Muistoissa tuoksut kahvilta, S (femme, vanhuus)

[Nyyhti]

Nimi: Muistoissa tuoksut kahvilta
Ikäraja: sallittu

Tämä on tehty sadonkorjuuetydeihin ja inspiraationa oli tämä kuvasarja. Lisäksi lähes kaikki nimet ovat muiden ehdotuksia, mutta en enää muista keiden, anteeksi!

Teemana tässä on vanhuus. Kokeilin tätä kirjoittaessa ihan uudenlaisia juttuja, joten sekavuus on ihan tarkoitettua, tosin en osaa yhtään sanoa, tuliko tästä jo liiankin sekava. Kaikenlaista palautetta tai kommenttia kuulisin siis erittäin mielelläni! Ja en ole ihan varma, mutta taitaa olla ensimmäistä ikinä kirjoittamaani femmeä, jee Ja jes, onnistuin kuin onnistuinkin kirjoittamaan jotain lyhyttä!

Muistoissa tuoksut kahvilta

Kahvipannun pohjalla tasaisenruskea kalvo, se ei lähde pesussa. Venla pesee silti ja laittaa hymyillen uudet kahvit tulemaan. Tuoksu lämmittää asunnon, aivan kuin Sanni seisoisi vieressä ja kirjoitatko minulle tänään oman runon?

”Äiti, sinä tarvitset uuden kahvipannun”, Mira sanoo ja lupaa käydä Stockmannin kautta ennen seuraavaa vierailua.

”Äiti, miksi sinä edes keität kahvia, kun et halua juoda sitä?” Meri kysyy ja tiskaa tuhahdellen kymmenet mukit.

Tuotko sieltä kaupungilta orvokkeja? Äiti, orvokkeja saa vasta keväällä.

Mutta Sanni koristeli niillä ruokapöydän. Otti kuvia blogiin uudesta posliiniastiastosta. Joi kupeista kerran ja antoi naapurille. Kirjoita minut novelliisi, jooko? Minä kirjoitan.

”Me mentiin Jessen kanssa kihloihin.”

Tässä on sormus, katso. Siinä on kivikin. Minä muutan pois. Mennään ehkä Afrikkaan. Mutta voit aina kirjoittaa, kirjeitä.

”Älä muuta pois.”

”Mutta äiti, enhän minä asu täällä”, Mira sanoo. ”Minä asun Jessen kanssa, kyllä sinä sen muistat.”

”Minä lupaan kirjoittaa.”

”Kyllä, sinä kirjoitat tosi paljon. Se on tosi hyvä juttu. Mutta kuka on Sanni?”

Kirjoja syntymäpäivälahjaksi. Oikea lahja on kynttilöitä kirjoituspöydällä, hieronta vuoteella, musiikkia tietokoneen taustalla. Oma pieni kirjailijani. Ja kahvitahroja muistikirjalla. Ostan sinulle uuden.

Nyt kaikki ne kirjat ovat täynnä vieraita sanoja. Kuka ne kirjoitti? Missä päin Afrikkaa Sanni on? Kioskin myyjä ei tiedä, montako postimerkkiä tarvitaan.

Venla nukkuu sohvalla. Siinä on Sanni vieressä. Niin on ihan liian ahdasta, Venlan pitää ottaa Sanni kainaloon. Silittää vähän kylkeä. Sanni hymisee, antaa ihan oikean suudelman.

”Minä ostin lisää kukkia”, Sanni sanoo.

”Eivät ne mahdu enää mihinkään”, Venla sanoo.

”Mutta sinähän itse pyysit tuomaan orvokkeja”, Mira sanoo, huokaa. Miksi Mira huokaa?

”Keittäisitkö kahvia?”

”Sinulla on pannu täynnä kahvia, äiti.”

Venla nyökkää. Sanni pitää kahvista. Sannille pitää aina olla tuoretta kahvia. Aluksi Venla vihasi hajua. Se tarttui kaikkeen, täytti koko asunnon aamukuudelta, kutitti Venlan väkisin hereille. Mutta sitten hän löysi Sannin niistä viidestä kahvikupista ikkunalaudalta verhon takaa, yhdestä sohvan alta ja lopulta sylistään, vuoteestaan.

”Minä ja Jesse mennään naimisiin. Meri on morsiusneitona.”

