Nimi: Perilliset
Kirjoittaja: tirsu
Genre: slice of life, AU, pienehkö mystery & pienehkö fluff
Paritus: Clara Oswald/Sherlock Holmes
Fandom: Doctor Who & Sherlock
Ikäraja: S
Varoitukset: Muutama hassu kreikkalainen sana, jotka ovat kirjoitettu sanakirjan avulla, joten tiedä sitten kuinka oikein ne ovat huolimatta yrityksestäni tarkistaa ne.
Summary: Se oli sulaa hulluutta.
Disclaimer: Tämä ficci on kirjoitettu pelkästään viihdytystarkoituksiin. Sherlock Holmes kuuluu sir Arthur Conan Doylelle ja modernisoitu Sherlock puolestaan Mark Gatissille ja Steven Moffatille. Doctor Who kuuluu mm. Sydney Newmanille, C.E. Webberille, Donald Wilsonille ja Steven Moffatille. Minä vain yksinkertaisesti lainaan heidän hahmojaan/maailmojaan. En hyödy tästä rahallisesti lainkaan, kunhan kirjoitan omaksi ilokseni (ja muiden iloksi)
Haasteet: Rarepari 10 A/N: Jotenkin tässä pääsi käymään niin, että tästä tuli pitempi kuin piti. Mikä on oikeastaan ihan hyvä, sillä lyhyenä tämä ei olisi toiminut niin kuin olisin halunnut.
Huomauttamisen arvoista on sellainen seikka, että tässä ei oteta huomioon DW:n 9.kauden kolmea viimeistä jaksoa. Eikä Dannya koskaan ollutkaan Claran elämässä.
Tässä taitaa olla ensimmäinen yritykseni kirjoittaa jonkin sortin tapauksen ratkaisemista enempi kuin pelkkänä ohimenevänä mainintana. Omasta mielestäni siitä tuli ihan kelvollinen vaikka en hirveästi perustu itse mysteerimäisten tapausten kirjoittamisesta. Toivottavasti sen loppuratkaisu ole ihan heti ennalta arvattavissa. Ehhe.
Perilliset Tuuli keinuttaa laineita, jotka liplattavat tuskin kuuluvasti. Hämärä alkaa hiljalleen langeta kreikkalaisen saaren ylle, ilma on käynyt tuskastuttavan kuumasta hellyttävän lempeäksi.
Jalkojen askellus on väsyneen raskasta kaiken juoksemisen ja liikkeellä olon jälkeen. Majatalon pehmoinen sänky kiitää mielessä niin houkuttelevana – se antaa voimia jaksaa ottaa askeleita lisää toisensa perään.
Raukean lisäksi olo on miellyttävän kevyt. Tapaus, joka oli lennättänyt heidät Kreikkaan asti, oli ratkennut hyvin – ja juuri niin kuin Sherlock oli tiennytkin.
* % * % * % * % * % * % * % * % * % * % * % * % * % * % * % * % * % * % * % * %
Sherlockin kasvoilla oli puolittainen virnistys. Tämä oli saanut pari päivää sitten Lestradelta uuden tapauksen: New Scotland Yard tarvitsi nopeasti apua kidnappaustapauksen ratkaisussa.
Aatelisperhe De lá Dermottien perilliset oli kidnapattu viikkoa aikaisemmin kesken koulupäivän. De lá Dermottit olivat saaneet vain yhden lunnasvaatimuskirjeen, jossa vaadittiin kahta ja puoli miljoonaa per kidnapattu. Rahat haluttiin kymmenen punnan seteleinä.
De lá Dermottit olivat antaneet sydäntä särkevät haastattelut BBC Newsille kuin monille lehdille. Nämä olivat suostuneet jopa radioon haastateltavaksi. Heidän lastensa kidnappauksen piti olla kaikkien tietoisuudessa, että huulilla.
Sherlock oli seurannut tapausta alusta asti ja saatuaan tapauksen hoidettavakseen tämä oli käynyt jokaisen haastattelun läpi yksityiskohtaisesti moneen otteeseen. Mies oli myös kuullustellut De lá Dermotteja henkilökohtaisesti, samoin kuin näiden henkilökuntaa. Tämä oli myös lukenut poliisien raportit. Lunnaskirjeenkin konsultoiva yksityisetsivä oli lukaissut ja tutkinut tarkkaan.
He, Sherlock ja Clara, olivat käyneet myös koululla, jossa kidnappaus oli tapahtunut. Yksityisen koulun valvontakameroista käy vain selville, että perilliset poistuivat koulun alueelta lounastunnilla, eivätkä enää palanneet takaisin. Koulun omissa kuulusteluissa oli selvinnyt, että kidnappaushetken olivat todistaneet koulun uusi äidinkielenopettaja sekä eräs tyttöoppilas, joka oli saapunut kuukausi sitten vaihto-oppilaaksi koululle Kanadasta.
Kaksikko oli kertonut kidnappaajia olleen kolme: yksi, joka ajoi valkoista pakettiautoa, ja kaksi, jotka hoitivat nappaamishetken. Epäillyt olivat pukeutuneet todistajien mukaan mustiin ja kasvoja oli peittäneet kommandopipot. Kidnappaajia oli kuvailtu vain pituudellisilta ja painollisilta olemuksilta: eräs oli lyhyt ja tanakka, yksi pitkä ja laiha, kuski oli näyttänyt paksulta ja keskiverron pituiselta.
Autoa silminnäkijät eivät olleet osanneet kuvailla erityisemmin. Selvillä oli vain, että auto oli valkoinen pakettiauto, jonka ikkunat olivat peitetty pahvilla vaikka lasit olivatkin tummennetut. Rekisterinumeroa he eivät olleet voineet nähdä, sillä ne olivat olleet peitetyt.
Sherlock oli kuulustellut itsekin silminnäkijäkaksikkoa. Nämä olivat kertoneet saman kertomuksen tapahtuneesta kuin koulun henkilökunnalle, että poliiseille – tismalleen saman, jokaista sanaa myöden.
He olivat käyneet tutkimassa alueen, jossa kidnappaus oli tapahtunut. Lähiympäristö oli käyty läpi erittäin tarkkaavaisesti, yhtäkään kohtaa ei ollut jätetty tutkimatta.
Lähellä sijaitsevien liikkeiden henkilökunnat olivat jokseenkin tuohtuneina (”mutta poliisit kuulustelivat meitä jo!”) kertoneet omat versionsa. Kukaan ei ollut nähnyt mitään poikkeavaa tai edes kuullut. Kaikki oli sujunut aivan (tylsän) normaalisti.
Ainoa liike, jossa perilliset olivat käyneet, oli ollut Luxus Deli. Perilliset olivat viettäneet kaupassa aikaa reilut puoli tuntia, minkä delin omistaja totesi olleen kummallista, sillä yleensä kaksikko viipyi vain hetken (eli siis kuitenkin yksi poikkeavuus!). Ostettuaan lopulta tavanomaiset ostoksensa (A Glamour-lehti, suklaapatukka, valmissalaattiannos, kolmioleipäpakkaus, kahvi, vesipullo ja slushie) nämä olivat poistuneet täysin normaalisti.
Kuultuaan liikkeiden henkilökuntia Sherlock oli käynyt lähiympäristön vielä kerran lävitse. Tien pinnankin tämä oli tutkinut toistamiseen (onneksi liikennettä ei ollut paljon siihen aikaan, mikä oli liikkeiden henkilökuntien mukaan tyypillistä).
Sherlock oli onnistunut jollain konstilla hankimaan itselleen kotietsintäluvan, jonka turvin oli mennyt hankkimaan De lá Dermottien tietokoneet ja älypuhelimet itselleen tutkittaviksi. Eräs kiharapään ”palkollinen” oli auttanut tätä saamaan poistetut tiedostot ja viestit jälleen luettaviksi. Clara oli alkanut käydä tekstiviestejä läpi, kun taas Sherlock oli lähtenyt jonnekin selvittämään erästä asiaa.
Palattuaan konsultoiva yksityisetsivä oli alkanut tutkia tietokoneita. He olivat valvoneet koko yön tapauksen parissa. Kello oli ollut yli puoli viiden, kun Sherlock oli noussut paikaltaan ja siirtynyt istumaan nojatuoliin. Vedettyään jalat koukkuun mies oli sulkenut silmänsä.
Ja siinä mies istui yhä, kasvoillaan se puolittainen virnistys. Sillä oli tietty merkitys, Clara oli oppinut sen aikoja sitten. Mies olisi selvittänyt tapauksen.
Sherlock nousi seisomaan ja katsoi Claraa.
>> Hanki meille liput heti seuraavalle lennolle Kreikkaan.
>>Clara nyökkäsi yrittäen pidätellä haukotusta. Hän nousi lattialta ylös mennen kannettavansa luokse. Sherlock paineli keittiöön soittamaan, luultavastikin Gregille kertoakseen mitä oli meneillään.
Tilattuaan matkat Clara riensi makuuhuoneeseen pakkaamaan muutaman vaatekerran pikaisesti heille mukaan. Vaatteiden lisäksi hän pakkasi muutaman hyödyllisen tavaran – kuten hampaiden pesuvälineet – mukaan.
Sherlock tuli makuuhuoneeseen juuri silloin, kun Clara sulki laukun.
>> Valmis?
>>>> Valmis
>>, hän totesi ja heilautti laukun sängyltä alas.
Sherlock nyökkäsi ja poistui lennähtävin askelin. Laukkua kantaen Clara seurasi aviomiestään. Tämä nappasi takkinsa, heilautti sen hartiansa yli ja loikki portaat alas.
Clara otti trenssitakkinsa. Toisin kuin Sherlock, hän päätti pukea takkinsa sisällä yllensä. Hänen piti kuitenkin kantaa laukkua, joten hän ei voisi pukea takkia kulkiessaan. Hän ei kuitenkaan laita takkiaan kiinni, sen ehtisi myöhemminkin – eikä sitä toisaalta olisi pakko laittaa kiinni lainkaan.
Kun hän pääsi ulos, Sherlock avasi taksin oven. Clara heilautti ensin laukun takapenkille ja kipusi sitten itse sisälle. Sherlock tuli hänen perässään ilmoittaen taksikuskille määränpään.
Taksin lähtiessä liikkeelle Sherlock kiinnitti huomionsa kännykkäänsä. Väsymys alkoi painaa Claran silmäluomia. Hän tajusi etäisesti, että hän torkahteli silloin tällöin matkan aikana.
Sherlock tönäisi häntä hieman, kun taksi saapui lentokentälle. Clara räpytteli silmiään ja katseli ympärilleen – hän oli ehtinyt torkahtaa vähän pidemmäksi aikaa.
Hän avasi turvavyönsä, kömpi autosta ulos ja kumartui ottamaan laukun Sherlockin maksaessa kuskille. Clara peitti haukotuksen vapaalla kädellään katsellen lentoasemaa, jossa oli siihen aikaa hiljaista. Ihmisiä näytti olevan vain parisen kourallista.
Taksin kaasuttaessa pois paikalta he astelivat sisälle terminaaliin, Sherlock suuntasi vessoille saman tien, mutta Clara tiesi, ettei tämä mennyt sinne siksi, että olisi ollut hädän kourissa. Asiasta kuitenkaan enempiä välittämättä hän suuntasi lipputiskin edustalla olevan jonon jatkoksi.
***
Kreikassa oli keskipäivä, kun he saapuivat perille. Lämmin ilma iski vasten kasvoja, Clara oli tyytyväinen että oli päättänyt olla pukematta takkiaan ylleen koneen laskeutuessa. Sherlockilla oli takki yhä yllään, eikä miehellä näyttänyt olevan aikomuksenakaan riisua sitä pois. Se oli sulaa hulluutta.
Sherlock viittoili heille taksia. Clara selaili nettiä puhelimellaan. Hän yritti etsiä jostain heille vapaata huonetta – se oli siinä kaiken kiireen ja väsymyksen keskellä unohtunut. Läheltä lentokenttää löytyisi majatalo, jossa olisi vapaata. Useimmat asiakkaat olivat antaneet sille neljä tähteä, paikan myös mainostettiin olevan kodillinen.
Varattuaan huoneen heille Clara laski Sherlockin käden alas.
>> Löysin meille majapaikan tästä läheltä, voimme kävellä sinne, koska matka ei ole kuin puolitoista kilometriä.
>>>> Niin taidamme päästä nopeammin perille
>>, Sherlock totesi, kun taksi ajoi heidän ohitseen.
Matkalaukussa oli renkaat alla, joten Clara päätti vetää laukkua kantamisen sijaan. Sen renkaat kolisivat melko äänekkäästi tienpintaa vasten.
>> Etkö aio riisua takkiasi?
>> Clara kysyi.
Sherlock mutisi jotain, mistä ei saanut selvää. Selväksi kävi vain se, ettei mies aikonut vieläkään riisua takkiaan. Yrittikö tämä pakahtua kuumuuteen?
Clara pyöräytti silmiään ja antoi olla. Sherlock oli niin keskittynyt tapaukseen, ettei kuulisi mitään mitä Clara sanoisi, ellei se liittynyt jollain tapaa edes hieman De lá Dermottien perillisten kidnappaukseen.
Heidän matkansa sujui ilman puhelemista. Sherlock oli jälleen keskittänyt huomionsa kännykkäänsä. Clara katseli ympärilleen, mutta loppujen lopuksi hän ei jaksanut keskittyä mihinkään kunnolla väsymyksen vuoksi.
Kun majatalo vihdoinkin tuli heidän näköpiiriinsä, Clara oli huokaista helpotuksesta. Hän ei halunnut mitään muuta kuin kaatua suoraan sänkyyn. Mutta hän tiesi, ettei se onnistuisi. He jättäisivät tavarat huoneeseensa ja lähtisivät sitten jatkamaan tapauksen selvittämistä. Sherlock oli sanonut haluavansa ottaa selvää parista asiasta, jotka olivat vielä hieman epäselviä.
Clara meni vastaanottotiskin luokse, joka oli tyhjänä. Hän helisytti kelloa ja kääntyi katsomaan Sherlockia. Tämä oli pysähtynyt aulassa olevan infotaulun eteen ja tutkaili sitä tarkkaavaisesti.
>> Κα, miten voin auttaa teitä?
>> englantia aksentilla murtava ääni kysyi.
Clara kääntyi takaisin vastaanottotiskin puoleen, jonka taakse oli tullut vanhahko mies kasvoillaan lempeä hymy.
>> Ah, meille on varattuna huone.
>>>> Aivan, aivan
>>, mies sanoi mennen tietokoneen ääreen.
>> Millä nimellä?
>>>> Oswald-Holmesilla
>>, Clara kertoi.
Mies alkoi näpytellä näppäimistöä.
>> Kas tuossa, rouva Clara Oswald-Holmes ja herra Sherlock Holmes, Δεν είναι?
>> >> Kyllä, juuri niin
>>, Clara nyökkäsi.
>> Καλό, καλό
>>, mies sanoi ja klikkasi hiirellä.
Koneen vieressä oleva tulostin alkoi hurista ja pian se sylkäisi sisuksistaan paperin. Vastaanottovirkailija ojensi sen Claralle kynän kera. Clara tarttui kynään ja lukaisi paperin läpi. Siinä oli kaikki perustiedot huoneesta aina maksusummaan.
Clara kirjoitti allekirjoituksensa ja sen viereen nimen selvennyksen. Sitten hän ojensi paperin takaisin miehelle.
>> Tässä olisi huoneenne avain, se löytyy, kun menette tuosta oikealle ja käännytte sitten vasemmalle
>>, mies selitti.
>> Hyvä, kiitos
>>, Clara hymyili.
>> Κυρία Oswald-Holmes?
>>, mies sanoi.
>> Niin?
>> Clara kysyi nostaessaan matkalaukkua.
>> Syvimmät pahoitteluni, että kutsuin teitä virheellisesti neidiksi
>>, mies lausui.
>> Voi, ei se mitään. Vahinkoja tapahtuu
>>, Clara sanoi hymyillen.
Mies nyökkäsi. Clara nyökkäsi takaisin ja meni sitten Sherlockin luokse. Tämä vilkaisi häntä ja hän näytti avainta tälle.
Vastaanottovirkailijan ohjeita noudattaen Clara johdatti heidät heidän huoneensa ovelle. Majatalon huoneiden lukot olivat tavalliset avainlukot, mikä tarkoitti sitä, että korttiavainten sijaan käytössä oli normaalit avaimet.
Heidän huoneensa oli keskikokoinen, jossa oli yksi suuri ikkuna. Huone oli kalustettu niukasti, mutta sieltä löytyi kaikki tarpeellinen: parivuode ikkunan lähettyvillä, kahden hengen sohva, joka oli beigen värinen, yksi valkoinen nojatuoli, puinen sohvapöytä ja rottinkilipasto, jonka päälle oli aseteltu kukkamalja tekokukilla. Vaaleaväritys teki huoneesta valoisamman.
Clara laski matkalaukun lattialle nojatuolin viereen. Hänen teki kovasti mieli heittäytyä sängylle ja käydä nukkumaan, mutta hän ei voinut tehdä niin vielä. Silmäiltyään sänkyä haikeasti hän käänsi huomionsa Sherlockiin.
>> Etkö voisi riisua jo takkisi? Täällä on lämmintä enkä halua, että saat lämpöhalvauksen. Maailma tarvitsee sinua
>>, Clara sanoi.
Sherlock vilkaisi takkiaan.
>> Hmm, niin. Kyllä minä sen nyt jo voin riisua, kun olemme täällä.
>>Clara ei ollut ihan varma, mitä Sherlock tarkoitti sanoillaan. Tarkoittiko tämä Kreikkaa yleisestikin vai majatalon huonetta? Hän voisi kysyä, mutta hän ei jaksanut.
>> Hyvä
>>, Clara totesi ja haukotteli.
>> Mitäs nyt? Minne suuntaamme?
>>Sherlock katsoi häntä päästä varpaisiin. Luki kai häntä jälleen kuin avointa kirjaa. Toisinaan hän mietti, että tiesikö Sherlock myös mitä hän ajatteli. Sherlock olisi tuhahtanut sille ajatukselle halveksivasti.
>> No, emme minnekään
>>, konsultoiva yksityisetsivä vastasi.
>> Tai siis, minä menen hoitamaan joitakin asioita, mutta sinä… No, sinun olisi hyvä mennä nukkumaan.
>>>> Ai
>>, Clara oli yllättynyt.
>> Lepo on erittäin tärkeää
>>, Sherlock sanoi.
>> Niin… Hyvä on, jos olet kerta varma
>>, Clara vilkaisi kutsuvaa sänkyä.
Sherlock nyökkäsi.
>> Olen minä.
>>Mies suikkasi nopean suukon Claran otsalle ja suuntasi ovelle. Oven luona tämä pysähtyi hetkesi. Pieni hymy kohosi Claran huulille, kun Sherlock kääntyi, otti pari askelta ja riisui takkinsa. Laitettuaan takin naulakkoon tämä poistui huoneesta jättäen hänet yksin.
Clara ei jaksanut ottaa sinivalkoisia koristetyynyjä, kukista päiväpeittoa saati vaaleita pyyheliinoja pois sängyltä, hän vain antoi itsensä lysähtää makuulleen sänkyyn. Hänen viimeinen ajatuksensa ennen uneen vaipumista oli toive, ettei sänkyyn olisi aseteltu suklaata.
***
Sherlock ei ollut palannut takaisin, kun Clara heräsi. Kellon mukaan oli myöhäisiltapäivä. Hän oli nukkunut suunnilleen kolme ja puoli tuntia. Ihan tarpeeksi, sillä hän ei tuntenut enää itseään väsyneeksi.
Clara nousi sängystä ja meni huoneen ovea vastapäätä olevan oven luokse. Sen takaa löytyi vessa ja suihku. Hän palasi noutamaan pyyheliinan ennen kuin lukittautui kylpyhuoneeseen.
Hän riisui vaatteensa ja asetteli ne melko nätisti vessanpöntön kannen päälle. Yllättävän matalalle asennetun lavuaarin yllä olevasta peilistä, jota hän sattui vilkaisemaan, hän laittoi merkille, että hänen vatsansa pullotti hiukan. Hän oli siis hieman turvoksissa, mikä tarkoitti sitä, että kuukautiset olivat pian alkamassa. Uh, mahtavaa.
Claran olisi tehnyt mieli päästä kylpemään, mutta koska kylpyammetta ei ollut, hänen oli tyydyttävä suihkuun kapeahkossa suihkukaapissa. Parempi sekin kuin ei mitään.
Hän pesi itsensä nopeasti kiireestä kantapäähään. Hän tykkäsi viettää pelkästään suihkun alla seistenkin kunnolla aikaa, mutta hän päätti jättää sen myöhemmäksi. Sitten, kun tapaus olisi hoidettu alta pois, hän voisi ottaa pitkän ja kunnon lämpimän suihkun. Se tekisi terää silloin.
Tullessaan kylpyhuoneesta Clara säpsähti hieman, kun hänen puhelimensa alkoi piristä siinä samassa. Naureskellen itselleen hän meni hakemaan puhelimensa takkinsa sisätaskusta. Sherlock oli lähettänyt viestin, jossa pyysi häntä tulemaan mahdollisimman nopeasti majatalon lähellä sijaitsevaan bistroon.
Vastattuaan viestiin Clara meni sängyn luokse. Hän pudotti vaatteensa sille ennen kuin haki laukun, josta ottaisi puhtaat vaatteet yllensä.
Pukeuduttuaan pastellinsiniseen maximekkoon, jossa oli kuvioina pieniä vaaleanpunaisia kukkia ja halterneck -kaula-aukko, Clara nappasi huoneen avaimen pöydältä, jolle sen oli laskenut, ja poistui huoneesta. Päästyään majatalon aulaan hän kävi kysymässä vastaanottovirkailijalta reitin bistrolle. Ne saatuaan hän lähti kohti tapaamispaikkaa.
***
Sherlock oli vuokrannut kevytmoottoripyörän nopeuttamaan matkantekoa. Clara mutristeli suutaan mutisten Sherlockin selkää vasten harmissaan siitä, ettei ollut saanut syödä tilamaansa ruoka-annosta (he olivat lähteneet bistrosta ennen kuin ruoka ehdittiin tuoda). Sherlock oli suositellut häntä tilaamaan ruokaa ja sitten ei antanutkaan hänen nauttia siitä. Todella törkeää…
He matkasivat suuren, merenrannalla sijaitsevan, huvilan luo, jossa asui De lá Dermottin rouvan sisar, Iris. Tarkkuuden nimessä, huvila ei sijainnut aivan merenrannalla, mutta sen läheisyydessä kyllä. Huvila seisoo kallion päällä – näkymät olivat loistokkaat.
Sherlock ohitti pääoville vievän liuskekivipolun ja kulki kohti talon sivuosaa, josta löytyi puinen ovi kolkuttimella ja pienellä ikkunalla varustettuna. Sherlock kopautti kolkuttimella ovea kolmesti astuen sitten hieman taemmas. Tämä väänsi kasvonsa näyttämään todella huolestuneelta, ja kietoi kätensä Claran hartioille.
Clara ei ehtinyt reagoimaan asiaan, kun ovi jo aukaistiin. Oviaukossa seisoi pitkä ja hoikka hopeahiuksinen mies. Mies katsoi heitä arvioivasti.
>> Niin?
>> tämä kysyi korjaten monokkelinsa asentoa.
Oli yllättävää, että mies puhui heti ensimmäiseksi englanniksi eikä kreikaksi. Päättelikö tämä vain heidän ulkonäköönsä perustuen, että he eivät puhuneet kreikkaa?
>> Pahoittelut häiriöstä, mutta me olimme kävelyllä rannalla
>>, Sherlock aloittaa ja nyökkää rantaa päin,
>> kun kälyäni tässä alkoi pyörryttää kovasti. Näimme teidän hulppean huvilanne ja ajattelimme tulla kysymään liikenisikö teiltä antaa hänelle lasillinen vettä. Näin jälkikäteen ajatellen, hänen ei olisi pitänyt kivuta tänne asti, sillä se vain pahensi hänen oloaan. Hän on nyt erittäin huonovointinen.
>>Siksi siis huolestunut ilme, Clara ajatteli. Oviaukossa seisova mies kiinnitti katseensa häneen, joten hän esitti parhaan kykynsä mukaan huonovointista, joka oli valmis pyörtymään hetkenä minä hyvänsä. Heikko, pienikokoinen nainen avuntarpeessa, se saisi kenen tahansa sydämen heltymään (pitäisi ainakin saada).
>> Hmm, hyvä on. Voin hakea hänelle lasillisen vettä
>>, mies myöntyi lopulta.
>> Voi, kiitoksia hyvin paljon. Te olette kunnollinen ihminen!
>> Sherlock melkein huudahti.
>> Olisiko jossain lähellä tuolia tai jotain, johon hän voisi käydä istumaan? Hänen raskautensa on alkumetreillä, emmekä haluaisi ottaa riskiä…
>>Claran piti pidätellä itseään pyörittelemästä silmiään. Vai raskaana? Hyvä, että Sherlock sanoi alkumetreillä – kenenkään ei pitäisi odottaa isoa raskausvatsaa, jota Claran olisi ollut mahdotonta taikoa tyhjästä.
>> No, isäntäväki on ulkona, joten voin yhtä hyvin kutsua teidät sisälle palvelijoiden tilaan
>>, mies sanoi hitaasti.
>> Kiitoksia! Erittäin kohteliasta! Rouvanne on varmasti ylpeä noin upeasta ja hienosta miehestä
>>, Sherlock lausui.
>> Eipä ole rouvaa, joka olisi ylpeä
>>, mies vastasi tehdessään heille tilaa.
Kun he ohittivat miehen sisälle mennessään, Clara oli varma, että oli kuullut miehen mumisseen, ”ettei ollut miestäkään, joka olisi ylpeä”. Sitä ei tietenkään ollut tarkoitettu heidän kuultavakseen (ja eiköhän Sherlock ollut jo muutoinkin asiasta tietoinen).
Mies selosti muille palvelijoiden tilassa tilanteen. Pari naista teki Claralle tilaa pirttipöydän ääreen ja istuttivat hänet siihen. Sivusilmällä Clara näki Sherlockin puhuvan yhä oven avanneelle miehelle, joka oli paljastunut huushollin (olikohan edes soveliasta kutsua huvilaa huusholliksi?) hovimestariksi. Sherlock näytti jatkavan (harvinaista) charminsa käyttämistä. Nyt tämä vain käytti sitä isommalla teholla kuin aikaisemmin ovella. Ei ihmekään, että hänet oli esitelty kälynä vaimon sijaan.
Claran eteen laskettiin lasillinen kylmää vettä. Hän otti sen kiitollisena vastaan ja joi. Oli mukavaa saada nälästä kiljuvaan vatsaan edes vettä.
Parin minuutin kuluttua Clara onnistui vetämään kaikkien palvelijoiden tilassa olevien huomion itseensä alkaessaan puhumaan ”raskaudestaan”. Oli yllättävää, miten se tuntui kiinnostavan kaikkia. Mutta toisaalta, hänellä oli sellainen tapa, että hän sai yleensä kaikki kuuntelemaan itseään. Ehkä se johtui hänen opettajan äänensävystään, jonka hän oli kehittänyt sellaiseksi, että sai oppilaat kiinnittämään huomionsa häneen.
Kaikkien syventyessä Claraan Sherlock puikahti huomaamattomasti portaikkoon voidakseen tutkia huvilaa tarkemmin.
Keskustelun suunnatessa raskaudesta
kätevästi muille urille kokin apuri ojensi Claralle, hänen yllätyksekseen, tuhdin voileivän. Hän kiitti täydestä sydämestään miestä, sillä leipä oli juuri se mitä hän sillä hetkellä tarvitsi. Hän melkein itkeä tirautti kyyneleen pari leivän takia (jota kukaan ei olisi pitänyt outona, sillä se olisi mennyt ”raskauden” piikkiin).
Opettajan työstä oli Claralle enemmänkin hyötyä hänen keskustellessaan palvelijoiden kanssa. Hän oli oppinut vuosien varrella työssään, että opettajan oli osattava kuulostella hankalia oppilaita erittäin salakavalasti ja hienovaraisesti, Niin kuin hän olisi kysellyt säästä. (Tosin, Clara mietti, oli väärin väittää, että kaikki kunnia kuului vain hänen opettajan työlleen. Oli annettava kunniaa myös ajalle, jonka hän oli viettänyt Tohtorin kanssa. Tämän kanssa oli oppinut vaikka minkälaisia diplomaattisia taitoja. Hän oli soveltanut Tohtorilta oppimaansa koulussa ja hionut sen siellä huippuunsa.) Kyseisen taitonsa avulla hän sai nyt ongittua palvelijoilta tietoonsa vaikka mitä, ilman että nämä tajusivat kertoneensa jopa sellaisia asioita, joita ei olisi pitänyt. Osa tiedoista oli tuiki tarpeellisia, lopuilla ei ollut tapauksen kannalta merkitystä. Ja joitain Clara ei olisi halunnut edes kuulla.
Taloudenhoitajan kertoessa tarinaa siitä, miten huvilan emäntä rikkoi kalliin vaasin vahvassa hiprakassaan ja syytti siitä erästä (entistä) palvelijaa, ihan vain siksi, ettei pitänyt tästä, Sherlock pujahti takaisin palvelijoiden tiloihin. Clara huomasi tämän paluun vasta sitten, kun tämä kosketti kevyesti häntä olkapäästä. Kukaan muu ei vaikuttanut kiinnittävän konsultoivan yksityisetsivän ilmestymiseen huomiota – vaan eipä kukaan ollut huomannut tämän poistuneenkaan paikalta.
>> Kylläpäs tässä on mennyt rutosti aikaa, kun on ollut mieluisaa seuraa
>>, Sherlock aloitti taloudenhoitajan lopetettua kertomuksensa.
>> Olimme aivan liian kauan vaivoinanne, pienestä hetkestä tuli aivan liian pitkä hetki. Toivottavasti emme haitanneet työntekoanne.
>>Hovimestari vilkaisi kelloa.
>> Oh. Kylläpäs aika rientää, kun on mukava turista. Meille tulee kiire kohta, jos emme pian aloita valmisteluita iltaa varten.
>>
Kaikki palvelijat havahtuivat siinä vaiheessa liikkeelle. Palvelijoiden tilaan jäi vain muutama palvelushenkilökuntaan kuuluva.
Clara nousi tuolilta.
>> Kiitoksia paljon vedestä – se virkisti – ja todella paljon kiitoksia leivästä. Se todellakin antoi minulle energiaa. Oloni on huomattavasti parempi, kiitos teidän. Nyt jaksan takaisinkin.
>>>> Eipä kestä, rouva hyvä. Oli ilo olla avuksi
>>, taloudenhoitaja sanoi.
>> Vielä kerran, kiitoksia paljon. Mieheni ilahtuu, kun kuulee että minusta pidettiin huolta, vai mitä lanko hyvä?
>> Clara lausui.
>> Ah, aivan
>>, Sherlock sanoi.
>> Kiitos minunkin puolestani siitä, että piditte kälystäni niin hyvää huolta kiireidenne kesken.
>>>> Tietysti, hienoja ihmisiä auttaa mielellään
>>, ohi kiitävä hovimestari sanoo (tämä pysähtyi heidän kohdalleen siksi aikaa, kun Sherlock oli äänessä).
He siirtyivät ovelle, josta Clara lausui kiitokset vielä muutamaan otteeseen. Kun he pääsivät ulos, Sherlock talutti hänet kevytmoottoripyörän luokse.
>> Saitko selville kaiken, mitä halusitkin?
>> Clara kysyi vetäessään kypärää päähänsä.
>> Todellakin sain
>>, Sherlock vastasi.
>> Minäkin sain jotain selville
>>, Clara kertoi.
>> Hienoa. Palataan yksityiskohtiin majatalolla
>>, Sherlock sanoi.
>> Selvä. Saanko minä ajaa?
>> Clara ojensi kättään toiveikkaasti.
>> En tiedä onko hyvä ajatus päästää raskaana olevaa ajamaan
>>, Sherlock totesi mietteliäästi.
>> Aivan niin. Sehän on hyvä, etten minä ole oikeasti raskaana, ”
lanko” hyvä, joten…
>>, Clara totesi.
>> Hmmm, kai sinä voit sitten ajaa, ”
kälyseni”
>>, Sherlock sanoi oltuaan pitkään hiljaa.
>> Loistavaa
>>, Clara hymyili ja otti avaimen tyytyväisenä vastaan.
***
He eivät olleet ehtineet olemaan kauaa majatalolla, kun majataloemäntä oli koputtanut oveen. Tällä oli Sherlockille saapunut sähke, josta kävi ilmi, että Lestrade oli ottanut yhteyttä paikalliseen poliisiin. Laitoksen päällikkö toivoi pikaista tapaamista heidän kahden kanssa.
Niinpä he olivat nyt pienen puoleisella poliisiasemalla, poliisipäällikön huoneessa. Sherlock selitti tälle tapausta. Poliisipäällikkö kuunteli Sherlockia tarkkaavaisesti ja, mikä tärkeintä, lainkaan keskeyttämättä. Se oli asia, josta Sherlock piti – ja hyvin harvinaista, yleensä poliiseilla oli tapana keskeyttää kiharapään selostukset.
Clara seisoi hieman kauempana kaksikosta, tuulettimen lähettyvillä. Hän katseli pää kallellaan poliisipäällikköä.
Nainen oli esitellyt itsensä Jarina Doúkaksi. Jarina oli kertonut tulleensa valituksi päällikön virkaan yli neljä vuotta sitten.
Päällikkö oli pitkä ja lihaksikas nainen. Korpinmustat hiukset olivat kalanruotoletillä, silmät olivat mantelinmalliset ja savunharmaat. Kapeiden kasvojen nenä oli pysty- ja pitkänmallinen, sieraimet leveät, vasemmassa sieraimessa oli lävistys. Leuka oli kapea että vahva, poskipäät olivat korkeat ja otsa… No, otsa jäi otsahiuksien, jotka yltyivät kulmakarvoihin asti, taakse piiloon, joten oli vaikea sanoa millainen se oli.
Kun he olivat saapuneet poliisilaitokselle ja tavanneet päällikkö Jarinan, Clara oli yllättänyt tämän vaatetuksesta. Ei hän ollut odottanut poliisin univormua, mutta jotain samanlinjaista kuin Gregillä. Tiukat, vaaleat farkut ja peplum-helmainen toppi olivat pirteä yllätys.
>> Jotenka niin… Onko sinulla kysyttävää?
>> Sherlock lopetti viimein.
Jarina pudisti päätään.
>> Ei ole, selostuksesi oli erittäin tyydyttävä, sain sylin täydeltä tarpeellista tietoa. Sellaisia kun saisi useamminkin.
>>>> Hienoa
>>, Sherlock totesi.
>> Olemme siis valmiita lähtemään.
>>>> Ihan kohta, käyn vain komentamassa parhaimmat alaiseni avuksenne.
>>, Jarina sanoi.
Poliisipäällikkö poistui huoneestaan. Sherlock kääntyi Claraa kohti ja hymyili leveästi. Oli aivan varmaa, että adrenaliini kohisi tämän suonissa innostaen tätä yhä enemmän.
>> Sinun on vaikea pysyä aloillasi, vai mitä?
>> Clara kysyi.
>> Ehkä hiukan
>>, Sherlock vastasi.
>> Voimme hyvin poistua tästä huoneesta
>>, Clara huomautti.
Sherlock ei vastannut eikä nyökännyt. Poistui vain huoneesta. Päätänsä huvittuneesti pudistaen Clara seurasi tämän perässä.
***
Heidän palatessaan huvilalle poliisien kera, olivat sen asukkaat puutarhassa grillauspuuhissa. Nainen, jolla oli liilahtavat hiukset, istui päivänvarjon alla liehutellen viuhkaa kasvojensa edessä. Pyylevä mies otti vastaan hovimestarin ojentaman viskilasin ja antoi samalla neuvoja nuorelle miehenalulle, joka hääri hulppean kaasugrillin kimpussa. Pihakeinussa istui nuori nainen lukemassa kirjaa.
>> Neiti Lilith, nuoriherra Wilhelm
>>, Sherlock sanoi kuuluvasti pysähdyttyään pation lähelle.
Grillin äärellä oleva mies ja keinussa istuva nainen nostivat yllättyneet katseensa. Kaksikon täti ja tämän aviomies siirsivät katseensa myös Sherlockiin.
>> Mitä tämä on olevinaan?
>> Iriksen mies kysyi äkättyään poliisit.
Juuri silloin Wilhelm otti jalat allensa. Tämä juoksi siskonsa luokse ja tarttui tätä kädestä vetääkseen tämän ylös.
Kaksikko suuntasi kohti portaikkoa, joka veisi rannalle. Sherlock ja pari poliisia lähti sisarusten perään. Loput kolme poliisi menivät Iriksen ja tämän kreikkalaisen miehen luokse.
Clara asteli kiviportaikon luokse ja katseli tapahtumia. Wilhelm oli jo jäänyt kiinni ja yksi poliiseista talutti tätä takaisin. Liliethin kengät näyttivät lojuvan portaikon alapäässä. Nuori neitonen juoksi rantaa pitkin kovalla vauhdilla Sherlockin ja toisen poliisin jahtaamana.
Clara kaivoi puhelimensa esiin ja painoi numero kakkosta pitkään. Monien tuuttauksien jälkeen puheluun vastattiin.
>> Tarvitsen apuasi. Voitko paikantaa minut?
>> Clara jätti tervehdykset väliin.
Hän ehti hädin tuskin laittaa puhelimensa pois, kun tuttu rakas - kuin hänen toinen kotinsa – koppi ilmestyi hänen eteensä. Ovi aukesi ja Clara astui sisälle siniseen puhelinkoppiin.
>> Hei C!
>> Billin iloinen ääni huudahti.
>> Pitkästä aikaa.
>>>> On ollut vähän kiirettä. Ja kiireestä puheen ollen, Tohtori, voisitko siirtää meidät alapuolella olevan rannan lähimpään poistumiskohtaan, vasemmalla puolella? Kiitos!
>> Clara selitti nopeasti.
>> Toki
>>, Tohtori nyökäytti päätään ja alkoi touhuta konsolipöydän ääressä.
>> Seikkailuja yhä piisaa vaikka jäit pois TARDIS:n kyydistä
>>, Bill nauroi.
>> Todellakin
>>, Clara väläytti hymyn ja halasi ystäväänsä pikaisesti.
>> Olemme kohdalla, Clara
>>, Tohtori sanoi.
>> Hyvä. Laskeudu alemmas, mutta pysy silti liikkeellä
>>, Clara ohjeisti mennessään ovelle.
Hän avasi oven ja piti tiukasti ovenpielestä kiinni etsiessään Liliethiä. Naista ei näkynyt missään. Olikohan tämä jo ehtinyt mennä tästä?
Pian pienen dyynin takaa esille tuli Lilieth, joka piteli toisella kädellään hameensa helmoja. Clara virnisti ja valmistautui.
>> Palaan kohta!
>> hän huudahti ennen kuin hypähti ulos matalalla liikkuvasta TARDIS:sta.
Hän laskeutui polvilleen hiekalle (ja oli tyytyväinen, että oli vaihtanut vaatteensa Sherlockin kehotuksen myötä) ja ponnahti siitä nopeasti pystyyn. Hän otti pari juoksuaskelta eteenpäin tönäisten sitten yllättyneen Liliethin maahan. Nuori nainen kiljahti ja yritti rimpuilla irti Claran otteesta.
>> Äläpäs hoppuile, likka
>>, Bill kuului sanovan.
Clara hymyili leveästi, kun kiharapäinen nainen tarttui Liliethistä ja auttoi häntä pitämään tätä aloillaan.
Sherlockin ja poliisin saapuessa Clara nousi pystyyn. Yhdessä Billin kanssa he vetivät nuoren perijättären ylös.
>> Kas tässä hän on
>>, Clara sanoi.
>> Hankit taustavoimia
>>, Sherlock totesi hymyn leikitellessä suunpielissään.
>> Tietysti
>>, Clara hymyili ja irrotti otteensa Liliethistä, kun poliisi otti tämän huomaansa.
>> Kelpaako kyyti vai kävelettekö takaisin?
>> Bill kysyi.
>> Kyyti kiitos, minulle ainakin
>>, Clara huudahti.
>> Ethän satuttanut itseäsi?
>> Sherlock kysyi heidän noustessaan TARDIS:n kyytiin.
>> En satuttanut
>>, Clara vastasi.
>> Hyvä
>>, Sherlock mutisi.
Pientä hetkeä myöhemmin TARDIS laskeutui Iris Gazan pihalle, samaan kohtaan, josta Clara oli noussut kyytiin. Poliisi ja Lilieth astuivat ulos jokseenkin järkyttyneinä.
>> Tavanomainen reaktio
>>, Bill totesi.
>> Älä muuta virka
>>, Clara nyökkäsi.
>> Sinun reaktiosi oli kyllä huippu ja paras.
>>>> Sinulla on ollut monta erilaista reaktiota.
>>>> Hmm… Periaatteessa niin on, mutta ne ovat olleet kaikujen, joten…
>>, Clara huomautti.
>> Silti
>>, Bill väitti,
>> ne lasketaan kuitenkin mukaan. Ja sitä paitsi, minun keittiö-heittoani ei lasketa, koska en tajunnut kunnolla, mistä oli kyse.
>>Clara hymyili lammasmaisesti ja katsahti sitten Sherlockia.
>> Minun täytyneen mennä…
>>>> Näkyy kohta
>>, Bill sanoi.
Clara nyökkäsi, kääntyi paikoillaan ja meni Sherlockin luo. Mies tarttui häntä siinä samassa kädestä. Claran teki mieli huokaista syvään, mutta samalla häntä nauratti hieman.
***
Niinpä niin: aatelisperheen perilliset löytyivät erittäin hyvävointisina tätinsä luota. Mitään kidnappausta ei koskaan ollut ollutkaan, kaikki oli vain osa huijausta, jolla yritettiin saada pankilta rahaa.
Miksi aatelisperhe huijasi rahaa, kun he käytännössä uivat siinä? Aatelisarvolla ei ollut mitään tekemistä rahan kanssa, se oli vain titteli.
De lá Dermotteilla oli ollut rahaa aikoinaan kuin roskaa, mutta perheen varakkuus oli huvennut kolmisen kuukautta sitten. Ylellisyyksiin tottunut perhe päätyi epätoivoiseen ratkaisuun: lastensa valekidnappaukseen. Kaikki oli hiottu (koetettu ainakin) tarkasti yksityiskohtia myöden.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan suunnitelma piti sisällään sisarusten lähettämisen (naamioituneina) tätinsä luokse Kreikkaan. Todistajat, uusi äidinkielenopettaja että vaihto-oppilas, olivat todellisuudessa perheen työntekijöitä: lastenvahti (perillisten, juuri niin) ja autonkuljettaja. Kaksikko oli kiristetty mukaan – lastenvahdilla, Kenwaylla, oli salasuhde Wilhelmin kanssa, autonkuljettajalla, Maddylla, oli salasuhde Liliethin kanssa. Suhteet eivät olleet miellyttäneet vanhempia, kun he saivat tietää niistä. Eikä heidän arvomaailmassaan palkollisten ja isäntäväen kuulunut olla minkäänlaisessa muussa suhteessa kuin työsuhteessa. Sukupuoliasioihin oli parempi olla menemättä, sillä ne olivat raivostuttavan vanhanaikaisia.
Kidnappausta oli harjoiteltu aina siihen päivään asti, kun ”kidnappaus” tapahtui. ”Todistajat” olivat harjoitelleet vuorosanansa hyvin ulkoa, minkä vuoksi heidän lausuntonsa olivat sanatarkkaan samat kerrottuina koulun henkilökunnalle, poliiseille kuin Sherlockille. Sen verran fiksu perhe oli ollut, että ”todistajien” lausunnot erosivat sentään toisistaan.
De lá Dermottien aikomuksena oli jatkaa kidnappausnäytelmää aina siihen asti, että pankki olisi antanut rahat, jotka olisi sitten maksettu ”kidnappaajille”. Sen jälkeen perilliset olisi ”palautettu” takaisin vanhemmilleen eikä poliisi olisi koskaan löytänyt ”kidnappaajia”, sillä nämä olisivat harmillisesti kadonneet kuin tuhka tuuleen rahojen kera.
Perhe ei ollut ottanut huomioon, että koneelle kirjoitettu käsikirjoitus oli helppo saada takaisin poistamisen jälkeen, kuten myös kidnappaukseen liittyvät haut. Sama koski myös sähköpostien ja tekstiviestien vaihtoa, joita oli käyty Iriksen kanssa.
Tädin huvilassa käynti oli ollut viimeinen naula arkkuun; kiitos palvelijoiden lipsautusten ja huoneiden tutkimisen. Viimeiset, vankat, todisteet olivat löytyneet huvilalta.
Lestrade oli saanut vastuulleen vanhempien kiinniottamisen. Sherlock oli soittanut tälle heidän lähdettyä ensimmäisellä kerralla huvilalta. Niin kukaan ei ollut pystynyt varoittamaan ketään yhtään mistään.
***
Sherlock näytti erittäin tyytyväiseltä ratkaistuaan tapauksen. Iloa ei kuitenkaan kestäisi kauaa, sillä mies janosi aina uutta tapausta.
>> No niin
>>, Clara sanoi.
>> Homma pulkassa. Jarina sanoi, että voin hoitaa paperityöt kotona.
>>>> Mmm
>>, Sherlock mumisee.
>> Menen hyvästelemään Tohtorin ja Billin. Tuletko sinä?
>> Clara kysyi.
Sherlock ei vastannut, tarttui vain häntä kädestä.
>> No jopas oli tapaus
>>, Bill huudahti, kun he tulivat TARDIS:n luo.
>> Eikö ollutkin? Voisi melkein luulla, että en koskaan jättänytkään Tohtoria!
>> Clara nauroi.
Sherlock puristi hänen kättään lujemmin. Clara mulkaisi kiharapäätä, joka käänsi katseensa muualle. Hetken kuluttua tämä päästi kädestä irti ja meni Tohtorin luokse. Kaksikko alkoi heti jutella – he nauttivat keskusteluistaan keskenään. Oli suurenmoista jutella toisen yhtä älykkään kanssa.
Clara ja Bill vaihtoivat muutaman sanan. Bill kertoi kokemistaan seikkailuista ja Clara kyseli matkoista, muisteli omia aikojaan TARDIS:ssa ja jutteli kuulumisistaan. Tummahipiäinen kiharapää paljasti suunnittelevansa kosintaa ja näytti hankkimaansa sormusta.
>> Ihanaa!
>> Clara huudahti ja kiepsahti Billin kaulaan.
>> Toivottavasti vastaus on myöntävä
>>, Bill tuumasi – äänestä kuulsi hermostuneisuus.
>> Voi, usko pois, varmasti on
>>, Clara iski silmää.
He purskahtivat molemmat nauruun. Raikuva nauru kiinnitti Tohtorin ja Sherlockin huomion heihin. Konsultoiva yksityisetsivä ja Ajan Lady tulivat heidän luokseen – Sherlock tutkaili Billiä tarkkaan.
>> Älä yhtään yritä siinä!
>> Bill huudahti.
Sherlock virnisti lammasmaisesti, mutta ei sanonut kuitenkaan mitään.
>> Ah, Claraseni
>>, Tohtori lausui,
>> missä minun halaukseni viipyy? Olet kova halaamaan ja silti…
>>>> Kyllä sinä halauksesi saat
>>, Clara vannoi.
Tohtori levitti kätensä. Hymyillen Clara asteli ystävänsä luokse ja uppoutui pitkään halaukseen. Viime kerrasta oli melkoisesti aikaa.
>> Minulla on ikävä sinua, sinä vanha höpsö
>>, Clara sanoi.
>> Minullakin sinua
>>, Tohtori vastasi irtaantuessaan halauksesta.
>> Kelpaisiko teille matka TARDIS:n kanssa? Tilaa löytyy aina.
>>>> Kiitos, mutta ehkä joskus toiste. Me olemme – tai, minä olen – ihan poikki. Haluan lepäämään ja nauttia Sherlockin seurasta rauhassa
>>, Clara vastasi.
>> Toiste siis. Olen vain puhelinsoiton päässä
>>, Tohtori hymyili.
>> Tiedän
>>, Clara sanoi.
>> Ja hei Bill.
>>Bill kohotti toista kulmaansa.
>> Niin?
>>>> Pidä huolta Tohtorista. Ja keittiö-heitto lasketaan mukaan!
>>Bill näytti ensin hieman hämmästyneeltä, kunnes muisti heidän aikaisemman keskustelun reaktioista. Hänen kasvoilleen levisi leveä hymy.
>> Pidetään huoli!
>> Bill lupasi.
Hyvästelyjen jälkeen Clara seisoi Sherlockin vieressä. He katsoivat TARDIS:n katoamista, kunnes jäljellä oli enää vain turvan tunnetta tuova ääni. Pian sekin lakkasi jättäen jälkeensä hiljaisuuden.
* % * % * % * % * % * % * % * % * % * % * % * % * % * % * % * % * % * % * % * %
He kulkevat käsi kädessä kohti majataloa. He nukkuisivat siellä yhden yön ja aamulla he lentäisivät takaisin kotiin (Claran tarvitsisi vain muistaa tilata lippu, kun he olisivat huoneessaan).
Leuto tuuli hyväilee Claran kasvoja. Merisuolan tuoksu leijailee ilmassa, siihen sekoittuu myös lähellä olevan kahvilan vahvat aromit ja pienen kukkakojun sulotuoksut.
Iloiset äänet kaikuvat turistien suosimalta pääkadulta asti. Ne peittävät allensa erään kotitalon pihalta kuuluvat lasten railakkaat naurut ja ilonkiljahdukset.
Clara on huokaista tyytyväisyydestä, kun äänet viimein jäävät kuuloetäisyyden ulkopuolelle. Hiljaisuus on melkein kuin musiikkia korville.
Muutamaa kilometriä ennen majataloa Sherlock pysähtyy ja kuulostelee etäältä kuuluvaa musiikkia. Clara ei ylläty, kun kiharapää kääntyy oikealle, kohti musiikkia. Kapeaa polkua pitkin eteenpäin mentäessä musiikki voimistuu voimistumistaan.
Kuja alkaa laajeta hieman loppua kohden vieden sitten laajalle pihakatualueelle. Ihmisiä on levittäytynyt koko alueen leveydeltä, että pituudelta. Sinne tänne on aseteltu erikokoisia pöytiä, joissa on tarjolla ruokaa ja juotavaa, joissakin on myyjäistuotteita esillä. Puista puihin on kiinnitetty juhlaviirejä, tolppiin on sidottu ilmapalloja. Lapsille on pystytetty oma nurkkaus, jossa on pomppulinnan lisäksi tavallinen trampoliini. Lasten alueelta löytyy myös uima-allas sekä erilaisia pelejä.
Ihmisten rupattelu soljuu kuin musiikin taustahälynä. Musiikki on lähtöisin livebändistä, joka soittaa kukilla ja lyhdyillä koristetulla korokkeella. Clara katsoo kiinnostuneena soittajien instrumentteja: on kitara, pari huilua, trumpetti, rummut, kolme tamburiinia, kaksi haitaria ja viisi viulua. Sillä hetkellä ainakaan kukaan ei toimittanut solistin virkaa.
Sherlock on alkanut naputella jalkaansa musiikin tahdissa. Tämän silmät ovat kiinni ja huulet ovat kohonneet tyytyväiseen hymyyn – se on tämän yleinen ilme silloin, kun tämä kuulee korviansa hivelevää musiikkia.
Hetken fiilistelyn jälkeen Sherlock avaa silmänsä ja alkaa johdattaa Claraa kohti aluetta, jossa muutamat ihmiset pyörähtelevät musiikin tahdissa. Sherlock kumartaa pienesti. Clara niiaa hymyillen, jolloin konsultoiva yksityisetsivä vie kätensä oikeille paikoille. He sovittavat askeleensa melodian tahtiin.
Jalkojen väsymys unohtuu tanssin pyörteissä. Clara nauttii täysin siemauksin yllättävästä hetkestä.
Musiikin lakatessa hän hymyilee leveästi. Sherlock vastaa hymyyn ja kumartuu painamaan nopean suudelman hänen huulilleen. Sitten musiikki jatkuukin jo riehakkaampana, jolloin heidät vedetään mukaan jonkinlaiseen piiritanssiin.
Clara puhkeaa nauruun. Pian hän tuntee vieressään olevan Sherlockin nauravan myös. Miehen vapautunut nauru saa Claran hehkumaan sisältä. Hänen sydämensä tuntuu pakahtuvan onnesta.
Minkä pienen paratiisin he löysivätkään!
A/N2: Suomennokset:
δεσποινίδα – neiti
καλός – hyvä
κυρία - rouva
*
Jos Clara ja Bill koskaan tapaisivat, he tulisivat välittömästi toimeen loistavasti ja heistä tulisi todella hyviä ystäviä - parhaita ystäviä. Koska tulen tuskin koskaan näkemään heidän tapaamistaan DW:ssa, niin sen vuoksi halusinkin lisätä tähän ficciin heidän kahden ystävyssuhteen.
