Kirjoittaja Aihe: Ennen / Nyt | S | fluffy; slash & femme | 2 x ficlet  (Luettu 1726 kertaa)

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 233
ennen / nyt

A/N: Nämä kaksi pikkuruista tekstiä olivat aattoluukkuosassani Finin tämän vuoden joulukalenterissa, ja nytpä julkaisen ne erikseen. Syynä tähän on se, että tälläsin niihin itse asiassa aikamoisen kasan haastesuorituksia, enkä halua linkata suoraan joulukalenteriin. Kummankin tekstin alussa lukee erikseen ikärajat ja haasteet ja muut vastaavat.

Haasteet: yhteisesti tekstit osallistuvat Joulumieltä-haasteeseen


*** *** ***


Ikäraja: S
Genre: muisteluslash
Paritus: Tuukka/Emilio
Haasteet: Fluffy10 #2 sanalla 'myöhäinen', Väripaletti värillä seepia, Yhtyeen tuotanto II kappaleella Jossain täällä (sanat), One True Something 20 #2


ennen

Emilio oli vaatinut, että kaikki heidän yhteiskuvansa otettaisiin Polaroidin pikakameralla. Laite raksahtaisi, paperi tulostuisi ulos ja sitten heiluttelemalla lappua villisti saisi näkyviin rusehtavan kuvan. Niissä oli hienoa nostalgiaa, jota oli vaikea tavoittaa kaikenlaisten digilaitteiden keskellä.

Tuukka oli ripustanut hotellihuoneensa ikkunalle narun ja kiinnittänyt siihen kaikki jäljelle jääneet kuvat, joita hän olikaan onnistunut löytämään tutuista ja odottamattomista paikoista. Ei niitä paljon ollut, mutta tarpeeksi siihen, että Tuukka pystyi hahmottamaan muistoissaan pitkän vuodenvaihteen eteläeurooppalaisen kaupungin lämmössä. Kiirehtivät väkijoukot rautatieasemilla, äänekkäät jalkapallofaniparvet paikallisissa pikkukapakoissa – ja Emilio, nuori solakka mies polttamassa savuketta iltahämärässä ikivanhalla sillalla, siemailemassa yksinäistä viinilasillista ikkunapöydässä, selittämässä jotain englannin ja jonkin romaanisen kielen sekoituksella tähtien loiste silmissä.

Sinä jouluna Tuukka rakastui syvemmin kuin koskaan. Hän oli paennut jouluahdistustaan etelään, mutta ei hän ollut lainkaan odottanut mitään Emilion kaltaista tunnemyrskyä. Kaksikko istui tupakka-aski välissään pikkupöydällä Emilion asunnon parvekkeella ja kuunteli, kuinka alhaalla kaduilla lapsiparvet kiertelivät laulamassa ja soittamassa huumaavan kauniita, vieraita joululauluja. Kun Tuukka karkasi käymään vessassa, Emilio ehti polttaa savukkeensa loppuun ja lepäsi puolimakuuasennossa nysä kädessään. Taivas oli tumma melkein niin kuin koti-Suomessa ja nuoret miehet katselivat, kuinka se oli täynnä hiljaisia tähtiä, jotka resonoivat pikkukaupungin ääniä. Tuukka oli onnellinen huomatessaan heidän sormiensa lukkiutuvan yhteen ilman tarvetta sanoa mitään ylimääräistä.

Ja Emiliolla oli kyky tehdä Tuukasta loppumattoman onnellinen niiden viikkojen aikana. Ruskeasävyiset kuvat tallensivat heidän käsittämättömän tarinansa, jossa kaksi aivan erilaista ihmistä osuivat toistensa reiteilleen, kulkivat matkaa hetken yhdessä ja palasivat omille kiertoradoilleen sen jälkeen. Tuukan mielestä Suomen joulu oli ollut liian tuttu ja turvallinen ja täynnä ihmisiä, joita ei voisi sietää taas ympäri pyörähtäneen vuoden jälkeen. Hän oli kaivannut muuta ja Emilio oli tarjonnut mahdollisuuden siihen. Kiertokulut tuntemattomilla seuduilla saivat Tuukan sykkimään jännitystä. Pitkät illalliset ja vielä pidemmät, viipyilevät kosketukset saivat Tuukan hyväksymään sen, että onnellisuus on valinta ja matka, ei määränpää – tai ehkä toisinpäin.

