A/N: Jälleen on holahtanut pari viikkoa viime luvusta! Tässä päästään jo pikkuisen asioissa eteenpäinkin :3
Osa 3
Siitä asti, kun Miska ja Miki olivat jossain Paltamon harvoista kotibileistä tavanneet, olivat pojat tuntuneet pelaavan samoissa lohkoissa, samassa tiimissä, samassa hengessä. Vaikkakin pojat olivat ulkoisesti ja tyylillisesti ihan eri piireistä, olivat nämä kuoriensa alla kuin toisiaan varten veistetyt kaverukset. Miki esimerkiksi rakasti leipomista, Miska syömistä. Miska diggaili urbaania katumusaa, Miki rakasti uutta ja valtavirrasta pois soutavaa musiikkia. Miki oli perheensä esikoinen, Miska kuopus. Miskan aamut pelasti vahva kahvi, Mikin hyvät huomenet loi vastaleivottu pulla.
Ja siinä missä Miska oli erikoisten ideoiden isä, haaveili Miki omaavansa edes puolet parhaan kaverinsa mielikuvituksesta.
”Kakkoskesäloma? Mitä sä meinaat?”
”No kakkoskesälomaa. Vähän niinku Sormusten herroissa niillä hobiteilla on kaks aamiaista.”
”Mä en vielkään ole nähny Sormusten herroja.”
”Ai hitto. Muistutappa, miksi me taas oltiinkaan kavereita?”
”Koska sun jylhä tavoite on todistaa, että voit olla kaveria myös sivistymättömän pölijän kanssa?” Miki irvisteli.
”Niin joo, näihä se olikii. Mut se toinen syy tais olla, että sää aina lähet mun pöljiinki juttuihin kympillä mukkaan.”
”Pöljiinki juttuihin, siinä sä oot kyllä oikeessa.”
Miska virnuili kuin vähäpäinen, kulautti sitten mukinsa tyhjiin ja kaatoi Mikille lisää itsekeksimäänsä höpödrinkkiä.
”Mut joo. Mun perimmäinen ajatus siis oli, että lähdettäis yhdessä pariks päiväks veke täältä. Lähettäis kunnon reppureissulle, poikettais parissa kaupungissa ja tehtäis kaikkee nastaa.”
”Kaikkee nastaa? Ei sulla olis yhtään selkeämpii suuntaviivoi näistä aikeistas, siltä varalta että meijän äiteet ja iskät vaikka vaatis vähän parempaa syytä lähtee kotonta vasta, kun meikälläkiin on koulut vasta alakanu?”
”Totta kai mulla on. Tuu, mennään mun huoneeseen.”
Miskan ja Mikin eroavaisuudet eivät loppuneet poikien ominaisuuksiin, luonteenpiirteisiin, hurmankohteisiin tai yleisiin käytöstapoihin. Siinä missä Miki tykkäsi imuroida huoneensa kertaalleen viikkoon ja pyykätä itse omat kuteensa, oli Miska todellinen korpisoturi. Tämä vaihtoi kuteita enintään joka kolmas päivä, äiti sai retuuttaa tätä viikottain raivaamaan huoneensa lattiat ja soittamaan vähemmän kovaäänistä musiikkia. Miki oli oman äitinsä kullanmuru, Miska ajoittain todellinen murheenkryyni. Ei tätä ihan nuorisorikolliseksi kai kehdannut väittää, mutta suhteessa Mikiin poika oli aika keskeneräinen arkipäivän eläjä.
”Ootko sää millon viimeksi tuulettanu täällä? Viime talvella?” Miki yritti peitellä irvistystä, kun Miskan huone haisi sekä ylimiehiselle myskidödölle että pöydänreunalle unohtuneille banaaninkuorille. Miska murahti.
”Halluutko alottaa vaikka siivoomalla, Hiekkanen? Mullois tuolla imuri ja ”Siivousfriikki-”-essu valmiina ihan sua varte”, poika irvaili tietokonetta käynnistellessään. Miki aukoi suutaan, muttei saanut vastaproteesia huulilleen.
”Sää oot tyhmä.”
”Kiitos. Niin mäkin sua.”
