Ficin nimi: Eräänä iltana
Kirjoittaja: Winga
Ikäraja: S
Tyylilaji: Draama, perhearkea
Paritus/Hahmot: Ginny/Luna/Rolf, Lorcan, Lysander
Vastuuvapaus: Lainaan Row'n hahmoja kirjoittaakseni jotain mukavaa ilman palkkiota
Yhteenveto: Rolf on ollut tutkimassa taikaolentoja ja palaa kotiin.
A/N: Osallistuu
Salaiseen ystävään, joten kirjoitettu
Essillorelle. Toivottavasti tykkäät
Eräänä iltanaLuna leijaili eteenpäin kuin unessa ja Lorcan tuijotti äitiään lumoutuneena kuten usein ennenkin. Hän ei vieläkään ollut ihan varma, miten äiti ei ikinä törmäillyt pöytiin, vaikka joskus näytti, että pian tämä törmäisi. Lysander ei kiinnittänyt äitinsä menoon mitään huomiota, koska hän oli paljon tottuneempi tähän kuin veljensä.
”Pojat”, Luna sanoi ja avasi silmänsä, jotka olivat olleet puolisulkeutuneet. ”Isänne tulee tänään kotiin, ja minä ajattelin, että me voisimme tehdä tänään illallisen yhdessä ja juhlistaa hänen paluutaan.”
Lysander kohotti kulmaansa. ”Tarkoittanet että minä ja Lorcan kokkaamme? Onko Ginny tulossa?”
”Totta kai Ginny on tulossa! Eihän hän jättäisi tätä iltaa missään nimessä väliin”, Luna vastasi ohittaen ensimmäisen kysymyksen. He tiesivät kaikki kolme, ettei Lunasta ollut ruoanlaittoon tällaisina iltoina. Ehkä se onnistui silloin, kun tämä ei odottanut saavansa koko perhettä kokoon kuukausia kestäneen eron jälkeen, mutta ei ainakaan näinä iltoina.
”Me emme kyllä jää yöksi”, Lorcan totesi kuivaan sävyyn ja Luna nyökkäsi ymmärryksen merkiksi.
”Te olette aikuisia, te saatte tehdä niin kuin haluatte”, Luna vastasi hymyillen ja istui pöydän ääreen. ”Olen kuitenkin iloinen että olette tulleet viettämään aikaanne kanssani, vaikka teillä on jo omat elämänne.”
Lysander naurahti. ”Itsehän sinä laitoit meille viestiä, että olet yksinäinen kun Ginny on harjoituksissa ja isä päätti lähteä yksin tutkimusmatkalleen. Kyllä sinä tiedät, että me rakastamme sinua.”
Lorcankaan ei voinut olla hymyilemättä. ”Eikä meilläkään nyt niin paljon tekemistä ole, kun on loma. Tai en tiedä Lysanderista, hänhän se aina on vetänyt muita puoleensa kuin valo hyönteisiä.”
”Hysst. Kyllä sinä tiedät, milloin minulla jotain on menossa”, Lysander totesi pyöritellen silmiään. ”Mitä sinä haluat, että kokkaamme illaksi, äiti?”
Luna ei vieläkään ollut lakannut hymyilemästä. ”Ihan mitä vain haluatte! Ehkä Ginnylla on ehdotuksia, kun hän tulee.”
**
Ginnylla oli ehdotuksia. Liikaa ehdotuksia.
”Voisimme tehdä kaikkien suosikkeja”, Ginny ehdotti ensimmäisenä. ”Patoja ja keittoja ja perunaruokia.”
”Meillä on ehkä viisi tuntia aikaa”, Lorcan totesi ja kohotti kulmiaan. ”Minä luulin, että sinusta olisi jotain apua.”
”Minä en ole vuosiin tehnyt ruokaa kuin joko parille hengelle tai isolle taloudelle, miten sinä luulet, että minusta olisi hyötyä tällaisessa välimaastossa?” Ginny kysyi ja nauroi. ”Mutta voimmehan tehdä jotain tavallistakin. Luulen, että Rolf on saanut maistella taas tarpeekseen eksoottisia ruokia ja kaipaa Britannian tylsiä makuja.”
”Ikään kuin meidän taloudessamme saisi koskaan maistaa mitään tylsää”, Lysander huoahti ja nousi seisomaan. ”Menen katsomaan, mitä jääkaapista edes löytyy. Tätä menoa meillä ei ole aikaa käydä kaupassakaan.”
