Karhuveljeni Koda: Ajatuksista vapauteen (S, Denahi/Kenai)

[Vanilje]

Kirjoittaja: Vanilje
Beta: Camiela
Ikäraja: Sallittu
Fandom: Karhuveljeni Koda
Paritus: Denahi/Kenai
Genre: draama, angstinen romance
Varoitukset: insesti
Haasteet: Kaiken maailman ficlettejä IV (viikko 29: luonto), Multifandom-haaste II, Valloita fandom -haaste
Vastuuvapaus: Hahmot tai maailma eivät kuulu minulle, vaan luojilleen. En myöskään saa tuotoksistani rahallista korvausta.

A/N: Katsoin pitkästä aikaa Karhuveljeni Kodan ja ihastuin ihan täydellisesti uudelleen koko elokuvaan ja näihin miehiin. ♥ Heistä oli sitten pakko kirjoittaa jotain ja tällainen syntyi. Erityiskiitokset vielä Camielalle betauksesta! ♥

Ajatuksista vapauteen

Denahi ei saa unta. Syy ei ole silloin tällöin haukahtavien koirien, kaukaisuudessa pauhaavan kosken tai muiden luonnon äänien. Ei, syy on jokin aivan muu.

Kenai kääntyy unissaan ja Denahin sydän hypähtää.

Karibunnahkateltan hämärässä valossa Denahi saattaa erottaa veljensä kasvonpiirteet; hieman pyöreät poskipäät, unisen hengityksen tahdissa liikkuvan nenän, silmille valuvat mustat hiukset. Miehen vatsassa tuntuu lähtevän mammuttilauma liikkeelle.

Kenai näyttää niin kauniilta nukkuessaan. Viattomalta. Liian kauniilta.

Denahin tekisi mieli silittää veljensä hiuksia. Vetää toinen lähelleen ja suojella kaikelta pahalta. Sitähän isoveljenä oleminen on. Onhan? Jokin siinä ei silti tunnu oikealta. Denahi haluaisi jotain enemmän, mutta eihän sellaista tehdä.

Ajatusten vyyhti tuntuu kietoutuvan tiukaksi nyöriksi vartalon ympärille. Veljeksistä keskimmäinen nousee istumaan ja vilkaisee toisella puolellaan nukkuvaa Sitkaa; tämä näyttäisi olevan unessa.

Teltan oven raosta näkyy vain hiljaisuutta ja mies päättää astua ulos.

Öinen ilma on raikkaan viileää. Denahin tekisi mieli huutaa, mutta sen sijaan hän poimii maasta nyrkkinsä kokoisen kiven ja heittää sen niin kauas kuin jaksaa. Rauhoituttuaan hän sulkee silmänsä ja vetää keuhkonsa täyteen puhtautta. Pehmeä maa jalkojen alla tuntuu rauhoittavalta. Pian Denahi huomaa juoksevansa. Hän juoksee ja juoksee, kunnes löytää kauniin paikan kalliolta. Tarkasti katsottuna syksyyn kääntyvällä hämärtyneellä taivaalla saattaa erottaa häivähdyksen revontulia.

Denahi päästää ajatuksistaan irti ja antaa niiden lentää tuulenvireen mukana. Hän voi aistia niiden tanssivan henkien kanssa suden lailla. Aivan yhtäkkiä Denahista tuntuu kuin puiden oksat olisi vedetty upean maiseman edestä. Hänen pelkonsa ovat sokaisseet hänet niin monelta kauniilta asialta.

Yhteiset hetket Kenain kanssa. Koko ajan Kenai on ollut lähellä, eikä toinen ole mihinkään katoamassakaan. Denahi itse ajattelee liikaa, saa asiat sotkeutumaan pahemmaksi solmuksi kuin ne todellisuudessa ovatkaan.

Ei Denahi voi veljensä tunteita tietää, mutta ei kai hänen tarvitsekaan. Sen sijaan hän päättää nauttia hetkestä ja antaa asioiden laukata omalla painollaan.

Denahi tuntee olonsa kevyemmäksi kuin pitkiin aikoihin. Hän naurahtaa ja lähtee kävelemään takaisin kohti telttaa. Tuulenvire puhaltaa kuivia lehtiä Denahin jalkojen yli.