Viimeisenä iltana Tuukka oli istunut yksin makuuhuoneessa ja aistinut Emilion huokauksina valuvat kyyneleet seinän läpi. Siinä vaiheessa hän oli tiennyt sen, että he todella olivat vain ohikulkevia planeettoja yksinäisessä avaruudessa. Tuukka meni parvekkeelle mukanaan Emilion savuntuoksuinen peitto ja katseli lohdutonta kuuta harmaaksi muuttuneella taivaalla. Vielä ennen nukkumaanmenoa tuli kaiken hukuttava lämmin talvisade ja kostea suudelma lyhtyjen valaisemassa porttikongissa. Tuukkakaan ei osannut ottaa selvää Emilion huulista ja siitä, mitä toisen miehen lämpimänruskea iho lupasi tiukassa otteessa hänelle.

Vuotta myöhemmin Tuukka palasi seepiakuvien kanssa. Mikään ei ollut samanlaista, vaikka kaikki oli juuri niin kuin edellisenä jouluna. Ei ollut lammaspaimenen huiluja lapsilla, ei kiirettä junien välisillä kapeilla laitureilla, ei Emiliota, joka painaisi päänsä Tuukan olalle ja lupaisi omalla soivalla äidinkielellään hailakan kuun ja tähdet taivaalta. Tuukka katseli valokuvien janaa huoneessaan ja tunsi olonsa niin lämpimäksi muistellessaan jokaista tarkkarajaista elettä ja käsiin murenevaa joulukakkua, jota Emilio oli leiponut leveä hymy kasvoillaan. Hän tiesi kuitenkin, ettei Emilio enää asunut siellä, missä kaksikko oli viettänyt aikansa.

Silti kaikki tuntui niin hyvältä. Oli jo liian myöhäistä, mutta toisaalta jokainen asia oli tapahtunut täydellisesti ajoissa.



*** *** ***



Ikäraja: S
Genre: joulufemme
Paritus: Elisa/Joanna
Haasteet: Fluffy10 #2 sanalla 'tuhlata'


nyt

Elisa avasi ja sulki kotioven mahdollisimman hiljaa, jos Joanna olisikin vaikka mennyt jo nukkumaan. Matkalaukku kolahti eteisen lattiaa vasten ja siitä säikähtäneenä laulajanainen yritti riisua ulkovaatteensa komeroon ilman hiiskaustakaan. Elisa oli niin väsynyt – edeltänyt viikko oli ollut uskomattoman raskas monine keikkoineen, mutta Elisa oli silti onnellinen. Hän sai tehdä juuri rakastamaansa asiaa, laulamista, ja palata kotiin ihanan tyttöystävänsä luokse.

Elisa vaelteli haukotellen olohuoneeseen ja näki huoneen nurkassa suuren joulukuusen, joka oli lattiasta latvaan asti täynnä tyylikkäitä kultaisia ja valkoisia koristeita. Se ei ollut ollut siinä vielä edellisenä viikonloppuna, vaan Joanna oli varmaankin hankkinut sen viikon varrella kertomatta hänelle! Samanlainen iloinen yllätys löytyi keittiösaarekkeelta suuren huoneen nurkasta: Joanna oli leiponut aivan järjettömän kasan pieniä sydämenmuotoisia pipareita, jotka maistuivat aivan taivaalliselta (Elisa ei voinut välttää herkkuja, joten hän maistoi yhden… tai kolme, jos hän oli aivan rehellinen itselleen).

Elisa istahti yhdelle baarijakkaroista saarekkeen vierelle otettuaan ensin lasillisen maitoa ja lautasella muutaman herkun lisää – olihan se kuitenkin kovin klassinen valinta, maitoa ja joulupipareita – ja kaipuu ja ilo saivat hänet lähes itkun partaalle. Tien päällä oli ihanaa, mutta kotona oli vielä ihanampaa. Elisa rakasti kuulaita talviaamuja, jolloin pystyi löhöämään nojatuolissa kitaran kanssa ja sai kokeilla uusia biisiaihioita, Joanna tietysti yleisönä. Ehkä Joannaa ei ollut koulutettu samalla tavalla musiikkiasiantuntijaksi, mutta Elisalle oli tärkeää, että hänen kappaleillaan oli jokin merkitys heille molemmille. Ne kertoivat heidän tarinaansa, eikä Elisa halunnut niiden olevan turhia.

Elisa havahtui herkästä mielentilastaan, kun Joanna äännähti kääntyessään sohvalla toiselle kyljelle. Nainen nukkui sikeästi ja muuten täysin ääneti sohvalla paksun viltin alla, mutta nyt tajuttuaan asian Elisa vei lasinsa ja lautasensa tiskiin ja asteli sitten niin hiljaa kuin pystyi olohuoneen sohvan viereen. Joanna näytti niin rauhalliselta nukkuessaan, eikä Elisa oikeastaan olisi halunnut häiritä häntä. Oli kuitenkin pakko, sillä Elisa halusi kiittää kaikista yllätyksistä. Niinpä hän sitten silitteli ensin hellästi Joannan kylkeä ja työntyi itsekin makuuasentoon, jotta pääsi lepuuttamaan päätään rakastaan vasten. Joanna raotti silmiään herätessään Elisan painoon lanteillaan ja hymyili nähdessään tämän niin epätyypillisen paikoillaan. Yleensä Elisa oli täynnä energiaa ja hoiti asioita ympäri kaupunkia tai maata, mutta näemmä joululla oli onneksi rauhoittava vaikutus.

"Moi. Kiva kun oot kotona", Joanna sanoi hiljaa ja hieroi varovaisesti Elisan olkapäätä. Elisa nyökkäsi sanomatta sanaakaan ensin, mutta sitten hän nousi ylös istuma-asentoon.
"Tiedätkö, oli aivan ihanaa tulla tänne ja huomata tuo joulukuusi ja nuo piparit ja… mä olen niin onnellinen siitä, että sä jaksat valmistella meille hyvää joulua." Elisa hymyili leveästi Joannalle, joka kurkottautui halaamaan naista takaisin kiitoksena kiitoksista.
"Sitähän varten mä oon täällä. Mä pidän kotia lämpimänä, että sä pääset tulemaan keikkakiertueelta paikkaan, jossa sun ei tarvitse murehtia."
"Niinpä… mutta etenkin tällaisessa hetkessä tuntuu siltä, että mä olen liikaa poissa. Mä en halua tuhlata hetkeäkään elämästäni niin, että kadun joskus kuolinvuoteella hukattua aikaa. Mä taidan tehdä liikaa töitä."

Joanna katsoi hieman haikea hymy kasvoillaan Elisaa, joka vaikutti todellisesti huolestuneelta.
"Elisa… sä oot täydellinen just tuollaisena. Ja mä rakastan sua just tuollaisena."
Elisa ei pystynyt pidättelemään hykerrystä. Hän ylettyi juuri ja juuri halaamaan uudestaan, tiukasti Joannaa ja painoi sitten pikaisen suudelman tämän huulille.
"Ja mä rakastan sua."
« Viimeksi muokattu: 29.12.2016 23:01:25 kirjoittanut Bluji »

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 392
Vs: Ennen / Nyt | S | fluffy; slash & femme | 2 x ficlet
« Vastaus #1 : 01.10.2018 15:28:42 »
Here I go!

Lainaus
Sinä jouluna Tuukka rakastui syvemmin kuin koskaan.
Aww. Sinänsä sekä idea että muotoilu tässä virkkeessä on tosi käytettyä, mutta jotenkin tämä iskee. Toimii tosi hyvin. Ylipäänsä tykkäsin siitä tunnelmallisesta fiiliksestä, joka koko tekstissä oli.

Lainaus
Mikään ei ollut samanlaista, vaikka kaikki oli juuri niin kuin edellisenä jouluna.
Ihana. Tämä jotenkin minusta kuvaa ylipäänsä elämää tosi hyvin. Jokainen hetki on omanlaisensa, ei mitään hetkeä tai tilannetta saa luotua uudelleen yrittämällä ja laittamalla kaikki samoin kuin aiemmin. Ihmiset muuttuvat hetki hetkeltä, joten mikään ei ole hetken päästä samaa. (Oonpas filosofinen.)

Lainaus
Silti kaikki tuntui niin hyvältä. Oli jo liian myöhäistä, mutta toisaalta jokainen asia oli tapahtunut täydellisesti ajoissa.
Ihanaa, että Tuukkakin tajuaa tämän. <3

BTW, tällaiset "joulutekstit" on ihan maailman parhaita, kun ne ei oksenna joulua.

*

PIPAREITA! Tahdon pipareita.

Toinen pätkä alkoi kovin jouluisesti, mutta se ei oikeastaan häirinnyt! En siis ole suuri joulufani, jos et vielä tiennyt. Musta oli kiva, että Joanna oli noin järkännyt yllätyksiä Elisalle. Koska piparit on rakkaita. Ylipäänsä ficletin henki oli sellainen lempeä ja rakastava. Tämä sai jotenkin miettimään omaa parisuhdetta ja sen ihania hetkiä, joten fiilis oli tätä lukiessa kyllä tosi kiva <3 Tyksäsin. Tosi hyvän pituinen, juuri sopiva söpö pala.


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman