Rantapäivä oli osoittautunut kurjemmaksi kuin Midoriya oli toivonut. Oli liian kuuma, liikaa ihmisiä ja kaikin puolin liian tylsää.
Nimi: Sulaa pistaasijäätelöä
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Fandom: My Hero Academia
Paritus: Midoriya/Todoroki
Ikäraja: S
Tyylilaji: kesäinen rantafluff
Haasteet: Finikesä 2019 (Kesäbingo), Kesäbingo (teksti, jossa on mainittu jokin jäätelömaku), Valloita fandom II (My Hero Academia)
Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettavat hahmot, tapahtumat ja miljööt kuuluvat My Hero Academian luojille. En ansaitse tällä rahaa.
A/N: Mietin, mitä kirjoittaisin Kesäbingoon jostain jäätelömausta, kun muistin, että mun on pitänyt aina kirjoittaa jokin höttöinen Tododeku-fikki rantateemalla! Tällainen hömppä tästä sitten syntyi! ^–^
Sulaa pistaasijäätelöä
Oli kuuma kesäpäivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lempeästi puhaltava merituuli tuntui hädin tuskin viilentävältä Midoriyan iholla. Hiekkaranta oli tiheänä värikkäistä rantapyyhkeistä, retkituoleista ja kaiken kokoisista ja muotoisista ihmisistä. Lokit ja lapset kiljuivat kilpaa. Midoriyan pistaasijäätelö oli sulanut hänen sormilleen. Rantapäivä oli osoittautunut kurjemmaksi kuin hän oli toivonut. Oli liian kuuma, liikaa ihmisiä ja kaikin puolin liian tylsää.
Midoriya pyyhki tahmaiset sormensa pyyhkeenreunaan ja vilkaisi viereensä. Todoroki makasi omalla pyyhkeellään toinen käsi pään alla ja toinen käsi rennosti paljaan vatsan päällä. Hänen silmänsä olivat piilossa suurten aurinkolasien takana. Hän ei näyttänyt olevan millänsäkään auringon porotuksesta, lasten kirmailusta tai viereisen pyyhekunnan emännän motkotuksesta. Aina niin kylmänviileä, Midoriya pohti ja painoi etusormensa Todorokin vatsaa vasten. Todoroki jännitti lihaksiaan, muttei nostanut aurinkolaseja silmiltään.
”Midoriya?” Todoroki kysyi. Hänen äänensäkin yli kylmänviileä.
Midoriya veti kätensä harmistuneena pois ja nojasi polviinsa. Hän ei ollut varma, millaista reaktiota oli odottanut, mutta olisi se sitten ollut millainen tahansa, hän olisi luultavasti pettynyt.
”Ei mitään”, hän huokaisi.
”Otin mukaani erään kirjan. Voit lukea sitä, jos sinulla on tylsää.”
Midoriya pudisti päätään. ”Taidan mennä vain uimaan.” Sitten hän katsoi vettä, jota tuskin erotti ihmispaljouden seasta, ja päätti toisin. Muut 1-A-luokan oppilaat Bakugouta ja Tokoyamia lukuun ottamatta ilakoivat vedessä ja pelasivat jotain pallopeliä, mutta Midoriyaa ei huvittanut edes liittyä heidän seuraansa. Hän huokaisi uudemman kerran ja oikein syvään. Todoroki nousi kyynärpäidensä varaan.
”Vaikutat tylsistyneeltä”, hän totesi.
”Niin kai… Täällä on vain niin paljon ihmisiä”, Midoriya mutisi. ”Ja kuuma. Ja minun jäätelönikin on aivan sula…”
Midoriya ei ollut varma, mihin Todoroki katsoi, mutta aikansa tämä vain tuijotti häntä tai ehkä hänen jäätelöään, eikä sanonut mitään. Sitten tämä ojensi kättään ja otti Midoriyan sulan jäätelön itselleen. Midoriya katsoi, miten Todoroki jäähdytti pistaasijäätelöpallon taas kiinteään olomuotoonsa, ennen kuin antoi jäätelön takaisin. Midoriya rapsutti vähän vaivaantuneena niskaansa. Totta kai hänen olisi pitänyt arvata, ettei Todorokin aikana kannattanut valittaa mistään pelkästä valittamisen ilosta. Hänen yllätyksekseen Todoroki nousi pyyhkeeltään ja tuli hänen viereensä istumaan.
”M-mitä sinä –.”
Todoroki veti hänet oikeanpuolimmaiseen kainaloonsa. Todorokin kylki ja käsivarsi hohkasivat viileää, ja Midoriyan oli heti mukavampi olla, vaikka hän olikin muuttunut kauttaaltaan punaiseksi. Todoroki ei sitä huomannut tai sitten hän oli vain liian kohtelias siitä huomauttaakseen. He katselivat vaitonaisina merelle. Midoriya ahmi jäätelönsä ennätysvauhtia.
”Eikö sinun tule kuuma?” hän kysyi, kun hiljaisuus alkoi käydä vähän liian pitkäksi. Todoroki riisui aurinkolasinsa.
”Kysytkö tuota minulta aivan tosissasi?”
Midoriya kohautti olkiaan ja mutisi jotain aina vain punakampana. Todoroki veti hänet mukanaan pyyhkeelle makaamaan ja pisti sitten aurinkolasit takaisin päähänsä. Midoriya ei ollut varma, mitä olisi ajatellut siinä sylikkäin makaamisesta, joten hän vain jäi kangistuneena paikalleen ja yritti hillitä ylikierroksilla käyvät aivonsa. Uraraka ja Tsuyu juoksivat nauravina ja vettä valuvina heidän luokseen. Midoriya hikoili, kun Uraraka hymyili heille lempeästi.
”Tuletteko uimaan?” Uraraka kysyi. ”Vesi on ihanan viileää.”
”Aa”, Midoriya änkytti, ”t-tässä on ihan sopivan viileää myös…” Hänestä tuntui, että Uraraka näki suoraan hänen lävitseen. Onneksi tyttökin oli sen verran kohtelias, ettei huomauttanut asiasta. Olisihan nimittäin tyhminkin huomannut, miksi Midoriya todellisuudessa halusi Todorokin kainaloon jäädä. Sillä oli erittäin vähän tekemistä Todorokin voiman kanssa ja erittäin paljon itse
Todorokin. Uraraka hymyili heille vielä kerran, ennen kuin he palasivat Tsuyun kanssa muiden luo. Midoriya pyyhki hikeä otsaltaan.
”Onko sinulla vieläkin noin kuuma?” Todoroki kysyi aidosti ihmeissään.
”Ee”, Midoriya naurahti hermostuneena. ”Näin on ihan sopiva. Kiitos, Todoroki-kun.”
Todoroki nyökkäsi ja vaikeni. Midoriya sulki hetkeksi silmänsä ja yritti keskittyä kuuntelemaan rannan ääniä oman sydämentykytyksensä sijaan. Hetki hetkeltä rantapäivä alkoi tuntua varsin onnistuneelta.
