Ficin nimi: Höpsähtänyt ennustaja
Kirjoittaja: Odo
Paritus: Sibylla Punurmio/Gilderoy Lockhart
Genre: draama, angst&romance hippuja
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Potterversumin hahmoineen ja minä vain leikin saamatta taloudellista hyötyä.
A/N: Pitkästä aikaa rarea! Mietin meneekö tämä mille osastolle, kun onhan tässä hieman kutkuttavia tunteita, angstin hivenkin, mutta kyllä tämä taitaa draamaan kuulua. Osallistuu Rare10, jokainen pätkä Vuosiraapalehtien V, Perspektiiviä parittamiseen (Opettaja) ja kerään tällä Sibylla Punurmion.
Höpsähtänyt ennustaja
1.
"Sibylla, ilahduttavaa, että saavuit seuraamme", Lockhart hymyili leveästi ja viittoi ennustajaa istumaan pöydän ääreen. "Olinkin juuri kertomassa, että minussakin on hieman ennustajan vikaa." Lockhartin itsetyytyväinen ilme taisteli sinnikkäästi vaatimattomia sanoja vastaan, mutta Sibylla näytti ilahtuneelta.
"Oi, niinkö, professori Lockhart? Onko suvussasi ennustajia? Minun suvussani –", Sibylla aloitti, mutta Lockhart keskeytti hänet.
"Olen kuullut suvustasi. Kenties sukumme risteävät muutama sukupolvi taaksepäin? Sano vain Gilderoyksi, Sibylla. Voisimme katsella kristallipalloihin jonain iltana", Lockhart ehdotti reippaasti ja oli valmis näyttämään taitonsa ja saamaan sen mukaista ihailuakin osakseen.
Sibylla henkäisi syvään yllätyksestä. Hän oli niin usein yksin tornissaan.
"Olisi oikein mukavaa nauttia toisen ennustajan seurasta, Gilderoy."
2.
"Näen vaikeita aikoja, pahoin pelkään", Lockhart sanoi vakavana ja se teki Sibyllaan vaikutuksen.
"Minäkin näen saman. Suuren vaaran", Sibylla sanoi uskoen omiin sanoihinsa. Kyllähän hän näki jotain, mutta aina se ei ollut täysin selvää. Kristallipallot osasivat olla oikukkaita ja vaikeasti tulkittavia.
"Onneksi minä olen täällä", Lockhart sanoi. "Ei syytä huoleen, Sibylla."
Sibylla ei yleensä hairahtanut sellaisiin asioihin, kuten ihastuminen. Se häiritsi sisäistä silmää, mutta katsellessaan Lockhartin komeita kasvoja vaikuttuneena ennustuskyvyistä hän päästi vahingossa huuliltaan kikatuksen, jollaista ei ollut päästänyt sitten kouluaikojen.
He olivat nauttineet lasilliset sherryä tutkiessaan tulevaisuutta ja voittajahymy sai jalat tutisemaan.
"Gilderoy, voisit tulla toistekin käymään tornissani."
3.
Sherrypullot seisoivat pöydällä ja yksi oli jo tyhjillään. Sibylla katseli kaukaisuuteen ja harmistuneena mietti aamun teelehtiä, joista hänen olisi pitänyt aavistaa jotain tällaista. Nähdä harmit ennalta. Sibylla oli todella antanut itsensä höpsähtää – kuten hän ihastumistaan nimitti – Gilderoy Lockhartiin. Kyllähän mies oli komea, hurmaava ja sitten Sibylla taas muisti, että Lockhart oli loukannut häntä.
Pöydällä lojui kertaalleen rypistelty kirje, jossa komeilivat sanat:
"Sibylla, olen hyvin pahoillani. Ymmärrän kyllä tunteesi minua kohtaan, mutta sydämeni kuuluu eräälle toiselle, joka ymmärtää velvollisuuteni kuuluisuutena." Sibylla tiesi, kuka se "eräs toinen" oli, ja Hänen nimensä oli Gilderoy Lockhart. Eihän mies kyennyt rakastamaan kuin itseään.
Nautittuaan vielä lasillisen lisää sherryä Sibylla nyyhkäisi muutaman kerran. Hänen oli kuitenkin ryhdistäydyttävä oppilaita ja itseään varten. Miehet saivat sisäisen silmän temppuilemaan, joten näin oli parempi. Eikä Lockhart ollut hänen veroisensa ennustaja.
Kuitenkin mennessään nukkumaan Sibylla sujautti tyynynsä alle valokuvan, jossa oli nauravaiset kasvot ja teksti:
Rakkaudella Sibyllalle kauniisti kirjoitetun nimikirjoituksen kanssa.