Ennen telttaan astumista mies vilkaisee vielä kerran taivaalle kunnioittavasti kiittäen. Sisällä Kenai mumisee unissaan. Varovasti Denahi tuuppaa virnistäen veljeään käsivarteen ja käy tämän viereen makaamaan. Kaikki tuntuu niin selkeältä. Oikealta.

Denahi nukahtaa hymyillen pöllön huhuillessa kaukaisuudessa.

[Odo]

Pakko on vielä kommentoida ennen kuin katoan peiton alle. Ajattelin jo lopettaa ficcien lukemisen, mutta sitten huomasin sinun laittaneen viestiä Valloita fandom -topaan. Sieltä löytyi sitten Karhuveljeni Koda ficci, joten eihän sitä voinut vastustaa! Leffa on aivan mahtava. <3

Olen aina ajatellut Karhuveljeni Kodaa kaikin puolin veljellisenä tarinana, joten paritus tuntui vieraalta. Olit kuitenkin onnistunut saamaan tähän sitä veljeyttä, jota elokuvassa on. Paritus osuus ei mennyt liiallisuuksiin vaan jäi sopivan kevyeksi, joten pidin. Juoksemisen, revontulien ja luonnon kuvailu oli aivan uskomatonta. Ne maisemat pystyy vain kuvittelemaan! Mulla on muutenkin kuume lähteä johonkin nättiin paikkaan retkelle (rakastan kallioita ja järviä sekä metsiä), joten tämä nyt ei auttanut yhtään, kun en opiskelun, työn, treenien ja rahapulan vuoksi voi minnekään edes lähteä.

Olen sanonut sinun ficcejäsi kommentoidessa jo monesti, että ficci on sujuvaa luettavaa eikä virheitä löydy, joten ei siitä sen enempää. Minusta tuntuu, että toistan itseäni todella paljon aina kommentoidessani, kun olen jo sen verran montaa ficciä päässyt kommentoimaan (Ficcarin fani -haasteeseen tämä on 15 kommentti!). Tyylisi on kaikissa ollut samanlainen ja tykkään siitä ja on hienoa, miten pystyt kuvailemaan niin erilaisia tilanteita ja asioita. On paljon erilaisia hahmoja, parituksia ja teemoja, joista kirjoitat enkä ole vielä kertaakaan joutunut ajattelemaan, että toistaisit itseäsi. Onnistut joka kerta luomaan uuden ja hyvän kokonaisuuden omalle tyylillesi uskollisesti.

Tämäkään ficci ei siis ollut poikkeus eli pidin paljon. Paritukseen en osaa oikein suhtautua ja nykyään insestificit jäävätkin lukematta. Tämän viaton tunnelma ei nyt kuitenkaan saanut onneksi mukavuusalueiden rajojen ylittämisen jälkeen juoksemaan karkuun. Päinvastoin voisin taas rohkaistua lukemaan myös veljesten(/siskosten) välistä romantiikkaa.

Tämän pidemmittä puheitta kiitän mainiosta iltapalasta ja painun nyt tuonne peiton alle! Ficci tosiaan nosti hymyn huulille, joten mukavilla fiiliksillä pääsee nukkumaan.

[Hazyel]

Katsoin just muutama päivä takaperin Karhuveljeni Kodan, ja ihastuin siihen leffaan taas koska, no, se on niin suloinen. Sitten törmäsin tähän ficciin ja parituskin oli aika mielenkiintoinen niin oli pakko tulla lukemaan!

Tää oli mun mielestä oikein suloinen tällainen tunnelmapätkä, jossa Denahi miettii omia tunteitaan ja sitä, onko ne oikein vai ei. Oikeastaan tää myös sopii canoniin niin hyvin, koska voisin kuvitella, kuinka Denahi kiusaa Kenaita just siks, että haluaa sillä peittää omat tunteensa Kenaita kohtaan, ja myös siksi, että sillä saa Kenaista esiin reaktioita, joista Denahi varmasti myös pitää. Plus että noh, rakkaudestahan se hevonenkin potkii ja Denahi voi sitten syyllä välillä töniä ja painia Kenain kanssa ja sen sellaista pientä... Ja sitten sekin, kun Denahi lähti kostamaan Kenain puolesta canonissa. No, kyllähän se tietysti varmasti veljenkin takia olisi halunnut kostaa, mutta toisaalta Denahi taas ei halunnut sitten kuitenkaan kostaa Sitkan puolesta. Ah, aika suloinen uusi näkemys tähän juttuun, vaikken osannutkaan itse sitä aiemmin ajatella näin

