Nimi: Hyvällä tavalla tyhmä
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: slash, fluffy
Paritus: Topi/Miika
Haasteet: Spurttiraapale IV, Ficlet300 161. Vihreä, Vuosi raapalehtien V, Fluffy10 #2 ja One True Something 20 #2
A/N: Söpöilyhöpöilyä, koska se kulkee Hirvosilla näemmä suvussa. Tai sit minä vaan halusin sokerihöttöä ja nämä poikaparat joutuivat uhriksi, hoho.
Hyvällä tavalla tyhmä
Topi on ominut mun keittiön itselleen. Ei se herkkusuu kyllä siellä mitään ruokaa laita. Nytkin uunissa kohoaa pannukakku. Topi on käärinyt harmaanvihreän flanellipaitansa hihat ja sitonut osan vaaleasta tukastaan pikkuiselle ponihännälle niskaan. Sähkövatkaimen kovaääninen hurina vie kokonaan Topin huomion. En pistä pahakseni, koska Topi on kivannäköinen uppoutuessaan johonkin tuolla lailla, niin totisena.
Se lopettaa kerman vatkaamisen. Silmäkulmastaan Topi huomaa mut. Se kääntyy ja silmät siristyvät hymyyn.
”Joko jätkältä valuu kuola, vai?” se hymähtää.
”Mitä kuolattavaa täällä olisi?” tuhahdan silmiäni pyöritellen. Topi vain virnistää. Sille on vaikea esittää yhtään mitään, koska se tuntee mut läpikotaisin. Tiedän, ettei mun tarvitsisi, mutta en osaa olla yhtä välitön kuin Topi. Mut eipä sillä, ei mun tarvitsekaan olla.
Topi murtaa mut sanomatta sanaakaan. Sen kasvoissa välähtelee tunteiden kirjo, jota se ei pelkää peitellä, ei enää, kuten silloin nuorempana. Mun suu leviää hymyyn ja silmät vilkuilevat hämillisinä Topin vihreitä villasukkia. Toisesta roikkuu karannut lanka.
”No, ehkä onkin”, myönnyn sanomaan ja siirryn nojailemaan Topin vieressä olevaan tiskipöytään.
”Mutta ei ne pannukakut.”
”Rude”, Topi tuhahtaa ja pukkaa mua kyynärpäällään, ”ethän sä ole edes maistanut niitä vielä.”
Niin tyypillistä sitä jauhaa paskaa jostain pannukakuista. Niinku mä niistä nyt välittäisin.
Topi jatkaa kokkailujaan kuin se ei tajuaisi, että kaipaan jotakin. Jätkä tajuaa kyllä, mutta näköjään se aikoo panna mut kerjäämään. Silkkaa vittuilua. Topi laittaa kermavaahtokulhon odottamaan ja alkaa raivata työpöytätasoja. Munakello tikittää, ja mun kärsivällisyys sen mukana.
Huokaan ja siirryn pois Topin tieltä. Saan kiinni hymystä, jota se ei ehdi piilottaa. Silloin muutan kurssia ja kaappaankin sen syliini kaikki härnäystaktiikat unohtaen. Ei ole eka kerta. Rakastuminen tekee (hyvällä tavalla) tyhmäksi.
Munakello pirahtaa. Mun pitää halailla Topia hetken ennen kuin se saa aikaiseksi pelastaa pannukakkunsa. Siinä me ollaan onneksi samanlaisia. Pitkät halaukset on parhaita.
Topi syö itsensä sokeriähkyyn. Mä skippaan, kun on parempaakin tekemistä, kuten vaikka parhaan kaverin hipsuttamista ja yllätyspussailua.