Kirjoittaja Aihe: Et ole enää yksin (Harry/Severus), K-11  (Luettu 1455 kertaa)

KatMau94

  • ***
  • Viestejä: 4
Et ole enää yksin (Harry/Severus), K-11
« : 10.12.2023 16:23:22 »
Nimi: Et ole enää yksin
paritus: Harry/Severus
ikäraja: K-11

A/N: Ensimmäinen ficcini täällä ja tällä nimenomaisella parituksella halusin aloittaa, luvassa myös söpöilyä, nauttikaa!

Et ole enää yksin

Huivin asentoa korjatessaan ja pipoa syvemmin päähän vetäessään, Harry astui Kalmanhanaukio 12:sta oviaukosta hyiseen ja tuuliseen syysilmaan. Neljä vuotta kuolemansa jälkeen, Siriuksen testamentti oli yllättäen otettu Taikaministeriön johdon vaihduttua, uudelleen syyniin. Kalmanhanaukio ja siellä oleva jäämistö oli ehtinyt olla Harryn täysi-ikäisyyden ja sodan päättymisen myötä hetken aikaa koko hänen jäljellä oleva omaisuutensa. Kaikki muu Harryn omaisuus oli pienen pintaremontin jälkeen viety Kalmanhanaukiolle, lukuunottamatta muutamia arvoesineitä ja rahoja, jotka oli Irvetan holvissa.

Siriuksen kuoleman jälkeen Kalmanhanaukio oli annettu killan päämajaksi, kunnes sinne ei enää ollut turvallista mennä. Pelkkä ajatus Siriuksen talosta kotinaan, oli ollut Harryn mielestä vastenmielinen, mutta ajatus oli muuttunut sodan päättymisen jälkeen. Vaikka Sirius oli itse lähes vihannut vanhempiensa taloa ja kaikkea siihen liittyvää (kuten Oljoa), Harry oli päätynyt siihen tulokseen että halusi kunnioittaa kummisetänsä muistoa tekemällä asunnosta itselleen sopivan ja hiukan modernimman.

Kalmanhanaukiolta lähdettyään ja varmistettuaan selustansa, Harry ilmiintyi Tylyahon kylässä olevan makeispuodin, Hunajaherttuan sivustalle. Tylyaho oli palannut entiseen loisteeseensa ja sivusilmällään hän näki muutaman entisen loukkatoverinsa kävelevän tuonnempana. Siitä sen enempää välittämättä, Harry käveli Hunajaherttuan ovelle, vetäisi oven auki ja astui sisään puodin lämpöön. Hän käveli suorinta tietä puodin perälle ja koputti omistajaa olkapäähän. Ron Weasley käänsi hämmästyneenä pisamaiset kasvonsa Harryyn päin suun levitessä leveään hymyyn.

"Et sitten aiemmin tullut käymään? Olen ollut monta kuukautta yksin pyörittämässä kauppaa, kun Hermione jäi nyt sairaslomalle töistä." Ron huudahti kuitenkin varsin hyvällä tuulella.

"Anteeksi, en ole ehtinyt aiemmin. Sairaslomalle?  Onko kaikki kuitenkin kunnossa?" Harry kysyi otsa kurtussa.

"Joo on, vauva kasvaa hyvin, mutta supistukset ovat alkaneet etuajassa ja hänet määrättiin vuodelepoon synnytyksen alkuun asti. Vauvaa yritetään pitää mahassa täysiaikaisuuteen asti, mutta siihen ei onneksi ole kuin muutama viikko." Ron sanoi hymyssä suin.

"No hyvä juttu, ehdin jo säikähtää. Tulin kysymään ehtisitkö kermakaljoille, mutta sinulla taitaa olla kädet aika täynnä jo nyt." Harry sanoi epäileväisenä.

Ron ja Hermione olivat ostaneet yhdessä Hunajaherttuan sodan jälkeen ja kauppa kävi hyvin. Ron oli kieltäytynyt aurorin virasta isänsä kuoltua virantoimituksessa muutama kuukausi sodan jälkeen, eikä halunnut olla missään tekemisissä ministeriön kanssa.
Kieltävän vastauksen saaneena Harry alkoi tehdä lähtöä. He sopivat näkevänsä tulevana sunnuntaina, kun Ron ehtisi saada puodin suljettua illalla. Apukäsiä ei ollut saatavilla, Ron oli juuri kertonut, että erottuaan Harrysta vuosi sitten, Ginny oli muuttanut ulkomaille, jonkun komean parantajan kanssa. Ero oli ollut sotkuinen ja sen seurauksena Ginny oli lähtenyt ovet paukkuen kaikkine matkalaukkuineen ja huutanut mennessään jotain, mikä kuulosti erehdyttävästi, joltain sen suuntaiselta kuin "kusipää".

