Otsikko: Hyvästi
Kirjoittaja: kukapa muukaan kuin itse rimpsessa
Oikolukija: Carmilla <3
Ikäraja: S
Paritus: rikkoutunut Nymphadora Tonks/Fleur Delacour
Tyylilaji: angst, korukielisyys
Vastuuvapautus: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä vaan vähän leikin.
K/H: Varoitan korukielisyydestä ja kamalista virkerakenteista, sillä tämä on niiden riemuvoitto. Kirjoitettu jollekin 12+ virkettä kierrokselle. Fanfic100 sana 78. Missä
Hyvästi
Suhteemme oli kuin pakkasen puraisun jäljiltä oleva huurteinen oksa, joka kauneudestaan huolimatta oli herkkä rasahtamaan poikki yhdenkin varomattoman tuulenpuuskan voimasta. Lumen ja jään valkea kuorrutus vaati yhden ainoan auringonsäteen sulaakseen pienoisiksi pisaroiksi, jotka yksi kerrallaan tipahtelivat maahan katkenneen helminauhan lailla. Maassa helmipisarat porautuivat jäisen kamaran lävitse pakottaen itsensä juurtumaan multaan muistojen puutarhan katkeran suloisiksi kukkasiksi. Siellä hennon ja päivä päivältä haalistuvan kukkaloiston keskellä ainoa kuuluva ääni on huilun heleä, mutta aina vain kauempaa kantautuva sointi, joka naurusi helinän lailla kutittelee yhä hymykuoppiani.
Emme välittäneet, vaikka muut pitivät meitä vinoon kasvaneina. Suudelmistamme kumpuava rakastava hehku antoi meille voimaa jaksaa heidän mieltämme pahoittavista huudoista ja halveksuvista katseistaan huolimatta. Puoliveelan ylpeydellä sinä kuitenkin aina kuljit vaaleakutrinen pääsi pystyssä ja kerta toisensa jälkeen jaksoin uskoa sinun kunnianhimoisiin vakuutteluihisi siitä, kuinka eräänä päivänä rakkautemme puutarha kukkisi kauniimpana kuin kenenkään muun ja voisimme olla avoimesti onnellisia yhdessä välittämättä muista. Mutta kuten piipun pesä polttaa tupakanlehdet tuhkaksi, roihusi myös meidän suhteemme hiillokseksi tukahtuen lopulta yksinäiseksi savunkiemuraksi.
Niin kuin aurinko herää hellän hämärän peittämän yön jälkeen mitään kätkemättömään kirkkaaseen päivään, heräsimme myös me huomaamaan toistemme viat. Auringon sulattaman huurteisen oksan pisaroiden muodostamaan lammikkoon me sukelsimme vielä viimeisen kerran tarkastelemaan toisiamme armottoman veden puhdistavan voiman lävitse. Mutta ei vasta sulaneen veden kylmää liplatusta vasten alastonta ihoa kauaa kestänyt, kuten ei kestänyt meidän suhteemmekaan niin läheistä tarkastelua.
Rakkautemme väsyi niin kuin väsyy jalka uusissa, hiertävissä kengissä, joilla ei ole ollut aikaa muotoutua astujalleen ennen kuin ne on kiskaistu täysipäiväiseen käyttöön. Villasukkien pehmeästä, lohduttavasta lämmöstä huolimatta uudelleen jäätyneen lammikon jäällä lipsuvat kengät kuluttivat kantapäät pienille rakkuloille, jotka koostaan huolimatta piinasivat kävelijää. Jään tasainen pinta muuttui pikkuhiljaa yhä kaltevammaksi ja vaikeammaksi kävellä rikki hieroutuneilla kantapäillä, aivan niin kuin hieroutuivat rikki meidän välimme pienten asioiden paisuessa isommiksi ja isommiksi.
Ennen niin kirkkaana helmeilevä huurteisen oksan helminauha katkesi, suli ja jäätyi uudelleen muotonsa muuttaneena. Tuo helminauha oli kaunis kuin puutarhamme verenpunaisen ruusun lukuisia terälehtikerroksia monimutkaisuudessaan muistuttava rakkaussuhteemme, jonka lehdet yksi kerrallaan putoilivat maahan ruusun kuihtuessa. Niiden terälehtien hiljaista putoilua myötäilivät meidän alati vähenevät kohtaamisemme, suudelmamme ja lopulta sanamme.
Meidän yrityksemme rakentaa yhteistä taivasta romuttuivat helvetiksi. Se yksi ainoa sana repi rikki koristeelliset marmoripylväiköt, jotka pitivät puutarhaamme ympäröivän palatsimme pystyssä. Unelmarakennelman romahtamista hirvittävämpää oli vain ymmärrys siitä, ettei niitä raunioita tulisi kukaan ikinä raivaamaan.
Kirkas helmi tipahtaa pakkasen jäällä kuorruttamalle marmorikaarelle särkyäkseen putouksen voimasta lukuisiksi ilmassa auringonsäteitä heijasteleviksi peileiksi. Värin spektri uppoaa marmorin valkoisuuteen riitteen vangitessa helmen, niin kuin lukuisat samanlaiset ennenkin, osaksi itseään. Pakkasen puhaltama kylmä tuuli kuihduttaa hennot kukat karkottaen kaukaa kantautuvan huilun helinän vaimeana värinänä loittonevaksi hiljaisuudeksi.
Siellä pakkasen säilömässä ja tuhoamassa puutarhassa ei enää mikään kasva, se ei ole tarpeeksi lähellä kukille eikä liioin tarpeeksi kaukana pippurille. Nyt vain kyynelten jähmettyneet, muistoja heijastelevat helmet voivat unohtuneeseen marmoripuutarhaan löytää.
~*~
1.huurteinen
2. pisara
3. puutarha
4. huilu
5. vino
6. suudelma
7. kunnianhimoinen
8. piippu
9. herätä
10. sukeltaa
11. kylmä
12. kenkä
13. jää
14. kalteva
15. helmeilevä
16. punainen
17. myötäillä
18. taivas
19. sana
20. hirvittävä
21. kirkas
22. upota
23. värinä
24. pippuri
25. kyynel
