Fandom: One Piece
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, enkä saa leikkimisestä muuta kuin hyvää mieltä.
Otsikko: Ei tule kello kaulassa
Kirjoittaja: Kaatosade
Paritus: Law/Luffy
Ikäraja: K-11
Genre: draama
Summary: Joinakin päivinä ei vain olisi kannattanut edes yrittää olla olemassa.
A/N: Tosielämästä innoituksensa saanut tekele, jonka toteuttamista voitaisiin kai sanoa terapeuttiseksi. (Yhyy mun käteen koskee...) Otsikko... okei, ei puhuta otsikosta. Tuli mieleen enkä jaksanut keksiä muutakaan, yleensä ne ensimmäiset neronleimaukset tulevat jäädäkseen.
Ei tule kello kaulassa
Jotkin päivät antoivat odotettavissa olevasta paskuudesta reilun varoituksen hyvissä ajoin ennen pahinta, joten tuskin saattoi sanoa, ettei vahinko tullut kello kaulassa. Ellei merkkejä uskonut, saattoi syyttää vain itseään – mikä tietenkin teki paskuudesta entistäkin paskempaa.
Kun Law heräsi, hänen silmäluomensa tuntuivat yhteen liimatuilta. Uskomattoman epämukava möykky hänen reitensä alla osoittautui Luffyn jalaksi, joka luikerteli sängyssä kuin kumispagetti, ja jopa tasaisen rauhallinen tuhina hänen kaulaansa vasten herätti järjetöntä raivoa. Että Luffy kehtaiskin nukkua kuin tukki, kun Law oli kellosta päätellen saanut nukutuksi levottomat kaksi tuntia. Hän yritti potkaista pösilön pois sängystään ja löi varpaansa seinään, joka kumahti metallisesti. Varpaaseen ja päähän sattui.
Lawin mielessä käväisi kaihoisa ajatus leikkaussalin lääkevarastosta, erityisesti niistä suoraan suoneen pistettävistä anestesia-aineista, jotka onnistuivat vetämään jopa häneltä tajun kankaalle. Helvetti että hän tarvitsi pari ampullillista juuri nyt. Tänään ei tehnyt mieli nousta sängystä.
Ikävä kyllä hänen pitäisi nousta sängystä, jos aikoi saada unilääkettä. Ja silloin voisi saman tien pistäytyä myös keittiössä, sillä hän oli nälkäinen ja kahvin tarpeessa. Ainakaan nälkä tai kofeiinin vieroitusoireena tuleva päänsärky ei herättäisi häntä, jos hän huolehtisi asiasta.
Messistä kuuluva puheensorina kertoi heti, ettei hän halunnut mennä sisään, mutta toisaalta käytävään leijaili vahva kahvintuoksu. Hän terästi itsensä ja astui ovesta. Moni suu aukesi toivottaakseen hyvää huomenta tai leukaillakseen hänen nuutuneesta ulkonäöstään. Monien mielestä tuntui olevan hupaisaa arvailla millainen aktiviteetti väsymykseen mahtoi olla syynä nyt, kun hänen poikaystävänsä sattui olemaan aluksella vieraana.
Sellainen olisi huvittanut huomattavasti enemmän, jos hän olisi edes saanut edellisenä yönä. Sen sijaan, että eräs kumitorvi oli nukahtanut sillä sekunnilla, kun pää kosketti tyynyä.
Kaikki suut sulkeutuivat sillä hetkellä, kun miehistö oli kunnolla ehtinyt nähdä Lawin ilmeen.
Fiksumpaa porukkaa kuin Law oli kuvitellut. Hän laahusti kahvipannun luo.
"Öhh, kapu", Penguin aloitti. "Tuota, se on –"
"En halua kuulla sitä", Law sanoi ja otti itselleen keltatäpläisen mukin. Suosikkimukin kuvittelisi piristävän vaikka miten kehnosti alkavaa päivää. Hän kallisti pannua aina vain enemmän, mutta se tuntui olevan epäilyttävän kevyt.
"Se on tyhjä", Shachi sanoi.
Muki lipsahti Lawin sormista ja räsähti sirpaleiksi lattialle. Päätä särki entistä enemmän.
*
Lopulta päivä sujui paremmin kuin Law oli odottanut. Oli alkuilta eikä hän vieläkään ollut tappanut ketään. Hän oli niin älykäs, että oli tajunnut vetäytyä vapaaehtoiseen karanteeniin kirjastoon ja kieltäytyä tapaamasta yhtään ketään. Ei ainakaan ketään, joka ei tuonut uhrilahjana kahvia ja ymmärtänyt pitää suutaan kiinni.
Law oli uppoutunut lukemaan mitä kiehtovinta tutkielmaa Petimatin saarella käytettävästä leikkausmenetelmästä, jossa potilaan lämpötilaa laskettiin rajusti. Hän teki muistiinpanoja kohdista, joita voisi ehkä soveltaa itsekin. Hyvällä tuurilla hän saisi koko nivaskan luetuksi ennen iltaa ja voisi olla itseensä edes pikkuisen tyytyväinen.
Ellei hänen miehistönsä onnistuisi torpedoimaan hyvää suunnitelmaa. Ilmanvaihtokanavaa pitkin kantautui naurunremakka, joka ehkä oli lähtöisin jostakin messin tienoilta ja tuntui kimpoilevan kalloluista. Law puri hampaansa yhteen niin, että pelkäsi niiden lohkeavan, mutta jopa riemunpurkauksen jälkeen meteli ärsytti kuin mustelman tökkiminen. Kyllä siellä kuulosti olevan niin vitun hauskaa.
Yksi sukellusveneen hyvistä ja huonoista puolista oli se, että se oli käytännöllisesti katsottuna metallipurkki ja johti ääntä hyvin. Ja kun miehistöllä oli tiedossa millaisella tuulella hän oli, yhden potkaisun pitäisi riittää muistuttamaan siitä, että hän arvosti työskentelyrauhaa. Se kaikuisi ympäri alusta.
Hän nousi pöytänsä äärestä ja marssi potkaisemaan seinää. Hän ei muistanut riisuneensa kenkiään ennen kuin liian äkäinen liike sai hänet liukastumaan sukkasillaan ja lentämään perseelleen. Tietenkin hän otti täräyksen vastaan kädellään ja kieri sitten pitkin lattiaa särkevää rannettaan pidellen sekä kirouksia syytäen.
Joinakin päivinä ei vain olisi kannattanut edes yrittää olla olemassa.
Pahimman typerryksen mentyä ohi Law tarkasti kätensä kunnon. Se oli tärähtänyt. Tietenkin. Jos hän olisi katkaissut raajan, hän olisi ainakin voinut määrätä itsensä vähäksi aikaa sairaslomalle ja saada muilta sympatiaa. Mutta ei, se oli pelkkä nolo tärähdys. Tarpeeksi estämään häntä kirjoittamasta lähipäivinä mitään, mutta siinä se.
Vitutti kuin... hän ei pystynyt keksimään mitään, mitä olisi voinut vituttaa yhtä paljon kuin häntä sillä hetkellä. Ja hyvin eloisa keskustelu naurunpuuskineen kantautui edelleen ilmastoinnin kautta.
Law tiesi, että hänellä oli täsmälleen kaksi vaihtoehtoa. Joko hän työntäisi korvatulpat korviinsa, ottaisi pari jännittävää pilleriä ja painuisi petiin, tai ottaisi Kikokun ja menisi paloittelemaan koko sakin täsmälleen suun kohdalta niin, etteivät he pystyisi enää inahtamaankaan.
Hän päätti kokeilla ensin vaihtoehtoa numero yksi. Sairasosaston kautta omaan hyttiin.
Oli ollut huono idea laittaa korvatulpat ennen kuin oli pessyt hampaat. Harjauksen ääni kajahteli hänen kalloluissaan niin, että tuntui kuin harja olisi rapsuttanut hänen aivojensa pintaa. Hän tuli siitä pahoinvoivaksi, mutta onnistui kuitenkin hätäisessä iltapesussa ennen kuin painui petiin.
Teki mieli lukita hytin ovi, mutta hän ei tarvinnut sitä, että Luffy hajottaisi sen myöhemmin illalla yrittäessään tulla viereen nukkumaan. Niinpä hän tyytyi kiinnittämään oveen tulikivenkatkuisen viestin, jonka pitäisi estää ketään muuta häiritsemästä häntä. Luffy tuskin huomaisi lappua, mutta ehkä yrittäisi olla hiljaa jos huomaisi hänen nukkuvan jo.
Hän tiesi heräävänsä järjettömän aikaisin jos menisi nukkumaan tähän aikaan, muttei piitannut siitä. Oikeastaan häntä huvitti kuvitella, että tökkisi Luffyn hereille joskus aamuyön tunteina ja ilahduttaisi koko miehistöään pitämällä vähän ääntä. Tai vähän enemmän.
Paskat päivät olivat syvältä, mutta kosto oli sentään aina suloista.
