. Hänenkö pitäisi muistaa jonkun joutavan harjoittelijatytön etunimi? Lobelia Boot tarjosi Severukselle vettä, mutta Severus torjui sen kärsimättömällä kädenliikkeellä.
”Kyllä”, parantaja Krautiola vahvisti tuskastuttavan pitkän ajan kuluttua. ”Evans Lily Hazel, syntynyt 30. tammikuuta vuonna 1960.”
Severus vajosi typertyneenä syvemmälle karheisiin vuodevaatteisiinsa. Hänellä oli epämääräinen muistikuva, että oli tosiaan nähnyt Lilyn pitkä valkoinen kaapu yllään juuri ennen kuin hänen tajuntansa pimeni, mutta hän oli olettanut nähneensä näkyjä. Lilyn kuva häilyi lähes päivittäin hänen mielensä rajapinnoilla. Usein hän luuli nähneensä Lilyn väkijoukossa, rappukäytävässä, vuoteessaan…
Lobelia Boot töytäisi Severusta kevyesti käsivarteen. Severus hätkähti.
”Voimme täyttää kaavakkeen jo nyt, mikäli haluatte.”
Severus epäröi. Tilanne alkoi vaikuttaa hieman kiusalliselta. Herätessään Severus oli ollut vakaasti sitä mieltä, että elleivät parantajat pystyisi keksimään keinoa, jolla hänet voisi saman tien lähettää kotiin, olivat nämä tumpeloita idiootteja. Mutta ehkä hän olisi valmis kestämään muutamaa idioottia, jos heidän joukossaan olisi Lily.
”Olen muuttanut mieleni”, Severus sanoi. ”Kunhan kukaan ei enää ronki ikeniäni silloin, kun olen tajuton.”
”Luovutte siis kanteista”, Lobelia Boot kysyi.
”Luovun. Olette saanut minut ymmärtämään, että hoito on välttämätöntä”, Severus nyökkäsi Lobelia Bootille.
Parantaja Krautiola näytti siltä kuin olisi juuri nielaissut lautasellisen hapankaalia.
”En myöskään halua pilata kenenkään toisen opiskelijan valmistumista, vaikka omani viivästyykin.”
Parantaja Krautiola nousi ylös tuoliltaan. Koko aamupäivä oli valunut hukkaan pojan typerien oikkujen takia. Kaiken lisäksi tapauksesta jäisi ikuinen merkintä turhan Lobelia Bootin turhaakin turhempiin asiakirjoihin. Parantaja Krautiola halusi manata hiivattiin joutavat potilaan oikeudet, jotka hidastivat tehokasta työntekoa ja vaaransivat parantajien kaikkitietävän maineen.
”Sitten voinemme palata normaaliin päiväjärjestykseen”, parantaja Krautiola murahti. Mitä nopeammin hän saisi Lobelia Bootin pois silmistään, sen parempi. Potilaitaan hän ei valitettavasti voinut valita.
”Neiti Evans!” hän ärähti.
Mitään ei tapahtunut.
”Neiti Evans!” parantaja Krautiola jylähti kovemmalla äänellä.
Severuksen kauhuksi lepohuoneen nurkassa oleva ovi avautui ja siitä astui sisään käsiään hermostuneesti vääntelevä punahiuksinen nainen. Ilmeisesti Lily oli istunut koko sovittelun ajan hoitotarvikevarastossa.
”Neiti Evans, valmistelkaa potilas vastamyrkkytestiin”, parantaja Krautiola komensi. ”Tutkimushuone kuusisataayksi, kymmenen minuuttia.”
Niine hyvineen parantaja Krautiola pyyhälsi ulos lepohuoneesta 394. Hän oli tasan kaksikymmentäkolme minuuttia myöhässä kaikesta, mitä aikoi sinä päivänä tehdä.
Lobelia Boot nousi niin ikään tuoliltaan. Hän nyökkäsi ystävällisesti Severukselle ja Lilylle. Kumpikaan ei nyökännyt takaisin. Lobelia huokaisi. Sairaalan oikeusavustajan työ oli jokseenkin epäkiitollinen ammatti noidalle, joka oli valmistunut huippuarvosanoin sekä parantajamestariksi että taikalainsäädännön mestariksi.
Lobelia Bootin poistuttua Lily ja Severus jäivät kahden.
Severus tuijotti kattoa (hänellä ei ollut oikein muita vaihtoehtoja, sillä hän ei edelleenkään kyennyt ummistamaan silmäluomiaan.) Lily oli kääntänyt hänelle selkänsä ja valmisti ilmeisesti jotakin lientä. Severus kuunteli Lilyn liikkeitä ja yritti sisäistää hänen läsnäolonsa.
”Olkaa hyvä, herra Kalkaros”, Lily sanoi hetken kuluttua ja ojensi Severukselle suurta pikarillista vihertävää juomaa. ”Vitamiiniaamiainen.”
”Voisitko olla teitittelemättä minua Lily?”
”Sairaalahenkilökunnan tulee kohdella potilaitaan kunnioittavasti”, Lily vastasi. ”Käsittääkseni olette henkilökohtaisesti perehtynyt asiaan.”
Severus punastui.
”Ei ole kiva herätä, kun ei yhtään tiedä missä on ja kaiken lisäksi jonkun tyypin sormi suussa”, hän sopersi.
Lily tökkäsi terveysjuomapikariin läpinäkyvän pillin.
”Kymmenen – anteeksi kahdeksan minuutin kuluttua saatan teidät vastamyrkkytestiin”, hän ilmoitti asiallisella, joskin hieman kangertelevalla äänellä. ”Parantaja varmistaa, että elimistönne reagoi toivotusti vasta-aineisiin. Koska lohikäärmeenkynnen vasta-aineet ovat kauppakiellon alaisuudessa, olisi valitettavaa, jos vaivalla tilattu vastamyrkky ei tehoaisikaan. Lohikäärmeenkynsi sisältää neuro- ja kardiotoksiineja, joihin tarvitaan kumpaankin oma vastamyrkkynsä – ”
Severus käänsi päätään Lilyn suuntaan. Luultavasti hän olisi tuijottanut Lilyä yhtä intensiivisen typerästi, vaikka olisi kyennyt räpäyttämään silmiään. Lily tiesi ihmeellisen paljon vastamyrkyistä. Yleensä toksikologiasta kiinnostuneet noidat ja velhot (Severus mukaan luettuina) näyttivät siltä kuin olisivat itsekin erittäneet myrkkyä. Mutta Lily oli vielä kauniimpi kuin Severus muisti.
” – onneksi kaikilla lohikäärmeenkynnen hermomyrkyillä on samanlainen perusrakenne.”
”Se onkin erikoista. Lohikäärmeenkynnessä on kuitenkin tuhansia hermomyrkkymolekyylejä”, Severus sanoi.
Ensimmäistä kertaa Lily käänsi katseensa Severuksen silmiin. Hetken verran näytti jopa siltä kuin kevyt hymy olisi eksynyt hänen huulilleen.
”Velhoksi joka on juuri myrkyttänyt itsensä, vaikutat tietävän toksiineista yllättävän paljon”, Lily sanoi.
Severus huomasi, että Lily unohti teititellä häntä.
Ilmeisesti Lily huomasi saman, sillä hän punastui hieman.
”On paras lähteä tutkimushuoneeseen. Noudan teille varastosta leijutuolin. Se on portaissa kätevämpi kuin pyörätuoli”, hän sanoi nopeasti ja kiiruhti varastoon.
Severus olisi räpyttänyt silmiään hämillisesti, jos olisi siihen pystynyt.