Nimi: Asioita joita rakastan
Kirjoittaja: puolakka
fandom: Hetalia
Paritus: Tanska/Norja nimillä Mathias ja Lukas
Genre: romance ja fluff kenties hyi
Ikäraja: S
Vastuuvapaus: Hetalia hahmoineen kuuluu Himaruyalle.
A/N: Eka ficci mitä tällä tilillä kehtaan julkaista. Tässä on mun aamun ajatukset oksennettuna näytölle, olkaas hyvät.
Ihan näin heti alkuun varoitan, että hahmot saattaa etenkin alussa olla aika paljon ”out of character”, koska kirjotin tätä ihan vaan siltä pohjalta miksi tää kaksikko on mun pään sisällä muodostunut viiden vuoden aikana. En ees aluksi miettinyt onko jutut sellasia, mitä Norja tai Tanska oikeesti tekisi. Mutta ei tän enempää selityksiä, voitte ihan itse arvostella sitten tän lukemisen jälkeen, että oliko tää nyt niin totaalinen hahmokatastrofi vaiko ei.
Asioita joita rakastan
Mathias ei tavoistansa poiketen ollut noussut heti herättyään, ei ollut kiskonut makuuhuoneen verhoja ylös. Olohuoneesta pieneen kerrostaloasuntoon pääsevä valo oli kuitenkin jotenkin löytänyt tiensä myös heidän luokseen, ja Mathias hymyili hiljaa katsellessaan hänen kasvojaan. Hän näytti nukkuvan rauhallisena, mutta Mathias tiesi hänen olevan hereillä.
Kumpikaan heistä ei ollut sanonut sanaakaan koko aamuna. Se oli mukavaa vaihtelua, sillä yleensä Lukas antoi Mathiakselle tasan kaksi vaihtoehtoa aloittaa aamu (ja jotka olivat joko kahvin keittäminen tai seksi) mutta myös Mathias osasi silloin tällöin nauttia hiljaisuudesta.
"Mitä ajattelet noin onnellisena", Mathias kysyi lopulta. Kuten hän oli arvellut, Lukas oli hereillä ja kääntyi vilkaisemaan Mathiasta.
"Asioita joita rakastan", Lukas vastasi yksinkertaisesti.
"Kuten?"
"...sinua."
Mathias naurahti hiljaa ja Lukas kääntyi uudestaan vilkaisemaan häntä.
"Olen tosissani", norjalainen sanoi.
"Tiedän", Mathias vastasi hymyillen ja painautui tiiviimmin vasten toisen kehoa. Kiersi kätensä tuon ympärille ja asetti poskensa tuon kaulaa vasten. Hän tiesi, että myös Lukas tiesi... Hän tunsi kaulan iholta miehen pulssin nousevan.
"Mitä muuta ajattelet?" tanskalainen kysyi.
"Sitä pientä puroa, jonka näimme eilen."
"Rakastatko sitäkin?"
"Rakastan."
Se saattoi kuulostaa vähän yksinkertaiselta, mutta toisaalta juuri tällaisten pienten asioitten arvostaminen oli yksi piirre, jota Mathias Lukaksessa rakasti. Kyky nähdä kauneutta kaikessa. Ja tällä kertaa Mathias oikeastaan ymmärsi mitä Lukas näki pienessä lumikinosten välissä virtaavassa purossa... Se oli johtanut suureen järveen, joka oli kauttaaltaan jäätynyt. Se oli virrannut sinnikkäästi, vaikka jokin niin paljon suurempi oli jo antanut periksi pakkaselle.
"Se johtuu virtauksesta", Mathias sanoi.
"En ole tyhmä", kuului hieman kireä vastaus. Mathias tiesi, että Lukas vihasi erityisesti sitä, kun hän päti asioilla, mutta välillä oli vaikea vastustaa kiusausta.
"Mitä muuta?" hän kysyi.
"Miten niin?" norjalainen vastasi.
"Mitä muuta ajattelet?"
"Mustikanvarpuja."
Mathias melkein nauroi ääneen yllätyksestä. Mustikanvarpuja?
"Miksi?" hän kysyi kiinnostuneena. Lukas vaikutti taas vähän ärtyneeltä, Mathias tunsi tuon kääntelevän kylkeään hermostuneena.
"En minä tiedä. Jotenkin vaan tykkään."
"Suloista", Mathias kiusasi.
"Ehkä samasta syystä, kuin purokin."
No, olihan totta, että monet kasvit lakastuivat talvella. Mutta mustikka, kuten muutkin varpukasvit pysyttelivät nietosten pinnalla menettämättä väriään. Lukas rakasti lunta, kuten Mathiaskin, mutta oli kai silti lohdullista nähdä, että luonto säilyi elossa pimeimmänkin vuodenajan yli.
"Mitä muuta?" hän kysyi vielä viimeisen kerran.
"...Kahvia", kuului vastaus. Mathias hymähti. Tämä ei paljonkaan kaivannut selittämistä.
"Haluatko, että keitän?" hän kysyi ja raotti silmiään, jotka oli lähes huomaamattaan jossain välissä sulkenut. Lukas virnisti pienesti kai kiitokseksi merkin ymmärtämisestä ja hivuttautui kauemmas, jotta Mathias pääsisi nousemaan ylös. Tanskalainen avasi vihdoin myös makuuhuoneen verhot ennen kuin asteli keittiöön, josta Lukas ei enää kyennyt näkemään häntä. Kuuli kuitenkin varmasti kolistelun, kun hän laittoi kahvin kiehumaan. Hetken kumpikin pysytteli eri huoneissa hiljaa, kuuntelemassa vain kahvinkeittimen kotoisaksi käynyttä porinaa.
"Mathias?" Lukas kutsui. Tanskalainen vilkaisi kohti makuuhuonetta, muttei astunut lähemmäs.
"Niin?" hän kysyi.
"Mitä sinä ajattelet?" Huoneesta kuului muutama vaimea askel ja norjalaisen vaalea pää ilmestyi oviaukkoon. Katseesta näki, että Lukas odotti jotain samanlaista kuin mitä hän oli itse aiemmin kertonut.
"En tiedä, en voi valita vain muutamaa", Mathias hymähti. Lukas ei näyttänyt tyytyväiseltä.
"Valitse yksi", hän vaati.
"Yksi asia, mitä rakastan? Legot", hieman pidempi mies kiusasi jälleen. Norjalainen näytti sille, että saattaisi tökätä kiukkuisesti. Kuin ärsytetty ampiainen.
"Vai niin", tuo kuitenkin tyytyi mutisemaan. "Se on väärä vastaus. Mutta hyvä on sitten." Askeleet loittonivat takaisin makuuhuoneeseen ja Mathias tunsi pienen omantunnon pistoksen. Hän jäi kuitenkin ensin odottamaan, että kahvi valmistui, kaatoi sitä kahteen telineestä poimittuun kahvikuppiin ja uskaltautui vasta sitten niitten kanssa palaamaan makuuhuoneeseen.
Lukas istui sängyllä, kohotti katseensa Mathiaksen saapuessa huoneeseen ja ojensi käsiään vastaanottamaan toisen kupeista. Mathias istui hänen viereensä, painautui jälleen kylkeä vasten ja kiersi vapautuneen kätensä tuon ympärille. Painoi suukon poskelle.
"Ajattelen sinua", hän sanoi sitten hymyillen ja antoi toisen suukon, tällä kertaa Lukaksen suupielille.
"Sinua aina ensin."