Lorcan mietti, miten heistä oli koskaan veljensä kanssa voinut tulla edes näinkään järkeviä kasvaessaan taloudessa, jossa molemmat vanhemmat juoksivat mahdollisesti olemassaolemattomien olentojen perässä ja toinen elikin niiden kanssa, toinen kirjoitti usein kirjojaan ja unohti, että ruokaa edes piti syödä. Toisaalta, ehkä juurikin sen takia. Kolmanneksi vanhemmaksi tullut Ginny taas oli lentänyt huispausotteluiden perässä ja lopulta saanut omat perheensä – sekä entisen avioliittoperheensä että perheen, jossa oli kasvanut – auttamaan kaksosten kasvattamisessa.
”Olisin kutsunut lapsetkin tänne, mutta heillä on niin paljon kiireitä. Olen sanonut äidillenne monesti siitä, miten onnellinen hän on nyt, kun te vielä opiskelette omia alojanne, ettekä tee töitä niin suurella vauhdilla, kuin omat lapseni”, Ginny totesi tuijotellen Lysanderin perään. Hän siirsi katseensa Lorcaniin. ”Luna sanoi, ettette aio jäädä yöksi.”
Lorcan kohotti kulmiaan. ”Yritätkö nyt esittää, että olet pahoillasi?” hän kysyi ja Ginnyn punastuessa hymyili. ”Se, että me tiedämme mitä täällä tapahtuu, ei tarkoita, että haluaisimme oikeasti nähdä, mitä täällä tapahtuu.”
”Järkeenkäypä ratkaisu”, Ginny totesi nyökäten.
He istuivat hetken hiljaa, kumpikin miettien omiaan ennen kuin Lysander palasi.
”No. Meillä on perunoita. Ja kun sanon, että täällä on perunoita, tarkoitan, että sitä on useita kiloja. Äiti on keksinyt taas jotain, mutta ei häntä varmaan haittaa, jos osan niistä käytämme”, Lysander totesi ja katsoi Lorcania ja Ginnya. ”Minä ehdotan täytettyjä perunoita tai vaihtoehtoisesti vaikka ristikkoperunoita. Totta kai sen kanssa pitää jotain olla, mutta jääkaapissa oli ainakin salaattitarpeet. Ehkä lohta? Äiti pitää lohesta. Hänestä lohi on oman tiensä kulkija, vaikka minä kerroin hänelle, että useimmat hänen syömistään lohista on kasvatettu sitä varten.”
Ginny hymyili. ”Äitinne on hyvin viisas nainen”, hän totesi ja nousi seisomaan. ”Minä tiedän täsmälleen, mistä ostaa hänelle vapaata lohta. Palaan puolen tunnin päästä, uskoisin.”
Sen sanottuaan nainen katosi. Kaksoset katsoivat toisiinsa ja huokaisten lähtivät keittiöön.
**
”Täällä tuoksuu jumalaiselta”, Luna totesi astuessaan keittiöön. Ginny hymyili ja asteli naisen luo, suuteli tätä poskelle.
”Me teimme perunoita ja lohta”, Lysander sanoi ja kääntyi äitinsä puoleen. ”Onko isä tulossa pian?”
Luna käänsi katseensa Lysanderiin ja kurtisti kulmiaan. ”Sanoi tulevansa seitsemän maissa.”
Kukaan kolmesta muusta keittiössä olevasta ei ollut yllättynyt siitä, että Lunalla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä kello mahtoi olla. ”Eli pian”, Lorcan totesi ja katsoi haikeana tarjoilua odottavaa lohta, joka oli ehtinyt palaa, vaikka hän oli koettanut käyttää loitsua, joka estäisi moisen mahdollisuuden. Ja nyt hänellä ei ollut aikaa saati raaka-aineita uuteen yritykseen.
”Olet varmasti oikeassa”, Luna sanoi nyökäten ja katsahti Ginnyyn. ”Oletko valmistautunut iltaan?” hän kysyi.
”Ei, äiti. Et kysy mitään makuuhuoneen puolelle liittyvää meidän läsnäollessamme, emmekö me näin ole sopineet?” Lysander kysyi peittäen korvansa. Ginny ja Luna nauroivat Lorcanin irvistäessä.
”En minä mitään sellaista!” Luna totesi ja pyöritti silmiään. Hän oli sanomassa vielä jotain kun eteisestä kuului Rolfin huudahtama tervehdys. ”Kas, Ginny, tule.”
Ginny antoi Lunan vetää itsensä mukanaan ja Lorcan ja Lysander jäivät seisomaan keittiöön ennen kuin totesivat huokaisten, että heidän varmaan kannattaisi kattaa ruokailuhuoneen pöytä.
Pian Rolf tuli huoneeseen Luna ja Ginny kannoillaan ja hymyili pojilleen. ”Onpa mukava nähdä teitä”, hän totesi ja riensi rutistamaan kumpaakin. Lorcan naurahti ja Lysander hymyili.
