Nimi: Hei, mä haluaisin siirtyä eteenpäin (elämässä)
Kirjoittaja: Kuolonsyöjäprinsessa
Genre: Drama, angst
Ikäraja: S
Paritus: Pääasiassa pariton, koska Pansy ei ole paritettu, mutta mainintoja on lukuisista pareista
Varoitukset: Prinsessan väsyneet aivot...
Vastuunvapaus: En omista, enkä saa rahaa.
A/N: Yritin parhaani mukaan jotain väkertää
Artelle
Salainen ystävä II -haasteeseen
Hei, mä haluaisin siirtyä eteenpäin (elämässä)Pansy istui vaaleanruskean keittiönpöytänsä ääressä ja joi kuumaa, hunajaista teetä lempimukistaan. Sota oli viimein ohi, mutta hän ei kyennyt iloitsemaan. Äiti oli kuollut, isä istui Azkabanissa, eikä pikkuveljestä ollut tietoakaan. Hänen ja Dracon avioliittosopimuskin oli vielä voimassa, mutta Hermione oli luvannut auttaa. Pansy ja Draco olivat molemmat olleet yksimielisiä siitä, että heistä ei olisi kuin kavereiksi. Draco rakasti Astoriaa ja Pansy ei ollut valmis suhteeseen.
Draco ja Hermione olivat ainoat ihmiset, joita Pansy oli nähnyt sodan jälkeen säännöllisesti. Aluksi hän oli vain itkenyt äitinsä ja veljensä perään, kironnut isänsä maasta taivaaseen ja juonut hunajaista teetä. Hän oli maannut monta päivää sängyssään, kunnes Hermione ja Draco olivat ärsyyntyneet niin kovasti, että olivat tulleet
yhdessä raahaamaan hänet ulos.
Pansy oli puhunut myös muutaman kerran Harry Potterille, joka toimi parantajana pyhässä Mungossa ja seurusteli parhaillaan Percy Weasleyn kanssa. Se oli oikeastaan aika hassua, sillä Pansy oli aina kuvitellut Potterin ja Ginevra Weasleyn, joka nai Oliver Woodin, päätyvän naimisiin. Moni oli päätynyt yhteen aivan odottamattomien ihmisten kanssa, kuten vaikka Hermione, joka seurusteli Luna Lovekivan kanssa viidettä vuotta. Tai Neville Longbottom, joka oli juuri päätynyt yhteen Ronald Weasleyn kanssa. Pansy oli aina ajatellut hänen olevan homofoobikko pahimmasta päästä. Pansy tuntui olevan ainut, joka oli yksin.
Pansy oli joskus kuvitellut itsensä seurustelemaan, mutta ei hän ollut vielä löytänyt sitä oikeaa. Ehkä muutaman vuoden päästä hän olisi valmis.
Jossain kaukaisuudessa, Pansy kuuli jonkun koputtavan oveen, mutta tajusi vasta kunnolla, mitä, kuka ja miten, kun Hermione ilmestyi hänen eteensä.
"Pansy Parkinson! Tiedätkö kuinka huolestunut minä olin, kun et ilmestynyt illalliselle?" Hermione huudahti ärtyneenä.
Pansy katsoi ystäväänsä vetistynein silmin. "Anteeksi, Herms, minä olin vain niin hautautunut muistoihini, että unohdin."
Välittömästi nähtyään Pansyn poskelle valuneen kyyneleen, Hermione polvistui hänen eteensä ja halasi ystäväänsä tiukasti. Silloin Pansy ajatteli, että oli ehkä viimein aika siirtyä eteenpäin.
***
Muutamaa päivää myöhemmin, kun Pansy oli käymässä jästilontoossa, hän törmäsi erääseen mukavaan jästipoikaan, joka vaati saada tarjota hänelle kahvin korvaukseksi. Pansy mietti hetken, mutta ei halunnut olla töykeä ja suostui. Poika oli muutaman vuoden vanhempi, suurin piirtein kaksikymppinen. Hänellä oli pitkät, tummat hiukset, suuret suklaasilmät ja seksikäs korvakoru.
Pansy ei ajatellut miestä minään muuna kuin ystävänä ja he olivat monesti jutelleet siitä, kuinka Pansy ei vielä ollut valmis. Matthew oli myös tavannut Dracon ja Hermionen ja muutaman kuukauden kuluttua Pansy kertoi hänelle taikuudesta, Tylypahkasta ja ennen kaikkea, sodasta. Aluksi Matthew oli ollut erittäin hämmentynyt, mutta ei hetkeäkään epäillyt Pansyn valehtelevan.
Myöhemmin Pansy esitteli hänelle myös Lunan, Astorian, Harryn ja Percyn. Ja, kun hän viimein tottui useampiin ihmisiin, Matthew esitteli hänet vanhemmilleen.
Ei heistä koskaan oikeastaan tullut muuta kuin kavereita ja, vaikka Pansy kuinka monta kertaa sanoi Matthew’lle, että olisi okei jos hän alkaisi seurustella, ei hän alkanut.
***
Pansy istui jälleen vaaleanruskean keittiönpöytänsä ääressä ja joi hunajaista teetä. Hänen lempimukinsa oli rikkoutunut jo kauan sitten, kun Hermione oli säikäyttänyt hänet ja se oli pudonnut. Hetken aikaa hän oli ollut vihainen ystävälleen, mutta muisti sitten heidän ystävyytensä olevan tärkeämpi kuin yksi muki.
Hermione… Pansyn paras ystävä oli kuollut. Se oli tietenkin surullista, mutta hän oli salaa helpottunut, sillä Hermionen kivut olivat olleet niin kovia, että Pansy ei olisi pystynyt katselemaan vierestä enää kauaa.
Joskus Pansy mietti, että oliko Hermione onnellinen, kun hän oli siirtynyt viimein eteenpäin.