Toisaalta Harry ymmärsi häntä, yhteenmuuton jälkeen parisuhteen intiimimpi puoli oli kuollut jo heti kättelyssä. Ginny oli yrittänyt antaa Harrylle aikaa ja uumoili, että kaikki johtui sodassa sattuneista menetyksistä ja Harryn työuupumuksesta, jonka pitkät päivät aurorivirastossa olivat tuoneet tullessaan. Tosiasiassa Harry ei tuntenut juuri mitään, tietenkin hän rakasti Ginnyä, mutta kipinä oli poissa eikä romanttista vetovoimaa ollut ollenkaan, eikä hän itsekään tiennyt miksi. Sen seurauksena Ginny oli ottanut ja lähtenyt.

Hunajaherttuan ulko-oven avattuaan Harry astui ovesta ja törmäsi suoraan päin miestä, joka oli astumassa sisään. Häkeltyneenä Harry pyysi anteeksi, jo ennen kuin oli kohottanut katseensa. Katse miehen mustissa kengissä hän hitaasti kohottautui katsomaan kehen oli törmännyt.

"Potter" sanoi tuttu ääni, joskin hiukan erilaisena kuin Harry muisti, kun miehen pistävä katse pureutui Harryn luihin ja ytimiin.

"Kalkaros" Hän vastasi epäuskoisena ja mietti samalla kuumeisesti, miten kovasti oli päänsä täräyttänyt sekä sitä, mikä miehen ääntä vaivasi.

Iva, se puuttui Kalkaroksen äänestä, mutta katseessa näkyi edelleen sama viha kuin aiemmin.

"Et voi olla siinä, sinä... Sinähän olet kuollut, minähän näin, miten..." Harry aloitti, eikä saanut sanottua muuta kun ääni hävisi.

"Mukava huomata, että järjenjuoksusi on pysynyt yhtä hitaana kuin ennenkin." Kalkaros sanoi tyynenä. "Muistat varmasti koulussa tehneesi elävien kuolleiden juomaa professori Kuhnusarvion tunnilla. Sytyttääkö jo? Enkä käy tätä keskustelua tässä, sivummalle, nyt." Hän jatkoi, kääntyi kannoillaan ja Harry seurasi perässä Kalkarosta puodin nurkalle, minne Harry oli aiemmin ilmiintynyt.

Yhtäkkiä Kalkaros pysähtyi ja kääntyi ympäri. Ennen kuin Harry oli tajunnut mitä tapahtuu, Kalkaros oli ottanut toisella kädellään kiinni Harryn takin rintamuksesta ja ahdistunut hänet vasten puodin kylmää tiiliseinää. Toisessa kädessään Kalkaroksella oli taikasauva, jonka hän painoi Harryn kurkulle.
Harry ei ollut yllättynyt Kalkaroksen käytöksestä, mutta ei kuitenkaan tehnyt elettäkään puolustautuakseen mieheltä vaan puri hammasta, tuijotti miehen vihaisiin silmiin ja odotti puristaen kädet nyrkkiin.

Hiljalleen viha miehen silmissä vaihtui tuskaan, mutta otettaan Kalkaros ei hellittänyt. Kipu sai Harryn näkökentän sumentumaan ja silmät alkoivat vuotaa. Harry sulki silmänsä ja tunsi tajuntansa heikkenevän. Ei hän oikeastaan välittänytkään, ehkä kaikki viimein loppuisi.

Ennen kuin Harry ehti tajuta, että Kalkaros alkoi höllentää sauvaansa Harryn kurkulta ja mieli alkoi pikkuhiljaa selvitä, mies oli painanut huulensa Harryn huulia vasten ja Harry huomasi hämmästyksekseen vastaavansa miehen suudelmaan. Kaikki ympärillä oleva hävisi ja siinä hetkessä kaikki tuntui loksahtavan kohdalleen. Syy miksei Harry ollut tuntenut vetoa Ginnyyn. Tunne siitä, että jotain oli pielessä. Harry kiersi kätensä miehen niskaan ja toisen käden tämän lantiolle ja veti miestä itseään vasten. Kalkaroksen kehon painautuessa Harryn omaa vasten, Harry uskaltautui raottamaan silmiään ja vetäytyi suudelmasta nähdessään Kalkaroksen itkevän.

