Nimi: Vahinkohymyjä
Kirjoittaja: Secu
Fandomit: Spirit & Pocahontas
Paritus: Pikku Puro/Kocoum
Genre: draama, crossover, slash
Ikäraja: S
Haasteet:
Crossover IV: Spirit & Pocahontas
Otsikko etsii tarinaa II: Vahinkohymyjä
Vastuuvapaus: Dreamworks, Walt Disney
A/N: Intiaanit ovat lähellä sydäntä, joten en voinut vastustaa näinkin randomia crossoveria. Kocoumin rintaan ristiin piirtyvillä kuvioilla on symboliikkansa. Pelkkä sulka merkitsee kunnioitusta ja yhdistää tekijän ja kuvion saajan. Pelkät ristissä olevat nuolet puolestaan tarkoittavat ystävyyttä. Kuvioiden yhdistämisestä voi kukin tehdä oman tulkintansa.
Tämä on ystävänpäivälahja
kinokolle, ihanaa ystävänpäivää! ^^
Puut, kaarnankuoren peittämien vuorten kannattelemia kiharoille kähertyviä kehriä. Niin pysyi taivaskin kannessaan, vuoret kantoivat pilviä harteillaan. Maa tuki heidän asumuksiaan, ympäristön herkkiä jälkeläisiä, pienikokoisia toistumia maailmasta. Kaikki oli punoutunut syvällä yhteen, niillä oli sama alku, yhtäläinen kierron loppu ja jatkumo, jossain ja täälläkin.
Nyt erottuivat enää mustat jylhät siluetit vasten tähtien kirjomaa violetista tummansiniseen lainehtivaa merta, jossa kuu kellui lempeästi säihkyen ja puki heidän kylänsä hellästi hopeaiseen valohuntuun, lumettoman talven tuudittavaan harsoon. Näky loi kuvan iäisyyden rauhasta, joka huokui maisemasta rauhallisin henkäyksin, painautui askelissa jäljiksi ja kulkeutui huulilta muistoihin. Ympäröivä kaikkeus oli jo unohtanut kylän syntyneen uudelleen ja piti sitä luonnollisena siirtymänä. Hekin siirtyisivät eteenpäin, ensin asumuksineen ja kehoineen, vähitellen levollisuus valuisi iholta sisimpään ja sydämeen, värittäisi ne kuluvan syksyn vahvoilla sävyillä, elämän sykkeellä. Mennyttä aikaa oli kuitenkin muisteltava vielä tänä yönä.
Pikku Puro sekoitti puisessa kulhossa marjoista, hiilestä, juurista ja tuhkasta koostuvaa väriainetta maalausta varten. Kangas oli vahva rinta, pensseli hänen kätensä.
”No niin”, hän sanoi hiljaa kuin tyynnytelläkseen puhuria leppymään raukeaksi tuulenvireeksi, asettumaan.
Pitkä sormi kohosi hipaisten Kocoumin väreilevälle iholle. Kosketus kulki preerian halki, kunnes saapui vuorten syleilyyn, joen kyljelle, alkuyössä valoa väreilevien asumusten äärelle. Lakeuden jakoivat suorat viivat, askelten jonot, varovaisten ja lauhkeiden, keveät painaumat villissä maaperässä.
Lyhyiden viivojen vierille toisiin päihin piirtyivät pitkiksi kehiksi tanssien jylhiksi kasvavat kukkulat, vuorten lapset. Nuolenkärjet, ääriltään pehmeät ja pyöristyneet, muodostuivat aloittamaan matkan, yhdistivät sulanmuotoisiin määränpäihin.
Pikku Puro astui askelen taaksepäin, laski kulhon maahan, pyyhki värin sormestaan sen laitaan. Katseiden kohdatessa Kocoumin tummat, vakavat silmät vaikuttivat vaalenevan, keräävän rinnassa kuivuvan kuvion punaista pehmeyttä.
”Taistelusta?” Kocoum kysyi hymyilemättömällä äänellä, jossa oli kiinnostunut alavire ripauksella ylpeyttä.
”Ei." Hitaasti päätään pudistellen Pikku Puro suoristautui kyyrystä asennostaan yltäen Kocoumia nenänvarteen.
”Menneestä muutamasta. Tulevastakin.”
Kuviota piirtäessään Pikku Puro oli tuntenut Kocoumin sisimmän hymyilevän hypähtelemällä kosketusta vasten, hiljalleen hymy ylsi varkain häivähtämään huulille suupielen nytkähdykseksi tämän nyökätessä.