Nimi: Satupäiviä
Kirjoittaja: Illa
Genre: Draama
Ikäraja: S
Vastuuvapaus: Kaikki minun
A/N: Hillan perhe löytyy myös teksteistäni Kuinka norsu viikataan, Ei suklaakonvehteja krokotiileille ja Oikea joulu
Satupäiviä
Aina aamuisin Hilla puristi silmät lujasti kiinni ja toivoi oikein kovasti. Jos hän heräsi ennen kuin Hirvo tuli herättämään, hän ehti toivoa kauan, mutta jos ei, hän puristi silmänsä pikkuhetkeksi kiinni ennen kuin katsoi veljeensä.
Hilla toivoi satupäiviä. Niitä päiviä, jolloin isä olisi kotona ja lähtisi Hillan kanssa heti aamulla siihen leikkipuistoon, joka oli niin kaukana, ettei sinne saanut mennä kahdestaan Hirvon kanssa. Leikkipuistossa oli lohikäärmeen muotoinen kiipeilyteline ja isä saattaisi nostaa hänet sinne, jos hän pyytäisi. Sellaisina päivinä isä saattaisi lukea hänelle satuja jo aamupalalla, jos hän vain näyttelisi, ettei suostuisi syömään. Isä nauraisi ja lisäisi hänen puuroonsa toisen lusikallisen hilloa.
Hilla menisi isän kanssa kauppaan (aikaisin, heti aamupalan jälkeen, leikkipuistomatkalla, sillä isä jos isä osti ruokaa, kauppaan mentiin aikaisin tai niin myöhään, ettei Hilla saanut lähteä mukaan) ja saisi valita yhden karkin itselleen ja yhden Hirvolle. Hilla ottaisi suklaamunan ja Hirvolle suklaapatukan. Joskus hän söi Hirvon suklaapatukan ennen kuin Hirvo tuli kotiin, mutta siitä tuli sisältä surulliseksi eikä lainkaan iloiseksi kuten suklaamunasta.
Päivällä isä saattaisi paistaa hänelle nakkeja tai kalapuikkoja (Hilla toivoi nakkeja) tai antaa rakentaa majan olohuoneeseen. Hilla rakensi aina linnamajan kaikista tyynyistä ja peitoista, ison, niin ison, että isäkin mahtuisi sisälle. Satupäivinä Hillan maja oli isästä hieno, eikä sitä tarvitsisi purkaa heti pois. Jos majassa näkisi lukea, isä lukisi hänelle taas ja he söisivät yhdessä keksejä.
Kun Hirvo tulisi koulusta, he tekisivät jotain kaikki yhdessä. Isä hymyilisi, eikä suuttuisi kertaakaan, jos hän ja Hirvo vain olisivat kunnolla. Ehkä he tekisivät metsäretken tai pelaisivat pelejä tai katsoisivat elokuvan. Illalla isä ei lähtisi minnekään, vaan lukisi Hillalle iltasadun. Hirvokin tuli yleensä kuuntelemaan, vaikka olikin jo aika iso ja isot pojat päiväkodissa olivat sanoneet, että vain pienille luetaan iltasatuja. Sitten Hilla nukkuisi, eikä kuuluisi ääniä, paitsi jos isä haluaisi vielä katsoa elokuvia.
Satupäivien lisäksi oli myös toisenlaisia päiviä. Sellaisia päiviä, jolloin Hirvo heitti hänelle vaatteet sänkyyn ja ne piti pukea hiljaa sanomatta mitään, vaikka Hirvo olisikin heittänyt kissapaidan silloin kun Hilla olisi halunnut laittaa mekon. Hiuksia harjatessa ei saanut valittaa yhtään, vaikka sattuisi. Sitten piti hiipiä hiljaa ulos. Hipihiljaa, varpaillaan.
Niinä päivinä Hillan vei päiväkotiin Jaakon äiti, joka asui Hirvon koulumatkan varrella ja oli luvannut ottaa Hillan kyytiin aina kun tarvitsi. Ei ollut mukavaa tulla pojan kanssa päiväkotiin joka aamu, koska poikien kanssa ei leikitty ja pojat olivat melkein aina tyhmiä, mutta Hirvo oli sanonut, ettei voinut muuta.
Niin, Hilla tiesi kyllä, että sellaisiakin päiviä oli. Mutta aamuisin hän ajatteli vain satupäiviä.