”Tapasitko uusia olentoja?” Lorcan kysyi siirtyen asettelemaan viimeisiä ruokailuvälineitä paikalleen.
”Tutkin lähinnä vanhoja olentoja. Olen oppinut hutsujen elävän yllättävän pitkään”, Rolf totesi ja istui paikalleen. Lorcan nyökkäsi hymyillen. ”Miten itse olet nauttinut koulutuksestasi?”
Lorcan kohautti olkiaan. ”Fortescuen mielestä olen lupaava oppilas”, hän totesi ja vilkaisi Lysanderia joka katosi keittiöön, todennäköisesti vain hakemaan ruokia. ”Sanoo, että jos ei ole varuillaan, saatan vielä karata ja perustaa oman kilpailevan yrityksen.”
”Ehkä sinun pitäisi.”
”En minä halua”, Lorcan totesi ykskantaan ja istui omalle paikalleen. Luna ja Ginnykin istuivat jo, vierekkäin, ja kuiskivat toisilleen samalla, kun kuuntelivat kaksikon keskustelua.
”Ruoka on valmista ja pöydällä juuri pian jos joku viitsisi vähän auttaa”, Lysander totesi kantaen perunoita kolmella tapaa pöytään. Lorcan oli tunnistanut uuniperunat ja ristikkoperunat muttei vieläkään ollut ihan varma mitä kolmansien oli tarkoitus olla.
”Kai sinä tiedät, että olet velho?” Ginny kysyi nauraen ja nousi auttamaan Lysanderia.
Lysander näytti kieltään naiselle. ”Mitä sitten, jos tykkään kantaa tavaroita ihan oikeasti enkä vain leijuttaa pöytään?” hän kysyi ja piti keittiön ovea auki Ginnylle.
”Ei mitään, ei mitään”, Ginny totesi ja katosi keittiöön. Keskustelu varmasti jatkui kevyenä, Ginny jaksoi aina muistuttaa siitä, että taikuus oli olemassaolevana ihan hyödyllinen väline ja Lysander todeta jotain siitä, että piti osata myös elää ilman sitä, koska joskus saattaisi tulla pakottava tarve. Kukaan ei ollut ihan varma, miten tilanne oli näin.
Pian kaksikko toi lohen ja salaatin pöytään ja kaikki istuivat alas. ”Olen pahoillani siitä, että pilasin kalan”, Lorcan totesi ennen kuin kukaan ehti sitä ottaa.
”Höpsis, eihän lohta voi pilata. Lohen makuun tuo vain oman ripauksensa pieni tummuus”, Luna totesi ja otti itselleen isoimman palan. Lorcan ei ollut ihan varma siitä, miten fiksua se sitten oli.
”Olet tottunut kylmempiin annoksiin”, Rolf sanoi nauraen kun lohilautanen ojennettiin hänelle. ”Ihan ymmärrettäväähän se on, että yhtäkkiä lämpimiin ruokiin siirtyminen tuottaisi ongelmia.”
Lorcan pyöritteli silmiään. ”Siinä on sekin ero, ettei niitä kylmiä tarvitse kypsentää.”
Lysander nauroi. ”Minä sen sijaan väitän onnistuneeni perunoissa täydellisesti!” hän ilmoitti ja ojensi Ginnylle niitä perunoita, joita Lorcan ei ollut tunnistanut. ”Nämä ovat vielä kokeiluasteella, enkä ehkä ole onnistunut muotoilussa täydellisesti, mutta näistä tulee vielä jonain päivänä koko taikamaailman tunnetuin perunaruokalaji.”
”Mitähän nämä mahtavat olla?” Ginny kysyi ottaessaan pari palaa lautaselleen.
”Hunajamarinoituja yrttiperunoita mehiläisen muodossa”, Lysander vastasi ja katsoi Ginnya nähdäkseen tämän ilmeen.
”Kuulostaa älyttömältä”, Lorcan totesi hänen vierestään mutta otti kuitenkin itselleen maistiaispalan Lysanderin tarjotessa perunoita.
”Minä olen varma, että olet oikeassa siitä, että näistä tulee hitti”, Luna totesi Rolfin ohitettua tarjouksen perunoista ja saadessaan tarjoiluastian itselleen. ”En usko että kukaan muu voisi olla näin kekseliäs kuin sinä. Tiedätkö, olisi vielä upeampaa jos ne saisi tarjoiltua niin, että ne pörräävät lautasille kuin mehiläiset.”
Lysanderin silmät laajenivat. ”Olet oikeassa! Miten mahtava idea!”
Ginny nauroi. ”Mieti miten moni asiakas juoksee ulos tai alkaa tainnuttaa näitä”, hän totesi ja otti lautaselleen salaattia.
”Mutta kaikki mainontahan on hyvää mainontaa. Myös hysteria ravintolassa”, Lorcan totesi ja otti itselleen muitakin perunoita.