Venla pudistaa päätään. Ei, ei, naimisiin on yhtä kuin pysyvää, se ei ole enää Afrikka jonne hän kirjoittaa. Kyllä sinä tulet vielä takaisin minun luokseni. Tuomas saattoi ostaa sinulle lentolippuja, mutta peittikö hän silmäsi aina kun telkkarissa näytettiin verta, kirjoittiko hän sinut tarinaansa?

”Äiti, sinä sytytät kohta tulipalon, kun unohdat kahvinkeittimen päälle. Sinun pitäisi ostaa sellainen, joka sammuu itsekseen – minä voin hakea si– ”

Venla rääkäisee kauhusta, syöksyy nappaamaan keittimen. Polttaa, polttaa. Onko se Afrikan tumma kuumuus, joka valuu pitkin kylkeä? Siitä hän silitti, eikö Sanni siis palaa? Mutta hän säilöi avaimen lipastonlaatikkoon, vanhan läppärin alle, kyllä Sanni sen sieltä löytää.

[Kiirsu]

Ei yhtään liian sekava! Juuri sopivan sekava, tykkäsin tosi paljon!

Huu mistähän tässä aloittaisi. Oli kyllä ihana kuvasarja ja siihen oli otettu tosi fressi ote! Eipä olisi itse tullut mieleen sijoittaa noita kuvia menneeseen. Muutenkin tykkään tästä ajallisesta kuvauksesta tosi paljon. Tässä kuitenkin liikutaan selvästi tulevaisuudessa, jos nuoruudessa on otettu kuvia blogia varten ja kuunneltu musiikkia tietokoneelta. Silti tästä ei ole tehty mitenkään futuristista, koska se aspekti ei tässä ole oleellinen. Mutta oli tosi jännää, että meidän nykyaikaamme muistellaan menneisyytenä.

Vanhuksista kirjoitetaan liian vähän. En tiedä onko se tämä syksy vai ikävä omia isovanhempia vai mikä, mutta olen jostain syystä miettinyt vanhuksia hirveästi viime aikoina. Varsinkin sitä yksinäisyyttä, jota he joutuvat kokemaan. Tässä se yksinäisyys tulee vielä jotenkin raadollisemmin esiin, koska se ei välity suoraan, vaan rivien välistä kaipauksena menneeseen. Lisäksi päähenkilöllä on tässä lapset kaiken aikaa läsnä, mutta silti hän tuntee olonsa yksinäikseksi, koska hän ei itse ole läsnä. Tässä on tosi taidokkaasti vielä tasapainoteltu todellisuuden ja Venlan muistojen välillä. Kiva ratkaisu pitää todellisuus läsnä repliikeissä, jolloin kuvailu jättää hyvin tilaa muistoille, jotka sekoittuvat nykyhetkeen. Tämä looginen jäsentely tekee tästä tekstistä juuri tarpeeksi selkeän ja sitä on helppo seurata.

Itseni on tosi hankala asettua vanhuksen asemaan ja miettiä miten vanheneminen ja esimerkiksi dementian vaikutusta ajatteluun. Mutta tässä välittyy hienosti se, että Venla ei tunnu itse olevan tietoinen omasta tilanteestaan. Repliikeissä tulee ovelasti esiin se, että Venla ilmeisesti puhuu ääneen osan omiksi mietinnöikseen tarkoittamistaan asioista, mutta ei edes reagoi siihen mitenkään, että lapset nostavat nämä asiat esiin. Samoin pidän siitä, kuinka Venla poimii lastensa puheesta vain ne asiat, jotka jollain tapaa muistuttavat häntä Sannista. Aivan kuin kaikki muu olisi täysin merkityksetöntä.

Tässä on niin kauhean haikea rakkaustarina taustalla. Todella surullista, että Venla vielä vanhanakin haaveilee Sannin perään. Ilmeisesti tämä Tuomas on Sannin nykyinen mies, jonka kanssa Sanni on lähtenyt rakentamaan elämäänsä Venlan jälkeen. Ja Venla raukka ei vain tahdo uskoa, että Sanni ei olisi tulossa takaisin. Kaikesta päätelleen Venlan muistelut sijoittuvat aika kauas taakse, mikä viittaa siihen, että Tuomaskin on tullut kuvioihin jo jonkun aikaa sitten. Se tekee tilanteesta vieläkin surullisempaa.

”Kyllä, sinä kirjoitat tosi paljon. Se on tosi hyvä juttu. Mutta kuka on Sanni?”

Tämä on ehkä tekstin surullisin kohta. Sanni tuntuu olevan Venlan nuoruuden rakkaus ja edelleen tälle erittäin tärkeä ihminen - ainoa, jota Venla tällä hetkellä ajattelee. Silti Venlan lapset eivät edes tiedä, kuka Sanni on. Äärettömän karua, että Venla kaipaa jotain noin kovasti, eikä kukaan edes tiedä tästä kaipauksesta.

Tykkään tästä kahviteemasta, koska rakastan kahvia ja kahvissa on jotain tosi runollista. Ja jostain syystä kahvin tai teen juonti tuntuu kuuluvan pakolliseksi osaksi femmetekstejä :'D Mutta tässä se ei ollutkaan mikään pikkuyksityiskohta, vaan koko teksti pyöri kahvin ympärillä. Venla-raukka keitti aina vain uutta kahvia Sannia varten ja taas lapset ovat tietämättömiä syistä äidin kahvin keitolle.

Onko se Afrikan tumma kuumuus, joka valuu pitkin kylkeä?

Tämä on tosi kaunis kohta. Ja mielenkiintoinen, koska tässä näkyy sekä tuo Venlan omassa maailmassa eläminen että Venlan sisäinen kirjailija, joka kuvittaa arkea metaforilla. Ehkä vähän ylitulkitsen, mutta musta tämä oli tosi kiva kohta! Muutenkin tykkään siitä, että Venla kirjoittaa, koska onhan se klisee, mutta kliseet on ihania! Ja kirjoittaminenkin oli vielä jotain Sanniin liittyvää ja ehkä Sanni toimi jopa jonkinlaisena muusana Venlalle.

Tykkään tosi paljon tästä etäisyyden tunteesta, jonka tämä teksti jättää. Hän-kertoja toimii tässä tosi hyvin, koska tämä on kuitenkin eräänlaista tajunnanvirtaa ja hän-kertoja sotii sitä vastaan ja luo lisää irralisuuden tunnetta. Erityisesti tämä kohta on kiva:

Venla nukkuu sohvalla. Siinä on Sanni vieressä. Niin on ihan liian ahdasta, Venlan pitää ottaa Sanni kainaloon.

Tässä tuntuu, että Venla kertoo tästä kuin hän olisi itse täysin ulkupuolinen tilanteessa, eikä siinä Sannin vieressä. Mutta toisaalta Venla ei ole siinä Sannin vieressä, koska tässä liikutaan vain muistoissa. Preesens sopii myös tähän hyvin, koska aiemmin Sannista on kerrottu rikkoinaisilla verbeillä, jotka ovat olleet osin muistelua puheesta ja muut ovatkin olleet menneessä aikamuodossa. Sitten tässä preesens luo unenomaisen tunteen ja tämä on vain hirveän kaunis ja hauras kohta, joka pian särkyykin.

Voi voi. Tosi ihana teksti, josta tykkään hirveästi. Ihana aihe ja ihanaa, että kokeilet uudenlaisia juttuja, varsinkin jos niitä syntyy tällaisia tekstejä! Vau! Vaikka tämä olikin niin surullinen tästä jäi silti sellainen ristiriitaisen haikean lämmin olo. Kiitos tästä ihanuudesta <3

Ja jee jee, lisää femmeä vaan, Finissä on liian vähän femmeä!

[Nyyhti]

Voi kiitos kiitos kiitos, Kiirsu! Olin ihan onnessani, kun tajusin saaneeni tähän kommentin, ja vielä sata kertaa enemmän onnessani, kun se oli noin ihana! Aivan mahtavaa huomata, että olit tajunnut tästä ihan kaiken juuri niin kuin olin tarkoittanut, ja vielä vähän enemmänkin (Tosin, eipä sekään haittaisi, jos joku tulkitsisi toisin, mutta silti!) Oli tosi jännä kirjoittaa meidän aikaamme menneisyyksesi, ja sen kahvinkeittimen kohdalla olisi ollut mahdollisuus leikitellä jollain tosi futuristisella, mutta ei se tosiaan olisi oikein sopinut tähän. Olen samaa mieltä siitä, että vanhuksista tai ylipäätään edes vähän vanhemmista ihmisistä kirjoitetaan liian vähän - toki esim. Finissä porukka on aika nuorta, joten ei ole sitä omakohtaista kokemusta. Oli tosi kiva kuulla, että tästä välittyi se, kuinka Venla ei ole tietoinen tilanteestaan, ja muutenkin, kuten jo sanoin, olit poiminut ihanasti juuri niitä juttuja, joita halusin tuoda esille, nuo irrallisuudet ja kaikki! Äääh aivan huikea kommentti! Oli myös erityisen mukava kuulla, että tästä ei jäänyt lopulta kuitenkaan niin sellainen angstinen fiilis, koska tämän ei ollut tarkoitus olla mikään hirvittävän surullinen, vaikka sitten kuitenkin vähän joo Kiitos siis vielä!

[Sokerisiipi]

Oh, aivan ihana näkökulma, niin ajallisesti kuin sekin, että Venla itse on kirjoittaja. Heti pääsee aivan eri tavalla hahmon päähän ja voi tätä kautta samaistua, vaikka iällisesti ei osaakaan. Minustakaan tämä ei ole yhtään liian sekava, vain kovin riipaiseva kuvaus vanhuudesta, muistin rappeutumisesta ja yksinäisyydestä. Mennyt sekoittuu nykyhetkeen eikä Venla ole enää läsnä nykyisyydessä, jossa on on itsekin jatkanut eteenpäin, ehkä mennyt naimisiin, mutta ainakin saanut lapsia. Mutta niinhän se menee, että tuoreimmat asiat unohtuu ensiksi, mutta vuosien takaiset asiat joko jäävät tai lähtevät viimeisenä.

Kiirsu tuli sanoneeksi paljon asioita, joita olisin itsekin sanonut. Ihailen kyllä sitä, miten näinkin lyhyeen tekstiin olet saanut mahdutettua niin paljon, kahden ihmisen rakkaustarinan ja onnettoman lopetuksen. Aloin miettiä, ettei Sanni ehkä enää edes asu Afrikassa tai ehkä hän on jo kuollut, kun Venlakin on selvästi iäkäs, mikä tekee tarinasta entistä surullisemman, kun Venla ei selvästikään muista. Muistaa vain ne yhteiset hetket ja sen, kun Sanni lähti. Kahvi ja tee ovat kyllä femmetekstien klisee (jota itsekin olen käyttänyt, haha) mutta pidin hyvin paljon siitä, miten kaikki on kietoutunut kahvin ympärille ja omalla tavallaan se on kahlinnut Venlan menneeseen. Itsellä juurikin tuoksut laukaisevat muistoja, joten hieman alkoi ahdistaakin tuo pinttynyt kahvin haju ja olemus, jonka ympäröimänä Venla vain odottaa Sannia kotiin. Niin kovin surullista.

Hieno, tunnelmallinen vanhuskuvaus, kiitos hurjasti!

[Fiorella]

Minäkin pidän siitä, että päähenkilönä on iäkäs ihminen, ja kuinka mennyt ja nykyinen sekoittuvat huomaamattomasti liukuen yhteen. Ja tuo inspiraationa toiminut kuvakokoelma oli todella kaunis.

Kiirsu jo analysoikin tekstiä sen verran samoin kuin omakin ajatus kulki, niin lisäilen vain lyhyesti mietteitäni perään.

Omalla tavallaan tunnelman haikeutta lievitti se, että jos Sanni menikin elämässään eteenpäin Tuomaksen matkaan, niin samoin on tehnyt myös Venla, ja hänellä on sentään lapset elämässään, ei kuitenkaan ole tarvinnut olla ihan yksin elämässään. Vaikka se kaipaus onkin nyt vanhuuden tullen vahvasti läsnä, voi hyvin olla, että se on iän ja dementian tuomaa paluuta menneeseen, ja ne välissä olleet vuodet ovat voineet olla oikein onnellisia, oma puoliso jo kuolla luonnollisesti tai muuta vastaavaa tapahtua.

Minusta tähän teki oman erikoisuutensa juuri se, että meidän nykyisyytemme on sitä menneisyyttä ja tarinan nykyhetki tulevaisuutta. Sitä helposti olettaa automaattisesti, että tällaisissa kirjoituksissa muistellaan sitä isoäidin aikaa. Toisaalta, olisi tämä miltei toiminut niinkin, mutta kyllä se ajankuvaus tästä selkeästi välittyi, Sannin blogeista, telkkariohjelmista ja sellaisista.

Oli herttaisen haikeaa, miten kahvin tuoksu toi Sannin Venlan luokse, kerta toisensa jälkeen. Pidin tästä tekstistä, pidin siitäkin, että sitä sai vähän ajatella.

Ja jes, onnistuin kuin onnistuinkin kirjoittamaan jotain lyhyttä!

Sai minut nauramaan, tiedän tunteen. 

[Odo]

Kommenttikampanjasta hei Pakko myöntää, että luin tämän jo aiemmin, enkä silloin oikein osannut kommentoida. Kommenttikampanjasta otin vastaan ihastuttavan otsikon vuoksi, joka ensimmäiselläkin kerralla mut tänne toi julkaisupäivänä. Kampanjan potkimana saan myös kommentoitua ja toinen lukukerta valaisikin minua hieman enemmän! En itse ole erityisesti sekavantyyppisten ficcien ystävä, kun minuun uppoaa paremmin sellainen kahvi kuppi on pöydällä piste -tyylinen kirjoittelu kaikenlaisten ajatusleikkejen sijaan. Tässä ei kuitenkaan menty liiallisen sekavuuden puolelle, kun se idea ja tapahtumat olivat kuitenkin havaittavissa jopa minullekin kun syvennyin paremmin tekstiin. En ole ehkä kohderyhmää, mutta tavallaan omilta mukavuusalueilta poistuminen on aina virkistävää.

Vanhuus on teema, jota todella harvoin ficeissä/originaaleissa käsitellään ja pidin siitä, miten se oli tässä pääteemana ja tuotiin vahvasti esille sitä vanhuutta ja nuoruuteen harhailevia ajatuksia. Kuvat katsoin vasta jälkikäteen, mutta ne olivat yhtä kauniita kuin tämä ficci, ja pitihän se kolmaskin kerta lukea niiden katsomisen jälkeen ja ne tulivat todella elävästi mieleen lukiessa. Aiemmat omat mielikuvat selkeytyivät ja sekoittuivat niihin ja vaikka sanamäärältään tämä oli lyhyt tähän oli silti saatu paljon kuviin sopivia hetkiä ja hyödynnettyä nuoruutta vanhuutta käsittelevässä tekstissä. (Kommenttini taitaa olla sekava jos jokin on.)

Pidin siitä, miten nykyisyys ja menneisyys sekoittuivat ja kuinka tässä oltiin hukuttu niihin menneisyyde muistoihin. Se, miten lapsien puheista tulkittiin vain osa ja kuinka kahvia piti keittää kaikesta huolimatta vielä vuosienkin jälkeen välittämättä siitä, mitä sanottiin. Lasten huolenpito vaikka asuvat muualla sopi myös kuten se kahvinkeitinjuttu lopetuksessa. Pidin siitä todella paljon ja ripottelemasi tiedonmurut erosta olivat todella kutkuttavia ja saivat miettimään, miten asiat olivat edenneet. Eikö Sanni koskaan tullut takaisin Afrikasta? Ja millaisiin naimisiin Venla päätyi, kun oli saanut lapsia ja mitä hänen aviomiehelleen oli käynyt. Myös se, että tämä sijoittui tulevaisuuteen oli minusta todella kekseliästä, kun vanhus muistelee blogejen olemassaoloa eli se sijoittuu varmasti nykyhetkestä vielä pitkälle eteenpäin. Ehkä siihen, kun meidän ikäluokkamme on vanhaa? Se, että maailma on tavallaan ennallaan ja jostain vielä löytyy vanhoja tietokoneita ja itsestään epäsammuvia kahvinkeittimiä toivat tuttua fiilistä nykyaikaan, vaikka tuolloin niitä varmasti katsotaan samalla tapaa kuin nykyisin mummon vanhaa lankapuhelinta. Todella hienosti hokastu ja sijoitettu tulevaisuuden näkymiin tekemättä tästä mitään scifiä.

Kiitos siis tästä, oli mukava lukea tämä useampaankin otteeseen ja edelleen suuret pisteet kahviteemasta ja otsikosta. <3 Oikein kahvinmakuinen tarina!

[Nyyhti]

Sokerisiipi, paaaljon kiitoksia kommentista! Oi että, aivan ihanaa, että pidit tästä! Tosi mahtava kuulla, että olin saanut mahdutettua paljon juttuja näin lyhyeen tekstiin. Juuri sellaisena näin tämän tarinan mielessäni, kun sain noista kuvista inspiraation, mutta oli niin kauhean vaikeaa pitkästä aikaa kirjoittaa jotain lyhyttä! (Aluksi alle puolet tästä samasta tarinasta oli kahden sivun mittainen teksti, mutta teinkin sitten koko jutun uusiksi ) Ja oli myös ihanaa, että tähän pystyi samastumaan, vaikka ei tuosta vanhuudesta olekaan kokemusta.

Fiorella, oi, onpa kiva kun nostit esille tuon haikeutta lievittävän jutun, että Venlallakin on varmasti ollut onnellinen elämä tässä välissä! Niin sen itse tosiaan ajattelin, mutta jotenkin kirjottaessa sitten myös itse unohdin sen ja mietin, että miten tästä tuli näin surullinen, vaikka ei pitänyt Mukavaa myös, että tuo ajankuva välittyi, olin aika innoissani siitä mutta pelkäsin, ettei se ehkä tulisi niin hyvin lukijalle asti selville! Hurjan paljon kiitoksia!

Odo, oli hauska lukea tuota kommenttisi ekaa kappaletta, koska olen itse ihan samanlainen Hämmennyn aina kamalasti, kun pitää alkaa lukea jotain vähän sekavampaa tai sellaista jännää, joten hämmensin kovasti myös itseäni kirjoittamalla tämän, enkä ole itse asiassa edelleenkään ihan varma, mitä mieltä olen tämän tekstin tyylistä Ja voi että oli kiva lukea noita pohdintojasi tästä! Kommentti siitä, että noita tietokoneita ja epäsammuvia kahvinkeittimiä katsotaan tuolloin varmasti kuten nykyisin mummon vanhaa lankapuhelinta oli kyllä erittäin osuva! Supersuuret kiitokset kommentista!

Nevski, oijoi ihana kuulla, että pidit siitä, että vanhuuteen mentiin teemana syvällisemmin sisälle! Mulla itse asiassa ei ole itselläni ketään (vielä näin pahasti) dementoitunutta vanhusta lähipiirissä, joten tästä oli tosiaan aika pelottava kirjoittaa, koska mietin, että kuinkahan pahasti metsään tämä tulkinta oikein menee. Ja Potter-ficeissä ei ole kyllä tosiaan tullut törmättyä yhteenkään höpsähtäneeseen vanhukseen! Tosi kiva, että aikamuotokikkailukin toimi, paljon paljon kiitoksia!

[Felia]

Kommenttikampanjasta iltapäivää!

Valitsin tämän nimen ja genren (femme) perusteella. Nyt tämä on luettu ja pitäisi osatakin sanoa jotain, voi apua.

Heti ensin on mainittava tuosta vanhuus-teemasta. Siihen tosiaan törmää aika harvoin, joten oli kiva lukea vaihteeksi tekstiä myös sillä teemalla. Muuten tämä teksti oli todella... hmm, miten sen sanoisi... jännä(?). Siis kun tässä sekoittui tuo menneisyys ja nykyisyys jotenkin tosi kivasti. Se tietenkin kuvasi hyvin myös sitä, miten vanhuus alkaa vaikuttaa elämään.

Tässä oli jotenkin myös tosi haikea tunnelma, joka varsinkin huokuu tuosta lopusta. Se tunne, kun toista odottaa ja odottaa, mutta tämä ei kuitekaan ole tulossa takaisin... Ah, niin haikeaa. ♥ Musta on jotenkin tosi kaunista, kun kuvataan vanhusten rakkautta. Se tuntuu sellaiselta hyvin aidolta, ja on lähtöisin pienistä asioista - kuten tässä sitä vähän niin kuin kuvasti tuo kahvi. Sitä keitetään ja keitetään vuodesta toiseen, osittain ehkä tottumuksesta ja tässä tapauksessa osittain myös ehkä siksi, ettei osata päästää menneisyydestä irti (tai ei enää muisteta, miten asiat nykyään on, ja vaikka muut kertovat niistä, sitä ei vaan pysty ymmärtämään --> dementia), ja se on samalla sekä ihanaa että haikeaa.

Voi että, oon jotenkin tosi hämmentynyt että ihan fiiliksissä tämän lukemisesta. Tää oli mukavan erilainen lukukokemus, ja inspiraationa toiminut kuvasarjakin oli erittäin kaunis. Tykkäsin kovasti. ♥

Kiitos ja kumarrus! ♥

[Nyyhti]

Felia, oioii kiitos kommentista, ja voi miten ihana yllätys saada kommenttikampanjasta kommentti tähän tekstiin!! Femme on kyllä jotenkin tosi kaukana mun mukavuusalueelta, joten hauskaa, että valitsit tämän osittain juuri sen takia Minusta on ihanaa, että lukijat ovat niin selvästi bonganneet tästä tuon dementian, koska kirjoittaessa vähän pelkäsin, että tämä olisi vain jotain sekavaa mössöä josta kukaan ei tajua mitään Vanhusten rakkaus jostain syystä tuntuu kyllä minustakin tosi aidolta! Kai siinä on ollut aikaa luopua kaikesta feikistä sitten, en tiedä. Kiitos paljon ihanasta kommentistasi!!

[Lyra]

Oon tässä penkonut kommenttikampanjaa finikesän myötä ja olen erittäin iloinen, että olen, koska tämä teksti on erittäin vaikuttava ja hieno. nlan ole koslapet tulee kylään ja Venla vaan elää muistoissaan eikä oikein reagoi näihin lapsiinsa. Kokosin tähän alle sekalaisia ajatuksia.

Tuomas, jonkka kanssa Venla on ilmeisesti saanut nämä lapsensa ja joka on maksanut lapsille lentolippuja sun muita, mutta Venla silti pitää itseään kai parempana vanhempana kun on peittänyt lastensa silmät verisiltä kohtauksilta ja kirjoittanut heidät mukaan tarinaansa. Jotenkin näen tämän niin, että lapset on lapsuudessaan ollut enemmän Venlan vastuulla, mutta kun Venlan kunto on huonontunut isä on ettanut enemmän vastuuta ja Venla ei ehkä itse edes ymmärrä, kun ei kunnolla muista.

Vuoropuhelut, joita Venla käy Miran ja Merin kanssa, kun lapset ovat käymässä. Heidän elämänsä jatkuu ja he kertovat siitä kaiken äidille, mutta Venla ei muista eikä oikein pysty osallistumaan. Surullista ja haikeaa. Venla elää enemmän muistoissaan Sannin kanssa, kuin omien lastensa kanssa nykyajassa. Teksti oli sillä tavalla sopivasti sekava, että lukijana sai selvää, mutta huomaa kuitenkin miten hukassa Venla on.

Jotenkin tuli sellainen olo, että Venla on kuitenkin ollut Tuomaksen kanssa jotenkin yhteiskunnan pakosta ja joutunut siksi jättämään Sannin tai Sanni on jättänyt hänet. Hänellä on ollut hyvä elämä, mutta nyt vanhana kaipaa sitten taas Sannia.

Pidin tuosta kahvista ja kukista, mitä piti olla koska Sanni. Ja kuinka surullista, että Venlan lapset ei tiedä kuka on Sanni. Eikö hän koskaan kertonut? (vai voisiko olla mahdollista, että Sanni on Venlan oma keksintö, joku josta hän on kirjoittanut ja nyt ajattelee olleen oikea?) Komppaan aikalailla kaikkia muita kommentoijia. Tämä oli erittäin vaikuttava ja taidolla rakennettu teksti. Kaikki on juuri prikulleen hyvin ja nautin tämän lukemisesta todella paljon. Kiitos lukukokemuksesta!!!

[Nyyhti]

Ihanaa, että löysit tänne, ja suurkiitokset kommentista! Olipa kiva lukea pohdintojasi, erityisesti tuota ajatusta siitä, että Sanni olisikin Venlan omaa keksintöä! Itse en sitä missään nimessä niin ajatellut, mutta ehdottomasti se voisi olla mahdollista - aivan ihanaa huomata, että tekstistäni voi tehdä niin erilaisia tulkintoja!