//Alaotsikko: Severus/Regulus, K-13 Angst, Deathfic, Romance, PoV
Title: Kuoleman luoma todellisuus
Author: Aryachia
Genre: Angst, Deathfic, Romance, PoV
Rating:S
Pairing: Severus/Regulus
Summary: Jos kuolema ei olisi lopullinen, niin mitä järkeä tappamisessa enää loppujen lopuksi olisi?
Disclaimer: J.K Rowling omistaa hahmot ja Kirka omistaa kappaleen
A/N: Tälläinen minificci joka on kirjoitettu haasteeseen Hatusta Nostettua II josta sain osakseni K-13 Severus/Regulus Angstin jota minä sitten höystin vähän omilla aineksillani. Kappaleena toimii Kirkan Surun Pyyhit Silmistäni.
Feedback: Ottaisin mielelläni sellaista vastaan.
* * * * * * *
Heräsin aamuyöstä siihen, että näin Reguluksen makaavan vierelläni. Utuisen olotilani ansiosta muodostin päässäni kuvan tutuista piirteistä jotka olin nähnyt monta kertaa sekä vaatteiden kanssa, että ilman niitä. Illuusiota vahvisti se, että auringonnousun synnyttämä valo ei pystynyt läpäisemään täysin pimennysverhoani ja siitä aiheutuva aavemainen kajo ja ohuet varjot täydensivät kuvajaista. Kuitenkaan se ei ollut mitään muuta kuin kristallimaisen herkkä siluetti miehestä, joka oli riistetty pois tästä maailmasta oman typeryytensä ja muiden välinpitämättömyyden takia. Minusta vaikutti siltä, että olin ainoa joka olisi halunnut jollain tavalla taikoa näkemäni eloon oikeaksi, hengittäväksi olennoksi.
Muodostin huulillani hänen lempinimensä ja katsoin edessäni oleviin vihreisiin silmiin, mutta tämä ei edes räpäyttänyt silmiään tai tehnyt muutakaan elettä joka olisi antanut ymmärtää hänen kuulevan sanojani. Tajusin, että ei sillä ollut väliä olisiko hahmo kuullut niitä, sillä tarvittiin sielu ymmärtämään ja kuvaamaan tunteita ja sitä näkemälläni Reguluksella ei ollut. Se, mitä verkkokalvoni piirsi vierelleni oli vain aivojeni luoma epätoivoinen harha joka yritti vakuuttaa minulle, että kaikki ei olisi vielä menetetty. Tiesin valehtelevani itselleni, koska jos kuolema ei olisi lopullinen, niin mitä järkeä tappamisessa enää loppujen lopuksi olisi?
Yritin koskettaa lähes läpikuultavaa hahmoa ja hipaisin oikean käden sormenpäilläni sen vasenta olkapäätä, mutta silloin kristallikuvajainen särkyi ja katosi jonnekkin universumin toiselle puolelle. Sen jälkeen tunsin itsenikin pelkäksi kylmäksi kuoreksi joka ajelehti jossain kahden maailman välillä. Sillä hetkellä uskoin ensimmäisen kerran eläessäni Raamatun tuonpuoleiseen...ja minun nykyinen todellisuuteni taisi olla kadotus.
Loppuyön en tehnyt mitään muuta kuin makasin hiljaa paikoillani toivoen, että näkyni toistuisi, mutta pimeys pysyi ahdistavan tummana. Odotin kai sitä, että jonkinlainen kirkas valo lankeaisi huoneeseen ja ajaisi sen pois. Ja sen valon keskellä olisi Regulus hymyilevänä ja elinvoimaisena todistamassa, että mikään ei voi vain yksikertaisesti lakata olemasta. Hän kävelisi viereeni, kuivaisi kaikki kyyneleeni ja sytyttäisi kauniilla sanoillaan sisälleni sen pienen liekin, joka auttaisi minua kulkemaan eteenpäin.
Todellisuuden voi kieltää, mutta sitä ei voi lakkauttaa, sillä aika, avaruus ja maailma pysyvät aina elossa ja samankaltaisina läpi aikain. Ainoa, mikä todella muuttuu ja kulkee eteenpäin on ihminen joka muodostaa niistä kokonaisuuden ja koska aikamme on rajallinen tässä maailmassa niin lopulta myöskin todellisuus ja näin ollen aikakin ovat meille vain pelkkää harhaa.
Myös minä tulen poistumaan tästä todellisuudesta. Ja sen tehtyäni saan taas nähdä Reguluksen joka puhuu, tuntee ja rakastaa minua niin kuin ennen kuolemaansa.
Kirka - Surun pyyhit silmistäni.
Unen harso piirteet luo ja hämärtää.
Olet siinä hetken, lämpö hämyyn jää.
Sua tahdon turhaan tuntein koskettaa.
Jää yön tumma tyhjyys, lämpö katoaa.
Tule vielä kerran, aamu sarastaa.
Anna mulle voimaa kestää tulevaa.
Jätä vielä päivään lämpö tämän yön,
et mä jaksan jälleen kestää arjen työn.
Sä surun pyyhit silmistäni pois,
kuin totta olla kaunis uni vois.
Mä kesken kiireen hellän hymyn nään,
vain siksi vielä uskon elämään.
Sanat tunnen, vaikken niitä kuulekkaan.
Sanot mulle varmaan, usko tulevaan.
Sillä kaikki säilyy aina ennallaan.
On vain aika harhaa, vielä tavataan.
