SADE / S romantic, angst

[Korpitar]

Ficin nimi: Sade
Kirjoittaja: Korpitar
Beta: Äidinkielenopettajani
Tyylilaji/Genre: Romantic & angst
Ikäraja: S
Varoitukset: Hieman masentavaa tekstiä, lukeminen omalla vastuulla.
A/N: Juuh, tämä on ensimmäinen tarinani täällä, joten älkää pliis tuomitko :p Tämä on kirjoitettu aikoja sitten, mutta päätin silti julkaista sen tänne.


Sade

Muistan sinut. Vaaleat, aaltojen lailla lainehtivat hiuksesi, kasvojasi kehystävät pisamat ja siniset, piikikkäät, mutta silti leikkisät silmäsi. Niissä oli vain sitä jotain.
Oli kesä. Aurinko paistoi täydeltä terältään. Istuin laiturilla ja katselin merelle päin, polttaen savuketta. Silloin sinä tulit. Hymyillen laventelinsinisessä mekossasi. Olit niin kaunis.
Astuit vierelleni, ja katsoin sinua kysyvästi. Panin merkille, ettei sinulla ollut ollenkaan kenkiä jalassasi. Olit oikea kesänlapsi.
Näytit jumalaiselta. Pyysit tulta kainosti hymyillen. Annoin sytykkeen, mutta varovaisesti, sillä näytit niin heiveröiseltä, siltä kuin voisit särkyä pienimmästäkin kosketuksesta.
Sytytit tupakkasi ja istahdit laiturille viereeni. Katselimme yhdessä siellä uiskentelevaa joutsenpariskuntaa, ja silloin kysyit, mitä rakkaus on.

Menin lukkoon, en tiennyt mitä vastata. Silloin asetit pääsi olkapäälleni.
Istuimme kauan niin, jutellen asioista. Sain tietää, että Sade oli nimesi. Se oli maailman kaunein nimi, se sopi sinulle täydellisesti. Sade. Maistelin nimeäsi mielessäni. Se maistui raikkaalle, kuin nurmikolle sateen jälkeen, tai metsälle jossa oli juuri satanut. Se maistui kastepisaroilta heinikossa aamuvarhaisella, tai syyssateelle.
Kerroit, että olit uusi näillä kulmilla eikä sinulla ollut ystäviä. Hetken päästä kysyit, voisinko minä olla ystäväsi. Suostuin sen enempiä empimättä.
Tumppasit savukkeesi ja laitoit sen tuhkakuppiin. Tein samoin. Kävelimme rannalle, ja otit yhden ruohonkorren. Kysyit, osasinko minä soittaa ruoholla. Pudistin ihmeissäni päätäni. Asetit ruohon huulillesi ja aloit soittaa. Se oli kauneinta musiikkia mitä olin ikinä kuullut. Kykenin vain tuijottamaan kasvojasi lumoutuneena.
Mutta sitten sinun piti lähteä. Annoit minulle puhelinnumerosi. Mutta kun kotona yritin soittaa sinulle, en saanut yhteyttä. Numero oli väärä. Kävin luonasi, mutta naapuri kertoi, että olitte joutuneet muuttamaan pois. Minua harmitti, etten ollut tajunnut edes kysyä sukunimeäsi. Yritin etsiä sinua, mutta tuloksetta.

Nyt, viikko sen jälkeen, katselen ikkunaa ja sitä pitkin valuvia sadepisaroita. Ulkona sataa kaatamalla. Haluaisin vain huutaa, itkeä, ulvoa tuskaani, tai edes jotain, mutta ääntäkään ei tule, eikä silmiini ilmesty kyyneltäkään. En voi itkeä. Voin vain surra menetystäni. Vain sade on ainoa asia mikä muistuttaa minua sinusta.
Seuraan katseellani yhtä ikkunaa pitkin valuvaa sadepisaraa, ja voin melkein kuvitella siitä heijastuvan hymyilevät kasvosi. Rintaani koskee, sydäntäni sattuu, en saa henkeä. Mietin mitä järkeä on elää, jos ei ole sinua. Niin, ei yhtään mitään.

[Kiirsu]

Olipas kaunis elämänmakuinen tarina!! Tämä oli ihanan aito ja pidin kovasti tästä arkisesta dramatiikasta. Aluksi ajattelin, että tapahtuu jotain tosi dramaattista ja joku kuolee, mutta tässä muutettiinkin vaik pois, mikä on tosi luonnollinen tapahtuma ja tällaisia tilanteita varmasti tulee useille eteen. Monille varmasti tulee tällaisia uusia tuttavuuksia, jotka katoavat yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin. Ja joidenkin kanssa vain klikkaa hetkessä niin hyvin, että ihmekös tuo, jos jää ikävöimään.

Pidin kovasti tästä ihanasta kesäisestä luonnosta ja kauniista maisemasta, sateesta sun muusta. Tupakka ja kitara on kauhea klisee mutta silti se vain puree joka kerta. Ja ehkä se on myös yhdistelmä, jolla on helppo hurmata nuoria ihmisiä, joten ei ihme, että päähenkilö on niin myyty.

Tässä oli aika paljon lyhyitä virkkeitä ja vaikka yleensä ottaen tykkään niistä tehokeinona, tässä ne tuntuivat vähän raskailta ja loivat töksähtelevän tunteen. Niitä oli osin aika monta putkeen ja olisi ollut kiva, jos lyhyet ja pitkät virkkeet olisivat vuorotelleet vähän enemmän, niin teksti olisi tuntunut tasapainoisemmalta. Mutta ei tämä nyt mitenkään älyttömän häiritsevä asia ollut ja teksti oli hyvin sujuvaa ja miellyttävää luettavaa!

Kovin kiva teksti! Kiitos tästä, toivottavasti julkaiset joitain muitakin tuotoksiasi :>   

[Lunatic]

Tässä on kyllä riipaisevan vahva kaipuun ilmapiiri saavutettu todellakin hyvin! Otsikkoa klikatessani en osannut yhtään odottaa, mitä tässä tulisin saamaan eteeni. Musta oli kuitenkin hirveän kiva, kuinka otsikko on sama, kuin tarinassa kaivatun henkilön nimi, ja samalla myös ihan fyysinen sade, joka tarinassa mainitaan. Ihanan simppeli otsikko, joka kyllä avautui tarinan myötä moniulotteiseksi.

Lyhyeen tekstiin ei paljoa infoa mahdu, mutta silti jäin vähän kaipaamaan lisää tietoa. Millaisia henkilöt ovat pohjimmiltaan, millaiseen aikakehykseen tapahtumat siirtyvät, millaisessa paikassa he asuvat. Keskimmäisessä kappaleessa tuntui vähän siltä, kuin olisi ollut kiire, enkä oikein osannut hahmottaa aikaa.

Ainakin minulle tarinan henkilöt muovautuvat mieleen hyvin nuorina, ehkä juurikin ajan epämääräisyyden vuoksi. Ajan epämääräisyydestä lienee tullut käsitys, että päähenkilö tykästyy Sadeen (Sateeseen, miten taipuukaan) aivan päätäpahkaa ja yhtäkkisesti, minkä voisin kuvitella tyypilliseksi nuorelle henkilölle. Myös se, miten riipaisevasti toisen lähtö koetaan, sopisi mielestäni etenkin alkuteini-iän tunnemylläykseen ja epävakauteen. Vähän häiritsemään jää tuossa lopussa se, miten yhtäkkiä eläminenkin vaikuttaa turhalta ilman tätä tuntematonta henkilöä. Toisaalta sellaistahan se teini-ikä tuppaa olemaan