Pian heidän lautasensa olivat täynnä ruokaa ja he alkoivat syödä keskustellen niitä näitä ja kysellen Rolfilta tämän matkasta.
”Minusta tuntuu, että minun olisi pitänyt kuitenkin pyytää Lunaa mukaan”, Rolf totesi jossain kohtaa ja Luna nauroi.
”Minä olen valmistautunut jo seuraavaan matkaan ja sinä et halua tulla mukaani”, Luna vastasi ja sulki silmänsä maistaessaan mehiläisperunaa. ”Hunajaista”, hän totesi.
”Aiotko sinä taas etsiä jotain, minkä olemassaoloon tiedät etten usko?” Rolf kysyi.
Luna nyökkäsi. ”Olen lukenut kansantaruja ja olen varma, että näkkejä on olemassa.”
”Näkkejä! Eiväthän ne edes ole uskomus täälläpäin!” Rolf sanoi tuijottaen Lunaa. ”Meinaatko sinä matkustaa Suomeen tai Ruotsiin?”
”Totta kai! Ja minä luulen, että he tietävät, että näkkejä on olemassa, he eivät vain halua, että me menemme tutkimaan niitä”, Luna vastasi avaten silmänsä viimein ja katsoen Rolfiin. ”Menen silti.”
Rolf hymyili. ”Niin tietenkin.”
”Minä tulen sinun mukaasi. Tai siis, en tule mukaasi etsimään näkkejä, mutta jos menet Ruotsiin ensi kuussa. Ruotsin mestaruusottelut ovat käynnissä ja minun on pitänyt jo monta vuotta käydä katsomassa niitä”, Ginny totesi paikaltaan. ”Emme ole pitkään aikaan matkustaneet mihinkään.”
”Yhdessä ainakaan.”
”Ehkä minunkin pitäisi sitten tulla”, Rolf sanoi mietteliäänä.
”Minusta on hauskaa, että haluatte yhä matkustaa yhdessä”, Lysander totesi ja katsahti Lorcaniin. ”Mutta muistatte nyt olla miettimättä, mitä aiotte matkallanne yhdessä tehdä.”
”Älähän nyt. Mehän olemme olleet kiltisti jo vuosia!” Rolf vastasi.
Luna nauroi. ”Minä olen pahoillani siitä, että olette tulleet kotiin ilmoittamatta, mutta ainakin ymmärrätte, että meilläkin on yksityiselämämme”, hän sanoi ja ojensi toisen kätensä Rolfin kädelle ja toisen Ginnyn kädelle.
Lorcan ei voinut olla hymyilemättä näille kolmelle, jotka hänet olivat muidenkin avulla kasvattaneet.
He söivät loppuun rauhallisen keskustelun kera ja muistelivat menneitäkin kuten usein tapana oli. Rolf kyseli pojilta, tai miehen ikäänhän he jo ehtineet olivat, aikoivatko nämä useinkin vierailla kotona ja Ginny kertoi tarinoita kohtaamistaan huispaajista. Luna mietti ääneen, miksi he mahtoivat kaikki olla täällä, kun ulkona taivas näytti kirkkaalta ja tähdet kauniilta, eikö heidän pitäisi useammin järjestää illallisia ulkona.
Lorcan ja Lysander kertoivat työpaikoiltaan tai opiskelupaikoiltaan tarinoita ihmisistä ja vastailivat kysymyksiin, vaikkeivät aina tienneetkään, mitä kaikesta ajattelivat.
Kun ruoka oli syöty loppuun, Lysander sanoi, että hänellä oli seuraavana päivänä menoa ja Lorcan vain totesi, ettei hän halunnut jäädä yöksi kun kaikki kolme vanhempaa olivat yhdessä.
”Mutta me tulemme taas, kun pyydät, äiti. Tai isä, Ginny. Kyllä me teitä kaikkia rakastamme”, Lysander totesi laittaessaan takkia päälleen, vaikka aikoikin mennä vain hormiverkoston kautta kotiin. Mutta hän oli tullut takki päällä, totta kai hän poistuisi se päällään. Lorcan halasi kaikkia neljää ja poistui oven kautta.
Kun he molemmat olivat poissa, Ginny kääntyi Lunan ja Rolfin puoleen. ”Minun on ollut teitä molempia kova ikävä”, hän totesi ja veti heidät lähelle itseään. ”Ja minä aion muistuttaa teitä siitä, mikä meistä teki meidät. Mikä toi meidät yhteen.”
Luna naurahti. ”Emme me ehkä ihan yhtä lailla jaksa kuin silloin nuorempina”, hän sanoi ansaiten mulkauksen Ginnylta ja hymähdyksen Rolfilta.
