Animorphs: Kaiken kantava kulmakiveni, S (Marco & Jake)

[Violetu]

Title: Kaiken kantava kulmakiveni
Kirjoittaja: Violetu
Fandom: Animorphs
Hahmot: Marco & Jake (voi halutessaan nähdä parituksena).
Ikäraja: Sallittu
Genre: Angst, hurt/comfort, slice of life

Summary: Sen jälkeen kun äiti kuoli ja isä sulkeutui itseensä, Jake oli minulle kaikki.

A/N: Osallistuu Nostalgiahaasteeseen Kategorialla "Kirjallisuus". Että miten oli jotenkin ihanaa palata teiniaikojen suosikkifandomin pariin^^
Tämä triplaraapale kulkee alkupään canonin kanssa käsi kädessä, mutta ei spoilaa mitään.

***



Kaiken kantava kulmakiveni


Sen jälkeen kun äiti kuoli ja isä sulkeutui itseensä, Jake oli minulle kaikki.
Hän oli se, joka soitti tai tuli ovelle kolkuttelemaan, kun olin nukkunut pommiin. Tuijottelin herätyskellon hehkuvia viisareita ja odotin.
En koskaan kertonut hänelle koko totuutta. Joinain aamuina en vain halunnut nousta sängystä. Isäkään ei noussut, miksi minun muka täytyi?
Ei sillä, että olisin tuntenut oloani hyväksi sängyssäkään. En tuntenut oloani hyväksi missään. Silti nousin aina vastaamaan puhelimeen tai avaamaan Jakelle oven.

Jake ei ole koskaan ollut mikään varsinainen halailijatyyppi.
Silti joinain aamuina hän kampasi tukkani tai suori lempeästi vaatteitani, kun minä istuin ja tuijotin murojani silmät tyhjillään.
Hän käyttäytyi joinain aamuina niin paljon kuin äiti, että minun piti purra hampaani yhteen ja räpytellä, etten olisi itkenyt. Minä olin itkenyt jo aivan tarpeeksi. Liikaakin.
En halunnut tehdä Jaken oloa epämukavaksi.

Kun sitten astuimme ovesta ulos, minä olin saanut jo iloisen naamion kasvoilleni. Heitin yleensä jonkun huonon vitsin, niin kuin että Jaken pitäisi koripallojoukkueen sijaan pyrkiä Muumimammaksi tai jotain sellaista.
”Sinulle sopisi sellainen kunnon mätkintäkäsilaukku, ihan totta.”

Jake näki naamioni läpi, mutta hymähti silti ja tönäisi minua toverillisesti. Tönimme toisiamme koko koulumatkan kuin keskenkasvuiset, joita me olimmekin.

Silloin hän oli se veli, jota minulla ei koskaan ollut, mutta jota tarvitsin.

Vielä tänäänkin, vaikka kaikki on muuttunut niistä ajoista, Jake ei ole.
Tai siis onhan hän nykyään vakavampi ja vastuullisempi, mutta silti sama Jake. Hänen vitsinsä ovat edelleen sysipaskoja, ja hän on edelleen huono valehtelija. 
Minä olen enemmän sinut itseni ja kaiken tapahtuneen kanssa.
Nykyään minä kutsun Jakea usein vitsillä äidiksi tai isiksi, ja aina hän katsoo minua sillä samalla jännällä ilmeellä.
Vitsailen välillä jopa, että olemme naimisissa.
Jake hymyilee pienesti, sillä hän on ainoa, joka näkee totuuden sanoissani.
Me olemme perhettä.
Perheeni on niistä ajoista laajentunut huomattavasti, mutta Jake on ja tulee aina olemaan paras ystäväni, kaiken kantava kulmakiveni.





***

"Minulla ei ole mitään salattavaa Jakelta", sanoin. "Rehellisyys ja avoimuus. Siinä hyvän avioliiton avaimet."
~Marco (Animorphs #15, sivu 21)

[Waulish]

En ole koskaan kuullutkaan tästä fandomista, mutta jotenkin silti tempauduin tähän tekstiin mukaan ja ihastuin! Ystävyyden voima välittyy tästä tarinasta jotenkin niin aitona, kaunistelemattomana ja koruttomana ja hienovaraisena mutta silti niin vahvana ja todellisena. Pidän siitä, ettei mitään varsinaisesti alleviivata, vaan asiat vain ovat niin kuin ne ovat. Jake auttaa kertojahahmoa raskaan menetyksen jälkeen enemmän kuin ehkä itsekään tiedostaa, eikä siitä koskaan välttämättä keskustella kunnolla, mutta molemmat varmaan aavistavat sen tahoillaan silti. Hahmot taitavat alussa olla aika nuoria, ja jotenkin nuoruuskin välittyy ihanasti rivien väleistä: tönitään toista koulumatkalla ja toisinaan ehkä naamioidaan välittäminenkin hassutteluun, mutta silti se välittäminen on kaiken aikaa siellä taustalla. Sitä ei ehkä ilmaista sanoin, mutta teoin senkin edestä.

