Nimi: Häilyviä rajoja
Ikäraja: K-11
Fandom: HP
Paritus: Ron/Draco
Varoitukset: --
A/N: Melkein teki vähän mieli nauraa ja itkeä samaan aikaan, kun sain Trope-haasteesta pakkoavioliiton, koska mitäpä muutakaan mä olisin viime vuonna kirjoittanut.
Samaan aikaan halusin myös kokeilla kirjoittaa sisarficin, kun se oli mitä mielenkiintoisin haaste, mutta ihan heti ei tullut ajatusta. Lopulta tuli mieleen, että mitä jos! Mitä jos yhdistäis nämä kaksi ficciä ja palaisi vähän MAA:n maailmaan ja kirjoittaisikin Dracon näkökulmasta... Joten täällä sitä ollaan!
A/N2: Tämä on sisarficci jatkikselleni
Maton alla aivastus (K-18), ja se sijoittuu osan 9
kahden kohtauksen (K-18), illan ja aamun väliin.
A/N3: Tämän ficin ikärajakin on yksi häilyvä raja. Ensin se oli S ja sitten nostin sen tähän K-11 ja nyt mietin, että onko se sittenkin S. Jos meinaatte, että menisi sallitusta, niin hihkaiskaa!
Häilyviä rajojaDraco ei aina saa unta. Joskus hän valvoo vielä tunteja, tuijottaa kattoon ja kuuntelee Ronin unista tuhinaa vieressään. Joskus hän ei katso Ronia päin, ei ollenkaan. Haluaa kai unohtaa, miten he ovat tässä tilanteessa, miten he ovat kahlehdittuina yhteiseen tulevaisuuteen. Sormus hänen sormessaan kyllä muistuttaa siitä koko ajan.
Joskus taas…
Draco kääntää päänsä. Ron nukkuu vatsallaan ja nyt hieman pidemmät hiukset ovat levinneet tyynylle punaiseksi pilveksi. Ikkunasta tulvi jo hieman aamuyön valoa, ei paljon, mutta riittävästi.
Lyhyen, ohikiitävän, hetken ajan Draco on kateellinen siitä, kuinka Ron pystyy nukkumaan vatsallaan. Dracolta se ei vielä moneen kuukauteen onnistu.
Ron näyttää levolliselta nukkuessaan, Draco ajattelee, vaikkei kunnolla näekään hänen kasvojaan. Ne ovat painautuneet vasten tyynyä, poski lytyssä vasten pehmeää materiaalia. Tuntuu oudolta katsoa Ronia sen jälkeen, mitä illalla on tapahtunut. Hänen alaselkäänsä jomottaa, hieman vain, mutta jomottaa silti ja kaulalla on luultavasti vieläkin merkki Ronin hampaista. Oliko se vain ajan kysymys, vai oliko se jotain muuta? Oliko se vain, koska he olivat turhautuneita kaikkeen, vai oliko se oikeasti molempien tahto?
Draco haluaisi ajatella jälkimmäistä. Ei Ron olisi lähestynyt häntä, ellei hän olisi sitä halunnut. Ron ei ollut sellainen. Ron oli suoraviivainen, hänestä tiesi melkein heti, mitä hän ajatteli. Joskus Draco toivoi, että olisi tiennyt enemmänkin. Joskus hän olisi halunnut tietää kaiken, mutta Ron oli hiljaa, ei kertonut. Se turhautti.
Hän on uskaltanut ajatella tulevaisuutta jo. Ei liikaa, sillä tällä hetkellä nykyisyydessäkin on liian paljon kestämistä, mutta välillä. Hän haluaisi rimpuilla entistä enemmän ministeriötä vastaan, haluaisi saada heidät kaikki vastuuseen siitä, että hän joutui menemään naimisiin ja asuttamaan Ronin kattonsa alle. Vaikka joskus sekään ei tunnu enää niin kamalalta kuin se tuntui alkujaan.
Vaatii vielä monta kuunkiertoa ennen kuin Draco on valmis myöntämään ääneen, että hänellä on saattanut jo pidempään olla tunteita Ronia kohtaan. Hän ei tiedä, mistä ne tulivat ja miksi, eikä hän ole aivan varma, mitä aikoo niillä tehdä, mutta tämä ilta on muuttanut suunnitelmia. Ehkä Ron ei olisikaan niin huono vaihtoehto.
Hän värähtää, kun muistaa toisen huulet vasten omiaan, toisen kädet omalla ihollaan, toisen äänen täynnä hänen nimeään. Sen, miten hän oli siinä mukana heti alusta asti, miten Ronin ensimmäinen varovaisuus karisi hyvin nopeasti pois.
Merlin tietää, että se monta kuukautta sitten tapahtunut ensimmäinen ilta, yö, hetki, miksi sitä halusikaan kutsua, on jotain, minkä Draco haluaa unohtaa. Hän tuli raskaaksi, mutta mitään muuta siitä ei seurannutkaan. Hän ei haluaisi ajatella sitä ollenkaan, mutta luultavasti se tulee aina olemaan osa heidän tarinaansa. Lapselle siitä ei kerrottaisi, ei sanottaisi, että isät vihasivat toisiaan.
Vaikka se olisikin totuus.
Viha, toisaalta. Se on raskas ja vaativa sana, paljon tunnetta. Hän on tottunut vihaan, onhan hän sitä kantanut mukanaan aina kouluajoista asti. Hänet on kai opetettukin siihen, mutta on hän aivan itsekin päättänyt vihata. Ehkä hän ei ole aina edes huomannut, kuinka kuluttavaa se on.
Ron hänen vierellään inahtaa unissaan jotain, ja Draco siirtää katseensa häneen. Jossain on sanottu, että raja vihan ja rakkauden välillä on häilyvä ja Draco on valmis uskomaan siihen. Tai sitten hän vain on lopulta kasvanut aikuiseksi ja osaa muodostaa omat mielipiteensä ja tottua niiden vaihtumiseen. Heistä kumpikaan ei ole enää se sama ihminen, joita he olivat koulussa monta vuotta sitten. Onneksi.
Hän haluaisi olla valmis tähän, hän miettii, kun ei osaa irrottaa katsettaan Ronista. Tämäniltainen tuntui hyvältä. Tuntuu edelleen hyvältä, hän tajuaa punan noustessa poskille.
Ehkä hänen ei tarvitsekaan olla valmis. Ehkä riittää, että hän haluaa panostaa tähän ja tulla toista vastaan. Koska tällä hetkellä, jos hän mitään ymmärsi tämäniltaisesta, Ron on yhtä kiinnostunut siirtämään tämän suhteen seuraavalle tasolle.
Hän tietää myös, että jommankumman heistä on tehtävä aloitteita, tai muuten he jäävät taas jumiin sille samalle tasolle, jossa he ovat jo pidemmän aikaa olleet. Siinä, jossa he nukkuvat samassa sängyssä, mutta jokainen kosketus polttaa ja on pakko perääntyä. Draco ei haluaisi palata siihen enää, ei haluaisi perääntyä enää.
Hän painaa päänsä takaisin tyynyyn ja huokaa, hiljaa ettei Ron herää, ja painaa silmänsä kiinni. Toisen heistä on tehtävä tästä totta ja koska Ron astui tänään askeleen eteenpäin, on Dracon astuttava seuraava askel. Ehkä hän aamupalalla jo pyytäisi suudelmaa. Hän hymähtää.
Ehkä se voisi toimiakin.