"Mikä hätänä? Harry kysyi näyttäen kysyvältä.

"Kaikki se viha, näit vain sen mitä halusin sinun näkevän. En koskaan vihannut sinua, en tiedä halusinko suojella enemmän itseäni vai sinua, mutta en kestä enää. En halua olla enää yksin, enkä jaksa teeskennellä ettenkö välittäisi tai etten tahtoisi olla lähelläsi." Kalkaros sanoi ikäänkuin se oli jotain, mitä oli aina halunnut saada sanotuksi ja katsoi Harrya varovasti.

Harry nosti kätensä miehen kasvoille, pyyhki tämän kasvoilta kyyneleet ja vastasi:

"Et ole enää yksin."
« Viimeksi muokattu: 11.12.2023 18:18:12 kirjoittanut KatMau94 »

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 025
Vs: Et ole enää yksin (Harry/Severus), K-11
« Vastaus #1 : 12.12.2023 03:03:14 »
Tervetuloa Finiin ja mahtavaa, kun julkaisit ekan ficcisi täällä! :) Tulinkin tänne tutustumaan, kun huomasin, että tänne on tullut ficci minulle täysin uudelta kirjoittajalta. Ja siis siitä on muutenkin itselle syntisen kauan, kun olen viimeksi lukenut mitään Harry/Severus-parituksella, joten tämä fic oli todella mukava löytö jo siinäkin mielessä. :)

Tykkäsin paljon siitä, miten tässä avattiin eri hahmojen taustoja sodan tapahtumien jälkeisestä ajasta. Musta on aivan ihana ajatus, että Harry on päättänyt modernisoida Kalmanhanaukio 12:n ja että Hermione ja Ron omistavat Hunajaherttuan! Ja voi, ihanaa, että Ron ja Hermione odottavat pienoista <3 onneksi Hermionella oli kaikki hyvin, vaikka supistukset olivatkin alkaneet ennenaikaisesti. Oli myös uskottavaa, että Ginny on lähtenyt ovet paukkuen ulkomaille jonkun komean parantajan matkaan, kun romanttista ja intiimiä puolta ei tuntunut Harryn kanssa enää löytyvän. Ja hyvä niin, siis kun ajattelee ficin myöhempien tapahtumien kannalta. ;D

Mistä päästäänkin tosiaankin sitten siihen Harryn ja Kalkaroksen ensikohtaamiseen sodan jälkeen:

Lainaus
"Et voi olla siinä, sinä... Sinähän olet kuollut, minähän näin, miten..." Harry aloitti, eikä saanut sanottua muuta kun ääni hävisi.

"Mukava huomata, että järjenjuoksusi on pysynyt yhtä hitaana kuin ennenkin." Kalkaros sanoi tyynenä.

Musta oli hauskaa, miten Harry törmää kasuaalisesti Kalkarokseen Hunajaherttuan oviaukossa, takeltelee kömpelösti sanoissaan (mikä toki on ymmärrettävää, kun on olettanut toisen olevan kuollut), ja Kalkaros sitten sivaltelee tuttuun tapaansa tyynesti Harrya savage-vastauksillaan ;D Ahh, rakastan <3

Sitten päästäänkin minun tohelointiini -  siis olin jotenkin ymmärtänyt väärin väsyksissäni (kellohan on jo vaikka mitä, hups), että tämä olisi jatkoficci, ja yllätyinkin sitten kovasti, kun heti päästiin toimintaan! Että ensin pientä väkivaltaisuutta ja sen kautta suutelointia ja lopulta kyyneliä, kaikki Kalkaroksen aloitteesta. Woah! Mutta ymmärrän senkin, että jos/kun Kalkaroksella oli paljon vuosien saatossa padottuja tunteita Harrya kohtaan, niin nyt viimein tämän jälleen nähdessään, kaikki ne kirjavat tunteet purkautuivat sitten kertaheitolla. Ja olihan tuo loppu söpöä luettavaa, kun Harry lohdutti Kalkarosta! :3

