Nimi: Kolmen vuoden odotus
Kirjoittaja: Chibi
Beta: Finin ulkopuolelta
Genre: Angst
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Käsitellään aiheina kuolemaa ja itsemurhaa
A/N: Osallistuu
Räntäkevään etydejä -haasteeseen. Näillä
Kuva ja
Kuva kuvilla. Olen epämukavuusalueellani angstia kirjoittaessa. Lisäksi otin omaksi tavoitteeksi kirjoittaa tekstin, jossa ei ole sanaakaan dialogia, koska useimmat muut tesktini ovat sitä täynnä. Teksti on kirjoitettu todellakin lämmittelynä oppitunnin aikana opettajan puhuessa taustalla, mutta sanat vain vaativat päästä paperille juuri sillä hetkellä.
Elokuun aamu on lämmin, mutta sateinen. Juon aamukahvini taas yksin. En syö, vaikka aamiainen on katettu kolmelle. Odotan sinua ja poikaa. Odotan teitä, mutta ette koskaan tule takaisin. Vanha virsikirja on auki pöydällä juuri siitä, mihin sen jätit kolme vuotta sitten. Sen vieressä on kuva pojasta.
En ole vieläkään oppinut soittamaan, vaikka piano ja kitara kuiskivat. Ne kaipaavat kosketusta, mutta hymisen nuotteja itsekseni pihan linnuille ja oraville. Heittelen niille kuivuneen leivän palat. Nostan aamiaistarvikkeet takaisin jääkaappiin. Syön ne lounaaksi, kuten joka päivä. En koskaan totu siihen, ettette tule kotiin. En koskaan lakkaa odottamasta.
Huomenna tulee kuluneeksi tasan kolme vuotta kolarista, jossa veit itsesi ja pojan. Poika ei ollut edes kolmea vuotta, hädin tuskin puhui. Olit jo pitkään kertonut jonkin suuremman voiman puhuvan sinulle. Äänet päässäsi estivät sinua nukkumasta. Äänet päässä kertoivat, että olit arvokkaampi kuin me muut.
Kosketan arpea otsallani. Kahvikuppi, jonka heitit siihen, oli samaa sarjaa pöydällä odottavien lautasten kanssa. Kun verenvuoto lakkasi, olit jo ottanut auton ja pojan. Olit lähtenyt, enkä tiennyt minne tai miksi. Kai ne olivat taas äänet päässäsi.
Yksi lautanen pöydällä on ilman kuppia. Se on minun. Juon kahvini joka aamu samasta kupista. Siitä, joka ei sovi muuhun kattaukseen. Odotan, että palaatte.
Odotan, vaikka en koskaan unohda sinivilkkuja. En unohda farmariauton murtuneita palkkeja, enkä nokkaa, joka oli tullut sisään törmäyksessä. Enkä koskaan unohda poikaa, joka näytti nukkuvan takapenkillä turvaistuimessa.
Haluaisin unohtaa poliisin, joka talutti minut autoon, kun oma tahtoni ei riittänyt pois katsomiseen. Haluaisin unohtaa palomiehen, joka peitti sen, mitä sinusta oli jäljellä. Haluaisin unohtaa ensihoitajan, jonka kosketuksen edelleen tunnen olkapäälläni. Haluaisin unohtaa siniset silmät ja huolehtivat kysymykset, kun minun tietojani kerättiin talteen.
Olin lamaantunut enkä pystynyt vastaamaan yksinkertaisimpiinkaan kysymyksiin. Olin unohtanut oman nimeni ja osoitteeni. En pystynyt kertomaan teollesi syytä. En pysty vieläkään.
Aina välillä unohdan päivän kauhut, mutta yksikään aamu en lakkaa odottamasta.