No niin, kommenttikampanjasta terveisiä! Nämähän oli herttaisia ja suloisia ja ihania ja fluffisia! En itse varsinaisesti ole kyseisen genren ylin ystävä, mutta kyllä nämä oli hauskaa vaihtelua.
Tarinahan nyt on tosi söpö ja kaunis ja oikeastaan ihan täyden fluffin sijaan vähän haikea ja kaipaileva. Hyvin tulee esiin se, miten vaikeaa on, kun se sinä ei koko aikaa ole siellä paikalla. Sitten sitä ikävöidään ja toivotaan vaan, että se olisi siellä. Tästähän päästään ihan luonnollisena jatkumona siihen, että kun sitten ollaan yhdessä, niin niitä kliseitä on hauskaa harjoittaa, koska hei, joka ei kliseistä muka tykkää, niin sitä tikulla silmään! Jostainhan ne on tulleet. Se, onko kyseessä ironia vai ei, ei tietenkään välity ulkopuoliselle yleisölle, mutta lukijana oli hauskaa päästä siihen sisään minä-kertojan kautta.
Tykkäsin siitä, miten nämä oli tällaisia pieniä tunnelmapalasia. Ensimmäinen osa oli sellainen kepeän kaipailun teksti, toinen osa oli enemmän sellainen pelokkaan ahdistunut kaukosuhde-kuvaus ja kolmas pätkä sitten puhtaasti onnellinen. Tuollaistahan se on ennen kuin parisuhde arkipäiväistyy, kiva siitä on lukea
Eritoten tässä pidän siitä, kuinka arkipäiväisellä tyylillä tavallaan kirjoitat. Ihan kuin tämä minä tässä pitäisi päiväkirjaa tai jotain ja siinä päästään jotenkin tosi lähelle ja keskelle päähenkilön mielenmaisemaa. Tekstissä oli muutenkin monia oivallisia kohtia, jotka miellyttivät. Esimerkkejä:
Ja siis taas ah niin ironisella tavalla, koska eihän me nyt oikeasti, hahah.
Jotenkin tuo hahah tuolla kolahti muhun. Se on jotenkin.. en mä tiedä, ihana!
Ehkä me ei ollakaan me, ehkä minä muistan tai luulen väärin, pilkkaa aivoni, ja minua itkettää, koska sinä olet sinä ja me ollaan Me, ja me ollaan enemmän kuin minä koskaan.
Olen pitkien ja joka suuntaan rönsyilevien lauseiden liikakäyttäjä ja rakastaja - tämä oli malliesimerkki sellaisesta.
Elämä on ihanaa ihanaa ihanaa sataa taikka paistaa, ja vaikka olen nyt yksin, näen sinut silloin pian, ja sitä ennen tyydyn juomaan hunajaista vahinkokahvia.
Tässä on ihana tyylikeino tuo välimerkkien poisjättö, se jotenkin näyttää tyylikkäältä ja antaa vähän sellaista runomaista olemusta tälle jutulle. Se, että keskellä on loppusointuja, mutta sitten lopussa ei olekaan, on kiinnostava yksityiskohta.
Joo, mitähän muuta... Niin! Siitä myös tykkään, että tällä kokonaisuudella on nimi, mutta sitten nämä jokainen on yksittäin numeroitu ja nimetty. Varsinkin numerointi viihdyttää itseäni, siitä tulee sellainen listamainen olo, joka antaa sellaisen aika erilaisen säväyksen. Tykkään kyllä kovasti!
Se vähän häiritsee, että kirjoitustyylissä vaihtelevat vähän minät, mät, sinät, sät, minullet ja mullet, sinullet ja sullet jne. Jotenkin tuntuisi ehkä luontevammalta, että käytössä olisi jommat kummat, ettei sieltä sitten yllättäen pomppaa silmille se toinen muoto. Kummastakin tavasta pidän, mutta jotenkin tämä sekoitus särähtää silmään. Samoin myös jotenkin koen, että jonkin sanan painottamiseen olisi ehkä muitakin mahdollisia keinoja, kuin capslockilla kirjoittaminen, mutta se on kyllä ihan makuasia, varsinkin kun tää on kuitenkin tällainen teksti, jossa leikitellään tällaisella arkisuudella ja internet-hymiöillä ja muilla.
Mutta kokonaisuudessaan tykkäsin kyllä näistä ja odottelen tässä mielenkinnolla jatkoa! Positiivinen kokemus, kiitos siitä