On ihanaa ajatella, että hahmojen välinen ystävyys on kantanut kaiken yli ja säilynyt. Tuollainen ystävyys on niin harvinaista ja arvokasta. Melkein silmät kostuvat, kun mietin, miten kauniisti Marco Jakesta ajattelee. Lämmittää sydäntä, miten toista voikaan arvostaa ja rakastaa. Hieman paritusvibojakin loppu minussa herättää, mutta minusta on ihanaa, että tämän tarinan voi lukea myös hyvästä ystävyydestä kertovana. Ei kai sillä loppujen lopuksi ole edes merkitystä, onko kyseessä ystävyys vai romanssi, kun pääpointti kuitenkin tuntuu olevan toisesta välittämisessä ja siinä ystävyydessä, joka on yleensä kuitenkin parisuhteenkin taustalla.

Ihana, ihana, ihana teksti. Piristyin tämän lukemisesta niin paljon. Tuli onnellinen ja tyytyväinen olo. Kiitos tästä! -Walle

[Violetu]

Kiitos kommentista, Waulish ^^
Animorphs on kyllä ihana sarja kaikin puolin, kiva että tekstistä sai asioita irti fandomia tuntematonkin<3 Mukavaa, että tykkäsit. Lapsena/nuorempana en koskaan edes parittanut näitä kahta, mutta nyt lukiessa on bongaillut niitä mahdollisia viboja
Marco on vähän sellainen herkkishahmo, joka tosin esittää porukassa koko ajan vitsiniekkaa, mutta näiden kahden ystävyydessä kummankaan ei tarvitse esittää mitään.
Animorphs olis just sellainen yli 50-osainen kirjasarja, joka jonkun netflixin pitäis napata ja alkaa tehdä sarjaa, materiaalia riittäisi, teemat sopisivat hyvin nykypäiväänkin, ja saisivat käyttää kunnolla erikoistehosteita eläin-ihminen -muodonmuutoksissa

[JuusoLeevi]

ensinnäkin, ihanaa löytää luettavaa tästä fandomista! animorphs on ollut ihan kakarasta asti mun suosikkikirjasarja. oon itse asiassa juuri tällä hetkellä lukemassa sitä toista kertaa kokonaan. ja marco on mun lempihahmo (joskin tässä vaiheessa olen kiintynyt kaikkiin hahmoihin melko tasapuolisesti. samaistun marcoon silti eniten, joten hän pysynee ykkösenä kaikesta huolimatta :^D)

joka tapauksessa! nyt kirjoja uudestaan lukeneena, olen kiinnittänyt jokseenkin enemmän huomiota marcon ja jaken ystävyyssuhteeseen. näiden kahden keskinäinen dynamiikka on helvetin huvittavaa ja joskus taas suorastaan sydäntäraastavaa. tää teksti on uskollinen kirjoille, ja tuo hyvin esille juuri sen sydäntäraastavan kauniin puolen marcon ja jaken suhteesta. kaiken kaikkiaan todella onnistunut kokonaisuus!

[Thelina]

Voi että, miten nostalginen olo oli lukea näistä kahdesta! Minäkin olen rakastanut tätä sarjaa aikoinaan, ala-asteen viimeisillä luokilla ja yläasteella. Luin siihen mennessä ilmestyneitä osia uudestaan ja uudestaan, varmaan kolme kertaa ainakin ja parhaimmat vielä monta kertaa enemmän. Sitten koko sarja jäi unohduksiin, enkä ole edes tajunnut, että osia oikeasti on yli 50! Kaikkia ei ilmeisesti ole suomennettu. Pitäisiköhän lukea alusta uudelleen... Kiitos tästä, tykkäsin

[summerblue]

Voi ei, Animorphs ja nostalgia Remnants ja Everworld, suurin osa aikoinaan luettu, vaikka olikin usein sellainen mitä hittoa-fiilis. Animorphs-kirjoista oikeasti saisi hienon Netflix-sarjan, vaikka en tiedä iskisikö se sitten nykyajan teineihin.

