Nimi: The Fanfic games
Ikäraja: K-11
Fandom: Multifandom; Finfanfun, Nälkäpeli, Harry Potter, Outolintu, Artemis Fowl, Hopeanuoli ja Percy Jackson ainakin.
Kirjoittaja: Emoji
Beta(ja ideatehdas): Mirror
Tyylilaji: Toiminta, draama, crossover
Vastuuvapaus: En omista mitään, paitsi juonen ja itseni. En saa tästä muuta palkkiota kuin kommentit.
Yhteenveto:
Kuten varmaan tiedätte, kirjailijat ovat aina yrittäneet pitää huolen, että ihmiset ajattelisivat heidän kirjojensa sisällön samalla tavalla kuin hekin. Siksi ficit ovat olleet kirjailijoille asia, jota he eivät voi sietää.
Nyt asia on mennyt jo yli. Kirjailijat ovat yhdessä päättäneet, että ficcien aika on päättynyt. Jep, tosiaankin menee Ficcejä finiläisistä-haasteeseen.
(
http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=43249.0 )
A/N: älkää tappako minua, tappakaa Mirror, iso osa ideoista on sen. Kuitenkin, olkaa hyvät:
The Fanfic gamesTuuli ulvoo ulkona.
Kolme ihmistä tarpoo syvässä lumihangessa kohti maalaiskartanoa.
”Ollaanko me kohta perillä!” Saappaaton ulvoo tuuleen kahta muuta kohti. Ymmärrättehän, että ilman saappaita lumihangessa tarpominen on varmasti mukavaa. ”Minä vannon saappaitteni kautta että tuo kartano liikkuu kauemmas meistä samaa tahtia kuin me kohti sitä!”
Neiti Syksy, joka on hyvin vainoharhainen ihminen, vilkuilee jatkuvasti taakseen pimeänäkölaseillaan siinä toivossa, että näkisi verenhimoiset hirviöt ennen kuin nämä ehtisivät syödä hänet, sillä tuonpuoleisessa olisi tavattoman nöyryyttävää, jos ei tietäisi kuolinsyytään.
”Karvalakkirakastaja, kuinka pitkä matka sinne vielä on?” Neiti Syksy vikisee hiljaa. Karvalakkirakastaja tuhahtaa pilkallisesti, pyyhkäisee kuolan suupielistään ja sanoo: ”Se tönö näkyy jo, Syksy, lauhoitu.”
”Mutta hirviöt jahtaa meitä! Ne nappaa meidät jos ei mennä nopeammin!” Neiti Syksy alkaa jo olla hysteerinen.
”Minä en tunne jalkojani!” ulvoo Saappaaton.
Karvalakkirakastaja jatkaa tarmokasta tarpomistaan tovereidensa tarpeita tajuamatta.
”En tunne enää vatsaani!”
”Tuolla on hirvi!”
Lumihanki syvenee koko ajan.
”En tunne enää rintakehääni!”
”Tuolla on hirviö!”
Karvalakkirakastaja vetää tyhjästä lapion ja alkaa raivata reittiä.
”En näe enää eteeni!”
”T-Tuolla…” Neiti Syksy aloitti, mutta sanat juuttuivat hänen kurkkuunsa. ”Tuolla…”
”No mitä pelkelettä siellä on!” Karvalakkirakastaja kivahti.
Kauhu alkoi loistaa Saappaattomankin kasvoilta. ”Tuolla on MUUMIEN MÖRKÖ!”
”Juoskaa henkenne edestä!” Saappaaton kiljuu.
Kaikki kolme viilettävät valoa nopeammin talolle, joka kohoaa valkeasta talvimaisemasta aivan yhtä valkoisena, mutta silti kaikki erottavat sen hyvin.
Neiti Syksy kiduttaa ovikelloa. Oven takaa kuuluu askeleita, ja vaaleahiuksinen poika, jolla on sivusiili saapuu avaamaan.
”Hyvä, te tulitte. Minä olen Mirror. Tulkaa nopeasti sisään ennen kuin ne ehtivät tänne.”
”Niin mitkä?” Saappaaton utelee. Mirror kääntyy katsomaan häntä. ”Te näitte niitä varmasti tullessanne. Kirjojen pahiksia. Laitettu sinne, ettemme pääsisi tänne.”
”Näimme kyllä Mörön, ja Neiti Syksy sanoi näkevänsä hilviöitä.”
Mirror nyökkää. ”Niitä juuri. Hirviöitä, mutantteja, taruolentoja, pahisarmeijoita, Crysted sanoi nähneensä Akakabuton.”
Kaikki kolme vilkaisevat toisiinsa pelokkaina mutta samalla helpottuneina siitä, että säästyivät pahimmilta hirviöiltä. Saappaaton ottaa Neiti Syksyä kädestä.
”Tulkaa peremmälle. Mutta olkaa hiljaa, ettei mikään vain herää.”
Kartano on synkkä ja hiljainen. Aulan valtava kattokruunu heiluu hiukan, varmaankin ilmavirran takia. Missään ei näy ihmisiä, lukuun ottamatta Saappaatonta, Neiti Syksyä, Karvalakkirakastajaa ja Mirroria, joka ohjaa heitä aulan poikki.
Aulan perällä on suuret portaat yläkertaan. Mirror ohjaa kolmikon portaiden taakse ja koputtaa kummallisen rytmin seinässä olevaan oveen. Ovi naksahtaa auki ja Mirror lähtee kävelemään pimeitä portaita pitkin alas. Saappaaton tuijottaa pojan perään epävarmana ja katsoo sitten Karvalakkirakastajaa ja Neiti Syksyä. Karvalakkirakastaja työntyy Saappaattoman ohi ja katoaa portaikkoon. Neiti Syksy ja Saappaaton seuraavat perässä.
Mirror odottaa toisen oven luona. Hän koputtaa siihen toisen rytmin ja ovi aukeaa taas. Nyt he katsovat edessään aukeavaa tilaa.
Bunkkeri. Niin sitä voisi parhaiten kuvailla. Bunkkerin, hienon kartanon ja kesämökin saunarakennuksen yhdistelmä.
Seinät tuovat heti mieleen bunkkerin. Ne ovat kiviset ja epätasaiset, aivan kuin koko tila olisi luonnon muokkaama luola jolle ihmiset olisivat tehneet remontin. Kattoa ei näy, sen peittää jonkinlainen laveritila jonne noustaan tikapuita pitkin. Tukiparruja törröttää lattian ja katon välissä siellä täällä. Huoneessa on monta ovea muualle, ja keskellä aulaa, jossa he nyt ovat, on suuri, pyöreä pöytä jossa istuu seitsemän ihmistä. Yksi ihminen nousee ylös nähdessään tulijat. Hän nyökkää Mirrorille joka poistuu muualle.
”Tervetuloa”, nainen sanoo. ”Minä olen Ränts.”
”Saappaaton.”
”Neiti Syksy.”
”Kalvalakkilakastaja.”
Ränts kättelee kaikkia kolmea ja tutkii hetken kädessään olevia papereita.
”Neiti Syksy, Saappaaton, ohjaajanne on LillaMyy. Hän on kai keittiössä, se on tuolla pinkin liukuoven takana. Hän selittää teille enemmän.” Ränts penkoo papereita lisää ja katsoo Karvalakkirakastajaan. ”Täältä ei kyllä löydy Kalvalakkilakastajaa.”
Karvalakkirakastaja tuhahtaa ärsyyntyneenä: ”Ei Kalvalakkilakastaja, vaan Kalvalakkilakastaja!”
”Hänellä on ärrävika”, Neiti Syksy kuiskaa Räntsille, ”hänen nimensä on Karvalakkirakastaja.”
”Karvalakkirakastaja, ohjaajasi on Lupus Daemonis. Minulla ei ole hajuakaan, missä hän on, joten mene makuusaliin ja etsi Ansa. Makuusali on tuolla ylhäällä.”
Saappaaton ja Neiti Syksy kävelevät keittiöön. Suunnilleen kymmenen ihmistä sählää keittiössä. Osa syö, osa penkoo kaappeja, yksi tanssii pöydällä.
”Kuka näistä on LillaMyy?” Syksy kuiskaa Saappaattomalle.
Saappaaton kävelee yhden tytön luokse ja kysyy: ”Anteeksi, mutta kuka täällä on LillaMyy?”
Tyttö osoittaa jääkaappia penkovaa ihmistä. ”Tuo jääkaappiin ihastunut ihminen. Minä olen Isfet. Keitä te olette?”
”Minä olen Neiti Syksy, ja tuo on Saappaaton”, Neiti Syksy vastaa ja osoittaa Saappaatonta peukalollaan.
Isfet nyökkää ja hymyilee. Joku poika huutaa Isfetin nimeä ja tämä lähtee pojan luokse.
Saappaaton ja Neiti Syksy kävelevät keittiön läpi jääkaapille, jonka luona LillaMyy syö suklaavanukasta.
LillaMyy kohottaa katseensa vanukkaasta ja katsoo heitä.
”Hei”, Saappaaton aloittaa, ”oletko sinä LillaMyy?”
LillaMyy laskee vanukkaan pöydälle. ”Joo, olen! Olette varmaan Saappaaton ja Neiti Syksy.”
Neiti Syksy nyökkää. ”Mutta… mistä sinä tiesit?”
”Minulle kerrottiin että olen teidän ohjaajanne”, LillaMyy sanoo säteillen.
”Okei”, Saappaaton sanoo, ”mutta mitä se oikein tarkoittaa? Miksi meillä on ohjaajat? Miksi me ollaan täällä – mikä tämä paikka nyt onkaan.”
LillaMyy laskee vanukkaansa pöydälle ja huokaisee. ”En itsekään tiedä kaikkea. Mutta voin kertoa jonkin verran. Aloitetaan tästä paikasta.”
LillaMyy lähtee kävelemään eteenpäin vanukas kädessään ja viittoo Saappaatonta ja Neiti Syksyä seuraamaan.
”Huomenna, kun kaikki ovat tulleet, pidetään iso kokous, jossa selostetaan kaikki. Minä näytän näin aluksi teille vähän paikkoja, mutta sitten joudutaan odottamaan huomiseen.”
Karvalakkirakastaja istuu makuusalissa tyhjällä sängyllä ja kuuntelee Ansan pölötystä. Tyttö selostaa siitä, kuinka heillä on yhteinen ohjaaja -Lupus Daemonis- ja kuinka kiva on kun on seuraa, sillä jostain syystä kaikki välttelevät Ansaa. Puhe kulkeutuu Karvalakkirakastajan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Pitääkin sitä vielä joutua sietämään ylipirteää ihmistä. Jos noin pirteä olento nyt ylipäätään on ihminen.
”Noniin, onko teillä vielä muuta kysyttävää?” LillaMyy hymyilee.
Neiti Syksy nostaa kätensä. ”Miksi me ollaan täällä, miksi me tarvitaan ohjaajat ja miksi meille ei saa kertoa melkein mitään?”
LillaMyy huokaisee ja istuu keittiön pöydän ääreen. ”En voi kertoa.”
”Hei, onko kukaan nähnyt suklaavanukasta joka oli jääkaapissa?”
Kaikki kääntyvät huutajan suuntaan. Se on Mirror, joka seisoo jääkaapin luona.
”Ai, oliko se sun? Sori!” LillaMyy huutaa.
Mirrorin ilme on mielenkiintoinen. Osittain hämmentynyt, osittain loukkaantunut, osittain silkkaa raivoa. Poika kiskaisee pöytälaatikon auki ja alkaa viskoa haarukoita ja veitsiä LillaMyytä kohti.
Veitset ja haarukat lentävät ilman halki ja iskeytyvät seinään LillaMyyn takana. Kun yksi veitsistä iskeytyy seinään LillaMyyn kasvojen vieressä, tämä kiljaisee ja piiloutuu pöydän alle.
Makuusali on täynnä ääniä. 24 nuorta riitelee, vitsailee ja kertoo kauhutarinoita. Sängyt saa eristettyä toisistaan verhoilla.
”Ja se nukke jahtaa häntä vieläkin”, Crysted kertoo pienelle yleisölleen. Neiti Syksy puristaa tyynyä tiukasti itseään vasten. Ansa kuuntelee tarinaa toisella korvalla. Sokerisiipi, mursuhilleri ja cassialma istuvat lattialla. Emoji lojuu vatsallaan Mirrorin sängyllä ja syö Fazerin suklaata. Mirror istuu Emojin selän päällä.
”Kuka kertoo seuraavan?” mursuhilleri kysyy iloisena.
”Ei kukaan.”
Neiti Syksy kiljaisee, ja kaikki muut kääntyvät puhujan suuntaan. Nuori nainen (mikä kertoo paljon, suurin osa paikalla olijoista on niitä) seisoo Mirrorin sängyn toisella puolella.
”Hiljaisuus kymmenen minuutin kuluttua, nyt viimeisetkin vessaan tai mitä tiellä nyt on jäänyt tekemättä.”
”Kuka sinä olet?” Saappaaton kysyy hämillään.
”Vlad, yksi järjestäjistä.”
”Mitä järjestäjät on?” cassialma kysyy epäluuloisena.
”Ei kuulu teille, mars nukkumaan siitä”, Vlad patistaa ja hymyilee.
”Minua ei väsytä”, Crysted ilmoittaa.
”Hiljaisuus alkaa, ja silloin kaikkien teidän pitää olla nukkumassa”, Vlad selittää kärsivällisesti.
”Lukisitko meille iltasadun?”, mursuhilleri kysyy kallistaen päätään.
”En.”
”HERÄTYS! KAIKKI KIRJASTON KOKOUSHUONEESEEN! VIISI MINUUTTIA AIKAA!”
24 ihmistä herää kaiuttimista kuuluvaan huutoon, huutaa jotain epäselvää äkillisen herätyksen takia, riuhtoo verhoja sivuun ja hautautuu syvemmälle lakanoihin. Zombimaiset hahmot nousevat ylös, pukevat päivävaatteet ja raahautuvat kirjastoon.
Kokoushuoneessa on tuoleja ainakin viidellekymmenelle ihmiselle. Kymmenen tuolia jää tyhjäksi.
”Tervetuloa”, huoneen etuosassa Ränts puhuu mikrofoniin. ”Ihmettelette varmaankin, miksi olette täällä.
Ohjaajat ja järjestäjät tietävät jo kaiken, mutta te loput saatte tietää nyt.”
Ränts pitää lyhyen tauon ja alkaa kävellä edestakaisin.
”Kuten varmaan tiedätte, kirjailijat ovat aina yrittäneet pitää huolen, että ihmiset ajattelisivat heidän kirjojensa sisällön samalla tavalla kuin hekin. Siksi ficit ovat olleet kirjailijoille asia, jota he eivät voi sietää.
Nyt asia on mennyt jo yli. Kirjailijat ovat yhdessä päättäneet, että ficcien aika on päättynyt.”
”Ei ikinä!” joku huutaa. ”Me emme suostu lopettamaan!”
Ränts nyökkää.
”Se juuri on ongelma. He tietävät sen, ja jotta saisivat meidät lopettamaan, he ovat päättäneet tehdä finiläisistä varoittavan esimerkin.”
Huoneessa on täysin hiljaista.
”Kirjailijat lähettävät teidät kaksikymmentäneljä Nälkäpeliin.”
