Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista palkkaa hänen luomuksillaan leikkimisestä.
Otsikko: Piristystä päivään
Kirjoittaja: Picca
Beta: Arte
Paritus: Susan/Hannah
Ikäraja: S
Genre: fluffyinen draama
Summary: Erniellä on tylsää kunnes hän keksii, miten saa päivää piristettyä.
A/N Femmekymppiin viides ficci, eli puolivälissä mennään. Lisäksi 3 kertaa kun -haasteesta napattu aihe: 3 loitsua, joilla piristää tylsää päivää. Artelle kiitoksia betauksesta ja aiheellisista huomioista.
Piristystä päivään
Ernie nuokkui. Meneillään oli tylsin oppitunti ikinä ja hänestä tuntui, että mikäli hänellä olisi vielä vähän tylsempää, hänen aivonsa tekisivät itsemurhan ihan silkkaa tympääntyneisyyttään. Oppilastoverien ilmeistä päätellen heidän aivonsa olivat jo tehneet niin, sillä kaikkialla, mihin hän katsoi, näkyi tyhjyyteen tuijottavia silmiä, jotka eivät kohdistuneet mihinkään, ja jotkut oppilaat makasivat pulpettiensa päällä elottomilta näyttäen.
Professori Binns luennoi tasaisen puuduttavasti jättiläissodista eikä kiinnittänyt mitään huomiota siihen, ettei häntä kuunneltu. Ulkona vihmoi kevyesti vettä ja pienet pisarat ropisivat ikkunoihin tyynnyttävän tasaisesti, suorastaan tuudittaen kuuntelijan uneen.
Ernien silmät alkoivat painua kiinni, kun hän kuuli äkkiä edessään istuvan Susanin mumisevan jotakin, mistä ei saanut selvää. Tarkempi vilkaisu tyttöön kertoi, että tämä puhui unissaan. Susanin vasen käsi oli nostettu pöydälle ja hän nojasi siihen otsaansa tasaisesti hengittäen. Kaksi pitkin selkää valuvaa palmikkoa houkuttelivat kiskaisemaan niistä kiusoittelevasti, mutta äkkiä Ernie saikin paremman idean.
Susanin oikea käsi oli pudonnut sylistä ja riippui velttona tytön sivulla. Hänen oikealla puolellaan torkkui Hannah, joka nojasi veltosti tuolinsa selkänojaan pää rinnalle vaipuneena. Hannahin jalat oli työnnetty suorina eteen ja kädet lepäsivät sylissä.
Hitaasti Ernie veti esiin taikasauvansa, hän ei halunnut, että kukaan havahtuisi horroksestaan äkillisen liikkeen vuoksi. Hän vei kätensä pulpetin alle ja alkoi taikoa hyvin hiljaisella äänellä toivoen, ettei kukaan ihmettelisi, mitä hän teki. Keskittynyt ilme ja pulpetin alla liikkuva käsi olisivat saattaneet aiheuttaa vääriä mielikuvia.
Hannahin käsi liukui kevyesti sylistä ja tipahti riippumaan Susanin käden viereen. Nuokkuva pää ei liikahtanutkaan, oli selvää, että Hannah oli melko syvässä unessa.
Oli vaikeaa taikoa pöydän alta niinkin hankalaa liikutusloitsua, mutta Ernie oli kärsivällinen ja rauhallinen. Hitaasti tyttöjen sormet punoutuivat toistensa lomaan, kunnes he pitivät tiukasti toisiaan kädestä kiinni. Kun Ernie lopetti loitsun, hän pelkäsi hetken, että kädet tipahtaisivat taas riippumaan velttoina, mutta tyttöjen ote piti.
Näky oli oikein soma. Aivan kuin Susan ja Hannah olisivat hakeneet toisiltaan voimaa kestää sietämättömän tylsä oppitunti ja he olisivat päätyneet pitelemään hellästi toisistaan kiinni. Ernie hymyili ja työnsi taikasauvan takaisin taskuunsa.
Hän sai nautiskella mielikuvistaan tytöistä yhdessä vain muutamia minuutteja. Hannah kohotti vihdoin päätään unisesti ja haukotteli kuuluvasti. Pää kääntyi hitaasti sivulle, katse osui käteen, joka piteli Susanin kättä. Hän irrotti otteensa ja tyrkkäsi Susania käsivarteen.
”Mmh?” Susan äännähti ja kohotti päänsä kääntyen katsomaan Hannahia.
”Herätys, tunti loppuu kohta”, Hannah sanoi.
”Jaa.” Susan työnsi kätensä pitkälle pulpetin poikki ja venytti niitä sekä selkäänsä. Se näytti piristävän häntä hiukan.
Ernie odotti suurella mielenkiinnolla, sanoisiko Hannah mitään kädestäpitelystä, mutta tämä vain alkoi hiljalleen kerätä tavaroita laukkuunsa odottaen tunnin päättymistä. Välillä Hannah loi mietteliäitä katseita Susaniin, joka oli täysin tietämätön äskeisestä tapahtumasta ja selaili hajamielisesti Historian taikakausia.
Muodonmuutosten tunnilla professori McGarmiwa piti pistokokeet animaagiuden teoriasta ja Ernie melkein tunsi tuskan hien kihoavan otsalleen, kun hän yritti muistaa mahdollisimman monta asiaa, jotka piti ottaa huomioon ennen kuin alkoi opiskella tuota vaativaa taitoa. Hän listasi muistamiaan asioita sotkupergamentille ennen kuin alkaisi kirjoittaa kunnollista, siistiä vastausta – tapa, jonka hän oli omaksunut Susanilta huomattuaan sen käteväksi.