No joka tapauksessa, tykkäsin tästä kauhean paljon, tää oli niin suloinen ja mun mielestä tämä toimi just hyvin tällaisena yksipuolisena, tai ainakin sellaisena että tilannetta käsiteltiin ainoastaan Denahin näkökulmasta. Ja lopultakin Denahi on kuitenkin ihan sinut omien tunteidensa kanssa, vaikka aluksi on pohtinut, että onkohan tämä sittenkään ihan oikein. Oli mun mielestä kivasti kuvailtu vähän ne ristiriitaiset tunteet, jotka tuollaisesta veljen rakastamisesta enemmän kuin pitäisi helposti varmaan nousee.

Kiitos tästä tekstistä, oli oikein suloinen ja tykkäsin!

[Frederica]

Mahtavaa, että karhuveljeni Kodasta on ficcejä. :3

Ihanan herkkä tunnelma. Kuvaat tosi hyvin Denahin ajatuksia ja tunteita, ja kaikki nuo mammuttilauma ja tuuli ja revontulet ja kaikki muu kuvaus sopivat niin hyvin karhuveljeni maailmaan. Tämä sopii hyvin itse tarinaankin ja herätti ajattelemaan Denahin hahmoa ihan uudesta näkökulmasta. Pidän tuosta miten Denahi on täysin oma itsensä kaikkine kivien heittelyineen ja tuo juokseminen sopii hyvin häneen. Denahi on fyysinen hahmo ja hän on sitä myös tässä. Ja tuon Denahin viisaus näkyy tässä hienosti tuossa lopussa huhuilevassa pöllössä. Denahin ongelmanahan on tuo asioihin ryntääminen, kun hän ei osaa pysähtyä, ja tässä tuo pysähtyminen on melkeinpä lempikohtani, koska siinä Denahi tajuaa ja päästää irti tuosta ahdistuksestaan ja tuo on vaan yksinkertaisesti hieno kohta. :>

Kiitos tästä. <3

[Sokerisiipi]

Karhuveljeni Koda on yksi ehdottomia lempileffojani ja oli kivaa törmätä siitä kirjoitettuun ficciin :>

Luonto oli tässä kyllä aivan ihanasti läsnä juuri sellaisessa roolissa, kuten elokuvan maailmaan ja aikaan sopiikin. Haetaan luonnolta ja hengiltä opastusta ja voimaa, kun ollaan itse hukassa. Ihanasti luonto oli läsnä myös Denahin tunteissa ja reaktioissa, kuten tuo, että mammuttilauma lähtee liikkeelle hänen vatsassaan.

Itse tulkitsin tämän niin, että Denahi on painiskellut jo pidempään kiellettyjen tunteidensa kanssa. Tässä hän ei enää vain kestä vaan hyppää ylös ja juoksee, kenties juuri paetakseen, mutta havahtuukin kauniiseen maisemaan ja tajuaa, että on muutakin. Että hän voi päästä yli toivottamasta tilanteesta ja nauttia veljen seurasta ilman henkistä kipua.

Denahi päästää ajatuksistaan irti ja antaa niiden lentää tuulenvireen mukana. Hän voi aistia niiden tanssivan henkien kanssa suden lailla.

Denahi tekee oikein, juuri sillä tavalla, miten pitäisikin tehdä, kun tilanteessa ei muutakaan voi. Hän on viisas, kuten toteemieläimensä, ja päättää arvostaa veljensä seuraa sellaisena, miten se luonnollisesti on. Koska onhan sekin tärkeää ja läheistä, vaikkei sillä tavalla kuin Denahi haluaisi, mutta se riittää.

Kaunista kieltä, ihana tunnelma ja Denahi on aivan oma itsensä, kiitos!