Saaristo heidän ympärillään kaikui tyhjyyttään, ei ollut muita kuin he ja se suolainen tuuli, se joka haki heitäkin tanssimaan ja huutamaan merelle ”kuuleko kukaan?” mutta eihän kukaan kuullut
Kuuleeko, ei kuuleko.
Okei okei. En vieläkään hahmota ketä ovat Lavender ja Parvati, vaikka ihmiset ovat selittäneet ne mulle niin monta kertaa, jotenkin vain sotken ne Ronin ja Harryn tanssiparit ja sitten jotkut luihuistytöt keskenään niin, etten todellakaan tiedä kuka on kukin. Ne kaikki on ikään kuin samaa massaa, koska niiden hahmot ei todellakaan ollut onnistuneita kirjoissa, mun mielestä, ja koin niistä osan jopa aika turhina.
En pitänyt kovinkaan sulkeissa toistuvista lauseista. Tietty se ehkä toimi tämän punaisena lankana ja veti koko jutun yhteen, siten nämä pienet pätkät toimivat hyvin näinkin pieninä, mutta... en oikein tajunnut kai sitä pointtia. Ei ollut muita, ei ollut muita keltä kysyä, ei tarvinnut kysyä muilta. Sokeakin huomaa, miten lauseiden sisältö muuttui matkan varrella, mutta... mutta... tässä jotenkin eroteltiin ne kaksi tyttöä ja muu maailma toisistaan. Että ei ollut muita eikä tarvinnutkaan olla. Se kai tän pointti oli ja... No, siirryn otsikkoon. Velloa on ihana verbi, mutta hämmästelin vapauden sijamuotoa. Olisin kuvitellut, että se on ”Velloa vapaudessa” koska heillähän juuri oli se vapaus, he olivat tavallaan täysin eristyksissä muulta maailmalta, mutta otsikossa olikin ”Velloa vapaudesta” eli tavallaan vapaus oli se syy, miksi he velloivat – olenko oikeilla jäljillä?
Kaikin puolin tää oli ihan näppärä. Kesäinen, kyllä, ehdottomasti. Teknisesti tää ei tökkinyt missään ja olin välillä jopa hieman hämilläni, miten hyvin sait toimimaan jotkut lauserakenteet ja miten paljon ne erosivat valinnoista, jotka mä olisin tehnyt. En missään kohtaa osannut aavistaa, miten virke jatkuu seuraavaksi, koska muotoilusi oli täysin erilaista kuten odotin. Se oli hyvä, sillä se toi mukanaan yllättäväisyyttä! (Yllättäväisyyttä? Onko tää ees sana?)
Kiitos tästä! : )
