A/N: Sitten vaihteeksi vähän vanhempaa materiaalia, pari normiraapaletta ja yksi tupla, joissa Castielin ja Deanin lisäksi myös Chuck saa viimein äänensä kuuluviin. Ensimmäinen sijoittuu oikeastaan neloskauden alkuun, toinen jonnekin vähän sen jälkeen, kun Cas kohtaa Samin.
Kolmas spoilaa sarjaa 11 kauden puoliväliin asti.
***
Valoa valoa valoa
Castiel katsoo Deania kuin ei olisi koskaan nähnyt mitään niin kaunista. Vähän niin kuin lapsi katsoo ensilunta, silmät täynnä ihmetystä.
Ehkä enkeli ei vain ole koskaan aiemmin pysähtynyt katsomaan ketään tai mitään kunnolla.
Miksi Castiel pysähtyy katsomaan juuri Dean Winchesteriä?
Dean ei ole edes ensimmäinen ihminen, jonka Castiel näkee.
Ehkä se johtuu sielusta. Siitä valosta, joka on jäänyt enkelin verkkokalvoille ennen kuin tällä oli edes astiaa. Deanin sielu on piirtynyt Castielin syvimpään olemukseen, jokainen yksityiskohta, jokainen palanen, jonka Castiel kokosi helvetissä, laittoi takaisin oikealle paikalleen.
Deanin lämpö on jäänyt kytemään syvälle Castielin sisälle ja hiipii hiljalleen enkelin silmiin ihmetyksen paikalle.
Myötätuntoa
Dean murjottaa. Ei suostu katsomaan Castieliin päinkään, vaikka enkelillä on tärkeää asiaa.
Uriel pakottaisi Deanin katsomaan, kuuntelemaan, mutta Castiel ei halua tehdä niin.
”Mikä nyt on?” hän kysyy varovasti, epävarmasti, pehmeästi. Ymmärtämättä.
Dean puhaltaa vihaisesti ilmaa nenästään.
”Minusta on vaan ihan paskaa, että Sammy on meistä kahdesta se, joka on aina uskonut enkeleihin, eikä yksikään enkeli suostu uskomaan häneen.”
Castiel pysähtyy. Dean ei ole vihainen omasta puolestaan.
Castielin pitäisi perustella enkelien epäilykset, mutta pieni ääni estää häntä.
Dean välittää Samista niin paljon, että on vihainen tämän puolesta.
Jossakin syvällä tuo tunne on Castielin mielestä arvokas.
Hän haluaa tuntea jotain samanlaista.
***
Bravo pojat, bravo.
”Voi nyt munvitun perkele”, Chuck manasi laskeutuessaan sapattivapaaltaan takaisin maan kamaralle. Olisihan se pitänyt arvata, että Winchesterit Castielin suosiollisella avustuksella aloittaisivat uuden maailmanlopun heti kun silmä vältti.
Hän oli jättänyt pojat täydellisiin lähtökuoppiin viimeksi. Sam sai viettää häkissä laatuaikaa Luciferin kanssa – Mikael ei ollut kuulunut suunnitelmaan – Deanilla oli perhe josta huolehtia, ja Castiel oli saanut henkensä takaisin. Mutta ei, olisihan ollut ihan liian helppoa, jos nämä urpot olisivat toimineen hänen selkeän suunnitelmansa mukaan.
Ei, heidän mielestään oli paljon parempi idea mennä sotkemaan sieluttomuuden kanssa – munvitun Sam ja Castiel, joka ei ollut lukenut pienellä präntättyä kirjasta, joka käsitteli helvetistä pelastamista, sitä ei perkele tehty huvikseen ja kenelle tahansa.
Ja Dean, jonka mielestä Cainin merkin etsiminen oli ollut hyvä idea, ja tietysti vielä parempi idea oli ottaa merkki itselleen ihan vain yhden helvetin ritarin tappamista varten. Mikä ihmeen hinku näillä idiooteilla oli koko ajan tappaa joku? Kiirastulta Chuck ei halunnut edes ajatella, oli siinäkin ollut varsinainen farssi. Jumalaksi jumalan paikalle. Castielin neronleimauksen aikaan Chuck oli viettänyt viikon ryypäten, eikä ollut avannut ainoatakaan uutiskanavaa.
Ja nyt sitten pimeys. Eihän toki riittänyt, että kaikki muu oli kustu, vaan olihan hänen mielenvikainen siskonsa pitänyt päästää irti, ja vielä palanpainikkeeksi Lucifer ulos häkistään. Bravo pojat, bravo.
***
