Kirjoittaja Aihe: Hortonomiaa, herbologiaa ja Hermione (S, Neville/Hermione, 3/3)  (Luettu 2998 kertaa)

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 515
Ikäraja: S
Fandom: Harry Potter
Tyylilaji: fluffy
Paritus: Neville/Hermione
Kirjoittajalta: Hyvää joulua ja hyvää syntymäpäivää, Nevilla! <3 Tästä olisi siis tulossa 3-osainen, fluffyinen ficlet-sarja, yhdistetty joulu- ja synttärilahja. Toivottavasti tykkäät!

Joulukadun sulkeudutta voi siirtää Hunajaherttuaan, kiitos!



1. Hortonomiaa

Kynttiläin liekit lepattivat iloisesti, ja ikkunoiden takaa avautui lumen saartama Tylyahon kylänraitti. Joulukoristeet kimmelsivät pehmeässä valossa, ja heleän vaaleanpunaiset hyasintit levittivät huumaavaa tuoksuaan huoneisiin. Hermione oli käpertynyt samettipintaiseen nojatuoliin hyvän ystävänsä, siis paksun kirjan kanssa. Vieressä höyrysi mukillinen kuumaa kaakaota, johon hän oli viikonlopun kunniaksi lorauttanut tilkan konjakkia. Vain yksi esti häntä uppoamasta tarinoiden maailmaan, ja sai hänet vähän väliä kohottamaan katseensa kirjasta.

Nevillen pienestä työhuoneesta oli kuulunut tuntien ajan pergamentin rapinaa ja armotonta niiskutusta. Hermione kuunteli otsa huolestuneessa rypyssä, miten velho taas kerran niistää töräytti äänekkäästi. Siinä, että Nevilleen oli iskenyt jokin flunssa, ei sinänsä ollut mitään kummallista – tähän aikaan vuodesta virukset levisivät Tylypahkassa siinä missä jästikouluissakin. (Hän itse sairasti tietenkin mieluiten lomalla niin, ettei työaikaa mennyt hukkaan.) Tämä tauti oli kuitenkin hämmästyttävän sitkeä, eikä ottanut taittuakseen. Eikä Neville hänen maanitteluistaan huolimatta suostunut lähtemään parantajan pakeille. Hänen keittämänsä kynsilaukka-inkiväärihaudukkeen tämä sentään oli juonut. Hampaat irvessä, mutta minkäs teet – eihän lääkkeessä voinut olla tehoa, jos se ei maistunut pahalta. Hermione oli hermostunut toden teolla, kun isoäidin reseptistäkään ei ollut sulkemaan valuvaa nokkaa.

Hermione laski kirjansa ja tassutteli villasukkasillaan työhuoneen ovelle. Neville istui työpöytänsä ääressä selkä kumarassa ja tarkasti yrttitiedon esseitä. Hän painoi liinaa tiukasti vuotavaa nenäänsä vasten. Neljäsluokkalaiset olivat uurastaneet ahkerasti tehtävän parissa, ja olisi varsin viheliäistä, jos räkä tahrisi pergamentin.
”Kulta, sinun pitäisi levätä”, Hermione sanoi pehmeästi ovensuusta. Sulkakynä rahisi, ja velho malttoi tuskin vilkaista häntä.
”Ei minua mikään vaivaa”, Neville mumisi tukkoisella äänellä ja niisti sitten jälleen kerran niin, että ikkunalasi helisi.
”Anna minun edes mitata, onko sinulla kuumetta”, noita pyysi kuulostaen niin kertakaikkisen surkealta, että Neville armahti hänet.
”Olkoon menneeksi”, Neville huokaisi ja käänsi tuolinsa Hermionea kohti. Noita ravisti elohopeamittaria ennen kuin sujautti sen villapaidan alle Nevillen kainaloon. Hänen sydäntään lämmitti, että Neville käytti uskollisesti hänen kutomaansa villapaitaa, vaikka sen hihat olivat eripituiset ja rinnan kohdalle kirjottu rupikonnakin muistutti enemmän vihreää sarvikuonoa kuin Trevoria.
”Ei kuumetta”, Hermione sanoi kulmat kurtussa. Neville kohautti olkiaan ja oli palaamassa esseiden pariin, kun noita tarttui hänen käteensä.
”Älä yritäkään sanoa, että kaikki hyvin! Jos tuo niiskutus ei ala huomenna helpottaa, me lähdemme Pyhään Mungoon, ja sillä sipuli!”
Neville katsoi tyttöystäväänsä pitkään. Noidan posket punottivat ja silmissä paloi. Neville tunsi tuon ilmeen. Hän tiesi, ettei Hermione luovuttaisi, ennen kuin olisi selvittänyt asian perin pohjin.

”Minun pitää kertoa sinulle jotakin”, hän sanoi ja painoi katseensa hämillisenä syliinsä. Hermione säikähti velhon outoa äänensävyä. Hänen kätensä oli liukumaisillaan pois, kun Neville äkisti puristi sitä kiihkeästi.
”Minä olen allerginen hyasinteille!”
Sen sanottuaan Neville olisi mieluusti vain tuijottanut työhuoneen lattialistaa, kunnes kiusallinen hetki olisi ohitse, he molemmat ehkä kuolleet vanhuuteen ja pöly laskeutunut arkun kannelle. Mitä tahansa, kunhan hänen ei olisi tarvinnut katsoa Hermionen pettymyksen synkistämiä kasvoja. Pian pettymys kuitenkin vaihtui jonkinlaiseksi nolouden ja närkästyksen sekaiseksi irvistykseksi.
”Mikset sinä sanonut mitään?” Hermione parahti ja väänteli käsiään. Hän oli ostanut hyasintin torilta, ajatellut kukkien ilahduttavan Nevilleä.
”En halunnut pahoittaa mieltäsi”, Neville sanoi nöyränä, katse noidan varpaita viistäen. ”Tiedäthän, ei sellaisen mieltä halua pahoittaa, jota rakastaa.”
Hermione huokaisi, puhalsi ulos kaiken ikävän. Hän kumartui painamaan suukon Nevillen punoittavalle nenälle.
”Tiedän.”
« Viimeksi muokattu: 07.01.2020 18:35:16 kirjoittanut sugared »

her shaking shaking
glittering bones

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 665
Tässä oli hauskoja ja söpöjä yksityiskohtia, kuten Hermionen paras ystävä kirja, hänen neulomisharrastuksensa (hauskaa että se on jatkunut niiden onnettomien kotitontun hattujen jälkeen ;D) ja Nevillen hyasinttiallergia. Pidin talvisesta tunnelmasta ja luen mielelläni seuraavatkin osat! Olen kyllä tykästynyt Nevilleen viime aikoina ja hän sopii hyvin Hermionen pariksi :)
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 769
Aww, olipas valloittava aloitus! Hermione ja Neville on parituksena yllättävän toimiva, kovin tasapainoinen jollakin tavalla. On niiin Nevilleä kärsiä pahasta allergiasta hiljaa vain, koska ei halua pahoittaa Hermionen mieltä, voi toista <3 Tässä oli ihanan jouluiset, mutta ei överit fiilikset, kuvailut ja tunnelmoinnit. Kiitos, jään seuraamaan!

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 775
Vaikka joulu oli ja meni, tämän jouluiseen tunnelmaan oli ihana sujahtaa :) Huomaan, miten itse hieman vierastan Neville/Hermionea, mutta pidin tästä siitä huolimatta! Tykästyin myös noihin hassuihin, mutta lempeisiin yksityiskohtiin Hermionen kirjasta, villapaidasta ja siitä, kuinka ikkunalasi helisee Nevillen niistäessä :D Tästä tuli hurjan kotoisa tunne ja mietin, ovatko Hermione ja Neville Tylypahkassa vai asunnossaan jossain päin Tylyahoa?

Neville oli kovin oma itsensä tunnustaessaan allergiansa ja vältellen sitten Hermionen katsetta. Jotenkin hellyyttävä reaktio ja varsinkin ajatus siitä, että Neville mieluummin odottaa, kunnes kiusallinen hetki olisi ohitse, he molemmat ehkä kuolleet vanhuuteen ja pöly laskeutunut arkun kannelle, sai hymyilemään :D Hermione oli myös tuttu oma itsensä, kun yrittää niin itsepäisesti pitää Nevillestä huolta ja on jo pakottamassa Pyhään Mungoon diagnosoitavaksi.

Mukavaa, että tähän on tulossa vielä kaksi osaa lisää! Ehkä totunkin Hermione/Nevilleen tämän seurauksena, saa nähdä :) Kiitos jo tästä ensimmäisestä osasta!

between the sea
and the dream of the sea

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 515
Theilina: Kiitos kommentistasi, ihanaa kun pidit! :) Heheh, musta Hermionen hahmossa on ihanaa, miten sinnikkäästi hän jatkoi neulomista, vaikka oli siinä aikas surkea. Toivottavasti pidät lopuistakin osista, vaikka talvisesta Tylyahosta siirrytäänkin toisenlaisiin maisemiin!

Sokerisiipi: Sinulle myös iso kiitos kommentista! Mäkin näen, että Hermione ja Neville voisivat parhaimmillaan täydentää toisiaan ja toisaalta kasvaa ja kehittyä yhdessä ihmisinä.

hiddenben: Kiva että uskaltauduit lukemaan, vaikkei Neville/Hermione olekaan suosikkisi! Toivotaan, ettet näiden myötä ainakaan ala paritusta vihata, hehe. Ihana kuulla, että hahmot olivat sinusta omia itsejään, ja että tykkäsit yksityiskohdista ja tunnelmasta! 1. osa sijoittui Nevillen ja Hermionen asuntoon Tylyahossa. Tajusin vasta kommenttisi luettuani, että kyllähän Tylyahon raitti tosiaan voisi näkyä koulullekin. :D

Kirjoittajalta: Oikein hyvää uutta vuotta kaikille! Siirrytäänkin sopivasti joulun tunnelmasta ihan toisenlaisiin maisemiin! Vehkaa mä metsästän, tahdon saada suuren, enkä pelkää ollenkaan....



2. Herbologiaa

”Kuule Neville, joko olemme eksyneet, tai se sinun vehkasi on kasvattanut jalat alleen ja juossut karkuun.”
Hermionen sanoja seurasi mahtava läiskähdys, kun hän läimäytti jälleen yhden sääsken pois päiviltä ennen kuin se ehti iskeä imukärsänsä häneen. Hän ei ollut suostunut hieromaan nahkaansa Nevillen tarjoamaa pollomuhkun mätää, joka kuulemma toimi tehokkaana hyttyskarkottimena.
”Se ei kyllä olisi vehkalle lajityypillistä käyttäytymistä”, Neville huomautti mietteliäästi. Hän oli viidakkovaelluksesta niin innoissaan, etteivät häneen tepsineet sen enempää hyttysten kuin Hermionenkaan piikit.

Noita huokaisi ja hieraisi hikeä otsaltaan. Hän ei pitänyt viidakosta, eikä viidakko pitänyt hänestä. Ilma löyhkäsi sammaleelta, märältä maalta ja lahoavalta puulta. Peiliin katsomattakin hän tiesi naamansa kiiltävän kuin olisi rasvannut sen margariinilla, ja kosteus oli saanut hänen kiharansa villiintymään. Punaista, kuivunutta mutaa oli kummallakin kainaloissa asti, eikä Hermione halunnut edes ajatella, kuinka monta juotikasta löytäisi myöhemmin jalkapohjistaan. Ja entä viidakon äänet sitten? Taukoamatonta siritystä, suhinaa, kahinaa ja rapinaa – vähempikin riitti ajamaan hulluksi. Silloin tällöin latvustosta kajahti apinan ulvahdus, tai kaskaat aloittivat korvia huumaavan konserttonsa. Kun Neville oli maininnut lomamatkan Thaimaassa, Hermione oli tosiaan kuvitellut itsensä palmun alle, mutta hieman toisenlaisiin olosuhteisiin. Olisi pitänyt arvata, että Nevillelle lomaviikon kohokohta oli jäljittää harvinaislaatuista vinhavehkaa syvälle koskemattomaan viidakkoon.

Meteli yltyi, kun ilta alkoi hämärtää. Täällä, päiväntasaajan tuntumassa, yö pimeni nopeasti kuin mustepulloon hyppäisi. Hetken kuluttua he eivät enää erottaisi nenänpäätään pidemmälle.
”Aurinko laskee pian”, Hermione sanoi. ”Meidän pitäisi palata takaisin.”
He olivat saaneet majapaikastaan porttiavaimen, joka singauttaisi heidät hetkessä bungalowinsa eteen. Hermione ei malttanut odottaa, että saisi huuhdella pölyn ja liejun vartaloltaan.
”Eihän meidän kannata nyt luovuttaa, kun olemme kerran päässeet näin pitkälle”, Neville sanoi optimistiseen tapaansa. Hän katsoi kompassia, jonka oli tarkoitus opastaa heidät suoraan kasvin luo.
”Näin pitkälle hukkateille! Se, joka myi sinulle tuon kompassinrähjän, nauraa varmaan makeasti partaansa, ja se vehkakin lienee samaa huijausta!” Hermione kimpaantui. Hänen ei ollut tarkoitus korottaa ääntään, mutta hänen jalkojaan kivisti, vatsansa kurisi ja kurkkuaan kuivasi. Vieläpä ajatus yön pimeydessä saalistavista petoeläimistä sai sydämen muljahtamaan.
”Älähän nyt!” Neville sanoi lepytelläkseen. ”Pystytetään leiri, sytytetään nuotio ja katsellaan tähtiä! Siitä tulee romanttista.”
Hermione tuhahti paljonpuhuvasti.

Neville oli kuitenkin oikeassa. He pystyttivät teltan, jonka ympärille Hermione taikoi suojaloitsun pitämään neli- ja useampijalkaiset vierailijat loitolla. Iloisesti loimuava nuotio oli ainoa valopilkku metsän läpitunkemattomassa pimeydessä. Ensimmäiset tähdet rohkenivat esiin piilostaan. Pian tähdistö levittäytyi taivaankuvun ylle kuin säkenöivin jalokivin kirjottu brokadikangas. Kuu loimotti täydellisen pyöreänä ja hopeisena kuin vastakiillotettu sirppi. Kesti hetken ennen kuin Hermione löysi tutut tähikuviot uusilta paikoiltaan.
”Jupiter on kirkas tänä yönä”, noita sanoi maatessaan mukavasti pää Nevillen vatsaa vasten.
”Mitä se tarkoittaa?” Neville kysyi ja tähysti taivaalle otsa rypyssä. ”Matami Punurmio ei koskaan ollut tyytyväinen astrologisiin karttoihini.”
”Se tarkoittaa, että löydät mitä etsit.”
”Todellako?” Neville henkäisi ihmeissään. ”Sehän on hyvä enne!”
Hermione hymyili itsekseen. Hän ei viitsinyt muistuttaa, että uskoi ennustuksiin yhtä paljon kuin Joulupukkiin. Hän painautui velhon hikistä vartaloa vasten, ja pian he nukahtivat sylikkäin sammakoiden kurnutuksen tuudittamina.

Hermione luuli heränneensä rötöstelevän apinan huutoon, mutta hieman tokeennuttuaan hän tajusi Nevillen hihkuvan innoissaan teltan takana.
”Mitä nyt?” hän kysyi kömmittyään ylös. Aurinko oli vasta kipuamassa aamunkajon kynnyksen yli, ja ilma oli kerrankin miellyttävän viileää. Hermione harppoi harmaan hämärän läpi ja löysi Nevillen ihailemasta upeasti kukkivaa kasvia.
”Tämä se on! Kaakkois-Aasian vinhavehka! Ja vielä kukkivana! Oi, mikä onnenkantamoinen!”
Hermione katseli, kuinka Neville mittaili, tutkaili ja silitteli tohkeissaan vehkan valtavia lehtiä. Hän ei voinut vastustaa suupieliään nykivää hymyä. Joskus päämäärä oli matkaa tärkeämpi.

her shaking shaking
glittering bones

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 665
Tämäkin osa oli kiva! Jotenkin näissä on sellaista mukavaa pariskunnan arjen kuvausta ja tunnelmaa, vaikka nyt oltiinkin vähän tavallisista poikkeavissa maisemissa. Nauroin pakenevalle vehkalle ja koko kasvin nimi, vinhavehka, oli mielestäni velhomaailmaan sopiva! Hermionen hyönteiskarkotusloitsu kuulosti kätevältä ja mietin jo, eikö Neville yhtään ihmetellyt Hermionen kommenttia Jupiteriin liittyen, eihän Hermione edes opiskellut ennustusta kuin vajaan lukuvuoden... Pääasia, että se valoi uskoa Nevilleen ja löytyihän se vehkakin aamun tullen :) Kiitos tästä!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 775
Ai voi että, sytyin tälle toiselle osalle vielä enemmän kuin tuolle ensimmäiselle! Tässä oli hauskaa menoa, seikkailun tuntua, mitä kuitenkin Hermionen ahdistuneisuus viidakon keskellä ja Nevillen innostuneisuus vinhavehkasta jotenkin vähän tasapainottivat seikkailua hahmoille tyypilliseen tapaan :D Matkustelin itse Kaakkois-Aasiassa juuri tänä syksynä, joten Thaimaan luonto ja äkkinäinen pimeys olivat ennestään tuttua. Olikin hauska päästä lukemaan näistä kahdesta tällaisessa tutussa ympäristössä!