Koneen auki saatuaan Miska haahuili tiedostojen kätköissä pitkän tovin, Mikin naputellessa viestiä Hertalle. Tyttö oli löytänyt kotipihastaan kesyn oravan ja snäpännyt siitä kuvan Mikillekin, niin kuin aina kohdatessaan jotain luvattoman lutua. Mikin Snäppi ei varmaan ikuisuuksiin ollut ollut yhtä kovassa käytössä, kuin hänen ja Hertan aloitettua seurustelun. Miki oli uskaltautunut kuvittelemaan että jatkuva tarve olla kontaktissa tyttöön oli ihan normaalia, ensi-ihastukseen ja ensimmäiseen ”the parisuhteeseen” liittyvää pehmoilua.
”Hertta muuten tietää hobitit. Tai siis Sormusten herrat”, Mikiltä lipsahti. Miska kääntyi poikaan melkein kiinnostuneen näköisenä.
”Aijaa. Okei. Siistii.”
”...No on se miusta. Mieti, se on hei mua sivistyneempi niin ehkä te voisitte kehitellä siitä vaikka yhteistä jutunjuurta”, Miki yritti ehdottaa. Miska kohautti asialle vain olkiaan, keskittyen taas tiedostojensa tavaamiseen sen sijaan että olisi Hertasta keskustelunaiheena kiinnostunut. Poika oli tuntunut pelaavan samaa neglektistä roolia melkein siitä päivästä, kun Miki oli tälle ilmoittanut ensimmäisestä tyttökaveristaan.
”
Noh, tykkääkö se sussa enemmän hiuksista vai simmuista?” oli Miskan ensikommentti kuulunut. Ja samoilla kommenttiraidoilla poika oli jatkanut Hertan ja Mikin tökkimistä välillä ivaten, välillä ironisoiden Mikin parisuhdetta. Miki oli melkein ehtinyt turhautua Miskan nuivasta reaktiosta häneen ja Herttaan, varsinkin kun hän oli Miskan omiin parisuhdepelleilyihin suhtautunut tähän saakka avoimen innostuneesti. Ihmissuhdehistoriassa he tosin poikkesivat toisistaan kuin portto ja neitsyt – Miskan parisuhteet olivat jokusen kuukauden mittaisia kevyitä hempeilyjä, jotka tämä viskasi kepoisesti roskakoriin tytöistä tarpeeksi saatuaan. Jos jotain Miki ei pojassa käsittänyt, niin tämän tapaa kohdella deittailemiaan tyttöjä kertakäyttöviihteenä.
”Miksi sää muuten aina piruilet Hertalle?” Miki kysyi. Kysymys ilmeisesti yllätti Miskan, koska tämän villit pehkokulmakarvat kohosivat korkeuksiin.
”Täh? Mitennii piruilen?”
”Kyl sää tiiät. Just tota, ettet tunnu tykkäävän siitä.”
”Älä hei kehtoo. Kyllähän mä Hertasta tykkään. Tai enhä mää sitä kauheen hyvin tunne.”
”Eiks me voitais joskus vaikka hengailla yhessä? Hertta on kuitennii ollu mun elämässä aika aktiivinen, krhmn, olento viimeiset kolme kuukautta nii ei se todellakkaa oo mikkää hetkellinen hairahus”, Miki tuumasi.
”No nyt sä piruilet mulle.”
”Ehkä. Kestäkkösää sen?”
”En tiiä. On aika kauheeta, kun sun kaltanen munaton pikkupoika kettuilee.”
”Hei jumalauta!” Miki yritti tyrkkäistä Miskaa pois tietokonetuolilta, mutta sai vanhempaa tönittyä sivuun vain puolikkaan pakaran verran. Miskalla ei lihasmassaa ollut sen enempää kuin Mikillä, mutta kehonhallinnassa tämä oli niinsanotusti mustan vyön arvoinen.
”Okei anteeeks. Mut palatakseni Herttaan, niin kamoon Miki - kyllähän sää mut tunnet. Mä oon tämmöne jäyhä Härmä, nii siks lämpeen ihmisiin niin hitaalla. Mä aloin kuttua äitiäkin äidiksi vasta, ku oli tunnettu semmoset kolme vuotta”, Miska totesi.
”Eli about samoihin aikoihin, kun aloit omaksuu puhetaijon?”
”Just sillo. Mut mähä oisin halutessani voinu alkaa puhua aiemminki, jos vaan oisin kokenut äiteen äiteeksi aiemmin.”
”Niin just. Ja muakin sä aloit kuttua Mikiks vasta, kun olit juonu kolme jallushottia.”
”Kuten sanottu, mä lämpeen hitaasti. Paitti viinalle. Sen kanssa meil on aina ollu tosi terveet ja järkevät välit.”
”Jep. En väitä vastaan koska tiijän miten merkityksellinen sun ja alkoholin suhe oikeen on.”
Miki painotti suhde-sanaa niin, että Miskankin kaltainen taukki tajuaisi napata hänen riviensä välistä vihjeen.
”Okei. No siinä tapauksessa mun pitää varmaan kunnioittaa sunkin suhdettas samalla lailla, kuin sä kunnioitat mun ja alkoholin kiinteää suhetta.”
”Hienoo. Sä voit käyttää ymmärrykses lähtökohtana sitä, että Hertta on joissain asioissa huikeella lailla mua sivistyneempi.”
”No se nyt ei varsinaisesti oo mikään iso juttu, että joku on sua sivistyneempi. Katoppa nytte mimmosta juttuu mää oon tänne kirjustellu.
Miki työnsi katseensa tietokoneen kelmeään valoon. Ruudulla häntä tervehti kunnianhimoinen, koukeroisella word-fontilla väkerretty asiakirja.
MISKA HÄRMÄN JA MIKAELI HIEKKASEN KESÄLOMA VOL 2
VM 2009
Kesäloma 2.0:n tavoitteet
1. Kokea muutkin kesäpaikat kuin iänikuinen Paltamo
> Tarkempi kuvaus paikoista ja reissusuunnitelma sivulla 2
2. Valokuvata Miskan albumit täyteen
> En oo valokuvannu kesällä paljo paskaakaan. Oon ollu nii kännissä tai iliman kameraa, kun sille ois ollu tarvetta.
3. Syksyn lehdet
> En tiijä ehitäänkö kyl nähä, ellei lähetä Rolloon tai johki muuhun Ruskacityyn minne lehret tullee jo syyskuussa.
4. Festarifiilis ilman känniä
> Ei lisättävää. Terveisin liian monet kännimusafiestat.
5. Syöttää Mikille lörtsy
”Mikä helevetti on lörtsy?!” Miki ihmetteli.
”No se on se joku keskisuomalainen keksintö. Joku ruokahomma, minkä nimee sä joskus nauroit kun luettiin sanomalehtee tai jotain.”
”Okei. Kiva. Hyvin selkeetä.”
6. Tomusokerihumala
> Kts. Kohta 4.
7. Käydä runoillassa ja lausua Eino Leinoa selvin päin.
> Koskee ihan molempia, tässä ei saa hyövyntää tomusokerihumalaa vaan pittää olla ihan sokeri- ja vesiselevä.
”Ai että. On kyllä hienoin lista, mitä oon ikinä nähäny”, Mikin oli pakko kehua.
”Eikso. Ja sä oot lukenu vasta ekan sivun.
Miska käänsi asiakirjan toiselle sivulle.
KESÄSEIKKAILUN MÄÄRÄNPÄÄT JA MATKAT
1. PALTAMO-HELSINKI by bussi
> Helsingissä on kaikki. Kulttuurii, valokuvausmahdollisuuksia, ravintoloita, konditorioita, liikkeitä, ihmisiä, elämää...
2. HELSINKI-TAMPERE by bussi
> Tampere, koska sorsapuisto. Lisäks siellä on paljon opiskelijabileitä tähän aikaan vuodesta. Ja pupukahvila. Se on pakollinen.
3. TAMPERE-JYVÄSKYLÄ by autolla, Miska hoitaa
> Jyväskylä, koska se on nasta. Ja mun menneisyys vähän niinkö on siellä. Se selvii sitten tarkemmin mitä meinaan, kunha päästään sinne saakka.
4. JYVÄSKYLÄ-OUTOKUMPU autolla, Miska hoitaa
> Koska Outokummussa ei oo YHTÄÄN MITÄÄN. Niin sinne on erittäin hyvä lopettaa.
”HELSINKI? Tampere? OUTOKUMPU?Mitä helvettiä nää paikat on Härmä?” Miki oli lentää irti tuoliltaan.
”No toi eka on meijän nykyinen pääkaupunki... Sähän et vissii ollukkaa käynä siellä ikuna?” Miska leikki besserwisseriä.
”No en. Syystä että sinne on kahdeksantuhattaseitsemänsataakuuskaks kilsaa.”
”Itte asiassa gmapsin mukaan 588 kilometriä ja bussilla noin kymmenen tunnin ajomatka. Sinne menee yöbussi silleen, että ajetaan Oulu-Kajaani-Joensuu-yhteydellä Kajaaniin, ja sieltä Kajaani-Kuopio-Hesa bussilla isolle kirkolle”, Miska selitti klikkaillessaan tutkimiaan aikatauluja esille. Miki valkeni.
”...Siis mitä? Kymmenen tuntii bussissa.”
”No niin se tulis halvimmaks! Voijaa me toki lentääkki mut sillo pittäis männä Ouluun ja sinneki on jonkunmoine matka.”
”Okei. Mut miks Hesaan? Eiks kulttuuria ja kaikkee jännää vois kokee muuallakin?”
”Vois. Mut sun on päästävä Hesa-neitsyydestäs eroon ennen kuin täytät 18, Miki-pieni.”
”Älä kehtaa, mulukku.”
”Kehtaan mä.”
”No mut mitä nää muut mestat? Ja aattelitko oikeesti, että me ehitään kaikissa paikoissa käydä yhen viikonlopun aikana?”
”Ainii, mä en sanonukkaa vielä että tää ois vähän niinku piennetty viikonloppu. Semmonen... sanotaan pääsiäisloman mittainen.”
”No miksei me sitte vaa siirretä tätä vaikka sinne, kö mulla on syysloma tai jottain?”
”No koska sillon mikkää ei enää oo auki. Ja on kylymä istuu bussissa ja valokuvata, jos me ootellaan johki lokakuulle saakka, taliaivo.”
Miki katsoi Miskaa pitkään, tämä näytti niin varmalta omasta suunnitelmastaan että tuntui samaan aikaan tärkeältä ja törkeältä inttää poikaa vastaan.
”No milloin sä sit aattelit, että me lähetään? Ja millä rahalla? Säähän tiiät, ettei me kumpikkaan varsinaisesti missään hynässä polskutella.”
”Ei ni, mutta halpabussit on meidän kavereita. Mä hommasin itelle jo liput vähä aikaa sitten, ja mulla meni vaan alle parisataa yhteensä kaikkiin.”
”PARISATAA? Ei mulla oo semmosii rahoja...”
”No mut sun äidillä varmaan on. Mä aattelin itte asiassa että sää voisit puhhuu tästä sen kaa, ku kotio pääset”, Miska sanoi.
”Ai niin valmiiks et ehtinyt asioita miettii, että oisit mun porukoilta kysyny luvan viedä niiden esikoislapsi johonki räävittömälle roadtripille?”
”Miki-pieni, sä oot ihan kohta kaheksantoista. Et sä enää oo niiden armas pikku kultamussu.”
”Niin, mut sun pikku kultamussus selkeästi oon kö tommosii lempinimii kehtoot käyttää.”
”Se nyt on ironiaa. Elä ota asioita noin vakavasti, poju.”
Miki kääntyi uudelleen Miskan suunnitelmien äärelle. Tämän kaavailema matkarunko näytti edelleen mahdottomalta toteuttaa alle viikossa. Kilometrejä reissulla kertyisi vähintään tuhat, mikä merkkasi paljon istumista autoissa, junissa ja busseissa. Vasta nyt Mikille konkretisoitui, miten epämääräisiä listan logistiset ratkaisut olivat.
”
Autokyyti, Miska hoitaa?”
”Niiiin, joo! Mä oon hoidellu ne jo. Mulla on tuttuja noissa kaupungeissa niin ne lupas kyytsätä.”
”Aha. Eli sä oot kertonu tästä etukäteen vissiin kaikille muille ko mulle?”
”Oho. En itte asiassa. En mä oo omallekkaa perheelle viel kertonu.”
”Ja millon sä aattelit?”
”Varmaan ens viikolla. Ennen kö lähetään, sillo viimestään.”
Mikin leuka loksahti niin, että tämä olisi ehkä kaivannut pikkuruista nosturia sen uudelleen paikoilleen sijoittaakseen.
”Ens viikolla. Just.”
”Nii-i! Sä oot ollu tunnollinen koululainen jo kolme pitkää viikkoa Miki, niin kai sä ny sillon jo saat ottaa parin päivän hermovapaat?”
”Eri asia on se, että antaako äiti luvan. Ja isä.”
”No sanot vaikka, että lähet mun kanssa jolleki opintomatkalle jos tuntuu ettei ne usko. Kyllähän ne mut tuntee”, Miska sanoi vilpittömän varmana.
”Niin. Ne tietää myös, kenen kanssa mä viime kesänä join sangrialärvit, ajoin mopolla ojaan ja spreijasin takamukseni punaiseksi.”
”Ai että, se se oli hyvä juttu. Muistelen sitä vielki vähän kaihoten..”
”Joo no samaa ei voi sanoa mun äiteestä. Ja aina, kun mä vahingossakin mainitten sun nimen kotona niin isän pupillit laajenee.”
”Ihastuksesta vai?” Miska vinoili.
”Lisää siihen yks vee-kirjain niin oot lähempänä totuutta.” Miska veti suunsa mutruun, ele teki pojasta kolme vuotta liian nuoren näköisen. Ehkä siksi Miska kyseistä pärstää harvoin edes Mikille kehtasi näyttää.
”Miki heiiii. Myönnä pois, että me tarvitaan tätä.”
”Ai me vai sinä?”
”Sekä mää, sää että me. Yksikköinä ja kaksikkona.”
”Sä puhut niinkö me oltais jonku firman konsultteja tai jottai.”
”Niinhä me ollaanki. Ystävyys on oikeasti vähänkö firma. Kato molemmat vaatii sitoutumista, riskinottoa, luovuutta ja hippusen tervettä järkeä.”
”...Kuulostaa enemmän parisuhteelle ku ystävyyelle, Härmä”, Miki naurahti kulmiaan villisti heilutellen.
”Ite oot yks parisuhe”, Miska tykitti takaisin.
”No yritys ois! Vaikka sä miten oisit asiasta eri mieltä.”
”Ei ny taas männä sun seurustelujuttuihin. Sä tiiät, että haluut sanoo tälle jutulle joo.”
Miska löi kättä Mikin olalle, tämän silmistä valuva innostus ja itsevarmuus olivat Mikin kaltaiselle sähikäiselle bensaa liekkeihin. Tulukset kuiville puille, kipinä juhannuskokkoon. Noiden innostuksen ja itsevarmuuden takia Miska oli tähänkin asti repinyt Mikin mopoajeluilleen, juhannusjuhlille vailla määränpäätä ja spray-maalikatastrofiin. Miska oli Mikin silmissä vuosisadan taitavin kauppamatkustaja, joka pölynimurien ja linkkuveitsien sijaan kauppasi vain loistoideoita ja oikoteitä vapauteen.
Tällä kertaa Miskan ehdotus oli tosin huomattavasti isommassa mittakaavassa, mitä yleensä. Se oli kaliiperiltaan sellainen pyssy, johon Miki ei voinut spontaanisti tarttua.
Hän halusi juttuun vastaehdotuksen. Mitäpä jos-asettelun.
”No totta kai se kuulostaa hyvälle”, hän aloitti kaupankäyntinsä mestarikauppiasta vastaan. Miskan silmissä leimusi tuli, tämä kai luuli jo voittaneensa kisan.
”No ni. Mähän sanoin.”
”Mutta mä lähen mukaan vaan yhellä eholla.”
”No?”
”Me kysytään myös Herttaa mukaan.”
