Nimi: Et ole enää yksin
paritus: Harry/Severus
ikäraja: K-11
A/N: Ensimmäinen ficcini täällä ja tällä nimenomaisella parituksella halusin aloittaa, luvassa myös söpöilyä, nauttikaa!
Et ole enää yksin
Huivin asentoa korjatessaan ja pipoa syvemmin päähän vetäessään, Harry astui Kalmanhanaukio 12:sta oviaukosta hyiseen ja tuuliseen syysilmaan. Neljä vuotta kuolemansa jälkeen, Siriuksen testamentti oli yllättäen otettu Taikaministeriön johdon vaihduttua, uudelleen syyniin. Kalmanhanaukio ja siellä oleva jäämistö oli ehtinyt olla Harryn täysi-ikäisyyden ja sodan päättymisen myötä hetken aikaa koko hänen jäljellä oleva omaisuutensa. Kaikki muu Harryn omaisuus oli pienen pintaremontin jälkeen viety Kalmanhanaukiolle, lukuunottamatta muutamia arvoesineitä ja rahoja, jotka oli Irvetan holvissa.
Siriuksen kuoleman jälkeen Kalmanhanaukio oli annettu killan päämajaksi, kunnes sinne ei enää ollut turvallista mennä. Pelkkä ajatus Siriuksen talosta kotinaan, oli ollut Harryn mielestä vastenmielinen, mutta ajatus oli muuttunut sodan päättymisen jälkeen. Vaikka Sirius oli itse lähes vihannut vanhempiensa taloa ja kaikkea siihen liittyvää (kuten Oljoa), Harry oli päätynyt siihen tulokseen että halusi kunnioittaa kummisetänsä muistoa tekemällä asunnosta itselleen sopivan ja hiukan modernimman.
Kalmanhanaukiolta lähdettyään ja varmistettuaan selustansa, Harry ilmiintyi Tylyahon kylässä olevan makeispuodin, Hunajaherttuan sivustalle. Tylyaho oli palannut entiseen loisteeseensa ja sivusilmällään hän näki muutaman entisen loukkatoverinsa kävelevän tuonnempana. Siitä sen enempää välittämättä, Harry käveli Hunajaherttuan ovelle, vetäisi oven auki ja astui sisään puodin lämpöön. Hän käveli suorinta tietä puodin perälle ja koputti omistajaa olkapäähän. Ron Weasley käänsi hämmästyneenä pisamaiset kasvonsa Harryyn päin suun levitessä leveään hymyyn.
"Et sitten aiemmin tullut käymään? Olen ollut monta kuukautta yksin pyörittämässä kauppaa, kun Hermione jäi nyt sairaslomalle töistä." Ron huudahti kuitenkin varsin hyvällä tuulella.
"Anteeksi, en ole ehtinyt aiemmin. Sairaslomalle? Onko kaikki kuitenkin kunnossa?" Harry kysyi otsa kurtussa.
"Joo on, vauva kasvaa hyvin, mutta supistukset ovat alkaneet etuajassa ja hänet määrättiin vuodelepoon synnytyksen alkuun asti. Vauvaa yritetään pitää mahassa täysiaikaisuuteen asti, mutta siihen ei onneksi ole kuin muutama viikko." Ron sanoi hymyssä suin.
"No hyvä juttu, ehdin jo säikähtää. Tulin kysymään ehtisitkö kermakaljoille, mutta sinulla taitaa olla kädet aika täynnä jo nyt." Harry sanoi epäileväisenä.
Ron ja Hermione olivat ostaneet yhdessä Hunajaherttuan sodan jälkeen ja kauppa kävi hyvin. Ron oli kieltäytynyt aurorin virasta isänsä kuoltua virantoimituksessa muutama kuukausi sodan jälkeen, eikä halunnut olla missään tekemisissä ministeriön kanssa.
Kieltävän vastauksen saaneena Harry alkoi tehdä lähtöä. He sopivat näkevänsä tulevana sunnuntaina, kun Ron ehtisi saada puodin suljettua illalla. Apukäsiä ei ollut saatavilla, Ron oli juuri kertonut, että erottuaan Harrysta vuosi sitten, Ginny oli muuttanut ulkomaille, jonkun komean parantajan kanssa. Ero oli ollut sotkuinen ja sen seurauksena Ginny oli lähtenyt ovet paukkuen kaikkine matkalaukkuineen ja huutanut mennessään jotain, mikä kuulosti erehdyttävästi, joltain sen suuntaiselta kuin "kusipää".
