Nimi: Lucius ja joulutorttu
Hahmot: Malfoyn perheen kolme sukupolvea
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Perhefluffy, huumori, ficlet
A/N: Julkaistu aikaisemmin Luihuisten joulukalenterissa 2017 aattoluukussa. Julkaistakoon nyt näin erikseenkin vielä kun joulun odotus kerran alkaa aivan justiinsa.
Lucius ja joulutorttu
Kerran vuodessa saattoi Malfoyn kartanolta löytää huoneen, joka oli koristeltu jouluiseen asuun. Narcissa piti vuodesta toiseen huolen siitä, että hän sai tahtonsa läpi ja yksi takkahuoneista oli muutaman päivän vuodesta maailman lämminhenkisin paikka. Ja tämä joulu oli pitkästä aikaa aivan erityinen. Heitä olisi koolla viisi henkilöä neljän sijaan.
Jouluinen takkahuone oli perheen hyvin varjeltu salaisuus, jonka olemassaolo ei olisi suotavaa vuotaa kenenkään perheen ulkopuolisen korviin. Draco ja Astoria saapuivat kartanolle koko joulun ajaksi. Draco kantoi käsissään tummansinistä vauvankantolaukkua ja vaatekasseja. Astorian sylissä oli suvun uusin tulokas, puolivuotias Scorpius.
”Ihanaa että pääsitte tulemaan”, Narcissa sanoi ja halasi poikaansa kun tämä oli laskenut kantamukset lattialle. Sen jälkeen oli Astorian ja Scorpiuksen vuoro päätyä Narcissan lämpimään ja äidilliseen halaukseen. Lucius viittoi kotitonttua viemään tavarat perheelle valmistettuun huoneeseen ja ulkovaatteet naulakkoon.
”Istukaa alas ja kertokaa viime viikkojen kuulumiset. Tonttu tuo kohta glögiä ja joulutorttuja”, Narcissa sanoi ja kaikki istuivat mukavasti sohvalle takkatulen äärelle. Lucius istahti sohvaa vastapäätä omaan nojatuoliinsa.
”Saanko minä tämän söpöläisen syliini, viime kerrasta on kovin pitkä aika?” Narcissa kysyi mummin malttamattomuudella ojentaen käsiään Scorpiusta kohti.
”Tietysti saat”, Astoria vastasi ja niin Scorpius vaihtoi syliä. Pieni pellavapäinen poika oli puettu rennosti siniseen potkupukuun, jonka rinnuksessa oli lumiukon kuva.
Tonttu toi punaviinillä terästetyt jouluglögit ja tarjottimellisen joulutorttuja ja Draco kertoi syksyn kuulumisia. Narcissa kuunteli vaikka näyttikin välillä siltä, että hän keskittyi enemmän Scorpiuksen jokelteluun ja siihen vastaamiseen.
”Scorpius on oppinut viime viikkoina ryömimään ja on ehtinyt muutaman kerran kadota silmänräpäyksessä sohvan taakse tutkimusmatkoillaan”, Draco kertoi.
”Kotitontuilla on ollut kiire pitää lattiat puhtaina”, Astoria lisäsi.
”Kuulostaa aivan Dracolta hänen ollessa pieni”, Narcissa totesi ja vilkaisi Luciusta.
Scorpius osoitti pienellä etusormellaan huoneessa olevaa joulukuusta.
”Pa-pa”, Scorpius jokelteli jotain joka kuulosti aivan papalta ja osoitti samalla Luciusta kohden.
Lucius nosti katseensa Scorpiukseen.
”Kuulehan isoisä. Poika haluaa aivan selvästi välillä sinun syliisi”, Narcissa totesi ja siirsi Scorpiuksen Luciuksen syliin.
”Isä, voit esitellä Scorpiukselle vaikka joulukuusen”, Draco sanoi ja hymyili vähän nähdessään oman poikansa isänsä sylissä. Lucius oli pidellyt poikaa sylissään viimeksi ristiäisissä ja siitä oli jo monta kuukautta. Hän oli hetken epävarma pitäessään pientä poikaa sylissään, mutta Scorpius jatkoi tyytyväisenä jokelteluaan ja osoitti jälleen joulukuusen suuntaan.
”Hyvä on, käydään katsomassa joulukuusta vähän lähempää”, Lucius kuiskutti pojan korvaan ja nousi nojatuolilta.
Astoria katsoi ensin iloisen näköistä Scorpiusta ja sitten miestään tarttuen tämän käteen. Draco vastasi kosketukseen ja hymyili vaimolleen. Heidän poikansa oli toivottu ja odotettu.
Lucius rentoutui kohta silminnähden, sillä Scorpius naurahti innoissaan osoittaessaan kaikkia erivärisiä joulukuusen koristeita ja sai muutaman joulupallon keinumaan niitä koskettaessaan. Lucius tunsi hetken olevansa jälleen nuori ja muisteli Dracon ensimmäistä joulua. Pienen lapsen ihmettely kaikkea uutta kohtaan oli niin ihmeellistä ja aitoa. Ehkäpä Draco osaisi olla Scorpiukselle parempi isä, mitä hän ikinä oli ollut Dracolle.
Lucius havahtui Scorpiuksen riemastuksen ääneen pojan löytäessä katseellaan uusia yksityiskohtia kuusesta. Muutamat joulupallot vaihtoivat väriä, yhdeltä oksalta lensi pieni lintuparvi toiselle oksalle ja kohta takaisin. Runkoa pitkin vilisti aivan selväsi pari pientä oravaa.
Innostuksen puuskan keskellä Scorpius päästeli vaippaansa prutinan säestämänä Luciuksen suureksi jouluriemuksi. Lucius nosti kulmiaan ja mietti hetken kenelle luovuttaisi pojan seuraavaksi. Niin mukavaa kuin Scorpiusta olikin pitää sylissä, joku muu osaisi hoitaa vaipanvaihdon, eikä vaivaisi sillä häntä. Lucius olikin kohta ojentamassa poikaa takaisin hymyilevälle Narcissalle.
”Lucius, ethän ole unohtanut mitä tulit luvanneeksi kolmekymmentä vuotta sitten Dracon ollessa pieni?” Narcissa kysyi pilke silmäkulmassaan.
Draco ja Astoria katsoivat toisiaan eivätkä olleet selvillä mistä oli kysymys.
Lucius huokaisi syvään ja katsoi vaimoaan silmiin.
”En ole unohtanut, eihän sellaista voi unohtaa”, Lucius sanoi.
”Hyvä”, Narcissa sanoi ja suukotti Luciusta poskelle ja silitti Scorpiuksen päätä.
”Mitä tuo nyt oli?” Draco kysyi vähän ihmeissään kun Lucius oli kadonnut jonnekin Scorpiuksen kanssa.
”Isäsi käy vaihtamassa Scorpiuksen vaipan”, Narcissa totesi huvittuneena.
”Ei kai. Kyllä minä olisin voinut”, Astoria sanoi ja tunsi punan nousevan kasvoilleen ja nosti käden suulleen ja oli selvästi hämillään.
”Äiti?” Draco kysyi ihmetellen.
”Tiedättehän te Luciuksen. Hän ei ole ollut oma itsensä Azkabanin jälkeen. Vasta kesällä hän tuntui saavuttaneen jotain entisestä päättäväisestä ja ylpeästä itsestään. Väitän että se johtuu osittain Scorpiuksesta ja siitä, että te kaksi olette onnellisia. Olettehan te?”
”Tietysti olemme”, Draco vastasi ja kietoi samalla kätensä Astorian ympäri. Ja Astoria nyökytti päätään.
”Isällesi tekee hyvää olla hetken kahden Scorpiuksen kanssa. Ja hän on tullut luvanneeksi, että vaihtaa ainakin kerran elämässään jokaisen lapsensa ja lapsenlapsensa vaipat ihan omin kätösin, joten lunastakoon nyt lupauksensa.”
Lucius liittyi kohta Scorpiuksen kanssa muiden seuraan ja istahti nojatuolilleen. Hän oli selvinnyt Scorpiuksen ”joulutortun” siivoamisesta kunnialla. Eihän kenenkään sitä tarvinnut tietää, että hän oli käyttänyt suurimmaksi osaksi taikasauvaa. Taialla sai ensin häivytettyä koko ikävän sotkun, mikä tietysti helpotti asiaa kummasti. Pikkumies oli ollut yhtä hymyä saatuaan kuivat ja se oli pääasia. Ehkäpä tästä elämästä vielä tulisi jotakin? Ja ehkä joulu ei ollutkaan ihan pelkkää höttöä, jos sille vain antoi tilaisuuden, kuten tänään tässä ja nyt.