Hermionen tunteiden vuoristoradan seuraaminen oli huvittavaa ja tässä oli paljon yksityiskohtia, jotka toivat lisää väriä kaksikon vaellukseen viidakossa: Hermionen kosteudesta viillintyvät kiharat, viidakon äänet ja kainaloista asti löytyvä muta – missä ihmeessä nämä kaksi ovat oikein onnistuneet vaeltamaan? ;D Nevillen innokkuus ja pelottomuus oli erittäin ymmärrettävää ja sympaattista, ja kuinka tämä vakuuttaa yön vielä muuttuvan romanttiseksi oli kovin Nevilleä. Koko ficin kruunasi Hermionen onnistunut yritys valaa uskoa Nevilleen kertomalla tähtikuvioiden lupauksesta, se oli jotenkin hellyyttävää ja jotain, mitä voisin kuvitella Hermionen tekevän. Molemmat tekivät viidakkoseikkailusta paremman toisilleen, kukin tavoillaan helpottaakseen toisen oloa!

Ihanaa, että jäljellä on vielä yksi osa! Ehkä sen jälkeen olen jo aivan lämmennyt tällekin paritukselle? :D

between the sea
and the dream of the sea

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 515
Thelina: Oi, ihanaa että pidit tästäkin! Hehe, Hermione on varmasti niitä tyyppejä, jotka voivat puhua hyvin vakuuttavasti aiheista, joista eivät tiedä hölkäsen pöläystä!Kiva, että vinhavehka kuulosti velhomaiselta nimeltä, niitä on hauska mutta vaikea keksiä. :D Kiitos oikein paljon kommentistasi, ilahdutti!

hiddenben: Hehee, toivottavasti tämän kolmannen kohdalla ei nyt sitten tule mahalaskua. XD Tämä sai inspiraationsa omista ei-aina-niin-ihanista hetkistä viidakossa, joten kiva jos tavoitin tunnelman! Ja voi kuule.... kun on "oikeassa" seurassa, niin voi joutua raahatuksi ties mihin pusikkoon, mistä sitten toivoo joskus löytävänsä perille. :'''') Nevilleä oli musta vähän hankala kirjoittaa, kun halusin hänen hahmoonsa sitä ekojen kirjojen comic relief -henkeä ja hellyyttävyyttä ilman, että hänestä tulee hölmö, reppana tai lattea. Mukava siis kuulla, että pidit versiostani! Ihanaa, että tykkäsit, ja kiitos kovasti myös sulle kommentista!

Kirjoittajalta: Hyvää syntymäpäivää, Nevilla! Tämä jäi kahteen ensimmäiseen verrattuna vähän lyhyeksi, mutta en halunnut vesittää vitsiä turhaan venyttämällä. :') Tämä sai inspiraationsa kaikista niistä kasveista, jotka olen tänä talvena onnistunut huonolla hoidollani tappamaan.



3. Hermione

Näky oli kertakaikkisen lohduton. Ikkunalaudan kasvit näyttivät toinen toistaan surkeammilta. Abessiinialaiset kurttuviikunat nojasivat murheellisina toisiinsa. Pääsiäissaarten äkämätyräkin pitkät lehdet nuokkuivat alakuloisina. Mimbulus Mimbletonia näytti siltä, kuin sen ruukkuun olisi valutettu apeutuslientä.
”Olen pahoillani, Neville. En ymmärrä, mikä meni vikaan”, sanoi Hermione, jota Neville oli pyytänyt huolehtimaan kasveistaan sillä aikaa, kun hän itse osallistui Taikakasviseuran kansainväliseen suursymposiumiin.
Nyt Neville tarkasteli vaitonaisena ikkunalaudalle levittäytyvää maailmanlopun maisemaa.

Aikoinaan Hermione oli kuvitellut, ettei Neville suuttunut koskaan. Nyt olettamus tuntui hänestä suorastaan lapselliselta. Se kertoi vain, että hän ei ollut vielä ymmärtänyt, mikä velholle oli todella tärkeää. Epärehellisuus, ennakkoluuloisuus ja eläinten kaltoinkohtelu – ne kaikki saivat Nevillen kihisemään kiukusta. Hermione arveli, että myös kasvien laiminlyönti yltäisi listalle.

”Kastelin kai liikaa. Tai ehkä liian vähän. Ajattelin, että ehkä ne tarvitsevat kivennäisaineita, mutta luulen, että jauhettu ilkiönkieli vain pahensi tilannetta”, Hermione jatkoi ja hypisteli hermostuneena hihansuutaan. Neville kääntyi viimein hänen puoleensa. Hermionen yllätykseksi velhon kasvoilla oli arka hymy.
”Kuule, Hermione”, hän sanoi varovasti. ”Minusta tuntuu, että unohdit kaikkein tärkeimmän."
”Minkä sitten?” Hermione kysyi kiihkeästi. Jostakin syystä Neville lehahti punaiseksi.
”Unohdit puhua niille.”
Sillä hetkellä Hermione Granger rakastui, tulisesti ja lopullisesti.
 

her shaking shaking
glittering bones

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 665
Voi kyllä, tämä oli ihana eikä yhtään haitannut, että oli lyhyempi! Tulee mieleen ne kerrat, kun Hermione ei pärjännyt sellaisissa kouluaineissa, joita ei voinut 100% oppia pelkästään kirjoista. Eihän kultainen Neville tietenkään suutu tuollaisesta <3 Vaikka mimbuluskin oli kuollut, liekö sama, jonka Neville sai koulussa? Joka tapauksessa, nämä ovat kyllä suloinen pari, kiitos tästä!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 775
Oi eikä, tämä loppu oli aivan huikea! Ei todellakaan eeppinen mahalasku vaan todellinen huipulle nousu! Tämä toimi tällaisena lyhyenä pätkänä paremmin kuin hyvin, pidin tästä aivan hurjasti! Laitetaan vielä yksi huutomerkki, koska hymyilen vähän hölmönä tuolle lopulle!