Toisaalta Harry ymmärsi häntä, yhteenmuuton jälkeen parisuhteen intiimimpi puoli oli kuollut jo heti kättelyssä. Ginny oli yrittänyt antaa Harrylle aikaa ja uumoili, että kaikki johtui sodassa sattuneista menetyksistä ja Harryn työuupumuksesta, jonka pitkät päivät aurorivirastossa olivat tuoneet tullessaan. Tosiasiassa Harry ei tuntenut juuri mitään, tietenkin hän rakasti Ginnyä, mutta kipinä oli poissa eikä romanttista vetovoimaa ollut ollenkaan, eikä hän itsekään tiennyt miksi. Sen seurauksena Ginny oli ottanut ja lähtenyt.
Hunajaherttuan ulko-oven avattuaan Harry astui ovesta ja törmäsi suoraan päin miestä, joka oli astumassa sisään. Häkeltyneenä Harry pyysi anteeksi, jo ennen kuin oli kohottanut katseensa. Katse miehen mustissa kengissä hän hitaasti kohottautui katsomaan kehen oli törmännyt.
"Potter" sanoi tuttu ääni, joskin hiukan erilaisena kuin Harry muisti, kun miehen pistävä katse pureutui Harryn luihin ja ytimiin.
"Kalkaros" Hän vastasi epäuskoisena ja mietti samalla kuumeisesti, miten kovasti oli päänsä täräyttänyt sekä sitä, mikä miehen ääntä vaivasi.
Iva, se puuttui Kalkaroksen äänestä, mutta katseessa näkyi edelleen sama viha kuin aiemmin.
"Et voi olla siinä, sinä... Sinähän olet kuollut, minähän näin, miten..." Harry aloitti, eikä saanut sanottua muuta kun ääni hävisi.
"Mukava huomata, että järjenjuoksusi on pysynyt yhtä hitaana kuin ennenkin." Kalkaros sanoi tyynenä. "Muistat varmasti koulussa tehneesi elävien kuolleiden juomaa professori Kuhnusarvion tunnilla. Sytyttääkö jo? Enkä käy tätä keskustelua tässä, sivummalle, nyt." Hän jatkoi, kääntyi kannoillaan ja Harry seurasi perässä Kalkarosta puodin nurkalle, minne Harry oli aiemmin ilmiintynyt.
Yhtäkkiä Kalkaros pysähtyi ja kääntyi ympäri. Ennen kuin Harry oli tajunnut mitä tapahtuu, Kalkaros oli ottanut toisella kädellään kiinni Harryn takin rintamuksesta ja ahdistunut hänet vasten puodin kylmää tiiliseinää. Toisessa kädessään Kalkaroksella oli taikasauva, jonka hän painoi Harryn kurkulle.
Harry ei ollut yllättynyt Kalkaroksen käytöksestä, mutta ei kuitenkaan tehnyt elettäkään puolustautuakseen mieheltä vaan puri hammasta, tuijotti miehen vihaisiin silmiin ja odotti puristaen kädet nyrkkiin.
Hiljalleen viha miehen silmissä vaihtui tuskaan, mutta otettaan Kalkaros ei hellittänyt. Kipu sai Harryn näkökentän sumentumaan ja silmät alkoivat vuotaa. Harry sulki silmänsä ja tunsi tajuntansa heikkenevän. Ei hän oikeastaan välittänytkään, ehkä kaikki viimein loppuisi.
Ennen kuin Harry ehti tajuta, että Kalkaros alkoi höllentää sauvaansa Harryn kurkulta ja mieli alkoi pikkuhiljaa selvitä, mies oli painanut huulensa Harryn huulia vasten ja Harry huomasi hämmästyksekseen vastaavansa miehen suudelmaan. Kaikki ympärillä oleva hävisi ja siinä hetkessä kaikki tuntui loksahtavan kohdalleen. Syy miksei Harry ollut tuntenut vetoa Ginnyyn. Tunne siitä, että jotain oli pielessä. Harry kiersi kätensä miehen niskaan ja toisen käden tämän lantiolle ja veti miestä itseään vasten. Kalkaroksen kehon painautuessa Harryn omaa vasten, Harry uskaltautui raottamaan silmiään ja vetäytyi suudelmasta nähdessään Kalkaroksen itkevän.
"Mikä hätänä? Harry kysyi näyttäen kysyvältä.
"Kaikki se viha, näit vain sen mitä halusin sinun näkevän. En koskaan vihannut sinua, en tiedä halusinko suojella enemmän itseäni vai sinua, mutta en kestä enää. En halua olla enää yksin, enkä jaksa teeskennellä ettenkö välittäisi tai etten tahtoisi olla lähelläsi." Kalkaros sanoi ikäänkuin se oli jotain, mitä oli aina halunnut saada sanotuksi ja katsoi Harrya varovasti.
Harry nosti kätensä miehen kasvoille, pyyhki tämän kasvoilta kyyneleet ja vastasi:
"Et ole enää yksin."