Mutta joo, itse tekstiin sitten. Minusta tämä oli hieno ja tuntui kirjoille uskolliselta. Tuli sellainen samanlainen olo kuin Animorphs-kirjaa lukiessa. Tosi kiva, että tämän pystyi lukemaan ystävyysficcinä tai sitten halutessaan jopa shippinä. Tämä oli lohdullinen, toisaalta synkkä pohjavireeltään, mutta sitten kuitenkin toiveikaskin.

Silti joinain aamuina hän kampasi tukkani tai suori lempeästi vaatteitani, kun minä istuin ja tuijotin murojani silmät tyhjillään.

Tämä. Voi itku ♥ Tämä oli suosikkikohtani ja teki vain mieli halata noita molempia poikaparkoja, joilla on aivan liikaa kannettavaa harteillaan.

[Violetu]

Mitäs mitäs tämä on? Kommentteja! 😳

Juusoleevi: Kiitos kommentista, pahoittelut, että kesti näin kauan huomata<3 Voi Marco <3 Oma lempihahmo on aika lailla alusta asti ollut Tobias, mutta Marcoa on jotenkin ihana kirjoittaa. Ja Marcon ja Jaken keskinäinen suhde on kyllä <3 Kiva, että tykkäsit ^^
Thelina: Kiitos kommentista, pahoittelut, että kesti näin kauan huomata <3 Itsekään en ole koskaan kaikkia lukenut, joskin syksyllä 2018 luin taas muutaman kirjan eteenpäin (ne löytyy kaikki englanniksi netistä), jäin ehkä jonnekin osaan 25 tai 26. Ikuisesti katkera siitä, että suomentaminen lopetettiin kesken kolmiosaisen David-sarjan (20-22), joka on tähän mennessä ollut (kaikessa raadollisuudessaankin) yksi parhaita osioita koko sarjassa 😍 Animorphs on kyllä yksi niitä sarjoja, joiden huumori puree edelleenkin. Kiva, että tykkäsit^^
summerblue: Ääää, kiitos kommentista <3 Itsekin luin pari Remnantsia silloin joskus, mutta ne olivat paikoin liiankin ällöttäviä xD Ihanaa että tykkäsit ^^

[Kaarne]

Heh, hetken jo pelästyin tätä lukiessani, että olen salee kommentoinut tätä jo, mutta en sentään ollut - vaikka ficin itsessään olin kyllä lukenut aiemmin. No, nytpä tulee kommenttikampanjan myötä korjattua tämäkin vääryys!

Musta on aina ihanaa lukea Animorphs-ficcejä ja toivoisin, että niitä ois Finissäkin enemmän. (Voisit kirjoittaa Animorphs-joulukalenterin, joooookooo? ) Tää on fandomina ihanan nostalginen, ja kai just siks että kirjat oli niin iso osa tiettyä vaihetta nuoruudessa, hahmotkin on tulleet eri tavalla rakkaiksi. Pääsin heti sisään tähänkin tekstiin ja oikein liikutuin, kun Marco, joka kirjoissa on välillä aika ilkeä ja vaikeastilähestyttäväkin, oli tässä tekstissä niin avoimena ja kertoi siitä, mitä Jake hänelle merkitsi. Ja todeltahan se kuulosti, koska varmasti juuri Jake on se, joka on kannatellut häntä niin monen jutun läpi.

Tässä oli myös paljon sellaisia liikuttavia yksityiskohtia, joihin pysähdyin, kuten vaikkapa hiuksia kampaava Jake tai se, miten Jake hymyilee Marcon huonolle vitsille, vaikka näkee sen läpi. Just sellaisia juttuja, jotka kielivät siitä, että hahmot ovat tunteneet toisensa pitkään ja kasvaneet toisilleen tärkeiksi, ja vaikkei kaikesta sanallisesti puhutakaan, niin molemmat tietävät kyllä, miten tärkeä se toinen on. Ja ai että toi sitaatti noista kirjoista, sitä en muistanutkaan. Mutta sitä vasten tää ficcikin on vielä parempi, kaanonia aina tota lopun avioliittovertausta myöten! (Ja kyllä mun oli pakko kuvitella sinne paritustakin taustalle, ei voi mitään, liian herkullinen mahdollisuus. )

Tää oli kaiken kaikkiaan tosi kivaa luettavaa ja palautti ihanalla tavalla yhden nuoruuden lempisarjan maailmaan, kiitos siitä!