Pidin erityisesti lauseesta

Lainaus
Nyt Neville tarkasteli vaitonaisena ikkunalaudalle levittäytyvää maailmanlopun maisemaa.

koska se oli jotenkin niin osuvasti Nevillen näkökulmasta kuvailtu hetki :D Hermionen reaktio epäonnistumiseen oli myös todella onnistunut ja pystyin melkein kuulemaan elokuva-version Hermionen äänen tämän pahoitellessa ja yrittäessä selittää, mitä ehkä oli tehnyt väärin tai jättänyt tekemättä. Nevillen vastaus Hermionelle oli kuitenkin parhain kaikista, kuten myös tuo viimeinen lause.

Mikä ihana päätös tälle kolmiosaiselle sarjalle! Kiitos :)

between the sea
and the dream of the sea

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 252
Kommenttiarpajaisista moikka! Halusin ottaa listauksestasi jotain uutta ja sellaisella parituksella, joka olisi minulle jonkin verran tuttu. Hermione/Neville on usein tosi söpöä ja mieltä lämmittävää, joten se olikin sitten varma valinta ;D

Hortonomiaa:

Oi, tässä fikissä oli muutamakin hauska tvisti, vaikkakin yksi niistä taisi johtua vain siitä, miten tykkään tulkita tekstejä ;D Olin aluksi kamalan huolissani, kun Nevillen huoneesta kuului "armotonta niiskutusta", että siellä Neville poloinen itkee, kirjoittaa ehkä jotain kipeää kirjettä. Mutta onneksi kyseessä olikin vain nuotava nokka, eikä mitään sen angstisempaa! Ja totta kai lopulta Nevillen flunssaoireet johtuivatkin Hermionen ostamasta hyasintista. Neville toimi tässä fikissä juuri niin kuin voisin hänen kuvitellakin toimivan. Millään hän ei haluaisi Hermionen huolehtivan hänestä, mutta pitää kuitenkin Hermionen kutomaa villapaitaa, juo tämän rohdot ja pitää vielä hyasintinkin, vaikka se onkin kaiken pahan rään alku ja juuri. Neville osaa kyllä pitää päänsä silloin, kun haluaa, mutta on silti omalla tavallaan hieman "kynnysmatto". Ehkä enemmän hyvässä kuin pahassa, kuitenkin.

En ole kamalasti lukenut fikkejä Hermionesta. Pidän kuitenkin, miten tässä tulee esille hänen lempeämpi puolensa. Totta kai Hermione sairastaa vain lomillaan, mutta toisaalta hän on käytttänyt myös paljon kallisarvioista aikaansa opettelemalla neulomaan ja tekemällä Nevillelle villapaidan. Voin vain kuvitella Hermionen neulomassa kamalan keskittynyt kurttu otsallaan. Hän tuskin oli kamalan ylpeä tekemästään villapaidasta, mutta Neville varmaan rakastaa sitä koko sydämestään.

Herbologiaa:

Haha, tässäkin pätkässä tulee hyvin esille tuo Nevillen itsepäisyys. Sitten, kun hän saa päähänsä tehdä jotain jollain tavalla, niin senhän hän sitten tekeekin. Hermione ei ole tietenkään kamalan viehtynyt, kun joutuu rämpimään keskellä viidakkoa kaikenmoisten öttimöttiäisten syötävänä. En kyllä minäkään olisi ;D Onneksi velhoilla ja noidilla on sentään keinoja pitää yöllä ötökät ja petoeläimet suojataioin loitolla! Oikeastaan Hermionen ja Nevillen yöpymäpaikka vaikuttaa tosi tunnelmalliselta. Kun tietää, että on suojassa kaikelta inhalta, tähtien katselu ja sammakoiden kurnutuksen kuunteleminen on varmasti ihanaa ja rauhoittavaa. En panisi pahakseni, jos pääsisin samanlaiseen tilaan itsekin nukkumaan! Onneksi Neville löysi vinhavehkansa, eikä kompassi ja kasvi osoittautuneet vain huijaukseksi. En kuitenkaan pidä Nevilleä tyhmänä hahmona: ehkei hän siis edes lankeaisi sellaiseen huijaukseen.

Lainaus
Joskus päämäärä oli matkaa tärkeämpi.
Joskus näinkin päin!

Hermione:

Haluan ajatella, että tässä viimeisessä osassa kasvien lohduton olomuoto kertoo ehkä jotain myös Hermionen tunnetiloista, kun Neville on ollut poissa. Kasvit riippuvat murheellisina, ja ehkäpä Hermione on tuntenut olonsa samanlaiseksi ikävöidessään Nevilleä.

Lainaus
Nyt Neville tarkasteli vaitonaisena ikkunalaudalle levittäytyvää maailmanlopun maisemaa.
Tämä on kamalan hauskasti ja osuvasti sanottu. Itse hienoisesti kasveihini kiintyneenä voin sanoa, että nyt kun annoin ne isäni luo siksi aikaa, että keksin, miten pidän ne kissoilta turvassa, olo olisi kyllä kuin maailmanloppua todistamassa, jos joskus menen käymään ja kaikki kasvini olisivat kuihtuneet... Nevillellä tosin on sellainen viherpeukalo, että hän varmasti saa elvytettyä kaikki kasvinsa. Itse en olisi omistani sellaisessa tilanteessa niin varma ;D

En ylläty, että lopulta Hermione olikin unohtanut puhua kasveille. Se sopii hänelle hyvin. Hermione on kirjaviisas ja ajattelee kaiken tosi loogisesti. Totta kai hän yrittää elvyttää kasveja vedellä ja kivennäisaineella - ei puhtaalla rakkaudella. Nevillen lähestymistapa asioihin on sen sijaan paljon sydämellisempi ja lempeämpi. Totta kai hän on viisas, mutta hän on myös tosi tunneherkkä ja -fiksu ihminen.

Lainaus
Epärehellisuus, ennakkoluuloisuus ja eläinten kaltoinkohtelu – ne kaikki saivat Nevillen kihisemään kiukusta.
Tästä kohdasta löysin pienen typon! Sen pitäisi kaiketi olla epärehellisYYs!

Kaiken kaikkiaan tämä oli tosi kiva kokoelma suloisia Hermione/Neville hetkiä! Hermione/Neville ei ole lemppariparitukseni (olen slashari henkeen ja vereen), mutta siitä on aina silloin tällöin kiva lukea juuri sen maanläheisyyden takia, jonka Neville hahmona tuo aina mukanaan. Nevillestä kun on kamalan vaikea kirjoittaa ilman, että mukaan ripottelee hieman kasvejakin - ja siitäkös minä ainakin tykkään! Kiitoksia lukukokemuksesta ^-^

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 392
Voiiiiii. Ei herranjestas kun tämä oli niin hellyttävän söpö!

Neville/Hermione ei ole lähelläkään suosikkejani, mutta koska tämä on kirjoitettu Nevillaa ajatellen, ajattelin itsekin pitäväni tästä! Ja joo, tässä oli tosi paljon kaikkea söpöä. En ole fluffinkaan suurin ystävä, mutta tässä se oli varsin sopivassa määrin sovitettu toimintaan ja muuhun kerrontaan. Voin erittäin hyvin kuvitella, että Neville ei ole kehdannut kertoa tyttöystävälleen, että on allerginen kukalle, jonka tältä sai! Voi toista. Myöskin tykkäsin kauheasti ensimmäisen osan kohdasta, jossa Hermione vietti aikaansa parhaan ystävänsä kanssa nojatuolissa <3 Samaistun.

Toka osa oli tosi valloittava! Samaistun siihenkin, että lähdetään vieraaseen maahan bongaamaan itselle uusia tuttavuuksia - Neville menee kasvien perässä, minä lintujen. Tosin oon samaa mieltä Hermionen kanssa siitä, että viidakko on maailman luotaantyöntävin paikkka. Pelkäisin koko ajan, että joku karmea hämähäkki hiippailisi lähistöllä, yh. Eikä kosteus ja punamultakaan kyllä houkuttele. Mutta söpöä, miten Hermione yritti lohduttaa Nevilleä ja valaa tähän uskoa siihen, että kyllä kukka löytyy. Ehkä hieman siirappista, että kukka oikeasti löytyi sitten "niin helposti" heti seuraavana aamuna, mutta ihanaa, että tällaisiakin kohtaamisia on. Kyllähän Neville varmasti on katsonut tarkkaan ajankohdan, milloin tämä vehka kukkii ja on parhaiten havaittavissa.

Samaistun tässä ficissä Hermioneen ihan kaikessa, koska itse myös valitettavasti onnistuisin varmaan tappamaan kaikki hoidossani olevat kasvit. ): Jostain syystä aina on liikaa vettä tai liian vähän. Mutta tietenkin Neville pitää kasveista parhaiten huolen juuri puhumalla niille! Silloin niihin kiinnittää paljon huomiota ja tulee havainneeksi kasvien tarpeeksi. Söpöä. (:

Tästä tuli hyvä mieli, kiitos <3

PS. Tämän nimi on aivan paras.


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 515
Thelina: Ihanaa, että tykkäsit myös tästä päätösosasta! Mä ajattelin ihan tuota samaa kirjoittaessani, että kasveille puhuminen on ensinnäkin sen sortin hömpötystä, johon Hermione tuskin uskoo ja jota ei voi oppia kirjoista lukemalla. Ja kyllä, mimbulus on se sama! Kiitos tästä ja aiemmista kommenteistani, kaikki ilahduttivat minua hyvin paljon!

hiddenben: Hahaa, eli nyt olet sitten käännytetty Hermione/Neville-shippaajaksi, eikö niin? :D Mahtavaa, että tykkäsit myös tästä! Ja jes, viimeinen lause siis teki tehtävänsä, tavoitteena oli sellainen oikein höttöinen sydän sulaa -efekti. :') Kiitos myös sulle näistä kaikista kommenteista, ovat olleet monen päivän piristyksiä!

Avaruuspiraatti: Oi, olen iloinen, että valitsit tämän! Ihanaa, että myös pidit kaikista kolmesta! Kiva kuulla erityisesti, että hahmot tuntuvat omilta itseltään, kun en ole kummastakaan kauheasti kirjoittanut. Neville on jotenkin tosi kiltti ja sydämellinen, pyyteetön ihminen, mutta helposti (etenkin kun vastinparina on Hermionen kaltainen varsin topakka hahmo) hänestä tulee juurikin sellainen kynnysmatto-mielikuva. Yritin välttää sitä, koska mielestäni Neville ei kuitenkaan ole alistuva tai säälittävä hahmo. Ilahduin siis, kun löysit tässä Nevillestä monia puolia! Muutenkin oli tosi kiva lukea mietteitäsi ja tulkintojasi näistä. Etenkin tuo armoton niiskutus -luenta on ihan mahtava! Hauskaa myös, että löysit Nevillen kasvi-innostuksesta samaistumisen kohdetta! :D Kiitos sinullekin tosi paljon kommentista!

Arte: Awww! Ihana reaktio! :D Mäkään en erityisesti shippaa Neville/Hermionea (oikeastaan en ole erityisen kiinnostunut mistään HP-shipistä), joten on tavallaan hauskaa, että tämä on sitten onnistunut ilahduttamaan muitakin ei-shippaajia. :') Kivaa, että löysit tästä samaistumisen kohteita! Munkin mielestä viidakko on sellainen teoriassa kiva asia, mutta käytännössä ei niin kiva asia. Vaikka on niitä kokemuksia kiva jälkikäteen sillai kauhunsekaisesti muistella.
Lainaus
Ehkä hieman siirappista, että kukka oikeasti löytyi sitten "niin helposti" heti seuraavana aamuna, mutta ihanaa, että tällaisiakin kohtaamisia on.
Ehkä hieman. :'D Päätin ihan tietoisesti, että tässä on nyt kunnon tämmönen ällösöpö kohtalon sormet pelissä -tason käänne.
Ja kyllä, mäkin samaistun tosiaan Hermione-rukkaan tässä kasvienhoitoasiassa! Ehkä pitäis kokeilla tuota puhumista sitten seuraavaksi. Kiitos ihan hurjan paljon sullekin kommentista! Ihanaa, että teksti sai sut hyvälle mielelle, sillä hyvän mielen tekstiksihän tämä tietenkin oli tarkoitettu.
P.S. Kiitos!!

her shaking shaking
glittering bones

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 984
Minäkin kommenttiarpajaisten puitteissa törmäsin tähän ja ajattelin lukea, kun otsikko oli niin kiehtova, vaikken mikään super Hermione/Neville fani olekaan. Viime aikoina olen tosin lukenut muutaman todella hyvän Neville-ficin ja huomannut hänessä aivan uusia puolia. Kuten jo aikaisemmin sanoin, tämän otsikko oli se, mikä houkutteli paikalle, vähän vieraammat sanat ja tuo kaikki alkaa h:lla osui jotenkin juuri kohdalleen ja kiinnostuin heti kovasti. (olen myös viimeaikoina ollut kovin laiska lukemaan ja innostuin entistä enemmän, kun tajusin, että osat ei ole kilometrimittaisia vaan sopivia suupaloja)

Näissä oli ihania pieniä yksityiskohtia, jotka teki tekstistä erittäin aidon oloista. (tykkäsin erityisesti siitä, että hermione sairastaa vain lomilla, hyvä ystävä on kirja, pieni tilkka konjakkia viikonlopun kunniaksi, nevillen hyasinttiallergia, hermionen kutoma villapaita, kompanssinrähjä, astrologiset kartat, joihin punurmio ei ole tyytyväinen ja maailman lopun maisema, näin muutamia mainitakseni) Pyhän mungon mainitseminen, porttiavain, suojaloitsut pitämään elukat loitolla ja mainitut astrologiset kartat, kytkivät tämän sopivasti takaisin taikamaailmaan. Minäkin voisin lähteä viidakkoon jos olisi suojaloitsuja pitämässä kaikki hyönteiset poissa iholtani!

Neville on jotenkin kovin herttainen, kun ei uskalla mainita, että on allerginen hyasinteille. Hän on tässä niin sellainen kuin kuvittelenkin ja hermione taas sellainen hieman pomotteleva, mutta kuitenkin lempeä ja huolehtiva. Toisessa osassa oli ihanasti tuota Nevillen villitystä kasveihin ja Hermione kulkee mukana, koska Neville <3

Viimeinen osa näistä on ehkä lempparini, koska että hermione tekee kaiken oikein ja onnistuu silti tappamaan kaikki kasvit on jotenkin niin pisteelleen iin päälle. On asioita joita ei opita kirjoista, kuten se että kasveille pitää puhua. Neville on ihku <3 Ja tuo Unohdit puhua niille. tuli vielä niin yksinkertaisen simppelisti, että en kyllä ihmettele, että Hermione rakastui tulisesti. Kiitos tästä lukukokemuksesta oikein kovasti!

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 515
Iso kiitos kommentista, Lyra, se sai mut hymyilemään leveästi! Hauskaa, että tätä lukemaan on eksynyt useampikin ei-Hermione/Neville-fani! :D Ihanaa, että löysit nuo yksityiskohdat ja tykkäsit! Musta niitä on hauskaa keksiä ja ujuttaa tekstiin tuomaan vähän taianomaisempaa tunnelmaa.
Lainaus
Viimeinen osa näistä on ehkä lempparini, koska että hermione tekee kaiken oikein ja onnistuu silti tappamaan kaikki kasvit on jotenkin niin pisteelleen iin päälle. On asioita joita ei opita kirjoista, kuten se että kasveille pitää puhua. Neville on ihku <3 Ja tuo Unohdit puhua niille. tuli vielä niin yksinkertaisen simppelisti, että en kyllä ihmettele, että Hermione rakastui tulisesti.
Aww, ihanasti sanottu! Kiitos!

her shaking shaking
glittering bones

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 390
  • Lunnikuningatar
No niin! Ensinnäkin: se, että olen kommenttieni kanssa näin myöhässä, ei todellakaan johdu välinpitämättömyydestä, vaan siitä, että olen oikeasti tykännyt näistä tosi paljon, enkä unettomuuskuukausien aikana vaan saanut aikaiseksi kommentoida paljon mitään. Kerrottakoon kuitenkin heti näin alkuun, että nämä tekstit lohduttivat sekä joulupäivän ja tapaninpäivän välisenä yönä, kun en lainkaan saanut nukuttua, ja sitten tammikuun puolivälissä, kun jo pelkkä sängystä nouseminen uhkasi itkettää, ja päätin lääkkeeksi lukea viimeisen ilmestyneen osan. Tulivat siis todella oikeaan aikaan ja olivat todella arvokkaita. ♥

