Nimi: Leijonien maailma voi kaatua rusakkoihin
Kirjoittaja: Huurre
Ikäraja: S
Genre: Veljesdraama
Hahmot: Leevi ja Luukas (ja Taavi)
Haasteet: Otsikoinnin iloja ("Älytön" otsikko (tarkistan vielä tän)), Teelusikan tunneskaala (mielipaha)
A/N: Olipas kiva palata pitkästä aikaa kunnolla mun rakkaisiin muodonmuuttajapoikiin! Mietin tuota mielipahaa ja tämä syntyi!
Leijonien maailma voi kaatua rusakkoihin
Leevi harjoitteli muodonmuutoksen hallintaa leikkiessään uuden ystävänsä, Taavin kanssa. Taavi oli ensimmäinen muodonmuuttaja Luukaksen lisäksi, johon Leevi oli törmännyt elämänsä aikana. Taavin eläin oli rusakko ja vaikka ensi alkuun Leevin kettu oli meinannut jahdata Taavia, hän sai estettyä itseään. Nyt pojat juoksentelivat toistensa perässä ja painivat leikkimielisesti muuttuen välillä eläimiksi ja välillä takaisin ihmisiksi.
Leevin ja Luukaksen äiti katseli vieressä tyytyväisenä. Vaikka Leevi oli muodonmuutoksen hallinnassa parempi kuin Luukas, Leevi oli niin paljon temperamenttisempi, että hänen oli pakko oppia hallitsemaan eläimensä kunnolla. Esikoulussa vielä oli niin vähän ihmisiä, että siellä selvisi, mutta isossa koulussa oli pakko osata.
Rusakko loikkasi ketun niskaan. Punaturkkinen eläin heittäytyi selälleen ja kiemurteli pois toisen eläimen alta. Sekunneissa punaisen eläimen tilalla oli virnuileva poika, jolla oli samaa sävyä tukka kuin ketun turkkikin.
Luukas tuli olohuoneeseen.
”Saanko mäkin leikkiä teiän kanssa?” hän kysyi. Luukas oli läksynsä tehnyt, joten hän kaipasi jotain tekemistä.
”Et! Sä vaan pelottaisit Taavia”, Leevi vastasi uhmakkaasti edes vilkaisematta Luukasta. Poikien äiti puuskahti ääneen.
”Pojat, älkää vaan riidelkö nyt. Leevi, jos Luuk haluaa mukaan leikkiin, teidän täytyy ottaa se mukaan. Luukas, ymmärräthän sä sen, että Taavi on rusakko ja sun luontainen eläin söisi sellaisen yhdellä haukkauksella?” äiti puhutteli ankarasti lapsiaan. Leevi, joka oli muuttunut jo takaisin ketuksi, painoi korvansa päätään vasten. Taavi oli edelleen pienen pojan muodossa ja katseli hämmentyneenä erityisesti Luukasta.
”Mikä sun eläin on?” Taavi uskaltautui kysymään.
”Leijona”, Luukas ärähti turhan kovaan. Häntä ärsytti se, ettei häntä taaskaan huolittu mukaan, kuten häntä ei huolittu uloskaan koskaan. Taavi sähähti ja nopeasti poika oli kadonnut, sen sijaan rusakko kyhjötti täristen olohuoneen perimmäisessä nurkassa.
Luukas huomasi heidän äitinsä hierovan ohimoitaan. Luukasta itseäänkin ärsytti, mutta hänen teki pahaa, kun hän pystyi haistamaan äitinsä tunteita. Äiti oli ärsyyntynyt, turhautunut, surullinenkin. Luukas painoi katseensa lattiaan ja lähti takaisin omaan huoneeseensa, vaikka hänen leijonansa halusi ärjyä ja päästä vapaaksi.