Tunnin päättyessä Ernie oli niin poikki, että haaveili päiväunista täysin tapojensa vastaisesti. Hän oli kuitenkin tyytyväinen McGarmiwalle palauttamaansa kokeeseen, jonka uskoi menneen hyvin. Kun hän pakkasi tavaroita laukkuunsa, hänen katseensa osui Susaniin ja Hannahiin, jotka kävelivät jo yhdessä kohti suurta salia ja lounasta.
Ernie alkoi vitkastella ja oli pian luokassa viimeisenä, joten kukaan ei kiinnittänyt häneen huomiota, kun hän kurkisti luokan nurkassa olevaan paperikoriin. Ja kuten hän oli arvannutkin, siellä oli Susanin pois heittämä sotkupergamentti täynnä pientä ja aika tyttömäistä kirjoitusta.
Liikutusloitsu sai kirjaimet järjestäytymään uuteen muotoon niin, että käsiala pysyi samana. Näytti siltä kuin Susan olisi kirjoittanut kirjettä jollekin ystävälleen, ja pohti siinä uskaltaisiko tunnustaa pitävänsä eräästä ystävästään. Pelkään, että saatan menettää parhaan ystäväni, mikäli kiintymykseni häiritsee häntä, kirjaimet sanoivat. Mitään nimiä ei mainittu, mutta viestin pitäisi olla selvä sille, joka tunnistaisi käsialan.
Ernie oli jo jonkin aikaa salaa epäillyt, että Susanilla oli ystäväänsä kohtaan vähän lämpimämpiäkin tunteita, joten hän ei tuntenut minkäänlaista syyllisyyttä siitä, että alkoi leikkiä Amoria. Hän vain hymyili tyytyväisenä itseensä, taitteli pergamentin ja työnsi sen taskuunsa. Sen tehtyään hän lähti täyttämään vatsaansa.
Ernien kaipaama tilaisuus tuli myöhemmin iltapäivällä, kun hän näki Hannahin kulkevan yksin kohti kirjastoa. ”Hei, odota!” hän huudahti tämän selälle.
Hannah pysähtyi ja kääntyi katsomaan häntä.
”Pudotitko sinä tämän? Ihan kuin olisin nähnyt”, Ernie sanoi ja ojensi loitsimansa pergamentin Hannahille.
”En usko”, Hannah sanoi näyttäen hämmentyneeltä ja taputteli taskujaan, mutta päätti kuitenkin tarkastaa asian ja taitteli pergamentin auki. ”Ei, tämä on Susanin...” hän aloitti, mutta Ernie oli jo livahtanut lähimmän luokan oven taakse seuraamaan tilannetta piilosta.
Hannah vilkaisi ympärilleen, mutta ei nähnyt ketään. Hän antoi uteliaisuudelleen periksi ja luki kirjeen läpi, ja mitä pidemmälle hän luki, sen syvempään kurttuun hänen otsansa vetäytyi ja sen lujemmin hänen hampaansa pureutuivat alahuuleen. Loppuun päästyään hän näytti syylliseltä siitä, että oli urkkinut parhaan ystävänsä asioita, mutta myös miettiväiseltä. Ja Ernien riemuksi hän näytti olevan myös mielissään.
Ernie seurasi Susania ja Hannahia koko loppupäivän, mutta Hannah ei ottanut puheeksi kirjettä, jonka luuli Susanin pudottaneen eikä myöskään palauttanut sitä tälle. Pikaisesti katsottuna he näyttivät suhtautuvan toisiinsa kuten aina, kuten parhaat ystävykset, mutta Ernie saattoi huomata, että Hannah katseli Susania syrjäsilmällä hyvin miettiväisesti. Arvioiden, mittaillen.
Iltapuolella oleskeluhuoneessa Ernie teeskenteli tekevänsä läksyjä mukavan keltaisen sohvan nurkassa, vaikka todellisuudessa tarkkailikin kahta läheisissä nojatuoleissa istuvaa tyttöä.
”Vaivaako sinua jokin?” Susan kysyi.
Hannah hätkähti silminnähden. ”Miten niin?”
”Olet vain katsellut minua koko illan.”
”Ai... anteeksi. Olen vain ajatuksissani”, Hannah kiirehti selittämään.
Susan tirskahti. ”Ihan kuin olisit ihastunut. Kuka se on?”
”Ööh”, Hannah sanoi kasvot punastuneina. ”Tuota, minun pitää mennä... öh, hakemaan kasvikirjani...”
Yksi hyvin tähdätty ja huomaamaton Ernien sinkoama kampitusloitsu sai Hannahin horjahtelemaan täsmälleen oikeaan suuntaan ja muksahtamaan melkein Susanin syliin.
Tytöt tuijottivat toisiaan sanattomina, kasvot hyvin lähekkäin.
”Oi”, Susan lopulta sanoi. ”Tarkoitatko että minuun?”
Hannah ei väistänyt, kun Susan painoi huulensa hänen huulilleen.
Tyttöjen suudelman näkeminen oikeasti eikä pelkästään mielikuvituksessa oli kuumempaa kuin Ernie oli kuvitellut. Hänen oli riuhtaistava katseensa pois, jotta ei olisi jäänyt kiinni tuijottamisesta.
Ernie virnuili itsekseen kirjansa takana, kun Hannah kietoi kätensä Susanin niskan taa ja veti tämän lähemmäs itseään. Elämä puuskupuhien tuvassa oli äkkiä muuttunut huomattavan paljon kiinnostavammaksi.