Minusta kirjoitat edelleen aivan upeasti ja kihisen jo nyt innosta myös Umpisolmujen ja urotekojen suhteen, joiden uusimmat osat ovat minulla vielä lukematta. Tämä tekstikolmikko oli kuitenkin kyllä minulle erityisen rakas, koska oli ihanaa lukea tästä parituksesta. Nuo kaikki pienet yksityiskohdat ja tunnelmien vaihtelut kodin huomasta viidakon syvyyksiin olivat mahtavia. Tykkäsin myös todella paljon siitä, että Hermione ja Neville olivat jo tekstin alusta asti yhdessä, eikä aikaa mennyt suhteen alun kuvaamiseen ja epäröintiin. Suhde vaikutti myös todella terveeltä ja se on itsessään ihan mahtava juttu, harvemmin saa lukea tällaisista tasapainoisista parisuhteista. :)

Vinhavehka kuulosti tosi söpöltä ja pidin myös mudasta ja moskiitoista. Romanttinen ilta teltassa oli myös kauniisti kuvailtu ja pystyin hyvin kuvittelemaan kaksikon viidakkoon katselemaan tähtiä. Näissä kaikissa osissa oli pehmeä ja lempeä tunnelma, mutta kuitenkin sen verran särmää, että hahmot tuntuivat omilta itseiltään eikä mennyt liian siirappiseksi. Tykkäsin myös siitä, miten Hermione oli näissä kerrankin se, joka teki välillä virheitä - ja sitten toisaalta Nevillekin tuossa ensimmäisessä osassa teki virheen siinä, ettei uskaltanut kertoa allergiastaan. (Kasviallergia oli myös hauska oivallus ja yksityiskohta, otan omaksi fanoniksi. :D )

Viimeinen osa oli kaikessa lyhykäisyydessään ihana kruunu tälle trilogialle ja oi että, niin täydellinen lopetuslause. Monia ihania vuosia tälle parivaljakolle!

Palaan näihin vielä varmasti useita kertoja, sen verran mahtavan kokonaisuuden olit saanut aikaiseksi. Kiitos ihan hurjasti tästä lahjasta, se oli totisesti joulun parhaita. ♥♥♥


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 515
Vehka: Toivottavasti tiedät, että en ole missään nimessä niin ajatellutkaan! Ymmärrän tosi hyvin. Tosi kurja kuulla, että sulla on ollut noin paha olla, mutta oon tosi tosi iloinen, jos nämä tekstit on tuonut edes pienen valonpilkahduksen synkkyyteen. <3 Ja ilahduin kyllä tosi plajon kommentistasi, kiitos hirmuisesti! Kiva, että myös Umppari kiinnostaa - mulla on kova tahto saada se oikeasti valmiiksikin. :D Mua vähän mietitytti, osaanko kirjoittaa Neville/Hermionea, joten ihana kuulla, että tykkäsit heidän suhteestaan tässä! Hauskaa muuten, että oot vaihtanut nimimerkkisi - viidakossa oltiin nimittäin ihan tarkoituksella vinhavehkan jäljillä.
Lainaus
Näissä kaikissa osissa oli pehmeä ja lempeä tunnelma, mutta kuitenkin sen verran särmää, että hahmot tuntuivat omilta itseiltään eikä mennyt liian siirappiseksi. Tykkäsin myös siitä, miten Hermione oli näissä kerrankin se, joka teki välillä virheitä - ja sitten toisaalta Nevillekin tuossa ensimmäisessä osassa teki virheen siinä, ettei uskaltanut kertoa allergiastaan.
Jes, iloitsen sun kuvauksesta tuosta tunnelmasta. Juuri tuo mua itse asiassa mietitytti, kun lähdin parituksesta kirjoittamaan. Neville ei ole mulle kovin tuttu hahmo, ja "kiltti kömpelys" on se, mitä kirjoista päällimmäisenä jäi hänen hahmostaan mieleen. Halusin kuitenkin tutustua hänen muihin puoliinsa ja siihen hiljaiseen voimaan, joka saa hänet uudelleen ja uudelleen toimimaan rohkeasti. Yritin myös välttää sellaista dynamiikkaa, jossa Hermione on kipakka tietäjä ja Neville lempeä vässykkä, ja tutkailla ennemmin muunlaisia "ristiriitoja".
Kiitos kertakaikkisen ihanasta kommentista; olen valtavan iloinen, että nautit lahjasta!

her shaking shaking
glittering bones

Angelina

  • Luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 6 754
Lainaus
”Minä olen allerginen hyasinteille!”

Naaaww, voi elämä Neville :''D Onhan se tietysti jalo syy niiskuttaa päivästä toiseen, kun ei tohdi myöntää että on allerginen varta vasten hänelle ostetuille hyasinteille.

Toisen osan kohdalla täytyy kyllä ehdottomasti olla samaa mieltä Hermionen kanssa - mua ei viidakkoretkelle saisi raahattua kirveelläkään, saati että jäisin sinne yöksi, oli taikuutta apuna tai ei ;D

Tämä oli kyllä kokonaisuudessaan herttainen ja söpö :3 Paritus ei ole itselleni entuudestaan tuttu, mutta olit saanut Hermionesta ja Nevillestä tehtyä oikein toimivan ja suloisen parin. Eroavaisuuksistaan huolimatta he ymmärtävät toisiaan ja musta tässä näkyi sellainen yhdessä kasvaminen ja että ajan kanssa opitaan tuntemaan toinen paremmin ja samalla myös tunteet syvenevät. Kiitos taas ♥


© Inkku ♥