Title: Kolmen soinnun serenadi
Author: Larjus
Fandom: Given
Chapters: Oneshot
Pairing: Satou Mafuyu/Uenoyama Ritsuka
Genre: Hienovarainen fluff, slice of life
Rating: S
Disclaimer: Alkuperäinen sarja ja sen hahmot kuuluvat Kizu Natsukille. Ficissä esiintyvä biisi on The Beatlesin. En ole saanut tämän kirjoittamisesta mitään korvausta.
Summary: Mafuyu haluaa näyttää Ritsukalle jotain.
A/N: En ole Giveniä itse päätynyt (vielä) lukemaan, seuraan vain animea julkaisutahtiin, mutta jo näin muutaman jakson jälkeenkin sain idean pieneen ficiin. Tämmöinen yhden istunnon pieni raapustus. (Pitäis kyl varmaan alkaa lukee sitä koska anime ainakin on söpö.)
Biisi valikoitui animen jaksojen nimien ja niistä tehdyn ”teorian” perusteella (selailin siitä vähän inspanneena biisejä ja valitsin käyttötarkoituksiini sopivan).
Osallistuu haasteeseen
Otsikoinnin iloja (numero-otsikko).
Kolmen soinnun serenadiJos rehellisiä oltiin, Ritsuka ei ollut valmistautunut siihen näkyyn, joka hänen edessään nyt seisoi, ei ainakaan kolmen vuoden sisään. Mafuyu piteli kitaraansa niin taidokkaasti kuin kykeni mutta silti melko kömpelösti, vaihtoi painoaan jalalta toiselle, ja hänen yleensä niin ilmeettömillä kasvoillaan puski läpi kevyt jännitys. Ritsuka ei ollut varma, näkikö oikein, mutta aivan kuin Mafuyun posket olisivat hivenen punaisemmat kuin yleensä.
Vain hetkeä aiemmin Mafuyu oli tarttunut Ritsukaa käsivarresta ja sanonut hiljaa, selvästikin tarkkaan punnituilla ja valituilla sanoilla, että hän halusi näyttää tälle jotain. Luonnollisestikin Ritsuka oli utelias näkemään sen, mihin Mafuyu sanoillaan viittasi. Tie oli vienyt treenistudiolle, jossa Mafuyu oli ohjannut hänet kädestä pitäen hieman huteralle tuolille istumaan. Sen jälkeen Mafuyu oli hieman tärisevin, nykivin ottein ottanut kitaransa esille ja virittänyt sen Ritsukan katseen alla. Koko sinä aikana kumpikaan heistä ei ollut sanonut mitään.
Se ihan oikeasti aikoo soittaa, Ritsuka ajatteli katsellessaan, miten Mafuyun sormet hapuilivat sointuja.
”Minä… olen harjoitellut”, Mafuyu henkäisi ja loi jännittyneen katseen Ritsukaan. ”Mutta se ei oikeastaan ole se, mitä haluan näyttää. Tai siis...”
Mafuyu painoi katseensa alas ja veti muutaman kerran syvään henkeä. Sitten hän soitti pari sointua kuin kokeeksi. Lopulta hän nosti katseensa ylös suoraan Ritsukaan, avasi suunsa ja alkoi laulaa, säestäen samalla itseään.
Oh yeah, I'll tell you somethin'
I think you'll understand
When I say that somethin'
I want to hold your hand
I want to hold your handRitsukalla meni hetki ymmärtää, että Mafuyu lauloi englanniksi. Mafuyun ääni oli vanginnut hänen huomionsa ensimmäisestä henkäyksestä alkaen, ja kaiken muun hän tajusi selvästi myöhemmin. Laulu oli hänelle tuttu, ja jos hän jaksaisi vaivata päätään, hän voisi jopa ymmärtää, mitä Mafuyu hänelle lauloi. Mutta hän ei tehnyt niin vaan keskittyi mieluummin kuuntelemaan Mafuyun suorastaan lumoavaa ääntä.
Oh please, say to me
You'll let me be your man
And please, say to me
You'll let me hold your hand
Now, let me hold your hand
I want to hold your handMafuyu selvästikin yritti pitää heidän välillään katsekontaktin vaikka välillä joutuikin antamaan periksi ja jakamaan katseensa kitaran kanssa oikeita sointuja etsiessään. Mutta hetkeksikään hän ei lopettanut laulamista, eikä hänen äänensä epäröinyt tai hapuillut lainkaan, toisin kuin sormet, jotka yrittivät löytää paikkansa kitaralla.
And when I touch you
I feel happy inside
It's such a feelin' that my love
I can't hide
I can’t hide
I can’t hideMitä pidemmälle laulu kulki, sitä enemmän Mafuyu näytti keskittyvän vain ja ainoastaan Ritsukalle laulamiseen. Lopulta hän yksinkertaisesti lakkasi soittamasta niitä muutamaa sointua, joiden välillä oli vaihdellut, ja antoi kitaran vain roikkua edessään. Hänen katseensa oli pureutunut Ritsukaan, joka ei hänkään voinut katsoa muualle kuin suoraan takaisin. Mafuyun ääni ja katseen palo olivat vanginneet Ritsukan otteeseensa.