Sitä jäin vähän miettimään, että mitähän Kalkarokselle oli tässä välissä käynyt. Harry siis yhä luuli, että tämä oli kuollut sodassa, mutta toisaalta ei Kalkaroksen elossaolo tuntunut salaisuuskaan olevan, kun tämä kuitenkin näyttäytyi niinkin julkisessa paikassa kuin Tylyahon Hunajaherttuassa, hmm. Ehkäpä hän avasi taustansa tarkemmin Harrylle myöhemmin, uskon, että heillä paljon riitti tuon jälleennäkemisen jälkimainingeissa puhuttavaa. :)

Olipa mukava päästä lukemaan ficci Harryn ja Kalkaroksen jälleennäkemisestä - kiitos tästä, toivottavasti kirjoitat ja julkaiset lisääkin! :)
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse

KatMau94

  • ***
  • Viestejä: 4
Vs: Et ole enää yksin (Harry/Severus), K-11
« Vastaus #2 : 12.12.2023 16:29:33 »
Kiitos kovasti kommentistasi, kiva kuulla että pidit! Ehkäpä jatkan vielä tätä kun saan aikaiseksi! Ja ehdottomasti julkaisen muitakin!

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 094
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
Vs: Et ole enää yksin (Harry/Severus), K-11
« Vastaus #3 : 31.12.2023 19:35:29 »
Miten voikin tulla Snarryn lukemisesta nostalginen fiilis :D varsinkin kun en mä muista koskaan sitä niin paljoa lukeneeni! Mutta oli kyllä mukava taas palata tämän parituksen pariin ♥

Tykkäsin siitä, mitä kaikkea olit ideoinut Harryn (ja muiden) elämään kirjojen tapahtumien jälkeen. Harryn ja Ginnyn sotkuinen ero ja varsinkin Arthurin kuolema kyllä surettivat, mutta eipä oikeakaan elämä aina ole helppoa ja pelkkää onnea, ja niin vain silti mennään eteenpäin. Ron työskentelemässä Hunajaherttuassa oli kyllä ihana idea! En muista ennen missään ficissä lukeneeni sellaista uravaihtoehtoa hänelle, mutta se sopii hänelle hyvin. Hän jos kukea osaa arvostaa makeisia ja kaikkia muitakin herkkuja.

Harryn ja Kalkaroksen yllättävä kohtaaminen yllätti vähän minuakin, vaikka eihän sen olisi pitänyt, ihan jo paritustiedonkin perusteella :D Heidän kohtaamisensa vaikuttaa kyllä niin canoniin sopivalta, Harry hämillään ja takeltelemassa sanoihinsa ja Kalkaros sitten tyynen kylmästi häntä pilkkaa! 😂 Elävien kuolleiden juoma kuulostaa kyllä mahdolliselta perustelulta sille, miksei Kalkaros kuollutkaan vaikka Harry ja muut niin luulivat. Olisi kiintoisaa tietää, mitä kaikkea Kalkaroksen elämään on mahtunut sinä aikana, kun hänen luultiin kuolleen. Hän kun ei vois Piskuilanin tapaan piilotella rottana vuosikausia...

Clairen tavoin minäkin olin onnistunut huijaamaan itseni ajattelemaan, että tämä olisi moniosainen fici, joten vähän yllätyinkin siitä, miten nopeasti päästiin itse toimintaan parituksen osalta! Kaipa tuo alun rauhallinen tahti sai minut olettamaan, että samalla vauhdilla mennään koko ajan. Ei tämä nopeuskaan toisaalta haitannut, sehän luo osaltaan kiintoisan kohtauksen! Miten Kalkaros ensin painaa sauvan Harryn kurkulle ja sitten yhtäkkiä huulensa tämän omille... Sellainen ääripäästä toiseen siirtyminen kyllä toimii, kun ajattelee, että Kalkaros on ollut niin pitkään erossa Harrysta ja varmaan kaikista muistakin, ja sitten kohdatessa tunteet eivät pysy enää kurissa. Kalkaroksellahan on muutenkin aina toisinaan ollut vaikeuksia hillitä tunteitaan, ja tuollaisessa tilanteessa se on varmasti erityisen vaikeaa.

Lainaus
Harry nosti kätensä miehen kasvoille, pyyhki tämän kasvoilta kyyneleet ja vastasi:
"Et ole enää yksin."
Voi miten ihana loppu, niin romanttinen ja tunteikas ♥ Tällaiseen kohtaan on hyvä lopettaa fici (vaikka kyllähän tälle mielellään lukisi jatkoakin... ;D)
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti