// Alaotsikko: Jouluhaaste
Nimi: Ihmisiä jouluyössä
Kirjoittaja: Rowena
Ikäraja: K-11
Paritus: Severus/Lily
Tyylilaji: Romanssi ja huumori
Vastuuvapautus: Hahmot ja maailma ovat Rowlingin.
Tiivistelmä: Lily haluaa järjestää Severukselle täydellisen joulun.
Kirjoittajan sana: Tämä menee jouluhaasteeseen ja Sataseen sanalla 092. Joulu. Hyvää joulua, finiläiset!
IHMISIÄ JOULUYÖSSÄ
Lily oli luvannut järjestää Severukselle joulun.
Oikean joulun.
Sellaista Severuksella ei ollut ollut koskaan. Kun hän oli ollut lapsi, joulut olivat aina menneet vanhempien riitoja kuunnellessa. Tylypahkan joulut taasen olivat turhan krumeluurisia Severuksen makuun. Suuri sali oli ollut täynnä toinen toistaan mauttomampia välkehtiviä joulukuusia ja patsaat oli lumottu laulamaan sieluttomia joululauluja ja käytävillä haisi kaamea kalkkuna (Severus vihasi kalkkunaa).
Toiseksi viimeisen kouluvuotensa jouluna Lily ja Severus olivat siis päättäneet viettää joulun yhdessä. Se kuulosti isolta. Severus oli kuitenkin varma, ettei Lilyn mielestä kyseessä ollut lainkaan suuri tai erityisen merkittävä asia, vannoutuneena jouluihmisenä Lily vain halusi antaa ystävälleen yhden täydellisen joulun. Ei mitään enempää. Silti Severusta jännitti. Osaisiko hän olla niin iloinen kuin jouluna ilmeisesti kuului olla? Mitä jos jokin menisi pieleen, ja Lilylle tulisi paha mieli? Minimoidakseen epäonnistumiset ja tukalat tilanteet Severus laati Lilylle listan siitä, mitä ei halunnut yhteisenä jouluna tapahtuvan:
- ei kalkkunaa
- ei kimaltelevia koristeita
- ei enempää kuin yksi joulukuusi
- ei joulupuuroa, paitsi jos on pakko, mutta siinä ei saa olla mantelia, tai ainakaan mantelin löytäjän ei tarvitse laulaa
- ei tekopirteitä joululauluja, joissa lauletaan possuista tai ylensyönnistä
- ei enempää kuin yksi lahja, joka ei maksa enempää kuin kaksikymmentä kaljuunaa (Severuksella itsellään ei ollut rahaa ostaa Lilylle yhtään kalliimpaa vastalahjaa)
- ei paukkukaramelleja
- ei mitään typeriä leikkejä, kuten "etsi tonttulakki neulansilmästä"
- ei välkkyviä jästijouluvaloja.
Severus oli varsin tyytyväinen listaansa, mutta silti häntä kalvoi epävarmuus. Oliko hän unohtanut mainita jonkin vastenmielisen joulutradition, jonka Lily sitten toteuttaisi ja odottaisi Severuksen hihkuvan riemusta, mutta Severus ei pystyisi muuta kuin vääntämään huulensa irveen? Voi-voi. Severusta pelotti niin kovasti, että Lily pahoittaisi mielensä.
Aattoaamu koitti Kehrääjäkujallekin. Severus heräsi, kun pöllö nokki ikkunaa. Se oli Kalkarosten oma nuhjaantunut hiiripöllö, Punnus nimeltään. Severus avasi sille ikkunan. Kylmä pakkasilma pyyhkäisi hänen kasvojaan ja vei viimeisetkin unenrippeet hänen silmistään. Aattoaamu oli valjennut kauniina ja lumisena. Hyvä merkki. Severus ruokki rättiväsyneen Punnuksen ja avasi sitten sen tuoman kirjeen. Se oli äidiltä, tietenkin.
"Hei, Severus!
Kaikki hyvin, hyvää joulua. Ei tarvitse odottaa ennen uutta vuotta. Ilma kaunis täällä. Pusuja. Muista syödä. - Äiti."
Äidin käsiala oli haparoivaa ja suttuista. Humalaisen käsialaa. Severus rutisti pergamentin nyrkissään ja heitti sen takkaan. Punnus huhuili loukkaantuneena. Se oli rahdannut tuota pergamenttia maailman ääristä (siltä vanhasta pöllöstä ainakin oli tuntunut), ja nyt isäntä heitti koko roskan takkaan. Että jouluiloa vain pöllöillekin, perkele!
Severus ei pystynyt tekemään aamulla juuri mitään. Hän siivosi vähän. Ja siivosi vähän lisää. Sitten hän ei enää löytänyt siivottavaa. Lily tulisi neljältä. Kello oli yksi. Severus huokasi. Aika mateli.
Kahdelta Severus löysi kaapistaan vanhan kynttilänjalan. Se oli ainoa vähänkin jouluinen esine, joka Kalkaroksilla oli. Siihen sopivia kynttilöitä Severus ei kuitenkaan löytänyt, joten hän änki kynttelikön takaisin kaappiin.
Puoli kolmelta Severus kävi pesulla. Mitä ihmettä hän pukisi päälleen? Lily varmasti olisi onnesta ymmyrkäinen, jos hänellä olisi punainen villapaita. Mutta ei hänellä ollut. Severus puki päälleen mustat kauhtuneet kangashousunsa ja mustan neuleen, kuusi vuotta sitten ostetun.
Kolmelta Severus alkoi tulla hulluksi. Miten joulu Lilyn kanssa saattoi hermostuttaa häntä näin paljon? Hän avasi ikkunan, jotta huoneilma ei olisi tunkkaista. Sitten tuli kylmä. Severus sulki ikkunan ja pani radion päälle. Siellä laulettiin ylensyönneistä joulupossuista. Severus sulki radion.
Puoli neljältä Severus alkoi lukea, koska hän ei kestänyt enää kellon odottavaa tikitystä. Hän haki kirjahyllystä "50 vastenmielisintä kirousta" -opuksen ja syventyi siihen siinä määrin, että pelästyi pahanpäiväisesti, kun oveen kajahti iloinen koputussarja. Severus ehti hädin tuskin nousta nojatuolistaan, kun luminen ja punaposkinen Lily oli jo eteisessä. Hänellä oli käsissään kolme suurta ja täyttä jouluista paperikassia ja Severus tunsi kauhua rintalastassaan.
"Hyvää joulua, Severus! Ota nämä, riisun viittani. Huh, kun nuo kassit painavat. Älä kurki niiden sisälle, vie ne vaikka keittiöön", Lily lasketteli sanoja suustaan vinhalla vauhdilla ja riisui samalla vihreää talviviittaansa. Sen alta paljastui punainen villamekko, jota koristi joulukellorintaneula. Severus vei kassit keittiöön ja keräsi rohkeutta viettääkseen Kaikkien Aikojen Upeimman Joulun.
"Miten paljon kaljuunoita sinä oikein olet tuhlannut meidän jouluamme varten?" Severus kysyi, kun palelevia käsiään hierova Lily tuli keittiöön silmät loistaen.
"Tarpeeksi, en liikaa. Mene huoneeseesi, Severus. Minä haluan valmistella kaiken rauhassa."
Severus nyökkäsi ja totteli. Mitäpä muutakaan hän olisi voinut tehdä. Hän haki kirjansa olohuoneestaan ja meni kiltisti huoneeseensa.
"Sulje ovi perässäsi!" kuului vielä ääni keittiöstä.
Severus pääsi sivulle neljäkymmentäviisi, kun Lily vihdoin tuli hänen huoneeseensa. Tytöllä oli päässään kirkkaanpunainen tonttulakki. Severus nielaisi kauhunhuokauksen.
"Saa tulla", Lily kujersi ja tarttui Severuksen käteen. Sitten hänen katseensa hipaisi kirjaa Severuksen sängyllä.
"50 vastenmielisintä kirousta! Severus! Miten sinä voit lukea tuollaista kirjaa jouluaattona?"
"Ei minulla ole mitään iloisempaa luettavaa", Severus sanoi totuudenmukaisesti ja Lily pyöräytti silmiään ja pörrötti sitten Severuksen hiuksia. Severus hymyili nolona. Äkkiä ajatus joulusta ei tuntunutkaan pelottavalta. Hän kyllä selviäisi joulusta yhdessä Lilyn kanssa.
"Tule, nyt alkaa joulu", Lily sanoi, puristi Severuksen kättä ja johdatti tämän olohuoneeseen. Severuksen silmät levisivät, kun hän näki tutun kotinsa niin erilaisena. Poissa oli harmaus, tai ainakin se oli hyvin piilotettu lämpöisen hehkun alle. Olohuone oli täynnä punaisia, kultaisia ja vihreitä koristeita. Oli poroja, tonttuja, pukkeja, muoria, tähtiä, enkeleitä, palloja ja niitä kirottuja ylensyöneitä possuja. Joulukuusi seisoi jalassaan vinossa vasempaan. Lily napsautti Kalkarosten kasettisoittimen päälle. Sieltä alkoi kiiriä Selestina Taigorin uusi joululaulu:
"Ole mun rapea pipari,
pupuppiduu, hei-hei,
hyvinpaistunut pipari,
tsallallallalaa, oooh,
sisältä pehmeä pipari,
hippatihippatihoo, ah,
ulkoa ruskea pipari,
tsuppiduppiduppiduu-u!"
"Lily, minä pyydän", Severus ähkäisi ja tuijotti kärsivänä kasettisoitinta. Lilyn nauru helisi Selestinan määkimisen päälle, ennen kuin Lily sammutti kasetin
"Anteeksi. Ajattelin vain soittaa sinulle Piparilaulun kertosäkeen, että tiedät, mistä puhutaan. Piparilaulu on kaikkien huulilla."
"Jos tuo on päivän polttava puheenaihe, olen mieluummin mykkä", Severus murahti ja antoi katseensa kiertää uuden ilmeen saaneessa olohuoneessa. Kaikkea oli liikaa, mutta menköön. Tämä oli Lilylle tärkeää.
"Onneksi et ole. Tule, mennään keittiöön, olen koristellut senkin."
Severus pelkäsi pahinta, kun Lily tönäisi olallaan keittiöön johtavan narisevan oven auki (ovi kaipasi rasvausta). Severus sai kuitenkin huokaista helpotuksesta, keittiö oli oikeastaan kodikas. Siellä oli vain neljä tavallista kynttilää punaisessa kynttilänjalassa, suuri puhuva joulukukka ja kattaus kahdelle. Ilmassa tuoksuivat munuaispiirakka ja kermakalja.
"Käydään pöytään!" Lily kiekaisi ja pyöräytti itsensä puutuolille niin sulavasti, että puhuva joulukukka taputti karvaisia käsiään yhteen.
Ruoka oli maittavaa. Munuaispiirakan lisäksi Lily tarjoili myös havupuuroa ja lumineilivesijäädykettä. Kun Severus ihmetteli, miten Lily oli oppinut näin taitavaksi kokiksi, Lily kertoi punastellen, että herkut oli oikeastaan tehnyt äiti. Petunia oli hauduttanut havut, eikä tiennyt Severuksenkin saavan maistaa herkkua. Eikä saisikaan tietää, muuten nousisi meteli. Äiti onneksi oli ollut varsin halukas luovuttamaan kokkauksiaan Severukselle.
"Uusavuton", joulukukka kiekaisi ja Lily kaatoi puolikolpakollisen kermakaljaa sen ruukkuun.
"Siitäs saat, kurja, huku!" Lily huudahti ja Severus tarttui häntä rauhoitellen käsivarresta. Joulukukan solvauksia ei kannattanut ottaa todesta.
"OLE MUN RAPEA -HIK- PIPARI!" alkoi joulukukka kiekua. Se oli kännissä. Se ei siis hukkunutkaan. Mutta varsin pian se sammui.
Ruokailun ja tiskauksen (Severus ei aiemmin ollut tajunnutkaan, miten mukavaa oli tiskata, jos sai tehdä sen ystävänsä kanssa) jälkeen Lily maanitteli Severuksen pukeutumaan ulkovaatteisiin lumisotaa varten. Severus hankasi vastaan, joku voisi nähdä ja nauraa, kun melkein täyskasvuiset viskoivat toisiaan lumipalloilla.
"Kuka tuttu meidät muka voisi nähdä? Kukaan tylypahkalainen ei asu lähimaillakaan. Sitä paitsi 16-vuotiaatkin voivat leikkiä lumisotaa, ei se ole lainkaan lapsellista."
Severus suostui. Niin hän teki aina lopulta. Hän oli täysin Lilyn vallan alla, eikä se ollut mukavaa. Tai no.
"Kuole, kurja, kuole!" Lily huusi ja varoittamatta länttäsi kämmenellisen lunta päin Severuksen kasvoja, kun Severus oli vielä kuistilla haistelemassa pakkasta.
"Tämän saat maksaa!" Severus karjaisi, pyyhkäisi kasvonsa kuiviksi, pyöräytti kovan lumipallon ja heitti sen kohti kikattavaa Lilyä. Ei osunut. Uusi yritys. Ei osunut. Uusi yritys. Ei osunut. Uusi yritys. Ei osu - auts, Severukseen osui.
Lumisota jatkui ja jatkui. Se oli oikeastaan kivaa. Severus nautti tähtäämisen ja väistämisen luomasta haasteesta ja Lilyn kiljahduksista, naurusta ja punaisista poskista.
"Okei, luovutan, en jaksa enää!" Lily lopulta huusi ja kaatui hihitellen lumikinokseen. Severus ajatteli koota syliinsä ison lumikeon ja pudottaa sen tytön kasvoille, mutta luopui sitten ideasta. Sen sijaan hän rojahti Lilyn viereen hankeen. Lily teki lumienkelin ja Severus ihasteli sitä, vaikka kuka tahansa olisi pystynyt tekemään samanlaisen.
"Sinulla on punaiset posket", Lily huomasi, kun käännähti katsomaan vieressään makaavaa Severusta.
"Niin sinullakin."
"En ole koskaan nähnyt sinulla punaisia poskia", Lily sanoi ja kurottui sipaisemaan lumisella hanskallaan Severuksen poskea.
"Nyt olet", Severus sanoi. Lily hymyili.
"Ne sopivat sinulle."
"Mmm", Severus mumisi ja kääntyi selälleen, koska Lilyn silmiin tuijottelu tuntui aivan liian hyvältä. Severus sulki silmänsä ja kuunteli jouluillan ritisevänratisevaa pakkasta.
LÄTS.
Lily oli jälleen kerran lyönyt ison kämmenellisen lunta Severuksen kasvoihin. Severus murahti, nousi ja nappasi luudan kuistin vierestä. Lily kiljaisi ja pinkaisi juoksuun, joka ei korkeassa hangessa toki kovin hyvin onnistunut. Severus ryhtyi ajamaan häntä takaa. Hän olisi saanut Lilyn helposti kiinni, mutta hidasteli tahallaan, koska ei tiennyt, mitä tehdä, jos saavuttaisi tytön. Kirjoissa, joita Lily mielellään luki ja joita sitten Severukselle referoi, olisi poika kaatanut tytön hankeen, paininut hänen kanssaan muka-tosissaan, mutta hellästi, ja suudellut sitten varoen. Mutta Severus ei ollut sellaisia velhoja. Lily nauroi niin, että koko joulunviettoon hiljentynyt Kehrääjänkuja raikasi.
Lopulta Lily juoksi sisälle turvaan. Huojentuneena Severus vei luudan sinne, mistä oli sen ottanutkin, ja seurasi sitten tyttöä. Lily oli jo riisunut päällysvaatteensa ja ripusti niitä vuotaville ja öisin liplatuksellaan valvottaville pattereille.
"Voi ei, minun mekkonikin on ihan märkä. Pakko vaihtaa jo yöpuku päälle", Lily sanoi ja napitti mekkoaan auki kävellessään kohti keittiötä, jossa hänen laukkunsa oli. Ei Severus toki katsonut, kun Lily mekkoaan availi, vaikka vähän tekikin mieli.
"Noh, onhan kello jo seitsemän", Severus sanoi ja huomasi, että hänenkin paitansa ja housunsa olivat kosteita. Severus mietti vaihtoehtojaan. Joko hän vaihtaisi päälleen toiset päivävaatteet tai sitten hänkin pukeutuisi jo yöasuunsa. Mutta kun se oli niin turkasen naurettava, Lily hihittäisi sille varmasti. Mutta ennemmin tai myöhemmin Lily näkisi sen kuitenkin, ellei nukkuisi sohvalla. Ja missä muuallakaan hän nukkuisi? Severus päätyi pukeutumaan päivävaatteisiin. Mutta voi itku, hänen paitansa oli likaisena. Sille oli eilen kaatunut kurpitsamehua. Severuksella ei ollut kuin kaksi talvipaitaa. Voi sisulisko. Ei kai auttanut kuin pukeutua yövaatteisiin.
Kun Severus palasi omasta huoneestaan keittiöön, hän huomasi Lilyn katseen, mutta tyttö ei sanonut mitään. Severus häpesi kuollakseen vaaleansinistä ja liian pientä flanelliyöasuaan, joka koostui nukkaantuneesta kauluspaidasta ja pinttyneistä housuista. Lilyllä oli pitkä punainen yömekko, jossa oli vihreitä sydämiä.
"Minä lämmitin meille glögiä ja puhpalluratorttuja", Lily sanoi ja Severus irvisti sisäisesti. Hän inhosi glögiä, mutta Lilyn mieliksi joi mukillisen. Lily joi viisi. Puhuva joulukukka kuorsasi.
Iltapalan jälkeen Lily ehdotti velhoshakin pelaamista. Severus suostui. Lily voitti. Severus pelasi tahallaan huonosti.
"Nyt on lahjojen vuoro! Lily julisti, kun kello oli puoli yhdeksän. Severus nyökkäsi ja lähti jännittyneenä hakemaan valmistamaansa lahjaa huoneestaan. Tätä hetkeä hän oli pelännyt eniten. Mitä, jos Lily ei pitäisikään hänen antamastaan joululahjasta?
Kun Severus palasi huoneestaan olohuoneeseen tehtyään ensin pari rentouttavaa hengitysharjoitusta, istui Lily jo kuusen alla sininen lahjapaketti sylissään. Paketti oli melko iso ja Lily hymyili. Severuksen paketti oli sanomalehteen kääritty ja pieni eikä Severus hymyillyt.
"Avaa sinä ensin tämä", Lily sanoi Severuksen istuutuessa hänen viereensä. Varovasti Severus otti syliinsä hänelle ojennetun lahjan. Se oli pehmeä. Severus hypisteli sen punaista narua jännittyneenä. "Severukselle" oli Lily kirjoittanut pakettikorttiin, jossa oli poro. Olisikohan Severuksenkin pitänyt kirjoittaa Lilyn nimi paketin päälle vaikka kahden ihmisen muodostamassa joulussa ei ollutkaan mahdollista mennä sekaisin paketinsaajasta?
"Avaa jo!" Lily hoputti silmät loistaen. Severus kakisteli kurkkuaan ja repäisi kääreen varovasti auki. Sieltä paljastui jotakin punaista. Villapaita.
"Hieno!" Severus huudahti ja tarkoitti sitä. Hänellä ei eläessään ollut ollut punaista vaatetta. Eikä hän ollut saanut uusia vaatteita sitten aloitettuaan Tylypahkan.
"Minä tein sen ihan omin käsin. Äiti auttoi vain vähän", Lily selitti innoissaan. Severus levitti paidan eteensä. Matami Malkinilta olisi varmasti saanut taidokkaammin tehdyn paidan, mutta sitä Severus ei olisi vaihtanut tähän Lilyn ystävyydellä valmistamaan urotyöhön.
"Kokeile sitä!"
Paita oli vähän liian iso, mutta ei liikaa. Eikä Severus välittänyt, koska ei hänellä aiemminkaan ollut ollut sopivankokoisia vaatteita.
"Kiitos, Lily, minä arvostan tätä suuresti", Severus sanoi täydestä sydämestään. Hän jätti paidan päälleen, nyt ei ainakaan tarvinnut hävetä kuin yöhousujen puolesta. Lily ryhtyi avaamaan omaa pakettiaan. Severuksen kädet hikosivat.
"Ooh!" Lily hihkaisi, kun kääreestä paljastui syvänpunainen pullo. Lily kiersi korkin auki ja nuuhkaisi. Hän sulki silmänsä ja hänen huulensa levisivät autuaaseen hymyyn.
"Minä keitin sen hajuveden ihan sinua varten", Severus sanoi ja tunsi olevansa samanvärinen kuin paitansa.
"Tämä tuoksuu taivaalliselta, Severus! Mitä kaikkea tässä on?"
"En kerro. Saat arvata itse."
Lilyn kulmat kurtistuivat ja hän jatkoi hajuveden nuuhkimista. Hän suihkutti sitä niskaansa ja ranteisiinsa ja välillä ilmaan ja nuuhki. Minuutit matelivat hiljaisuudessa.
"Fletkumadon limaa!" Lily huudahti lopulta.
"Minä käytin sitä sakeuttamiseen, mutta ei sen pitäisi vaikuttaa lopputulokseen. Anna, kun haistan", Severus sanoi ja Lily ojensi pullon hänelle. Severus nuuhkaisi sitä kauhuissaan, olisihan se nyt kamalaa, jos Lily tuoksuisi fletkumadon limalta. Mutta ei Severus sitä tuoksua haistanut.
"Jokin fletkumadon limaa muistuttava tuoksu tässä joka tapauksessa on..." Lily mutisi ja Severus ojensi pullon hänelle takaisin. Lily jatkoi haistelemista ja pohtimista.
"MUSKOTTI!" Lily kiekaisi niin kovaa, että Severus säpsähti. Kello löi samalla yhdeksän.
"Juu, muskotti on toinen tuoksunlähteistä. Mikä on toinen?"
"En tiedä sitä vielä. Mietin. Keksin sen kyllä ennen nukkumaanmenoa."
"Et keksi sitä ikinä", Severus sanoi itsevarmasti. Lily näytti hänelle kieltä.
"Kesin takuulla. Kiitos hajuvedestä, Severus, rakastan sitä."
"Ole hyvä", Severus sanoi ja hymyili huojentuneena.
Severus ja Lily pelasivat vielä erän velhoshakkia. Severus yritti jälleen antaa Lilyn voittaa, mutta kun peli pitkittyi ja pitkittyi, Severuksen oli pakko voittaa. Lily oli selkeästi ihan muissa maailmoissa miettiessään hajuveden ainesosaa.
"Synkkähiläissiirappia!" Lily huudahti, kun Severus pani radion päälle. Puoli yhdeltätoista illalla sieltä tuli onneksi vain rauhallista joulumusiikkia, ei Selestina Taigorin määintää.
"Ei takuulla ole! Sehän aiheuttaa alakuloa. En minä halua tehdä sinusta alakuloista."
"Ai niin... kerro jo, en minä tiedä."
"Enkä kerro. Sinun täytyy arvata. Liemimestari ei paljasta salaisuuksiaan."
"Äh. Tanssitaanko, Severus?" Lily kysyi yllättäen, kun radiossa alkoi uusi kappale.
"En minä osaa tanssia", Severus sanoi nopeasti, mutta Lily oli jo tarttunut häntä käsistä ja vetänyt lähelle itseään. Radiossa soiva laulu oli hidas eikä siinä laulettu ylensyöneistä possuista.
Kello löi puoli kaksitoista, kun Severus erkani Lilystä. Hänellä ei ollut aavistustakaan, kauanko he olivat tanssineet tai siis lähinnä keinuneet puolelta toiselle. Severus ei ollut koskaan aikaisemmin tanssinut ja oli ollut varma, ettei koskaan tulisikaan tanssimaan, mutta hänen yllätyksekseen tanssiminen oli ollut varsin mukavaa. Tai lähinnä Lilyn läheisyys. He olivat tuijottaneet toisiaan silmiin eivätkä olleet puhuneet mitään. Jossakin vaiheessa Lily oli painanut päänsä Severuksen olalle ja Severus oli tuntenut niin suurta onnellisuutta, ettei voinut muistaa, koska viimeksi oli ollut niin onnellinen.
"Väsyttääkö?" Severus kysyi Lilyltä, joka kieltämättä näytti hieman uniselta. Tyttö nyökkäsi.
"Minä teen sinulle sohvalle pedin", Severus sanoi ja oli jo lähtemässä kohti liinavaatekaappia, mutta Lily tarttui häntä käsivarresta.
"Severus... minä ajattelin, että josko voisin nukkua sinun vieressäsi", Lily sanoi ja Severus hätkähti ja Lily punastui ja Punnus huhuili ja puhuva joulukasvi oksensi ja ulkona paukkui pakkanen ja radio rätisi.
"Tuota", Severus sanoi.
"Ettei tulisi turhaan pyykkejä", Lily lisäsi.Hänen poskensa olivat yhtä punaiset kuin aikaisemmin illalla lumisodan jälkeen.
"Sopiihan se", Severus sanoi lopulta.
Sitten tuli hiljasta.
"Hienoa. Minä käyn pesemässä hampaat", Lily sanoi ja lähti yhä punaisena kohti vessaa. Severus seisoi vielä hetken typertyneenä paikoillaan, ennen kuin hänen huulilleen levisi idioottimaisen onnellinen hymy, jonka hän sai vain vaivoin peitettyä Lilyn palatessa vessasta.
Kun Severus tuli pesemästä hampaitaan, makoili Lily jo hänen vuoteessaan. Se oli niin kodikas näky, että Severuksen oli pakko seisahtaa katselemaan sitä toviksi. Lily hymyili hiukan hämillisenä ja nosti peittoa.
"Tule, Severus."
Severus puhalsi kynttilän sammuksiin ja hapuili pimeässä tiensä sänkyynsä, jota kukaan ei ollut aikaisemmin lämmittänyt.
Sänky oli niin kapea, että Lily ja Severus olivat aivan kiinni toisissaan. Severus ei tiennyt, minne panna kätensä ja jalkansa. Kun Lily käänsi hänelle selkänsä, Severus tunsi mielialansa laskevan. Oliko hän tehnyt jotakin väärin?
"Voitko kietoa kätesi ympärilleni?"
Ei, Severus ei siis ollut tehnyt mitään väärin. Varovasti hän hilautui ihan kiinni Lilyyn ja kietoi kätensä hänen ympärilleen. Tyttö Severuksen sylissä tuntui suurenmoiselta. Severus ei ollut voinut kuvitella, että toisen ihmisen lämpö voisi tuntua näin hyvältä. Ja Lilyn tuoksu, tuoksu, jonka Severus oli hänelle valmistanut. Severuksen teki mieli silittää Lilyn käsivartta ja hiuksia, mutta hän ei uskaltanut.
"Onko sinulla hyvä joulu, Severus?"
"On. Täydellinen."
"Hyvä."
"Hyvää joulua, Lily."
"Hyvää joulua, Severus."
Severus makasi liikkumattomana ja mietti, mitä uskaltaisi tehdä. Hän olisi halunnut koskea Lilyä kaikkialta, tuntea, miltä tyttö tuntuisi ja miten hän reagoisi Severuksen kosketukseen. Pimeässä Severus tunsi itsensä rohkeammaksi kuin ikinä ennen Lilyn lähellä. Siltikään Severus ei uskaltanut tehdä mitään, paitsi pitkän sisäisen taistelun jälkeen painaa kasvonsa Lilyn hiuksiin. Tyttö hätkähti ja Severus toisti hänen liikkeensä. Kun Lily ei kuitenkaan sanonut mitään, Severus uskaltautui vetämään tytön tuoksua nenäänsä. Voi Grindelwald.
"FEENIKSIN KYYNEL!" Lily kiekaisi, hypähti istualleen ja huitaisi kädellään vahingossa Severusta nenään. "Oh, anteeksi. Eihän sattunut?"
"Ei... pahasti. Mitä sinä sanoit?"
"Että feeniksin kyynel. Sinä olet pannut hajuveteeni feeniksin kyyneleitä, tietenkin, se se tuoksu on!"
"Mistä ihmeestä sinä arvasit?" Severus kysyi ja hieroi nenäänsä.
"Kun me olimme kymmenen, sinä sanoit, että kaunein tuoksu on feeniksin kyynel."
"Miten voit muistaa tuollaisia asioita?"
"Tottahan muistan. Mutta mistä sinä olet onnistunut saamaan kyyneleitä? Ne ovat harvinaisia."
"Se jääköön salaisuudeksi. Nukutaan nyt", Severus sanoi. Hänellä ei ollut väsy, mutta hän halusi taas tuntea Lilyn vartalon ja lämmön ja tuoksun. Lily painautuikin jälleen hänen kylkeensä.
"Vielä minä sen tiedon sinusta kiskon. Kiitos, Severus, hajuvesi on ihana. Sinä olet ihana."
Severuksen henki ei kulkenut, mutta työllä ja tuskalla hän sai vastattua, että Lilykin oli kovin ihana. Keittiöstä kuului vaimeasti joulukukan hyräilemä Piparilaulu.