Kun Mafuyu lopulta lauloi viimeisen kerran venytetysti
I want to hold your hand ennen kuin vaikeni, Ritsuka ei aluksi reagoinut mitenkään. Itse asiassa häneltä kului hetki tajuta, että Mafuyu oli ylipäätään lopettanut, ja huomasi sen vasta, kun näki tämän taas seisovan jännittyneen oloisesti painoa jalalta toiselle vaihdellen, kitara kaulalla roikkuen. Ritsuka ei halunnut antaa Mafuyulle sitä tunnetta, ettei tämän esitys ollut reaktion arvoinen, joten saatuaan mielensä takaisin todellisuuteen hän alkoi taputtaa.
”Hienoa, Mafuyu”, Ritsuka sanoi. ”Se oli kaunista. Olet edistynyt huimasti.”
Se piti paikkansa, sillä vaikkei Mafuyun soinnullisesti vajaa kitaransoitto teknisesti ollutkaan millään muotoa taidokasta, se oli huimaa edistystä hänelle. Välillä Ritsuka oli (hieman julmasti) miettinyt, että oli ihme kun Mafuyu osasi ylipäätään pitää kitaraa oikein päin.
Mafuyu ei päällisin puolin reagoinut Ritsukan kehuihin juuri mitenkään. Ritsuka kuitenkin näki hänen hienovaraisissa eleissään sen, mitä oli odottanutkin. Parhaiten läpi paistoi kuitenkin jännitys, joka yhä kohisi Mafuyun hengityksessä ja tanssahteli päkiöillä.
”No?” Mafuyu henkäisi sitten. ”Mitä sanot?”
Ritsuka avasi suunsa mutta sulki sen saman tien. Hän oli aikonut vastata ”minähän sanoin jo”, mutta viime hetkellä oli tajunnut, ettei se ollut mitä Mafuyu tarkoitti. Vaikka Mafuyu saattoikin vaikuttaa yksinkertaiselta harvasanaisuutensa ja poissaolevan olemuksensa takia, tämä ei ollut tyhmä. Mafuyun kysymys tarkoitti jotain muuta kuin ilmeistä, eikä Ritsuka ollut varma, mitä. Sen kysyminen ei käynyt myöskään päinsä. Vaikkei Ritsuka vielä tajunnutkaan Mafuyun kysymystä, hän tiesi, että hänen vastauksensa olisi toiselle tärkeä. Niinpä hän pakotti aivonsa työhön, yritti ajatella samaa kuin Mafuyukin.
Mutta mitä Mafuyu tarkoitti?
Mitä äsken oli tapahtunut?
Mafuyu oli laulanut hänelle… Mutta mitä tämä olikaan laulanut?
Beatlesia, mutta bändi itsessään tuskin oli tilanteen kannalta merkityksellinen. Ritsuka rääkkäsi aivojaan muistellessaan, miten laulun sanat olivatkaan mennyt, ja mitä ne tarkoittivat. Alun perin Ritsuka ei ollut tuhlannut paljoakaan ajatusta sanoituksille, sillä hän oli ollut täysin keskittynyt siihen, miten kauniisti Mafuyu lauloi ja miten upea tämän ääni oli. Mutta mitä jos hän olikin Mafuyun näkökulmasta katsottuna keskittynyt aivan väärään asiaan? Laulun sanat, laulun sanat... Mitä Mafuyu oli laulanut hänelle?
I want to hold your hand… Ritsuka toisteli muistamiaan sanoja mielessään. Sitähän Mafuyu oli laulussa toistanut monta kertaa. Muusta hän ei ollutkaan enää varma. Mutta jos hän tarttuisi siihen, mitä muisti? Silloinhan hän tarttuisi myös... Mafuyuun. Kun Ritsuka päätyi siihen ajatukseen, hänen sydämensä hakkasi lujaa ja oli kuin puserruksissa, mutta siinä tunteessa oli vain jotain mieltä lämmittävää ja ilahduttavaa, ei mitään kamalaa. Hän taisi sittenkin ymmärtää, mitä Mafuyu tarkoitti.
Ritsuka nousi ylös kiikkerältä tuoliltaan ja asteli Mafuyun eteen. Hän kuuli tämän jännittyneen hengityksen entistäkin paremmin. Vai oliko se hänen omansa? Vastausta tietämättä ja siitä sen enempää piittaamatta hän poimi Mafuyun vasemman käden omaansa ja puristi sitä hellästi. Mafuyu vastasi eleeseen, ja heidän katseensa kohtasivat. Ritsuka ei tiennyt, miten hänen ilmeensä välittyi Mafuyulle, mutta toivoi tämän näkevän siinä sen saman ilon ja onnen, jonka hän itse näki Mafuyun lämpimässä katseessa ja hienovaraisessa hymyssä. Mafuyu puristi hänen kättään hieman lujempaa.
And when I touch you
I feel happy insideMafuyu oli alkanut laulaa taas. Hän sulki silmänsä, nojautui hieman lähemmäs Ritsukaa niin, että vain kitara heidän välissään esti heitä painautumasta toisiaan vasten. Hän näytti Ritsukan mielestä niin onnelliselta, aivan niin kuin Ritsuka itsekin.
It's such a feelin' that my love
I can't hideKun Mafuyu lopetti laulamisen toistamiseen, Ritsuka tarttui hänen toiseenkin käteensä ja kumartui lähemmäs hänen kasvojaan.
”I want to hold your hand”, hän kuiskasi ja lupasi itselleen, ettei koskaan unohtaisi ilmettä, joka ilmestyi Mafuyun kasvoille niiden sanojen seurauksena.